kyllähän meitä kusetettiin

maalaiskuntalainen

Omana kuntana maalaiskunta olisi ihan eri tilanteensa, tultiin maksmaan kaupungin laskuja ja niitä on piisannut. Kiitti vain kaverit.

5

832

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toosi on

      Näin kävi. Onneksi äänestin liitosta vastaan, mutta eihän sillä ollut merkitystä, kun suuret johtajat olivat toista mieltä. Jokin aika sitten eräs demripolitiikko kehui esimerkkinä Mikkelin ja Anttolan sekä maalaiskunan liitosta esimerkillisesti onnistuneena. Että sillä lailla!!!

    • ero pitäisi tehdä ja pian.
      Vieläkun muistetaan se, että kansahan sanoin EI liitokselle, neuvoa antavassa äännestyksessä.
      Nää nykyiset päättäjät tuntuu tekevän kaiken just toisinpäin, kuin pitäisi.
      Esim. Eilen ilmoitettiin kaupungin leikkaavan edelleen lastensuojelusta ja vammaispalveluista, vaikka siellä juuri on "pääluku/asiakasmäärä"lisääntyny, ja näillä leikkauksilla varmistetaan tuen saajien tarpeen jatkuminen ja lisääntyminen. Iltasella sit uutisoitiin hallituksen linjauksista ko. asian suhteen, et pitäisi nimenomaan kuntien sinne lisätä.

      Ja sit, voi pyhä jysäys sentään...
      Nää ovat myymässä nyt ne ainoatkin lypsävät lehmät ja talliin jää vain ummessa olevat.

      Hoh hoijaa....

      Ministeri ohjaukseen tälläi kriisi-kunta ja äkkiä, ei tästä muuten hyvää seuraa!

    • kaupungin

      tilanne olisi nyt parempi, kun ei olisi maalaisia otettu kaupunkiin. Anttolaan piti rakentaa kymmeniä kilometrejä pitkä vesijohto, mitä maalaiskuntalaisia varten?

      Olisi vaan annettu Anttolan, maalaiskunnan ja Haukivuoren mennä konkurssiin. Sehän niiden kohtalo olisi ollut pienenevien valtionapujen vuoksi.

      Maalaiskuntalaiset ja anttolalaiset kusettivat kaupunkilaisia. Muka henkilöstösäästöjä - yhtään virkaa ei ole lakkautettu. Sen sijaan isot myötäjäiset (esim. se vesijohto) liittyjille kaupunkilaisten rahoilla.

      • hhhhhhhhhhhhhhhhhhlllllllll

        Kyllähän se niin oli että maalaiskunnalla pyyhki hyvin ennen ku liityttiin kaupunkiin. Kaupungin piti jostain saada maksaja omille veloilleen. Nyt sitte vähennetään palveluja maalaiskunnan puolella ja siirretään kaiki kaupunkiin... Ihan pyllystä koko yhdistyminen!!!


    • tuhlas

      ne maalaiskunnankin rahat et kyllä saisivat hoitaa takasin tän jutskan.Minkä takia näille pässeille yleensä myönnetään vastuuvapaus kun kaikki on hoidettu päin pe.........?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      82
      4280
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      116
      3303
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      121
      3287
    4. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2744
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2534
    6. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      19
      2181
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2016
    8. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1954
    9. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      47
      1910
    10. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1903
    Aihe