jatkuvasti pelkäämään, että heidän lapsensa otetaan huostaan ja jokapaikassa tuntuu, että yksinhuoltajia varsinkin neuvotaan ja kytätään heidän lasten hoidossa. Eiköhän äidit osaa pyytää neuvoa, jos sitä tarvitsevat? Kovin avoin ei kannata kuitenkaan olla, ettei joudu suurennus lasin alle negatiiivisessa merkityksessä.
Eikö oma äiti ole kuitenkin lapselle tärkein ja paras mahdollinen äiti, vaikka olisi eronnut tai tilapäisesti masentunut elämäänsä?
Annetaanko Suomessa tarpeeksi koulutusta kohdata ihmisten kriisitilanteita? Nykyään tuntuu välillä, että mikään ei ole enää normaalia. Kyllähän yksinäinen äiti on melko lailla hätää kärsimässä, jos hänen täytyy kokoajan pelätä, jos haluaa apua tai neuvoja elämäntilanteessaan.
Entä jos satut huutamaan tai pimahtamaan lapselle? Eikö sekin ole normaalia välillä lasten kanssa? Lehtien palstoilla annetaan naapureille neuvoja täälläpäin, että soittakaa heti lastensuojeluviranomaiset paikalle!
Välillä tuntuu, että jokapuolella on kyyläystaktiikka päällä. Uuden lain eli varhaisen puuttumisen laki vain tehostaa tätä.
Joskus tuntuu, että lapsi ei enää ole edes oma, vaan joku yhteiskunnan yhteinen tarkkailun kohde. Koulussakin teroitetaan, että jos tulee ongelmia, niin on meilläkin täällä oppilashuolto, jos kovin vaikeaksi menee. Opettajat itkevät taakkansa alla ja taas saadaan psykologeille töitä.
Hyvähän se on, että apua on saatavilla, jos sitä oikeasti tarvitsee!
Mukavaa päivää kaikille lukijoille: )
Eikö oma äiti ole kuitenkin lapselle tärkein ja paras mahdollinen äiti, vaikka olisi eronnut tai tilapäisesti masentunut elämäänsä?
Annetaanko Suomessa tarpeeksi koulutusta kohdata ihmisten kriisitilanteita? Nykyään tuntuu välillä, että mikään ei ole enää normaalia. Kyllähän yksinäinen äiti on melko lailla hätää kärsimässä, jos hänen täytyy kokoajan pelätä, jos haluaa apua tai neuvoja elämäntilanteessaan.
Entä jos satut huutamaan tai pimahtamaan lapselle? Eikö sekin ole normaalia välillä lasten kanssa? Lehtien palstoilla annetaan naapureille neuvoja täälläpäin, että soittakaa heti lastensuojeluviranomaiset paikalle!
Välillä tuntuu, että jokapuolella on kyyläystaktiikka päällä. Uuden lain eli varhaisen puuttumisen laki vain tehostaa tätä.
Joskus tuntuu, että lapsi ei enää ole edes oma, vaan joku yhteiskunnan yhteinen tarkkailun kohde. Koulussakin teroitetaan, että jos tulee ongelmia, niin on meilläkin täällä oppilashuolto, jos kovin vaikeaksi menee. Opettajat itkevät taakkansa alla ja taas saadaan psykologeille töitä.
Hyvähän se on, että apua on saatavilla, jos sitä oikeasti tarvitsee!
Mukavaa päivää kaikille lukijoille: )
Vastaukset 2
Vanhimmat
samaa mieltä jos joskus apua sattuis tarvitsemaan en kyllä pyydä kun ollaan liikaa oltu kyylättävänä ei enää uskalla vaikka myöntivätkin et menivät meidän kohdalla liian pitkälle.
rasittavaa.
luottamus mennyt täydellisesti kaikkiin virallisiin halutaan vain auttaa tyyppeihin
Aloittajan teksti oli hyvin kirjoitettu! Näin minäkin asian koen ja mun mielestä tästä pitäisi puhua laajemmin yhteiskunnassamme.
Ns. auttaminen on mennyt väärään suuntaan. Minulle se on ainakin tuonut enemmän tuhoa kuin apua :( Olen uskaltanut hakea apua, mutta enää en uskalla. Eli lopputulos on, että tässä ollaan todella yksin ja ulospääsy ahdistavasta tilanteesta on hyvin hämärän peitossa.
Äitejä ja vanhempia tulee rohkaista eikä lyödä maan rakoon! Mitä auttamista tällainen on???
Kohta pettää myös fysiikka, kun psyykettä on rasitettu jo liikaa ylimääräisillä paineilla.
Herätkää päättäjät!!!!