Pitäisikö eduskunnan tupakoijat erottaa? Eivät ole hyvänä esimerkkinä nuorisolle.
tupakat
pois.
7323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tunnista nyt kaikki syntisi joita olet itse tehnyt elämässäsi ja sitten sinut mestaatan ensin täällä kuuluisassa Suomi24 foorumissa ja sitten ihan oikeesti/leikisti ;)
Saako muuten kansanedusta/ministeri pieraista ?
Vai erotetaanko sen vuoksi ?
TAI EDES VIHJAA SIIHEN; PITÄÄ HAASTAA OIKEUTEEN
ALA´ VANHANEN!
Pierut ja tupakat sensijaan kuuluvat normaaliosastoon. Hauykkuakin saa, mutta auta armias jos kertoo kirjassa menneestä suhteestaan.
Silloin ei kunnian kukko laula.
kansanedustaja. Jos joku on joskus pieraissut on hänen vedettävä johtopäätökset ja kannettava vastuunsa. Veronmaksajien maksamalla palkalla ei ole oikeutta pierrä. eihän tanja.
Ei ole synti eikä rikos.
Tanjaa ahdisti ja hän halusi lehteen, otti puhelun Ilta-Sanomiin ja Iltalehteen ja sanoi "voi pojat, palaa jo, tulkaa pian"
Lapsetkin saavat tupakoida, ei sitä ole lailla kielletty.
Tanjalla on aiheet vähissä julkisuuden suhteen ja aina pitäisi jotain kehitellä. Ministerikautena sai näkyä duunin kautta, mutta nyt kun istuu toisten joukossa, kameratkaan eivät oikein löydä joukosta.
...kansanedustaja Karpelakin voisi muistaa, että keuhkosyöpä on äärettömän tuskallinen ja tappaava tauti.
Yhteiskunta maksaa ziljoonia aivan älyttömästä itsetuhoon vievästä "laihdutuskuurista"!!
Mutta eihän misukkaa ole ennenkään huolestuttanut, miten paljon hän tulee maksamaan Suomelle. Nauttii hyvää palkkaa ja sairastaa koko ajan. Onkohan missi tehnyt oikeita töitä sitten alusvaateposeerausten?
Luetellaanko kaikki mistä sinäkin voit saada syövän?
Tarkkaile itseäsi ja omaa altistumisasi. Syöpä tulee kun on tullakseen, poltat tai et.
Kavala sairaus voi olla sinussakin jo. Älä ilku muita, saatat jo huomenna löytää itsestäsi pähkinän kokoisen kasvaimen. Toivottavasti et löydä, mutta anna olla leikkimättä vakavalla asialla, ettei kostaudu.
Tulihan se siellä...
Voi teitä tanjaa kadehtivia.... Eikö tissit ole tarpeeksi isot oman miehen mieleen????