Olen sairastanut masennusta muutaman vuoden. Välillä on parempia jaksoja, sitten taas katoaa elämänhalu.
Olen alkanut miettiä kuinka suuri osuus huonolla itsetunnolla on masennuksen synnyssä. Itse olen aina ollut ujo ja vetäytyvä, varmaan ainakin osittain vaikean lapsuuden vuoksi. En koe olevani hyvä missään ja ajattelen, etteivät ihmiset pidä minusta. Tiedän, että se ei ole täysin totta, olen menestynyt yliopisto-opinnoissani ihan hyvin, minulla on koulukavereita, tosin en vietä heidän kanssaan vapaa-aikaani. Todellisia ystäviä minulla on kuitenkin vain yksi. Seurustelen, vaikka aiemmin ajattelin, ettei kukaan minua huolisi. Oikeastaan olen saanut paljonkin positiivista palautetta ulkonäöstäni ja luonteestani.
Kuitenkaan en voi sietää itseäni ja minun on vaikea olla muiden ihmisten seurassa, koska ajattelen, että he eivät haluaisi olla seurassani.
Ehkä typerä kysymys, mutta voiko mikään lääkeaine auttaa itsetunnon parantamisessa? Olen syönyt masennukseeni cipralexia, sertraliinia ja efexoria, ja taas mietin lääkkeenvaihtoa, kun apua ei tunnu olevan. Ehkä masennuksesta ja itseinhosta on jo tullut osa persoonallisuuttani.
Olen alkanut miettiä kuinka suuri osuus huonolla itsetunnolla on masennuksen synnyssä. Itse olen aina ollut ujo ja vetäytyvä, varmaan ainakin osittain vaikean lapsuuden vuoksi. En koe olevani hyvä missään ja ajattelen, etteivät ihmiset pidä minusta. Tiedän, että se ei ole täysin totta, olen menestynyt yliopisto-opinnoissani ihan hyvin, minulla on koulukavereita, tosin en vietä heidän kanssaan vapaa-aikaani. Todellisia ystäviä minulla on kuitenkin vain yksi. Seurustelen, vaikka aiemmin ajattelin, ettei kukaan minua huolisi. Oikeastaan olen saanut paljonkin positiivista palautetta ulkonäöstäni ja luonteestani.
Kuitenkaan en voi sietää itseäni ja minun on vaikea olla muiden ihmisten seurassa, koska ajattelen, että he eivät haluaisi olla seurassani.
Ehkä typerä kysymys, mutta voiko mikään lääkeaine auttaa itsetunnon parantamisessa? Olen syönyt masennukseeni cipralexia, sertraliinia ja efexoria, ja taas mietin lääkkeenvaihtoa, kun apua ei tunnu olevan. Ehkä masennuksesta ja itseinhosta on jo tullut osa persoonallisuuttani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ainut oikea apu henkisiin vaurioihin. Siellä ksiteltäisiin mm. vaikean lapsuutesi solmuja.
Taidat olla kaksoisolentoni, paitsi että minä en seurustele. Minä olen alkanut hyväksyä itseäni tällaisena kuin olena ja yritän työntää syrjään ne negatiiviset tuntemukset ("seurani ei miellytä", "olen tylsä", "olen tyhmä" ...). Ei minuakaan aina sen toisen osapuolen tai osapuolten seura miellytä. En jaksa puhua turhanpäiväisiä asioita enkä nauraa väkisin huonoille vitseille. Kaikkien ei tarvitse olla parhaita kavereita eikä kaikkien tarvitse olla supersosiaalisia.
Uskon, että mitä enemmän hyväksyy itsensä, sitä vähemmän stressaa ja sitä vapautuneemmaksi on mahdollisuus kehittyä kun ei jännitä ja mieti koko aikaa. Kunhan tuntee tekevänsä oikein toisia kohtaan, on se muiden menetys jos he eivät halua tutustua sinuun. Mielestäni kannattaa keksiä ihan mitä tahansa muuta ohjelmaa kuin jäädä miettimään asioita liian tarkkaan. Vuosien kokemuksella voin sanoa, ettei se itseni kohdalla ainakaan ole johtanut mihinkään.
Katsotaan miten käy ja onnea sinulle. Mielelläni lukisin täältä myös jatkossa, mihin suuntaan on menty.
https://www.secure-tukinet.net/