aikuisena

...varoituksesta, "sattumalta" olen miettinyt myös tätä seikkaa:) Juuri mahdollinen terapia on yksi niistä syistä, joiden vuoksi tieto mbd:sta on hyvä asia; käsittääkseni mbd-potilaita yritetään monesti (tietenkin tuloksettomasti)hoitaa masennustapauksina.

Kävin muutaman kerran psykologilla, kunnes ilmeni, että hän reagoi minuun ja ongelmiini aivan samoin kuin muut - siis täysin epäammattimaisesti. Toisaalta ongelma saattoi tietenkin olla myös henkilökemioissa, mutta joka tapauksessa meidän "suhteemme" oli paras lopettaa lyhyeen. Pitäisi kaivaa jostakin astetta laadukkaampi terapeutti. Pahoin pelkään kuitenkin, ettei minun rahavaroillani paljon terapiaa pyöritetä.

Tiedän, että puheeni saattaa kuulostaa vikojen selittelyltä, mutta mielestäni on silti mahdollista lähteä parista faktasta:
a) Minulla on lapsena diagnosoitu mbd.
b)Lukemani perusteella "oireeni" ovat hyvin tyypillisiä niille aikuisille, jotka kärsivät mbd:sta.
c)Lapsena havaittu mbd vaikuttaa 50%:iin vielä aikuisenakin.

Se, että olen joutunut kohtaamaan arvostelua ja ongelmia jokapäiväisessä elämässä, on vaikuttanut kykyyni kontrolloida, havaita ja tunnistaa omia ajatuksiani ja tunteitani. Tämä tekee elämästäni osaltaan aika julmaa; yksi onnellisuuden perusteista on osata valehdella itselleen sillä lailla sopivasti. Olen ollut pakotettu kohtaamaan vikani melko monesti ja joutunut tämän vuoksi pohtimaan ja käsittelemään niiden herättämiä tunteita. Tämä on opettanut kuitenkin minua lempeäksi sekä itselleni että muille, vaikka ehkä ympäristön opetuksesta johtuen vihaan itseäni monesti hyvin syvästi ja loukkaannun voimakkaasti itseeni (ei niinkään työhöni)kohdistuvasta arvostelusta - varsinkin mitä tulee ulkonaisen järjestyksen ylläpitoon. Toisaalta tämä kaikki tekee minusta myös hyvin itseriittoisen; onhan itsesääli ehkä egoismin jalostunein muoto.

Minulle on aina ollut selvää, etten ole kaikin tavoin "normaali", ja toisaalta myös lohduttavaa löytää siihen syy, puhdistaa pöytä, jolle pääsisi rakentamaan eheää minäkuvaa ja uutta, positiivista ja toimivaa strategiaa elämälle. Tämä vaatii (tietenkin) kriisin. Olen satuttanut itseäni koko elämäni, pitänyt itseäni kaikin tavoin huonona ja viallisena, kun en ole pystynyt vastaamaan perheen, ystävien ja ympäristön vaateisiin kuten muut. Niinpä voisin kuvitella, että jonkinlaisen syyn löytäminen ongelmiini pikemminkin estäisi liioittelua kuin lisäisi sitä. Kuvittelisin, että vastakkain joutuminen reaalisen tosiseikan kanssa helpottaisi toimintaani ja hillitsisi pelkojani verrattuna siihen haamuja vastaan taisteluun, jota olen tähänastisen eloni ajan harrastanut.

Olet siis oikeassa siinä, että ylitulkintaa on syytä varoa, mutta sitä enemmän olen huolestunut siitä, että onnistun kehittämään mbd:sta itselleni keppihevosen, jonka syyksi alan laittaa asioita tai käytöstäni. Itsehillintä on minulle tärkeää. Ehkä tästä syystä olen myös hyvin herkkä ja liioittelen usein fyysisiä ongelmiani, joihin en tiedä syytä. Niissä yleensä syyn selviäminen on helpottavaa, ehkä näin on myös henkisellä saralla. Ongelmat ovat olleet olemassa minussa aina, en ole vain ollut tietoinen niiden syistä, koska vanhempani eivät kertoneet minulle, että olen mbd-tapaus. Tämä on yksi syy tämänhetkisiin ristiriitaisiin tunteisiini. Toisaalta minulla ei ole oikeutta kantaa vanhemmilleni kaunaa; parikymmentä vuotta sitten luultiin (jokseenkin järjettömästi), että vanheneminen puhaltaa mbd:n tuhkana tuuliin taivaan. Miksi vanhempani olisivat siis kuvitelleet toisin?

Toinen syy ristiriitaisiin tunteisiin on käsitys omasta minästä, joka nyt väistämättä muuttuu. Mihin suuntaan? Kuinka alan suhtautua itseeni? Tiedän, että minun on oltava entistä lujempi itseni kanssa, jotten aloittaisi velttoja selittelyjä... Onneksi "tunnettu vihollinen" on aina parempi kuin tuntematon. Toisaalta minua kiusaa se, että minussa on oikeasti jotakin vikaa, toisaalta taas olen iloinen, jos ja kun ongelmien syyt on mahdollista selvittää.

mbd/add/adhd kirjoitti:

...varoituksesta, "sattumalta" olen miettinyt myös tätä seikkaa:) Juuri mahdollinen terapia on yksi niistä syistä, joiden vuoksi tieto mbd:sta on hyvä asia; käsittääkseni mbd-potilaita yritetään monesti (tietenkin tuloksettomasti)hoitaa masennustapauksina.

Kävin muutaman kerran psykologilla, kunnes ilmeni, että hän reagoi minuun ja ongelmiini aivan samoin kuin muut - siis täysin epäammattimaisesti. Toisaalta ongelma saattoi tietenkin olla myös henkilökemioissa, mutta joka tapauksessa meidän "suhteemme" oli paras lopettaa lyhyeen. Pitäisi kaivaa jostakin astetta laadukkaampi terapeutti. Pahoin pelkään kuitenkin, ettei minun rahavaroillani paljon terapiaa pyöritetä.

Tiedän, että puheeni saattaa kuulostaa vikojen selittelyltä, mutta mielestäni on silti mahdollista lähteä parista faktasta:
a) Minulla on lapsena diagnosoitu mbd.
b)Lukemani perusteella "oireeni" ovat hyvin tyypillisiä niille aikuisille, jotka kärsivät mbd:sta.
c)Lapsena havaittu mbd vaikuttaa 50%:iin vielä aikuisenakin.

Se, että olen joutunut kohtaamaan arvostelua ja ongelmia jokapäiväisessä elämässä, on vaikuttanut kykyyni kontrolloida, havaita ja tunnistaa omia ajatuksiani ja tunteitani. Tämä tekee elämästäni osaltaan aika julmaa; yksi onnellisuuden perusteista on osata valehdella itselleen sillä lailla sopivasti. Olen ollut pakotettu kohtaamaan vikani melko monesti ja joutunut tämän vuoksi pohtimaan ja käsittelemään niiden herättämiä tunteita. Tämä on opettanut kuitenkin minua lempeäksi sekä itselleni että muille, vaikka ehkä ympäristön opetuksesta johtuen vihaan itseäni monesti hyvin syvästi ja loukkaannun voimakkaasti itseeni (ei niinkään työhöni)kohdistuvasta arvostelusta - varsinkin mitä tulee ulkonaisen järjestyksen ylläpitoon. Toisaalta tämä kaikki tekee minusta myös hyvin itseriittoisen; onhan itsesääli ehkä egoismin jalostunein muoto.

Minulle on aina ollut selvää, etten ole kaikin tavoin "normaali", ja toisaalta myös lohduttavaa löytää siihen syy, puhdistaa pöytä, jolle pääsisi rakentamaan eheää minäkuvaa ja uutta, positiivista ja toimivaa strategiaa elämälle. Tämä vaatii (tietenkin) kriisin. Olen satuttanut itseäni koko elämäni, pitänyt itseäni kaikin tavoin huonona ja viallisena, kun en ole pystynyt vastaamaan perheen, ystävien ja ympäristön vaateisiin kuten muut. Niinpä voisin kuvitella, että jonkinlaisen syyn löytäminen ongelmiini pikemminkin estäisi liioittelua kuin lisäisi sitä. Kuvittelisin, että vastakkain joutuminen reaalisen tosiseikan kanssa helpottaisi toimintaani ja hillitsisi pelkojani verrattuna siihen haamuja vastaan taisteluun, jota olen tähänastisen eloni ajan harrastanut.

Olet siis oikeassa siinä, että ylitulkintaa on syytä varoa, mutta sitä enemmän olen huolestunut siitä, että onnistun kehittämään mbd:sta itselleni keppihevosen, jonka syyksi alan laittaa asioita tai käytöstäni. Itsehillintä on minulle tärkeää. Ehkä tästä syystä olen myös hyvin herkkä ja liioittelen usein fyysisiä ongelmiani, joihin en tiedä syytä. Niissä yleensä syyn selviäminen on helpottavaa, ehkä näin on myös henkisellä saralla. Ongelmat ovat olleet olemassa minussa aina, en ole vain ollut tietoinen niiden syistä, koska vanhempani eivät kertoneet minulle, että olen mbd-tapaus. Tämä on yksi syy tämänhetkisiin ristiriitaisiin tunteisiini. Toisaalta minulla ei ole oikeutta kantaa vanhemmilleni kaunaa; parikymmentä vuotta sitten luultiin (jokseenkin järjettömästi), että vanheneminen puhaltaa mbd:n tuhkana tuuliin taivaan. Miksi vanhempani olisivat siis kuvitelleet toisin?

Toinen syy ristiriitaisiin tunteisiin on käsitys omasta minästä, joka nyt väistämättä muuttuu. Mihin suuntaan? Kuinka alan suhtautua itseeni? Tiedän, että minun on oltava entistä lujempi itseni kanssa, jotten aloittaisi velttoja selittelyjä... Onneksi "tunnettu vihollinen" on aina parempi kuin tuntematon. Toisaalta minua kiusaa se, että minussa on oikeasti jotakin vikaa, toisaalta taas olen iloinen, jos ja kun ongelmien syyt on mahdollista selvittää.

Lue lisää

Tämän vastauksen kirjoittaminen on minulle hyvin hankalaa. Minä haluaisin auttaa sinua jonkun uuden alkuun, sillä tiedän kuinka yksin sinä olet tilanteesi kanssa.

Minullakin oli joskus aiemmin psyykkisesti huono olla ja sitä jatkui vuosia. Yritin etsiä ratkaisua joka paikasta, kävin psykologillakin. Siitä ei tullut mitään, emme ymmärtäneet toisiamme lainkaan.
Kunnes viimein mieleeni muistui eräs lapsuuden kokemus. Sellainen, joka vakavuudessaan voisi selittää ihan mitä tahansa. Ja niinpä aloin ottamaan asioista selvää. Että mitä kaikkea sellaisesta traumaattisesta kokemuksesta voikaan seurata... ja tietenkin löysin itsestäni hyvin selkeitä vikoja ja niitä tulikin loppujen lopuksi koko ajan lisää.

Minä jotenkin koen, että meillä on tuolta osin hyvin samankaltainen historia. On ollut psyykkisesti huono olla ja yhtä-äkkiä ratkaisun avaimet ovatkin kädessä. Ja samalla täysin yksin ja epätietoinen siitä, mitä noilla avaimilla tulisi tehdä. Minä muistan tuon tunteen ja sen takia haluan keskustella kanssasi.

Meillä oli lapsuudessa eräs tuttavaperhe, jolla oli mbd-lapsi. Seurasin vierestä lapsen "toimeliaisuutta" ja sitä, kuinka ihmiset puhuivat jostain aivoperäisestä jutusta joka menee ohi viimeistään murrosiässä. Tämä on se kolikon toinen puoli, mitä itse olet ajatellut ja mistä itse tiedät varmasti paljon enemmän kuin minä.

Mutta minä haluaisin puhua sinulle siitä kolikon toisesta puolesta. Siitä, miten opettajat, tuttavat ja joskus jopa vanhemmat kohtelivat tuota pientä poikaa. Tiedätkö, näin jälkeenpäin ajateltuna minä en enää tiedä mikä oli syy ja mikä oli seuraus. Mikä siinä pojan käytöksessä oli peräisin mbd:stä ja mikä siinä oli peräisin ympäristön kohtelusta. Sellainen ympäristön kohtelu tekisi varmasti pahaa kenelle tahansa. Sinäkin puhuit kirjeessäsi tästä mitalin puolesta. Siitä, että olet kohdannut arvostelua ja että se on vaikuttanut...

Haluan kertoa sinulle tuosta mitalin toisesta puolesta, koska tiedän että siihen voi vaikuttaa.
Minä itse olen käynyt läpi pitkän terapian. Olen käynyt läpi oman elämäni. Ja nähnyt, miten järkyttävän suora yhteys aikuisiän ongelmillani oli lapsuusajan tapahtumiin. Ja nähnyt että suuri(!) osa listaamistani "vioistani" ei ollutkaa vikoja. Siksi halusin varoittaa ylitulkitsemasta oireitasi.

Minusta jotenkin tuntuu, että oikea osoite sinulle olisi varata aika psykiatrilta, joka on lisäksi psykoterapeutti tai psykoanalyytikko. Psykiatrin pohjakoulutus on lääkäri, joten hän kyllä tietää mbd:stäkin.

mbd/add/adhd kirjoitti:

...varoituksesta, "sattumalta" olen miettinyt myös tätä seikkaa:) Juuri mahdollinen terapia on yksi niistä syistä, joiden vuoksi tieto mbd:sta on hyvä asia; käsittääkseni mbd-potilaita yritetään monesti (tietenkin tuloksettomasti)hoitaa masennustapauksina.

Kävin muutaman kerran psykologilla, kunnes ilmeni, että hän reagoi minuun ja ongelmiini aivan samoin kuin muut - siis täysin epäammattimaisesti. Toisaalta ongelma saattoi tietenkin olla myös henkilökemioissa, mutta joka tapauksessa meidän "suhteemme" oli paras lopettaa lyhyeen. Pitäisi kaivaa jostakin astetta laadukkaampi terapeutti. Pahoin pelkään kuitenkin, ettei minun rahavaroillani paljon terapiaa pyöritetä.

Tiedän, että puheeni saattaa kuulostaa vikojen selittelyltä, mutta mielestäni on silti mahdollista lähteä parista faktasta:
a) Minulla on lapsena diagnosoitu mbd.
b)Lukemani perusteella "oireeni" ovat hyvin tyypillisiä niille aikuisille, jotka kärsivät mbd:sta.
c)Lapsena havaittu mbd vaikuttaa 50%:iin vielä aikuisenakin.

Se, että olen joutunut kohtaamaan arvostelua ja ongelmia jokapäiväisessä elämässä, on vaikuttanut kykyyni kontrolloida, havaita ja tunnistaa omia ajatuksiani ja tunteitani. Tämä tekee elämästäni osaltaan aika julmaa; yksi onnellisuuden perusteista on osata valehdella itselleen sillä lailla sopivasti. Olen ollut pakotettu kohtaamaan vikani melko monesti ja joutunut tämän vuoksi pohtimaan ja käsittelemään niiden herättämiä tunteita. Tämä on opettanut kuitenkin minua lempeäksi sekä itselleni että muille, vaikka ehkä ympäristön opetuksesta johtuen vihaan itseäni monesti hyvin syvästi ja loukkaannun voimakkaasti itseeni (ei niinkään työhöni)kohdistuvasta arvostelusta - varsinkin mitä tulee ulkonaisen järjestyksen ylläpitoon. Toisaalta tämä kaikki tekee minusta myös hyvin itseriittoisen; onhan itsesääli ehkä egoismin jalostunein muoto.

Minulle on aina ollut selvää, etten ole kaikin tavoin "normaali", ja toisaalta myös lohduttavaa löytää siihen syy, puhdistaa pöytä, jolle pääsisi rakentamaan eheää minäkuvaa ja uutta, positiivista ja toimivaa strategiaa elämälle. Tämä vaatii (tietenkin) kriisin. Olen satuttanut itseäni koko elämäni, pitänyt itseäni kaikin tavoin huonona ja viallisena, kun en ole pystynyt vastaamaan perheen, ystävien ja ympäristön vaateisiin kuten muut. Niinpä voisin kuvitella, että jonkinlaisen syyn löytäminen ongelmiini pikemminkin estäisi liioittelua kuin lisäisi sitä. Kuvittelisin, että vastakkain joutuminen reaalisen tosiseikan kanssa helpottaisi toimintaani ja hillitsisi pelkojani verrattuna siihen haamuja vastaan taisteluun, jota olen tähänastisen eloni ajan harrastanut.

Olet siis oikeassa siinä, että ylitulkintaa on syytä varoa, mutta sitä enemmän olen huolestunut siitä, että onnistun kehittämään mbd:sta itselleni keppihevosen, jonka syyksi alan laittaa asioita tai käytöstäni. Itsehillintä on minulle tärkeää. Ehkä tästä syystä olen myös hyvin herkkä ja liioittelen usein fyysisiä ongelmiani, joihin en tiedä syytä. Niissä yleensä syyn selviäminen on helpottavaa, ehkä näin on myös henkisellä saralla. Ongelmat ovat olleet olemassa minussa aina, en ole vain ollut tietoinen niiden syistä, koska vanhempani eivät kertoneet minulle, että olen mbd-tapaus. Tämä on yksi syy tämänhetkisiin ristiriitaisiin tunteisiini. Toisaalta minulla ei ole oikeutta kantaa vanhemmilleni kaunaa; parikymmentä vuotta sitten luultiin (jokseenkin järjettömästi), että vanheneminen puhaltaa mbd:n tuhkana tuuliin taivaan. Miksi vanhempani olisivat siis kuvitelleet toisin?

Toinen syy ristiriitaisiin tunteisiin on käsitys omasta minästä, joka nyt väistämättä muuttuu. Mihin suuntaan? Kuinka alan suhtautua itseeni? Tiedän, että minun on oltava entistä lujempi itseni kanssa, jotten aloittaisi velttoja selittelyjä... Onneksi "tunnettu vihollinen" on aina parempi kuin tuntematon. Toisaalta minua kiusaa se, että minussa on oikeasti jotakin vikaa, toisaalta taas olen iloinen, jos ja kun ongelmien syyt on mahdollista selvittää.

Lue lisää

'löysin' tämän keskustelun, kun olin etsiskelemässä netistä tiedoa aikuisten ADHD:stä. (itselleni, vanhemmillen (koko perheelle) ja lääkäreilleni että psykologeilleni ym.)

Itse olen 28 vuotias ja painiskelmassa saman tyypisten ongelmien kanssa. Lapsena on kuulema tutkittu ja MBD epäilyjä ainakin on ollut (sain siitä sitten joskus, myöhään, tietää...). Mutta ei ole diakosoitu, koska "se häviää 18 ikävuoteen mennessä..." Jee, nyt mua ei vaivaa keskyttymiskyvyttömyys ja kämppänikin pidän järjestyksessä... niin ja kaikki tapaamisetkin muistan... ;)

löysin allaolevan keskustelufoorumin muutama?? vuosi sitten (en kyllä ole varma, ei tuo ajankuluminen ole vahvinta alaani... )

http://groups.msn.com/ADHDaikuiset/

sieltä olen itse jonkin verran apua & tukea & tietoa ja keskusteluita saanut.

Ei, tämä kirjoittaminen ei ole helppoa, mutta tässä oli alku!

tsemppiä!

T:
tttd

tttd kirjoitti:

'löysin' tämän keskustelun, kun olin etsiskelemässä netistä tiedoa aikuisten ADHD:stä. (itselleni, vanhemmillen (koko perheelle) ja lääkäreilleni että psykologeilleni ym.)

Itse olen 28 vuotias ja painiskelmassa saman tyypisten ongelmien kanssa. Lapsena on kuulema tutkittu ja MBD epäilyjä ainakin on ollut (sain siitä sitten joskus, myöhään, tietää...). Mutta ei ole diakosoitu, koska "se häviää 18 ikävuoteen mennessä..." Jee, nyt mua ei vaivaa keskyttymiskyvyttömyys ja kämppänikin pidän järjestyksessä... niin ja kaikki tapaamisetkin muistan... ;)

löysin allaolevan keskustelufoorumin muutama?? vuosi sitten (en kyllä ole varma, ei tuo ajankuluminen ole vahvinta alaani... )

http://groups.msn.com/ADHDaikuiset/

sieltä olen itse jonkin verran apua & tukea & tietoa ja keskusteluita saanut.

Ei, tämä kirjoittaminen ei ole helppoa, mutta tässä oli alku!

tsemppiä!

T:
tttd

Lue lisää

Kiitos paljon! Käyn kurkkimassa siellä... Juu, niin toki se häviää 18:aan ikävuoteen.. :S Niin sitä minustakin sanottiin. Kyllä tiede on HIENO asia. Hah...

mbd/jne... kirjoitti:

Kiitos paljon! Käyn kurkkimassa siellä... Juu, niin toki se häviää 18:aan ikävuoteen.. :S Niin sitä minustakin sanottiin. Kyllä tiede on HIENO asia. Hah...

Toivottavasti olet päässyt asioden kanssa eteenpäin.

Toivottavasti olet saanut apua, ainakin itsensä ymmärtämisestä.

Toivottavasti olet ruennut saamaan purettua ja pohdittua asiaa.

Toivottavasti tunnet olevasi vähemmän eksyksissä.



T:
tttd