Tuskallinen ja kuluttava tilanne. Olen 30 nainen, joka elää "perhehelvettiä" vanhempiensa taholta. Taustoista sen verran, että erottuani sain töitä kotipaikkakunnaltani ja jäin asumaan vanhempieni luoksi, koska pidin tätä välietappina. Se olikin suuri virhe. Äitini omistushalu minua kohtaan ja kuvitelmat siitä, miten eletään loppuelämä yhdessä samassa asunnossa räjähtivät käsiin.
Nyt elämäni on mallillaan. On töitä ja uusi mies. Mutta kun sana levisi siitä, että olen muuttamassa muualle työn ja miehen perässä alkoi tapahtumaan. Etenkin äitini puolelta on jatkuvaa kiristämistä, uhkailemista ja minun asioiden järjestämistä. Hän uhkailee välien katkaisemisella, elämäni pilaamisella jos muutan. Eikä hän tule tekemään miehenikään elämästä helppoa, sen näki jo ex-mieheni kohdalla, sillä hän sai puheluja ja textareita äidiltäni enemmän kuin normaali ihminen kaikilta tutuiltaan vuodessa. Äitini etsii töitä minulle erittäin oma-aloitteisesti omalta alaltani ja kertoo, että jos saan töitä sieltä ja sieltä, en muuta pois. Tänä aamunakin ennen töihin lähtemistä hän selitti, miten on minulle etsinyt töitä.
Jotenkin hän tuntuu omistavan kaikki lapsena ja on lähes saanut avioeron veljelleni aikaiseksi. Mietinkin, miten nykyinen mieheni kestää äitini aiheuttaman helvetin. Olen varovasti hänelle kertonut tulevasta anopista. Nyt mietin, milloin koko todellisuus on sitten kerrottava.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Melko hämmästynyt olen kypsymättömyydestäsi, toivottavasti ette ainakaan lapsia ala tekemään uuden miehesi kanssa.
30 vuotias että osaa pitää puoliasi vanhenevan naisen (äitisi) edessä.
M I E T I ! miten sitten voisit pitää lapsesi puolia= et mitenkään. Lapsestasi tulisi täydellinen sinun äitisi kopio!
katkaise välisi äitiisi tai tee edes selväksi että elät omaa eläämääsi.tosin ihmettelen miksi vielä asut kotona?sä olet jo aikuinen ihminen ja voit kyllä päättää omista asioistasi.että elähän vain omaa elämääsi ja kuuntele sydäntäsi.tsemppiä!
Kun lähiomaisissa esiintyy noin voimallista puuttumista muiden elämään siinä kannattaa miettiä kunnon strategia, miten pärjätä yhdessä ilman jatkuvaa riitelyä ja syyllistämistä.Eli voitko rajoittaa puheitasi äidillesi? Mikset selitä reilusti uudelle mieskaverillesi äitisi käytöksestä?Hänestä voi olla sinulle apua kuin jos vain raotat hieman totuutta? Oletko jutellut veljesi kanssa äidistäsi?
Sinä tarvitset paljon tukea kasvaaksesi irti äidistäsi, joten lähde systemaattisesti hakemaan apua muilta läheisiltäsi. Jo sekin, että voit jakaa kokemuksia muiden kanssa voi vahvistaa identiteettiäsi ja opit ohittamaan äitisi puheet sekä asettaa ne omaan arvoonsa. Ehkäpä äitisi näkee epäröintisi ja on arvioinut tilanteesi väärin, joten hän tekee kaikkensa auttaakseen sinua? Kirjoituksestasi ei ilmene millaista palautetta olet antanut äidillesi vai oletko vain hiljaa myönnellen kaikkeen? Joka tapauksessa sinun on osattava joku päivä päättää mitä teet äitisi kanssa, eikä sitä tee kukaan puolestasi kuin vain kuuntelemalla, tukemalla ja keskustelemalla kanssasi.