Niin siinä sitten kävi, että koko kevään jatkuneesta uurastuksesta huolimatta en lääkikseen päässyt. Kieltämättä vähän tunnelmat maassa, olisi ollut niin kiva päästä aloittamaan uusien opintojen parissa. Itse kun olen tällainen "myöhään herännyt" eli huomasin kolmen yliopistovuoden jälkeen olevani väärällä alalla...
No, ensi keväänä uudestaan :). Löytyykö kohtalotovereita/ensi kertaa keväällä lääkikseen hakevia?
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia koko pääsykoesähellyksestä...
Kahdesta pisteestä jäi tänä vuonna.
Lääkikseen ensi vuonna?
14
2144
Vastaukset
- *Vera
Tilanteesi vaikuttaa tutulta. Olen myös pyrkimässä lääkikseen ensi keväänä (aloitan nyt kolmatta vuotta muun alan tutkintoa yliopistossa). En lukenut vielä viime keväänä, mutta Galenos on jo hankittu ja valmistautuminen ensi kevään kokeeseen olisi tarkoitus aloitella jo tässä syksyn kuluessa.
Miten pääsykokeeseen pänttäys sinulla onnistui muiden opintojen ohessa? Itsellä on vähän rimakammoa, miten selviytyä pakollisista kursseista ja omistautua pääsykoeprokkikseen mahd.hyvin.- Erik
Ensi kevään koetta varten tulee uudistettu painos, joten joudut ostamaan senkin.
Itsekään en päässyt tänä vuonna (1. yritys) joten menin sitten varavaihtoehtoon eli kemiaa lukemaan.
Tässä muuten hyvä pääsykoepalsta. Lääkisaiheisia juttujakin ollut kiitettävästi:
http://www.yle.fi/cgi-bin/opinportti/ubb/ultimatebb.cgi?ubb=forum&f=2 - narto
Erik kirjoitti:
Ensi kevään koetta varten tulee uudistettu painos, joten joudut ostamaan senkin.
Itsekään en päässyt tänä vuonna (1. yritys) joten menin sitten varavaihtoehtoon eli kemiaa lukemaan.
Tässä muuten hyvä pääsykoepalsta. Lääkisaiheisia juttujakin ollut kiitettävästi:
http://www.yle.fi/cgi-bin/opinportti/ubb/ultimatebb.cgi?ubb=forum&f=2Kiitos tuosta linkistä.
Galenoksesta sen verran, että enemmän luulisin olevan siitä hyötyä, että nyt jo alkaa sitä tankata, kuin että helmikuussa saa uuden painoksen jossa ei ole niin paljoa virheitä?
Ei se ihmisen anatomia tässä vuoden aikana niin paljoa kuitenkaan muutu. Ja toisaalta, jos tosissaan meinaa pyrkiä niin ei se 80 e kovin iso raha ole. - Tietokone
narto kirjoitti:
Kiitos tuosta linkistä.
Galenoksesta sen verran, että enemmän luulisin olevan siitä hyötyä, että nyt jo alkaa sitä tankata, kuin että helmikuussa saa uuden painoksen jossa ei ole niin paljoa virheitä?
Ei se ihmisen anatomia tässä vuoden aikana niin paljoa kuitenkaan muutu. Ja toisaalta, jos tosissaan meinaa pyrkiä niin ei se 80 e kovin iso raha ole.Ne virheet siellä galenoksessa on puolitarkoituksella!
T: lääket.yo - Kesämies!
Tietokone kirjoitti:
Ne virheet siellä galenoksessa on puolitarkoituksella!
T: lääket.yoolisi tarkoitus tsempata vielä tulevaan pääsykokeeseen ensikeväänä. Tänä vuonna kävin "katsomassa" kokeita ja nyt kovemmalla innolla sitten kirjan kimppuun!! :-)
- Erik
Kesämies! kirjoitti:
olisi tarkoitus tsempata vielä tulevaan pääsykokeeseen ensikeväänä. Tänä vuonna kävin "katsomassa" kokeita ja nyt kovemmalla innolla sitten kirjan kimppuun!! :-)
Tulee kuulemma marraskuun lopussa. Muuta tietoa eivät osanneet antaa.
Itse en usko, että kaikki virheet olisivat olleet tarkoituksellisia. Heidän pitää kuitenkin kokeessa hyväksyä kirjan tietojen perusteella annetut vastaukset joten hämäyksillä ei saavuteta mitään. - Tietokone
Erik kirjoitti:
Tulee kuulemma marraskuun lopussa. Muuta tietoa eivät osanneet antaa.
Itse en usko, että kaikki virheet olisivat olleet tarkoituksellisia. Heidän pitää kuitenkin kokeessa hyväksyä kirjan tietojen perusteella annetut vastaukset joten hämäyksillä ei saavuteta mitään.Ne virheet pyrkivät aktivoimaan lukijan ja etsimään lisätietoa, jotta asia ymmärrettäisiin. Oppiminen tapahtuu paljon tehokkaammin tällöin. Ei ne ole mitään hämäystä / ilkeyttä niitä sinne laittanut. Ne ketkä tosissaan lukee galenosta, huomaa virheet ja pyrkii korjaamaan ne. --> Asia opitaan. Huolimattomat lukijat jättävät ne sikseen (luku hyppely), ja ajattelevat, että tosta nyt ei ainakaan kysytä koska siinä on virhe. Galenosta luettaessa on ihan turha alkaa mitään tärppejä miettimään. Ne voi kysyä ihan mitä vain (ja kysyvät). Itse olen galenosta lukenut siitä päivästä asti kun se ilmeysty (2002 tammikuu) tähän kevääseen asti. (Toki pidin syksyllä ja alkutalvella vähän lomaa). n 600 tuntia raakaa pähkäilyä kirjan kanssa ---> nyt sisällä lääkiksessä. Ekalla kerralla en päässyt, opin virheistä, ja pääsin. hip hei...
- Erik
Tietokone kirjoitti:
Ne virheet pyrkivät aktivoimaan lukijan ja etsimään lisätietoa, jotta asia ymmärrettäisiin. Oppiminen tapahtuu paljon tehokkaammin tällöin. Ei ne ole mitään hämäystä / ilkeyttä niitä sinne laittanut. Ne ketkä tosissaan lukee galenosta, huomaa virheet ja pyrkii korjaamaan ne. --> Asia opitaan. Huolimattomat lukijat jättävät ne sikseen (luku hyppely), ja ajattelevat, että tosta nyt ei ainakaan kysytä koska siinä on virhe. Galenosta luettaessa on ihan turha alkaa mitään tärppejä miettimään. Ne voi kysyä ihan mitä vain (ja kysyvät). Itse olen galenosta lukenut siitä päivästä asti kun se ilmeysty (2002 tammikuu) tähän kevääseen asti. (Toki pidin syksyllä ja alkutalvella vähän lomaa). n 600 tuntia raakaa pähkäilyä kirjan kanssa ---> nyt sisällä lääkiksessä. Ekalla kerralla en päässyt, opin virheistä, ja pääsin. hip hei...
Jos kirjassa sanotaan asia tietyllä tavalla ja vastaa sen mukaan niin vastaus luetaan oikeaksi, vaikka se olisikin aluperin ollut väärää tietoa. Tuosta syystä en tajua miksi niitä virheitä olisi sinne laitettu.
- *Hölmöliini*
Itse jätin maaliskuussa muut opinnot ja aloitin tosissani Galenoksen lukemisen. Seurauksena oli toki se, että myös opintotuki täytyi lakkauttaa keväältä, kun vaaditut opintoviikot jäivät pääsykokeiden myötä saamatta. Tänä vuonna aion yrittää saada ov:t kasaan jo syksyn aikana mahdollisimman hyvin ja lukea sitten koko kevään pääsykokeisiin, ettei enää jäisi niin pienestä kiinni.
Minne aiot hakea? Mä haen Turkuun, niin kuin viime vuonnakin.
Kyllähän tämä vähän hankalaa on, tasapainotella nykyisen ja (toivottavasti) tulevan tutkinnon opintojen välillä, mutta eiköhän se tästä :).
Tsemppiä sullekin Galenoksen ja nykyisen tutkinnon kanssa :)!!! - *Vera
*Hölmöliini* kirjoitti:
Itse jätin maaliskuussa muut opinnot ja aloitin tosissani Galenoksen lukemisen. Seurauksena oli toki se, että myös opintotuki täytyi lakkauttaa keväältä, kun vaaditut opintoviikot jäivät pääsykokeiden myötä saamatta. Tänä vuonna aion yrittää saada ov:t kasaan jo syksyn aikana mahdollisimman hyvin ja lukea sitten koko kevään pääsykokeisiin, ettei enää jäisi niin pienestä kiinni.
Minne aiot hakea? Mä haen Turkuun, niin kuin viime vuonnakin.
Kyllähän tämä vähän hankalaa on, tasapainotella nykyisen ja (toivottavasti) tulevan tutkinnon opintojen välillä, mutta eiköhän se tästä :).
Tsemppiä sullekin Galenoksen ja nykyisen tutkinnon kanssa :)!!!Toivottavsti siis vuoden päästä ollaan Turun lääkiksen kirjoilla ;)
Tuosta Galenoksen uudesta painoksesta vielä - mahtaakohan olla siis kyse radikaaleistakin sisällöllisistä muutoksista, vai vain virheiden tarkistuksista? Olisi nimittäin aika outoa, että vaihtavat pääsykoekirjan heti parin vuoden jälkeen, kun käsittääkseni edeltäjänsä IFA oli käytössä monia vuosia. Rahallisestihan kirjanvaihto tietysti joitakin kannattaa, allekirjoittanut sen sijaan köyhtyy... - emilia
*Vera kirjoitti:
Toivottavsti siis vuoden päästä ollaan Turun lääkiksen kirjoilla ;)
Tuosta Galenoksen uudesta painoksesta vielä - mahtaakohan olla siis kyse radikaaleistakin sisällöllisistä muutoksista, vai vain virheiden tarkistuksista? Olisi nimittäin aika outoa, että vaihtavat pääsykoekirjan heti parin vuoden jälkeen, kun käsittääkseni edeltäjänsä IFA oli käytössä monia vuosia. Rahallisestihan kirjanvaihto tietysti joitakin kannattaa, allekirjoittanut sen sijaan köyhtyy...jossain vaiheessa oli juttua, että uuteen galenokseen tulisi lisää kemian asioita. Eli sama teos x määrä sivuja lisää.
- Jing
*Vera kirjoitti:
Toivottavsti siis vuoden päästä ollaan Turun lääkiksen kirjoilla ;)
Tuosta Galenoksen uudesta painoksesta vielä - mahtaakohan olla siis kyse radikaaleistakin sisällöllisistä muutoksista, vai vain virheiden tarkistuksista? Olisi nimittäin aika outoa, että vaihtavat pääsykoekirjan heti parin vuoden jälkeen, kun käsittääkseni edeltäjänsä IFA oli käytössä monia vuosia. Rahallisestihan kirjanvaihto tietysti joitakin kannattaa, allekirjoittanut sen sijaan köyhtyy...Heh, heh..
Asian vierestä.. Toivottavasti olen ensi keväänä jo poissa lääkiksen kirjoista. Kyllähän tätä nyt on jo opiskeltu ja alkaa jo riittämään. Toki olin silti itsekin alkuun ihan fiiliksissä lääkiksessä opiskelemisesta. Tuntui hienolta kertoa opiskelevansa _lääketiedettä_. Nyt tuo tuntuu niin kaukaiselta. Vanha tätihän (25v.)sitä jo abeihin verrattuna alkaa valitettavasti olemaan. No, asiat ja ihmiset muuttuvat :) Tsemppiä eniveis.. - vaihtoehto
Hyvät ihmiset!
Jos ette ensimmäisellä yrittämällä pääse sisään haluamaanne paikkaan, hakekaa ihmeessa myös ulkomaille. Esimerkiksi Ruotsiin pääsee lääkikseen suomalaisittain todella helposti. Pääsykokeita ei ole, todistukset täytyy vaan lähettää.Älkää hukatko aikaa ja rahaa ja alistuko tähän järjettömään systeemiin! JOS HAET NYT, SAATAT OLLA TAMMIKUUSSA LÄÄKIKSESSÄ ALOITTAMASSA OPINTOJASI! Katso lisätiedot hakemisesta www.vhs.se - Mindy
Jing kirjoitti:
Heh, heh..
Asian vierestä.. Toivottavasti olen ensi keväänä jo poissa lääkiksen kirjoista. Kyllähän tätä nyt on jo opiskeltu ja alkaa jo riittämään. Toki olin silti itsekin alkuun ihan fiiliksissä lääkiksessä opiskelemisesta. Tuntui hienolta kertoa opiskelevansa _lääketiedettä_. Nyt tuo tuntuu niin kaukaiselta. Vanha tätihän (25v.)sitä jo abeihin verrattuna alkaa valitettavasti olemaan. No, asiat ja ihmiset muuttuvat :) Tsemppiä eniveis..Ihan samoin fiiliksin luin tuota kirjoittelua. Kummasti karisee hohto lääkiksestä, kun itse pääsee sisälle. Mullakin jo valmistuminen häämöttää. Itseäni onnisti aikoinaan onneksi ensimmäisellä kerralla ja pääsin Helsinkiin. En kyllä olisi voinut kuvitellakaan, että olisin opiskellut muuta pääsykokeisiin lukiessa. Mutta tsemiä pyrkijöille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788