Mulle kävi nyt näin, ihastuin poikaan netissä. Tiedän että hänkin pitää minusta. Emme ole koskaan nähneet tai soitelleet, pelkästään mesessä jutelleet. Onko aivan tyhmää kertoa hänelle tunteistani? Ja onko ylipäätäänsä mitään järkeä ihastua näin. Kellekkään käynyt samalla tavalla?
netti ihastuminen
sariannadd
3619
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moneen otteeseen nuorempana kävi minulle samoin. Lähes poikkeuksetta ihastus loppui viimeistään kun kohdattiin, sillä tosiasiassa se persoona, joka välittyy viestien kautta, on vain pieni osa sitä kokonaisuutta joka ihminen on. Lisämausteena tulevat ilmeet, eleet, käytöstavat, puhetyyli, kävelytyyli, vaikka minkälaiset asiat.
Kun ihastut oikeassa elämässä johonkuhun, ihastut lähes väistämättä juuri näihin asioihin. Netissä ihastut puolestaan yleensä siihen, mihin tuolla tavalla ensisilmäyksellä ei voi ihastua. Kyse on siis tavallaan samasta asiasta: vaikka ihastut ensisilmäyksellä johonkuhun, saatat tutustuttaessa huomata että ihminen onkin todella ärsyttävä/ ei yhtään sellainen kuin haaveilit/ hyvällä tuurilla miljoona kertaa ihanampi kuin pelkkä ulkonäkö antoi olettaa.
Asiani on siis tämä: Vaikka persoonat osuisivatkin netin välityksellä 100% yhteen, voi olla, että ne muut asiat eivät enää klikkaakaan lainkaan. Toisaalta on mahdollista, että tavatessanne ihastutte toisiinne vielä silläkin saralla päätä pahkaa. Sinuna en kuitenkaan välttämättä ilmoittaisi tunteistani pojalle ennen, kuin olet hänet oikeasti kohdannut. On nimittäin ikävää jos kohdatessanne huomaatkin, ettei hän olekkaan lainkaan sellainen kuin ihastuessasi haaveilit, ja joutuisit selittelemään miksi yhtäkkiä tahdotkin välimatkaa.
Pariin kertaan tuon todellisuuden kohdanneena en välttämättä suosittele sitä tunteiden purkua ennen tapaamista, mutta toki itse olet paras henkilö tulkitsemaan, mikä on teidän kohdalla toimivinta :) Onnea jokatapauksessa!
Eikä käy!
Itselläni meni näin:
Löysin yhden pojan kuvat galleriassa.. katselin niitä joka ja aina kun olin katsonu hänen kuviaan niin hänkin katsoi sen jälkeen minun kuviani. Päivien kuluessa tämä poika oli kirjoittanut minulle galleriaan. No olin aivan innoissani. Se oli ihan tavallinen asia ei mitään ''oletpa söpö'' tai mitään sellaista.
No aloimme sitten kirjoitella ja taas parin päivän päästä hän kysyi mese osoitettani. No siinä sitte juttelimme ja juttelimme.. Pidin ensin häntä vähän ihme tapauksena kun luulin että hän yrittää olla hauska. Noo eei se kuului hänen luonteeseen ja totuin siihen. Muutuin itsekin vähän hänen mukanaan enemmän huumorintajuiseksi ja kun hän heitti jonkun vitsin silloin jota en oikeen heti tajunnut niin hän kuulemma nauroi ja sanoi että ''sulle pitäisi ensin kertoa mitä joskus sanon kun et tajua'' :D
nooh. Hän alkoi lähetellä minulle kappaleita ja ne olivat just sellasta musiikkia mistä minäkin pidän. Ihmettelin että kuinka voi olla poika joka on hyvännäköinen, huumorintajouinen ja pitää vielä samasta musiikista kuin minäkin. Vaikka se ei ole paljon, niin se tuntui tosi hienolta.
Joulun jälkeen juttelemisten ja soittelemisten, sekä viestin kera aloin ihastumaan häneen. Tuntui kuin hänkin oisi minuun, mutta en tiedä. En osaa sanoa, koska en ollut varma. Sitten lähdinkin hänelle viikonlopuksi yöski junalla. Siellä oli ihanaa. jepjep. pussailimme ;) Oli ihanin viikonloppu ikinä!
Olin sitä mieltä, että kyllä se minustakin tykkää :) Sit meni pari viikkoa, menin hänen luokseen taas :) Oli Todella ihanaa!! Viikonlopun päätytttyä kun menin kotiin.. tuli ilta. Tekstasin hänelle.. Hän vastasi ettei hän tiedä tunteeko hän yhtä paljoin kun minä, et hän ei tiedä mitä hän haluaa.'' Vaan aikaa miettiä.
Sen viestin jälkeen olin aika murtunut, mutta eihän sitä tiedä, mitä hän vielä laittaa minulle tästä asiasta. Voihan se olla että hän haluaa olla kanssani, mutta voihan se olla niinkin ettei hän halua sanoa sitä mikä on totta satuttaakseen minua, eli ettei hän halua olla mitään muuta kuin kaveri.
-Mutta toivon sinulle todella hyvää onnea jos menet tapaamaan sitä poikaa! :)