Miksi uskovaiset ei seuraa Jeesusta niinkuin apostolisena alkuseurakuunnan aikana. Tänä päivänäkin kyllä uskotaan ja puhutaankin Jeesuksesta jonkin verran, ei kuitenkaan tehdä ja eletä niin kuin Hän sanoi ja opetti. Melkein jokainen haluaa vaan uskoa omalla tavallaan, tai elää, jonkun yhden opinsuunnan elämän mukaisesti, vain olemalla siinä yhteydessä, ei välttämättä edes tehdä sen opetuksen mukaisesti mitä siellä opetetaan, koska näiden opinsuuntien vanhimmat eivät siihen ohjaa, eikä johda.
Ilmeisesti heillä ei ole näkyä, eikä silloin ymmärrystä, tai käsitystä miten ja mihin tulisi ohjata, ja johtaa. Vaikka apostolinen seurakunta oppi ja sen tavoite on ihan selkeä, viitoittaen tien siihen päämäärään johon tulisi pyrkiä, sisältäen yksisellitteisti kaikki tarvittavat opit ja käytännön ohjeet, miten päästä turvallisesti ja oikeaoppisesti eteenpäin sitä päämäärää kohden, joka luvattu on.
Johtopäätökseni tästä on että, väkevä on ollut eksytys.
Ollaanko kuin Emmauksen tiellä kulkevat. Puhutaan ja väitellään ja kehutaankin Jeesusta, joka tekee jopa ihmeitä keskuudessamme, vähän joka puolella. Ei kuitenkaan Häntä tunneta, vaikka kulkee kesuudessamma ja on ihan meitä lähellä koko ajan, jopa muistuttelee ja varoittelee, ja valisteleekin koko ajan monella eri tavoilla, ja monienkin kautta, kolkutellen myös kaikkien opinsuuntien oviakin, ei kuitenkaan päästetä sisään, koska paljastaisi kaikki vinoutumat ja vääristymät kunkin opinsuunnan kohdalla.
Ei kuitenkaan kauan näiden päivien jälkeen, kun Hän kirkastaa itsensä omissaan, pyhissään jotka Hän on valinnut siihen osaan. Jo nyt Hänen äänensä kuluu, monien kautta. Se tuttu ääni joka oli myös apostolisena aikana, vaikuttaen yhtenäisyyttä, keskinäistä rakkautta, totuuden julkituomista, keskinäistä hulenpitoa, tuoden valoa ja suolaa ympäristtöön, kaiken mädännäisyyden esteeksi.
Juuri siksi Laittomuus on ajassamme päässyt valtaan ja rakkaus kylmennyt, kun nämä ovat puuttuneet. Valo on siis himmennyt ja suola menettätynyt makunsa. Mutta Jeesusksen tulemuksen askelten ääni kuuluu jo, maailmalle tuomion äänenä ( katso uutisia ) Kristuksen omille Herätyksen sanomina, ( seuraa keskustelu foorumeja ) että nousisivat ylös ja nostaisivat PÄÄNSÄ, morsiamenaan itsensä kaunistaen, ettei olisi tahraa eikä ryppyä, heijastaen Kristuksen tuoksua kaikkialle, vetäen muitakin puoleensa / pelastukseen.
Jumalan sanan valossa, ajan merkeistä herätykseen / parannuksen tekoon / yhdistymiseen Kristuksessa / edistymiseen / siunattuun ja turvattuun tulevaisuuteen Jumalan valtakunnassa, täydellisyydessä, johon olemme kutsutut pyrkimään
Valtakuntansa sanomaa Jeesuksen Kristuksen nimessä, Esko H
Miksi ei seurata, JEESUSTA
Esko H.
2
136
Vastaukset
- Lifepower
Koska Joulupukkia on paljon mielekkäämpi seurata. Se on paljon todellisempi henkilö ja lisäksi lapset saa siltä vuosittain paljon lahjoja. Se on oikea hyväntekijä!
- vrk
Siksi,että Raamatussa kehoitetaan "Meitä ja Herraa seuraamaan". Siis ensin me,sitten Herra. Eli uskovaiset edustavat Herraansa Jeesusta maan päällä ja seuratessansa heitä ihminen seuraa Jeesusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753