Olen tuntenut viitisen vuotta itseni turhaksi ihmiseksi. Olen käynyt lähes kokoajan terapiassa sinä aikana. Syön kahta lääkettä ja tarvittaessa vielä yhtä lääkettä. Olen menettät rakkaan ihmisen mutta silti minulla on ollut tämä turhatuva tunne älyttömän kauan. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja en tiedä onko minusta ikinä töihin. Opiskelen tällä hetkellä merkonomiksi. Olen 23v ja sinänsä elämä edessä mutta turhuuden tunnetta pois en saa. Syytän itseäni helposti, olen kuoren sisällä selkeästi enkä näe ulos, ei huvita kaverit eikä oikeastaan ole huvittaneet pitkään aikaan. En ole itsenäinen, tuntuu vain että vajoan kokoajan. Tuskin kukaan minua ymmärtää eikä tarvikaan mutta toivoisin silti näiden 5:en vuoden päästä että jossain kohtaa elämässäni olisi iloa ja sitä että elämässä haluaa tehdä asioita. Sitä iloa mikä minulla lapsena oli.
Olen surullinen ja vihainen.
Olen surullinen ja vihainen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Voi turhuuksien turhuus ",varmaan tätä samaa tunnetta jokainen koemme elämässämme ja aivan kuin etsimme suuntaa mistä ratkaisun saisimme elämän tarkoitukseen .Mikään asia ei tuota iloa vaan päivät menee kuin laahustaen kantaen raskasta reppua selässä .
Uskotko että on päivä jolloin huomaat että naurat ja iloitset sillä tunteet ovat sittenkin vaihtelevia kuten päivätkin ,toisena päivänä pilvistä ja joskos tänään pilvien takaa näkyisi aurinko.
En osaa mitään sellaista kirjoittaa joka saisi mielialan simpsalapim iloiseksi ,mutta tahdoin näin ilmaista olen lukenut juttusi ja ymmärrän tunteesi.
Minun mielestäni sinun pitäisi lähteä pois.
Lähteä katsomaan, josko jossain toisessa maassa/kulttuurissa elämäsi alkaisi maistumaan raikkaalta kuin vesimeloni :)
Liian usein ihmiset jämähtävät paikalleen masentuneina, kun he voisivat lähteä
LÖYTÄMÄÄN aurinkoa elämäänsä.
Se ei tarkoita pakenemista, jos tämä siltä sinusta tuntuu.. sitä se ei todellakaan olen.
Minä tein niin ja olen iloinen siitä, joka päivä.
Nyt voin vähitellen repiä laastareita haavoilta, koska tiedän niiden parantuvan.
"I've seen both sides now"
kävin kaksi kertaa suwantokuhassa - en muista netti osoitetta, sain asiani järjestykseen - hae googlesta.
tunne empatiaa sinua kohtaan... muuta eb voi...anteeksi