Lisää faktaa

Autokoulunopettaja

Merkkejä en viitsi luetella,ja ei myös voi yleistää, ainahan on joku, joka ei piittaa, oli se merkki mikä vaan, mutta harvemmin Lada. Samoin kalliiden Mersujen,ja yleensä Fiattien kuljettajat eivät osta autoaan omaa itsetuntoansa pönkittäen, ja todella harvoin aiheuttavat muille tienkäyttäjille vaaratilanteita. Volvo on vaarallinen automerkki turhautuneelle, ja näyttämisen haluiselle ihmiselle,ja luulen, että tämän merkin negatiivisuus tulee lisääntymään, ja syy ei ole autossa, vaan niitä ammattitaidottomasti, jo kehittymättömällä ajotaidolla käyttävät ahdistuneet henkilöt. Heillä on pakonomainen halu näyttää, miten ajetaan vaarallisten ylinopeuksien, ja ohitusten muodossa. Olen saman asian havainnut itsekin liikenteessä paljon liikkuneena, että tähän merkkiin liittyy itsetuntonsa menettäneen ihmisen hätähuuto, vaikka velkarahalla. Lyhyesti sanottuna, liikenne on avohoitola monille,jotka riskien myötä purkaa ahdistustansa, ja pahanolontunteitansa ottamalla suuren riskin ajokaäyttäytymisen muodossa muidenkin ihmisten elämästä. Tähän pitäisi puuttua paljon ankarammin, eli tiukentaa rangaistuskäytäntöä.

14

1127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taas

      miten kukaan voi noin hyvin lukea ajatukseni..

      • J..

        Itsensä kanssa on helppo olla samaa mieltä.


    • Sivusta seurannut

      ..kun seurasin sivusta stadissa Sturenkadulla Autokoulu Cityn punaista S60 toilailuja. Puikoissa noin 50v harmaa mieshenkilö, siis todennäköisesti ei oppilas..

      (a) vaihtaa kaistaa keskellä risteystä,
      (b) ajaa pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohi,
      (c)..(listaa voi jatkaa)

      Jos autokoulussa ei opeteta tapoja/sääntöjä/asennetta, niin ei ihme jos kusipäitä on liikenteessä pilvin pimein.

      • Autokoulunopettaja

        ..talonmies, joka lainasi autokoulun autoa teoriatuntien välissä, käydäkseen kysymässä saako Ladansa huollosta iltapäivällä pois. Ja ei muuten saanut, oli sen verran takuukorjauksia tekemättä vielä huomisellekin päivälle.


    • ...pa**aa

      Siis autokoulualan ammattilaisena kerrot että kun ostin velkarahalla Volvon niin minusta tuli samalla itsetuntonsa menettänyt avohoitokelvoton liikenteenvaarantaja?

      Ei voi kun ihmetellä omaa ahdistuneisuuttasi kun olet tähän asiaan huomiota kiinnittänyt ja varmasti ajan kanssa tuohon lopputulokseen tullut. Sopii ihmetellä minkälainen ihminen purkaa omaa jo näköjään pakonomaiseksi muodostunutta pahaa oloaan Internetissä jollain Volvo-palstalla kun ammattiapuakin on saatavilla.

      Muistaa nyt ottaa lääkkeesi kun menet seuraavan kerran oppilaidesi kanssa kadulle ettei huomiosi vain herpaannu ihan muihin asioihin kuin sen autokouluoppilaan valvontaan. Edelleen kysyn että jos autokouluauton takaa lähdetään autokouluopettajan mielestä vaaralliseen ohitukseen, onko kyseessä silloin yksin ohittajan vika vai voisiko autokouluauton takana ajava kokea olevansa niin vaarallisessa paikassa aivan liian hiljaa ajavan auton takana että ottaa mielummin riskin ohituksessa kuin siinä että odottaa autokouluauton kääntyvän toiselle reitillä kuin oma on?

      Sä olet vitsi!

      Liikenteen vakikäyttäjä

      • _-_-_

        täysin samaa mieltä kanssasi.
        Tyyppi on täysi vitsi ja viellä huono sellainen.


      • esimerkkisi

        ohituksesta taitaa vain vahvistaa autokoulunopettajan näkemystä. Sitäpaitsi on turha ottaa nokkiinsa kärjistämisestä ja yleistämisestä.


    • Volvo Puranen

      Nimimerkki autokoulunopettaja puhuu asiaa ,mutta jos haluat vaihtelua elämääsi pienellä rahalla.Volvo olisi myynissä 240 DL besakone 2 litranen sedan 85 malli.Lämmin ja varma talviauto testattu viime talvena .Viikko kovissa pakkasissa ilman lohkoa hyvin läksi käymään(1 startti).Varusteita lohko -sisälämmitin 2 renkailla Volvo radio kasettisoitin.Leimattu justiinsa ei mitään huomauttamista olen autoa pitanyt hyvin omaan käyttöä varten.Myydään sitä varten kun 3 autoa pihassa ja toista Volvoa jota yritin myydä huomasin että pidän se itsellä että noin 6000 euron tappiota ei kannata ottaa itselle ajelempa 850 sitten ne 15 huoletonta vuotta. Hinta olisi 999Euroa.Nurmijärvellä auto jos jotain kiinnosta panen julkisesti sähköposti osoiteenja puh ja ajoohjeet ja sen lupaan hyvät kahvit tarjoan ja sämpylät olehan ammmatiltani laivakokki.Malttamattomasti kauppaa odottaen ja sanontahan että hullu muijaa kehuu ja viisas autoaan.

      • Volvo Puranen

        Tällä hetkellä nautin rauhasta mökillä, mutta minut saa kiinni kännykkä numerosta 0400810665!!!!


    • vol-vitsi

      Faktaa???
      Luulisin, ettei tuo teoria pidä siinä vaiheessa, kun olet itse siirtynyt avohoidosta suljetulle.
      Ihmisen fanaattisuus, olipa se missä asiassa tahansa, takaa varman kuurin tunnettua suomalaista laitoshoitoa, jos sinut kiinni saadaan. Jokaisen automerkin kohdalle voidaan laittaa punainen kolmio: erittäin vaarallinen!
      Vittuuntuneisuutesi juuri Volvoa kohtaan kertoo älykkyydestäsi, eri asioiden hahmottelukyvystäsi, reaaliteeteistäsi, ynnä muista, sellaisia tietoja, joilla hyvinkin lunastat paikan jostain hoitolasta.
      Ei millään pahalla, mutta kun itse ajan 20 vuotta vanhalla Vovolla, jonka arvo on noin 200 euroa (tankki täynnä), niin kuinkahan huonolla tolalla minun itsetunto oisi jos ei tuollaista ökyautoa oisi sitä pönkittämässä? Ja ostinkin tuon vieä KÄTEISELLÄ.
      Älä selitä omia uskomuksiasi täällä parhain päin, vaan tarkkaile OIKEASTI tilanteita ja ota opiksesi.
      Minäkin otin!
      Minulla ei ole kertakaikkiaan varaa ajella kertakäyttöautolla, joten on ajettava Volvolla.
      P.S. Olen vielä ihan irrallaan, en edes syö lääkkeitä. Onkohan se vaarallista?

      • Hanna

        Olet tiukkapipo, hellitä kuminauhaa. Onneksi sinunlaisiasi on kuitenkin prosentuaalisesti melko vähän, luojan kiitos.


      • Vol-vitsi
        Hanna kirjoitti:

        Olet tiukkapipo, hellitä kuminauhaa. Onneksi sinunlaisiasi on kuitenkin prosentuaalisesti melko vähän, luojan kiitos.

        Olet oikeassa!
        Minua on pienenä kannettu muovikassissa, eikä ole kantojen kohdalla nostettu. :-))
        Oli huono vitsi, mutta huumorintajuttomana en parempaakaan keksinyt.
        Ja prosentuaalisesti kun osaisin laskea paljonko se tekee, jos maailmassa on kuusi miljardia ihmistä ja minunlaisia niistä vain yksi!
        Ei se paljoa ole kuitenkaan, joten ei kai se isosti oikeita ihmisiä suututtane jos on yksi tämmöinenkin. Sehän osoittaa sen, että Luojalla on ollut huumorintajua, kun minut suunnitteli.
        Voi Hanna-rakas kuinka ilahduin siitä, että huomioit kuitenkin tällaisen pienen tiukkapipoisen ihmisenkäppänän. :-))


      • ....
        Vol-vitsi kirjoitti:

        Olet oikeassa!
        Minua on pienenä kannettu muovikassissa, eikä ole kantojen kohdalla nostettu. :-))
        Oli huono vitsi, mutta huumorintajuttomana en parempaakaan keksinyt.
        Ja prosentuaalisesti kun osaisin laskea paljonko se tekee, jos maailmassa on kuusi miljardia ihmistä ja minunlaisia niistä vain yksi!
        Ei se paljoa ole kuitenkaan, joten ei kai se isosti oikeita ihmisiä suututtane jos on yksi tämmöinenkin. Sehän osoittaa sen, että Luojalla on ollut huumorintajua, kun minut suunnitteli.
        Voi Hanna-rakas kuinka ilahduin siitä, että huomioit kuitenkin tällaisen pienen tiukkapipoisen ihmisenkäppänän. :-))

        Miksi syyttää autoa siitä, miten ihmiset ajelevat sillä? Sillä eihän se auto itsestään aja,kait sillä kuskikin on,ja se kuski mikä millä tahansa autolla ajaakaan törkeästi,on syypää,ei auto.Onko muka jo kehitetty itsestään kulkevia autoja?I don´t think so.Joten lopettakaa nuo naurettavat syytökset autoista,vaan syyttäkää niitä ihmisiä jotka niillä ajelee.

        Terv:eurocar


      • Juu
        .... kirjoitti:

        Miksi syyttää autoa siitä, miten ihmiset ajelevat sillä? Sillä eihän se auto itsestään aja,kait sillä kuskikin on,ja se kuski mikä millä tahansa autolla ajaakaan törkeästi,on syypää,ei auto.Onko muka jo kehitetty itsestään kulkevia autoja?I don´t think so.Joten lopettakaa nuo naurettavat syytökset autoista,vaan syyttäkää niitä ihmisiä jotka niillä ajelee.

        Terv:eurocar

        Tämä merkki imee kaikki kusipäät ko olevan automerkin riskikäyttyäytyjäksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      114
      7293
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      98
      5233
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3486
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3412
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2524
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1501
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      341
      1451
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1346
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      48
      1290
    Aihe