Eilen illalla uutisissa ministeri sanoi ymmärrykseni mukaan.
Asuntojen lämmön erisystä on lisättävä ja lakia muutettava siten että kyseinen toimenpide saadaan aikaan.
Laki muutos täytyy saada koska muuten vanhoja asuntoja ei korjata nykyiseen vaatimuksen mukaiseksi.
No lain muutoksestahan on kokemusta jo ennenkin, jos muuten ei saada toimintaa aikaiseksi.
Eiköhän aikanaan rakennukset ole tehty sen aikaisen lain mukaan.
Täytyihän lakia muuttaa aikoinaa jotta saatiin käyntiin ns. sotasyylisyys oikeuden käynti!!
Ymmärsinkö oikeeiin ?
4
299
Vastaukset
- Maalaismies*
Meitä vanhoja yllytetään asumaan kodeissamme mahdollisimman pitkään. Kun monet asuvat vanhoissa OK-taloissa tyytyväisinä siihen kuntoon, mikä niissä on, niin nyt sitten pitäisi ryhtyä kallisiin remontteihin. Jos talo on velaton, lämmityksen ja sähkön hinta ei muodostu ylivoimaiseksi. Remontti kyllä jää monelta tekemättä. Mitä järkeä on satsata mahdollisia säästöjä tai ottaa lainaa, kun ei tiedä kauanko enää kykenee taloaan asuttamaan?
Jokainen ministeri haluaa julkisuuden henkilönä saada historian kirjoihin jonkin merkin itsestään.
Asuinkiinteistöistä Enestam sai merkin kirjoihin aikaansaamalla lain kiinteistöjen energiatodistuksesta, jollainen täytyy nyt sitten olla, kun asuntoa myydään.
Tarkoitus on vertailla kiinteistöjen energian kulutusta.
Teoriassa hyvä, mutta käytännössä melko varmasti turhaksi, mutta kalliiksi osoittautuva juttu.- Katicat2
Menee yli ymmärryksen tuo ilmastonmuutoksen torjuminen. Mutta sen olen huomannut, että rahalla on tärkeä osuus. Sanotaan että työllisyyskin lisääntyy. Niin ja kukapa maksaa.
Maaseudulla korvessa jätevedenpuhdistuslaitteet tiskivesille ja saunojen pesuvesille. No saahan siitä joku urakoitsija ja laitevalmistaja tuloja ja valtio veroja.
Kiinteistöveroille saadaan nostoperusteet talojen energialuokitusten kautta, jos et korjaa lisätään maksuja. Ja korjausrakentaminen lisää työllisyyttä jne, jne...
Niin ja muistakaa sitten, ettei sitä levyä, josta pillerinne napsautatte aamuisin, saa laittaa palaviin jätteisiin. - RR-Raakkell
Katicat2 kirjoitti:
Menee yli ymmärryksen tuo ilmastonmuutoksen torjuminen. Mutta sen olen huomannut, että rahalla on tärkeä osuus. Sanotaan että työllisyyskin lisääntyy. Niin ja kukapa maksaa.
Maaseudulla korvessa jätevedenpuhdistuslaitteet tiskivesille ja saunojen pesuvesille. No saahan siitä joku urakoitsija ja laitevalmistaja tuloja ja valtio veroja.
Kiinteistöveroille saadaan nostoperusteet talojen energialuokitusten kautta, jos et korjaa lisätään maksuja. Ja korjausrakentaminen lisää työllisyyttä jne, jne...
Niin ja muistakaa sitten, ettei sitä levyä, josta pillerinne napsautatte aamuisin, saa laittaa palaviin jätteisiin.Suomessa on tehty laskelmia että vanhan korjaaminen tulee paljon kalliimmaksi kuin uuden tekeminen.
Ei kun nosturit paikalle ja kasaan koko talo, ja uusi elementti-linna paikalle.
Näin ne uutiset ja jos tuo toteutuu se on asukkaille kamalan kallista, ja helskutin hankalaa, sieltä on muutettava että saavat kaikki 'topattua' tiiviiksi.
Hui olkoon koko ajatus
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2041481Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441144Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44846- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30711Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21710- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20646Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617