Hei. Olenko jotenkin omituinen tai muuten vain tärähtänyt, kun tunnen katkeruutta tästä enkä tiedä miten käsitellä tunnettani, onko minulla oikeus tuntea näin ja miten pääsen tästä eroon??:
Olin 18v ja asuin vielä vanhemieni luona kun tapasin kesätöissä minua 6v vanhemman miehen. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja seksikin oli kuvioissa vaikka olimmekin "vain ystäviä", noh, tulin sitten raskaaksi ja mies lähti toiselle puolelle suomea pakoon,typerillä verukkeilla. Vaikka hän peräti soittelikin ym niin olin todella yksin, jouduin aikuistumaan yhdessä yössä, hankkimaan ensimmäisen oman asunnon ja hoitamaan vauvaa yksin, koko elämä muuttui hetkessä kokonaan ja hän ei ollut minua tukemassa kun sitä niin kipeästi tarvitsin. Noh, tuli hän sentään takaisin oltuaan muutaman kuukauden poissa (4kk). Hän asui luonani jonkin aikaa, ei auttanut lapsen hoidossa paljon yhtään, minä jouduin valvomaan yksin yöllä jos vauva heräsi ym ym. Hän vain ryyppäsi kavereidensa kanssa ja paneskeli ympäri kyliä ja nukkui päivät... Nyt tyttö on 2.5v ja hän on löytänyt itselleen naisen, muuttanut tämän luokse ja kohtelee naista paremmin kuin minua ikinä, heillä on ihan pieni vauva ja hän auttaa kaikessa ym... Ymmärrän että he seurustelevat ja me emme seurustelleet, mutta miksi minua ei voinut tukea,auttaa,olla läsnä? Hän oli ystäväni ja luotin häneen, "ei hän jätä minua yksin tämän kaiken myllerryksen keskelle,hän on ystäväni"... Olenko jotenkin huonompi, oliko minun raskauteni jotenkin ala-arvoisempi? Hän tapaa tyttöämme kahtena viikonloppuna kuussa jolloin tyttö on hänellä, koen että lapsi jää jostakin paitsi ja voi joskus kärsiä siitä? Näiden asioiden kanssa painin lähes päivittäin enkä löydä järkevää tapaa käsitellä tätä.... Kiitos jos joku jaksoi lukea, oli pakko kirjoittaa ja purkaa sisintä...
Olin 18v ja asuin vielä vanhemieni luona kun tapasin kesätöissä minua 6v vanhemman miehen. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja seksikin oli kuvioissa vaikka olimmekin "vain ystäviä", noh, tulin sitten raskaaksi ja mies lähti toiselle puolelle suomea pakoon,typerillä verukkeilla. Vaikka hän peräti soittelikin ym niin olin todella yksin, jouduin aikuistumaan yhdessä yössä, hankkimaan ensimmäisen oman asunnon ja hoitamaan vauvaa yksin, koko elämä muuttui hetkessä kokonaan ja hän ei ollut minua tukemassa kun sitä niin kipeästi tarvitsin. Noh, tuli hän sentään takaisin oltuaan muutaman kuukauden poissa (4kk). Hän asui luonani jonkin aikaa, ei auttanut lapsen hoidossa paljon yhtään, minä jouduin valvomaan yksin yöllä jos vauva heräsi ym ym. Hän vain ryyppäsi kavereidensa kanssa ja paneskeli ympäri kyliä ja nukkui päivät... Nyt tyttö on 2.5v ja hän on löytänyt itselleen naisen, muuttanut tämän luokse ja kohtelee naista paremmin kuin minua ikinä, heillä on ihan pieni vauva ja hän auttaa kaikessa ym... Ymmärrän että he seurustelevat ja me emme seurustelleet, mutta miksi minua ei voinut tukea,auttaa,olla läsnä? Hän oli ystäväni ja luotin häneen, "ei hän jätä minua yksin tämän kaiken myllerryksen keskelle,hän on ystäväni"... Olenko jotenkin huonompi, oliko minun raskauteni jotenkin ala-arvoisempi? Hän tapaa tyttöämme kahtena viikonloppuna kuussa jolloin tyttö on hänellä, koen että lapsi jää jostakin paitsi ja voi joskus kärsiä siitä? Näiden asioiden kanssa painin lähes päivittäin enkä löydä järkevää tapaa käsitellä tätä.... Kiitos jos joku jaksoi lukea, oli pakko kirjoittaa ja purkaa sisintä...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselleni sattui aikoinaan samanlainen tapaus. Kesti aikansa päästä siitä yli.
Sitten löysin itselleni uuden miehen ja lapselle isän ja elämä alkoi uudestaan.
Sinä et ole ala-arvoisempi eikä lapsesi! Se mies tässä on syypää. Tsemppiä, girl!
sinä pärjäät kyllä yksinkin. :) älä syytä itseäsi tapahtuneesta, se syypää on tosiaan se mies. varmasti tapaat vielä sen oikean miehen jonka kanssa viettää elämä yhdessä. ei tuollasesta varmaan hetkessä pääse yli, mutta sinä pärjäät kyllä. :) tsemppiä! :)
Kommentoin vaan tuohon, missä mietit olevasi huonompi. Sellainen ajatus on haitallista..
Uskon oikeasti, että kyse ei ole siitä. Lapsesi isä omalla tavallaan korvaa sitä sun kanssa väärin toimittua/menetettyä, hoitamalla nyt asiansa paremmin ja uuden lapsensa.
Ei lapsesi mistään jää paitsi, sinä rakastat ja hoidat häntä. Tytölle isä on tärkeä, sitä kautta oppii oman arvonsa. Mutta sinä löydät joskus jonkun miehen, joka rakastaa tyttöäsi kuin omaansa.
Olet kokenut kovia, mutta älä vaivu katkeruuteen. Katse vaan eteenpäin, haaveisiin ja suunitelmiin. Ihana kesä tulossa ja vaikka mitä voi tapahtua :).