Helsinkiin pyrkijät hoi! Miten luku-urakka sujuu? Aikamoinen paketti esim. viime vuoteen verrattuna... Millasia kysymyksiä odotatte?
Hki 2008 tärpit?
tsemii kaikille
61682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvin sujuu kiitos kysymästä. Paljon on opittavaa vielä, mutta motivaatio on kohdillaan. Odotan luonnollisesti hemmetin vaikeita kysymyksiä :P
Hei ahkerat lukijat.
Olen nyt työstämässä jo toista kierrosta pääsykoekirjoja. Käsitekartat on jo tehty sekä tiivistelmät ovat loppusuoralla. Vielä pitäisi saada kaikki käsitteet päntättyä. Todella työläitä ja vaikeita ovat tämän vuoden kirjat.
Koskisen (2008) "Rikosoikeuden perusteista" voisi olla useita haastavia kysymyksiä. Mielestäni kirja on tietoisesti kirjoitettu haastavaksi, vaikka sen punaisena lankana kulkee rikoslain uudistusprosessi. Sen vuoksi olen alkanut ajatella, että pääsykokeessa voisi olla yhtenä tehtävänä tiiviin esseen kirjoittaminen rikoslain uudistamisprosessista. Kirjassahan kuvataan sekavasti kaikki uudistustyön vaiheet 1700-luvulta nykypäivään. Kun historiikista vääntää kaavion, selvenee se heti.
Teporan esineoikeudellinen teos on ikävä. Siitä voi kysyä mitä vain. Mäenpään hallinto-oikeudellinen kirja tuntuu kaikista selkeimmältä, vaikka se voi johtua aiemmista julkisoikeuden opinnoista.
Lukuintoa sekä opiskelusitkeyttä kaikille. Kertokaa kaikki tärppejä tällä palstalla.
Pääin itse viime vuonna oikikseen. Tärpeistä sen verran, että ne on aika turhia. Sitä ei nimittäin voi mitenkään ennustaa, mitä kokeessa kysytään. On hyvä koittaa opetella kaikki asiat. Sillä tavalla mennään sisään, ei tärpeillä.
on se nyt silti hyödyllistä tehä niistä uudistuksista aikajana niin saa senkin käsitettyä vähän selkeemmin kun vaan lukemalla..
joo, itsekin ajattelin että uudistusprosessia todellakin painotetaan joka käänteessä. Essee mahdollinen. Uskoisin kuitenkin, että rikosoikeudesta tulee nimenomaan niitä oikeustapauksia (kinkkisiä) ja essee mahdollisesti Mäenpäästä. En tykkää. Teporaa en ole edes aloittanut vielä! Selatessani kirjaa kävi vain mielessä että jessus sentään! Sulla on lukuhomma hyvin hanskassa, itselläni tuntuu, että aika ei riitä!! Edelleen tsemppiä kaikille ja ennen kaikkea sitkeyttä!
Täälläkin suunnassa tuntuu, että aika loppuu kesken. Liikaa tietoa ja liian rajallinen aika. Tsemppiä silti kaikille!