Heissan!!!
Ajattelin kertoo oman tarinani...sain ensimäisen ph kohtauksen vuonna 2004 ja luulin tosiaan että kuolen siihen paikkaan.Elämä oli silloin aika epäsäännöllistä ja mistään ei tuntunut tulevan mitään,pakotin kuitenkin itseni käymään lukion loppuun,jota olin venyttänyt melkein viiteen vuoteen.No siis sen ekan kohtauksen jälkeen makasin varmaan viikon vaan kotona kun hämmennys ja pelko oli niin kova....sitten menin tk:n lekuriin missä otettiin kaikki maholliset kokeet ja olin täysin terve.No olo koheni sitten siitä ja satunnaisia paniikkikohtauksia tuli sitten kolmen vuoden aikana joitakin mutta olo oli pääsääntöisesti ihan ok paitsi sellainen jännittyneisyys kulki kokoajan mukana..parivuotta sitten tapasin ihanan miehen jolla oli itsellään ph tausta josta hän kuitenkin on parantunut täysin, samaisella lääkityksellä(tosin vahvemmilla) kuin mitä minulla nyt on.Minulla pitäisi olla asiat nyt paremmin kuin koskaan ennen elämässäni olen onnellinen sain juuri opiskelu ja työpaikan alalle johon olen halunnut mutta viime vuodenpuolella iski hirveä ahdistuneisuus jota hoidin punaviinillä ainakun tuntui että nyt tulee kohtaus ja no niinkuin arvata saattaa hetkeksi se helpotti kutta krapulat oli aivan järkkyjä.Tammikuussa sain lääkäriltä citalopram lääkityksen ja opamoxit kohtauksiin.Taistelin jaakobin painia itseni kanssa lääkkeiden aloittamisesta koska ajattelin että eihän mun nyt tartte mitään "pöpi" lääkkeitä syödä,täytyy pärjätä muutenkin.Pelkäsin myös hirveästi sivuoireita ja sitä että en olisi enää omaitseni.eli siis tammikuussa minulla diagnosoitiin paniikkihäiriö.Nyt Viikko sitten uskalsin mieheni kannustuksella ruveta syömään lääkkeitä.sivu oireet ovat ollet ihan kauheet,tuntuu että katsoisin itseäni jostain ylempää ja sekös aiheuttaa lähes joka päivä lisää kohtauksia...sain sairaslomaa joka tuntuu tähän hetkeen ihan loistavalta vaihtoehdolta koska opiskelu on ollut rankkaa ja työsiihen päälle.sain nyt sitten näihin ahdistuskohtauksiin myös alproxin ja unilääkkeitä (aikaisemmin minulla ei ole ollut mitään ongelmia unensaannin kanssa).Lääkkeiden aloittamisen jälkeen "hulluksi tulemisen" pelkokin on kasvanut joka lyö sekin vettä ph kohtauksien myllyyn.Voisko joku ystävällinen ihminen kertoo että kauan kestää että voisin taas olla iloinen "normaali" =) itseni eli kauan on nää sivuoireet kestänny ja onko jollain samanlaisii tuntemuksia??!!en haluaisi mihinkään rauhoittavien koukkuun itseäni saada.
Ajattelin kertoo oman tarinani...sain ensimäisen ph kohtauksen vuonna 2004 ja luulin tosiaan että kuolen siihen paikkaan.Elämä oli silloin aika epäsäännöllistä ja mistään ei tuntunut tulevan mitään,pakotin kuitenkin itseni käymään lukion loppuun,jota olin venyttänyt melkein viiteen vuoteen.No siis sen ekan kohtauksen jälkeen makasin varmaan viikon vaan kotona kun hämmennys ja pelko oli niin kova....sitten menin tk:n lekuriin missä otettiin kaikki maholliset kokeet ja olin täysin terve.No olo koheni sitten siitä ja satunnaisia paniikkikohtauksia tuli sitten kolmen vuoden aikana joitakin mutta olo oli pääsääntöisesti ihan ok paitsi sellainen jännittyneisyys kulki kokoajan mukana..parivuotta sitten tapasin ihanan miehen jolla oli itsellään ph tausta josta hän kuitenkin on parantunut täysin, samaisella lääkityksellä(tosin vahvemmilla) kuin mitä minulla nyt on.Minulla pitäisi olla asiat nyt paremmin kuin koskaan ennen elämässäni olen onnellinen sain juuri opiskelu ja työpaikan alalle johon olen halunnut mutta viime vuodenpuolella iski hirveä ahdistuneisuus jota hoidin punaviinillä ainakun tuntui että nyt tulee kohtaus ja no niinkuin arvata saattaa hetkeksi se helpotti kutta krapulat oli aivan järkkyjä.Tammikuussa sain lääkäriltä citalopram lääkityksen ja opamoxit kohtauksiin.Taistelin jaakobin painia itseni kanssa lääkkeiden aloittamisesta koska ajattelin että eihän mun nyt tartte mitään "pöpi" lääkkeitä syödä,täytyy pärjätä muutenkin.Pelkäsin myös hirveästi sivuoireita ja sitä että en olisi enää omaitseni.eli siis tammikuussa minulla diagnosoitiin paniikkihäiriö.Nyt Viikko sitten uskalsin mieheni kannustuksella ruveta syömään lääkkeitä.sivu oireet ovat ollet ihan kauheet,tuntuu että katsoisin itseäni jostain ylempää ja sekös aiheuttaa lähes joka päivä lisää kohtauksia...sain sairaslomaa joka tuntuu tähän hetkeen ihan loistavalta vaihtoehdolta koska opiskelu on ollut rankkaa ja työsiihen päälle.sain nyt sitten näihin ahdistuskohtauksiin myös alproxin ja unilääkkeitä (aikaisemmin minulla ei ole ollut mitään ongelmia unensaannin kanssa).Lääkkeiden aloittamisen jälkeen "hulluksi tulemisen" pelkokin on kasvanut joka lyö sekin vettä ph kohtauksien myllyyn.Voisko joku ystävällinen ihminen kertoo että kauan kestää että voisin taas olla iloinen "normaali" =) itseni eli kauan on nää sivuoireet kestänny ja onko jollain samanlaisii tuntemuksia??!!en haluaisi mihinkään rauhoittavien koukkuun itseäni saada.
Vastaukset 3
Vanhimmat
TERVE!Minulla on myäs samaiset lääkkeet paniikkiin eli citalopram. Olen syönyt niitä nyt noi.viisi kuukautta ja olo on aivan ihana! Älä luovuta vaikka olo tuntuu juuri noin kamalalta kuin kerroit.Minulla oli myös tota hulluuden pelkoa sekä tuntui että katson maailmaa jostain muualta eli epätodellinen olo. Kaikki kuitenkin rupesi helpottamaan kolmen viikon syömisen jälkeen ja sen jälkeen olo oli päivä päivältä parempi. Ei siis kannata lopettaa lääkkeiden syömistä vaikka tuntuu pahalta. Lupaan sinulle että kohta helpottaa ja olet onnellinen taas!
Kiitos tuhannesti rohkaisevasta viestistä.....mä toivon ja uskon että jaksan kattoo tän hoidon loppuun asti ,koska niinkuin sanoit olo helpottuu 100%.Oikein ihanaa kevättä ja kesän odotusta sulle =)...kiitos myös siitä toisesta vastauksesta ...olen han mä nää vuodet taistellut kohtauksia vastaan ja koko paniikkihäiriötä enkä ole lukinnut itseäni neljänseinän sisään vaan työskennellyt ja harrastanut normaalisti mutta ei vaan paniikit loppuneet välillä olo oli vaan siedettävämpi...nyt toivon että lääkkeiillä pääsen tavoitteseen ja elämä jatkuu...niinkuin sanoin tää taudin myöntäminen itselle on mulle ainakin jo puolivoittoa!!!Sinullekkin mukavaa kevättä ja aurinkoista kesää =)!!!!!
Lääkkeiden vaikutus on hyvin yksilöllistä ja sen vuoksi sivuoireista ei kannata kärsiä, vaan välittömästi käydä puhumassa niistä reseptin kirjoittaneelle lääkärille sekä aktiivisesti kaivella tietoa lisää.
Harmi, ettet ole saanut paniikkihäiriöön minkäänlaista puheapua koska sekin on yksi keino selvitä niistä. Ei tietenkään ihmeitä tekevän nopea, mutta yleensä lopputulos on pitkäaikaisempi kuin lääkkeillä.
Joskus mietin tämän palstan juttuja lukiessani, miksi niin harva haluaa taistella kohtauksia vastaan ja todellakin käydä käytännön tilanteet läpi?
Useamman vuoden vain koetin sietää ja vältin elämässäni kaikkea missä uskoin paniikin iskevän, joten sehän oli todella surkeaa puolielämää. Sitten vain kyllästyin lääkkeitä tuputtaviin lääkäreihin ja päätin yksinkertaisesti "kontata" läpi kaikki ne paikat ja tilanteet, joissa paniikki iskee. Sain jopa ystäviä avuksi seisomaan siihen vierelle, jos pelkoni olisivatkin totta ja kaikki menisi kuten täristen uskoin. Lisäksi jouduin tekemään elämässäni muutamia perusteellisia päätöksiä hyvinvointini eteen,joiden vuoksi piti tottakai miettiä ja pohtia terapiassakin.
Edelleenkin saan lieviä paniikkohäiriöitä, mutta ne ovat hallinnassani koska tiedän mistä ne alkavat ja mihin loppuvat. Osaan myös elää elämääni niin, että jos esim. on pitkään jatkunut stressaava tilanne tiedän varautua kohtauksiin ja järjestää oloni niin että voin ottaa kohtauksen vastaan.
On helpompaa elää, jos tuntee itsensä ja oppia hyväksymään omat heikkoutensa. Paniikkihäiriöt ovat osa minua ja niitä voi oppia sietämään, eikä pelkäämään :)
Koeta pärjäillä!