Elävä usko

Apostoli Pietari kirjoittaa niille Vähän Aasian kristityille, jotka "Isä suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta".

Elävään usko on siis toivoa ja luottamusta siihen, että Jumala armahtaa Poikansa tähden kaikki ne, jotka turvaavat Häneen.

Elävän uskon keskipisteessä on siis Kristus, syntisten Vapahtaja.
Sen mukainen saarna on todistusta Hänestä ja Hänen sovintokuolemastaan, julistusta syntien anteeksisaamisesta Hänen nimessään kaikille, jotka huutavat Häntä avukseen.

JUMALAN oikeita lapsia on kaikkialla, jotka ovat syntyneet Pyhän Hengen voimasta evankeliumin sanan kautta.
He rukoilevat Jumalaa ja turvaavat Häneen.
He huutavat hädässään avuksi Herran nimeä, ja heille julistetaan syntiä anteeksi Kristuksen käskyn jälkeen.

He ovat hajaantuneet kaikkialle, kuten Laestadius aikoinaan opetti.
Heitä oli rovastin mukaan Suomen niemellä, Danmarkissa ja Ruotsissa ja mustien pakanoiden maassa - ennen kuin lestadiolainen heräys oli levinnyt yhtään mihinkään Kaaresuvannosta.

Näitä ihmisiä eivät yhdistä samanlaiset ulkonaiset tavat ja pukeutuminen.
Evankeliumin sanan ytimenä on Kristus. Se ei ole julistusta solmiosta, vihkisormuksesta tai siitä, että kaikki papit ovat kuolleessa uskossa.
Evankeliumi on julistusta Kristuksesta, että Hänen nimessään yksin on pelastuksen lähde.
12422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Katekismuksenkin mukaan:

"Kristuksen seurakunta on yksi sentähden, että sillä on yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste.

Ulkonaisesti se täällä maan päällä esiintyy eri kirkkokunnissa ja paikallisseurakunnissa".

Yksi Herra, yksi usko , yksi kaste. Ef. 4:5

Äänestä
  • Se on noin ja varmasti.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Se on noin ja varmasti.

    Laestadiuksen mukaan elävässä uskossa olivat myös baptistit, koska hänen mukaansa baptistisaarnaajan opetus Haaparannalla, "ei järkyttänyt autuuden perustuksia". Hän muisti myös suomalaista Hedbergiä, joka oli yksi herännyt pappi Oulun linnasa.

    Elävässä uskossa oli myös metodistipappi Scott, jonka kirjoituksesta Laaestadius piti. Uskonystäviä hän löysi myös Ruotsin Lähetysseuran katekeetoista, jotka tekivät "omalla tavallaan" työtä saamelaisten parissa, kuten "oikeat kristityt".
    Kun toiset selittävät Laestadiuksen tulleen yhtäkkiä Lapin Marian vaikutuksesta uskoon, jolloin "autuuden tie hänelle heti valkeni", tuntuu aika kummalta hänen osoittamansa nöyryys. Vielä muutamaa kuukautta myöhemmin keväällä 1844 hän näet kysyy Lähetysseuran katekeetalta neuvoa siihen, kuinka pitäisi saarnata, jotta seurakunnassa syntyisi heräystä.

    Elävässä uskossa oli myös Göteborgin tuomiorovasti P. Wieselgren uskonystävineen.

    Sorselen saarnassaan Laestadius levittää viinamäen aidan varsin lavealle puhuessaan monesta eri joukosta kieltäessään kristittyjä kinaamasta keskenään.

    Laestadiukselle kristityn tuntomerkkinä ei ollut oikeassa joukossa oleminen, vaan sydämessä tapahtunut muutos:
    vanhurskauden jano ja luottamus Jumalan sanaan, sen jälkeen uudenlainen elämä.
    Ei tule kuitenkaan unohtaa, että Laestadiuksen kova ulkonaisten asioiden korostaminen oli hänelle luonteenpiirre.
    Kun lähetyskoulujen käyttöön oli saatu Lutherin postilla, muuttui Laestadiuksenkin julistus pakostakin. Hän muuttui evankeelisemmaksi alkaen hänkin korostaa uskonvanhurskautta. Raattamaalle ja Erkki-Antille tämä näkyy kuitenkin selvinneen rovastia paremmin.
    Asian voi varmistaa tutustumalla Laestadiuksen saarnoihin noin vuoden 1853 jälkeen.

    Äänestä

  • SeurakuntalainenX kirjoitti:

    Tänään tähän, huomenna tuohon.

    Huomenna hän saattaa taas vaihtelun vuoksi olla niin perinnekristittyä, niin perinnekristittyä.
    No niin mitäs näistä. Hyvin sinä asia toit esiin.

    Teutatess sen sijaan jaksaa hämmästyttää minua lähes päivittän käsittämättömän ristiriitaisilla kirjoituksillaan. Jossakin vaiheessa niihin alkaa väsymään, vaikka pyrkiikin ymmärtämään hyviä ja vilpittömiä yrityksiä tiettyyn rajaan saakka.

    Niissä on sellainen ongelma, että monet hyvät avaukset lähtevät niiden vuoksi väärille raitelle. Tätä tapahtuu varsin usein.

    Äänestä

  • Ihmettelevä ihminen kirjoitti:

    Tässä hyvin nähdään kun ei suostu vetämään samaa iestä omanvanhurskauden kanssa, niin jo kohta saa kärsiä pilkkaa.

    Äänestä

  • hämmästyttää??? kirjoitti:

    Tässä hyvin nähdään kun ei suostu vetämään samaa iestä omanvanhurskauden kanssa, niin jo kohta saa kärsiä pilkkaa.

    Eikä minun viestini pilkkaa ollut. Älä sekaannu asioihin silloin kun et ymmärrä.

    Äänestä

Kiitos siitä !

Äänestä
  • Näitä lukisi, ja uskoisi, päivät pitkät.

    2. Kor. 12:9 Ja hän sanoi minulle: tyydy minun armooni; sillä minun voimani on heikoissa väkevä.

    Sentähden minä mielelläni kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima minussa asuis.

    Äänestä

Kuinka voi noin paljon mielikuvitus tehdä kepposia jotta jotkut jopa uskoo.

Ulkopuolella elävää kristillisyyttä ei ole valkeutta, siellä on pimeää, kylmää ja siellä ulvovat sudet. Siellä istuvat fariseukset riettaan tuohusvalkian ympärillä.

Äänestä
  • Leikitkö sinä tuolla tavalla pyhillä asioilla, vai oletko sairas?

    Äänestä

  • Tee siis parannus saastainen syntinen ja tule asiin seurakunnan eteen, polvistuen armoalttarin Jeesuksen Kristuksen eteen.

    Haluatko sinä armosta taivaaseen vai ansioistasi helvettiin? Sen joudut valitsemaan vielä, kunhan hengellinen ylpeytesi alkaa sulamaan. Herra auta Herra pelasta!!

    Äänestä

  • Älä viivy enää siellä ulkona fariseusten kanssa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mitä se on? kirjoitti:

Apostoli Pietari kirjoittaa niille Vähän Aasian kristityille, jotka "Isä suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta".

Elävään usko on siis toivoa ja luottamusta siihen, että Jumala armahtaa Poikansa tähden kaikki ne, jotka turvaavat Häneen.

Elävän uskon keskipisteessä on siis Kristus, syntisten Vapahtaja.
Sen mukainen saarna on todistusta Hänestä ja Hänen sovintokuolemastaan, julistusta syntien anteeksisaamisesta Hänen nimessään kaikille, jotka huutavat Häntä avukseen.

JUMALAN oikeita lapsia on kaikkialla, jotka ovat syntyneet Pyhän Hengen voimasta evankeliumin sanan kautta.
He rukoilevat Jumalaa ja turvaavat Häneen.
He huutavat hädässään avuksi Herran nimeä, ja heille julistetaan syntiä anteeksi Kristuksen käskyn jälkeen.

He ovat hajaantuneet kaikkialle, kuten Laestadius aikoinaan opetti.
Heitä oli rovastin mukaan Suomen niemellä, Danmarkissa ja Ruotsissa ja mustien pakanoiden maassa - ennen kuin lestadiolainen heräys oli levinnyt yhtään mihinkään Kaaresuvannosta.

Näitä ihmisiä eivät yhdistä samanlaiset ulkonaiset tavat ja pukeutuminen.
Evankeliumin sanan ytimenä on Kristus. Se ei ole julistusta solmiosta, vihkisormuksesta tai siitä, että kaikki papit ovat kuolleessa uskossa.
Evankeliumi on julistusta Kristuksesta, että Hänen nimessään yksin on pelastuksen lähde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu