Oivalsin tämän äsken.
Sinä olet paljon tunteellisempi kuin minä. Intohimoisempi. Syvempi. Syvissä vesissä... Olet syvän meren kala. Minä aurinkoisten pintavesien edestakaisin uiskenteleva sintti. Sinä olet vakaa, harkitseva, varovainen. Minä juoksentelen sinne tänne, hyppään katsomatta minne, syöksyn mihin vaan ja parantelen haavani jälkeenpäin. Olet hillitty, alakuloinen ja tosissasi. Minä olen tosissani, mutta niin kuin pinnallinen pikku höpsäke on tosissaan - ärsytän sinua. Olen mielestäsi lapsellinen ja naiivi. Toisaalta pidät minusta juuri siksi. Katselet minua kuin keijukaista, luullen minun katoavan taivaan sineen minä hetkenä hyvänsä. Ilahdutan sinua iloisuudellani. Sinä tarvitset ilahduttajaa, tiedäthän sen. Mutta olet alkanut epäillä, ettei säteilevän ulkokuoreni alla olekaan mitään sen ihmeellisempää kuin sekava kasa naisellisia hermoja ja luita ja järjestäytymättömiä ajatuksenpoikasia. En ole hiottu, valmis ihminen, kuten sinä. Olen linnunpoikanen, sinä kotka.
Huvitin sinua hetken, kuin lyhyt sketsi. Sinä jäit mieleeni kuin syvällinen draama, jota tavaan vieläkin. Ei minussa ollut tarpeeksi sinulle. En riitä. Sanon tämän hellästi. Uskon, että ymmärrän sinua paremmin kuin arvaatkaan. Mutta sinä näet lävitseni vielä selvemmin. Ja näet, ettei nähtävää juuri olekaan. Ei mitään, josta tarttua kiinni. Ei mitään kiinnostavaa. Ei sydäntä, jota voisit rakastaa. Olen lapsonen.
Intohimoiset ajatuksesi vetivät minua puoleensa, mutta jos olisit koskaan tullut luokseni pannaksesi nuo tunteesi käytäntöön, olisin ehkä perääntynyt. En olisi osannut käsitellä kiihkoasi. Kevyt ote tuo esille minun pienen, vaikka innokkaan intohimoni. Sinun tunteittesi tulva olisi hukuttanut minut. En ole sinulle tarpeeksi syvä. En tarpeeksi hyvä. En ole sinulle tarpeeksi.
Jää hyvästi rakkaani. Ajattelen sinua hellyydellä. Ja jos olet aivan eri mieltä ja haluat minut sittenkin...
Sinä olet paljon tunteellisempi kuin minä. Intohimoisempi. Syvempi. Syvissä vesissä... Olet syvän meren kala. Minä aurinkoisten pintavesien edestakaisin uiskenteleva sintti. Sinä olet vakaa, harkitseva, varovainen. Minä juoksentelen sinne tänne, hyppään katsomatta minne, syöksyn mihin vaan ja parantelen haavani jälkeenpäin. Olet hillitty, alakuloinen ja tosissasi. Minä olen tosissani, mutta niin kuin pinnallinen pikku höpsäke on tosissaan - ärsytän sinua. Olen mielestäsi lapsellinen ja naiivi. Toisaalta pidät minusta juuri siksi. Katselet minua kuin keijukaista, luullen minun katoavan taivaan sineen minä hetkenä hyvänsä. Ilahdutan sinua iloisuudellani. Sinä tarvitset ilahduttajaa, tiedäthän sen. Mutta olet alkanut epäillä, ettei säteilevän ulkokuoreni alla olekaan mitään sen ihmeellisempää kuin sekava kasa naisellisia hermoja ja luita ja järjestäytymättömiä ajatuksenpoikasia. En ole hiottu, valmis ihminen, kuten sinä. Olen linnunpoikanen, sinä kotka.
Huvitin sinua hetken, kuin lyhyt sketsi. Sinä jäit mieleeni kuin syvällinen draama, jota tavaan vieläkin. Ei minussa ollut tarpeeksi sinulle. En riitä. Sanon tämän hellästi. Uskon, että ymmärrän sinua paremmin kuin arvaatkaan. Mutta sinä näet lävitseni vielä selvemmin. Ja näet, ettei nähtävää juuri olekaan. Ei mitään, josta tarttua kiinni. Ei mitään kiinnostavaa. Ei sydäntä, jota voisit rakastaa. Olen lapsonen.
Intohimoiset ajatuksesi vetivät minua puoleensa, mutta jos olisit koskaan tullut luokseni pannaksesi nuo tunteesi käytäntöön, olisin ehkä perääntynyt. En olisi osannut käsitellä kiihkoasi. Kevyt ote tuo esille minun pienen, vaikka innokkaan intohimoni. Sinun tunteittesi tulva olisi hukuttanut minut. En ole sinulle tarpeeksi syvä. En tarpeeksi hyvä. En ole sinulle tarpeeksi.
Jää hyvästi rakkaani. Ajattelen sinua hellyydellä. Ja jos olet aivan eri mieltä ja haluat minut sittenkin...
Vastaukset 32
Vanhimmat
Herra ja sama
t:Halleluja!
Kirjaimellisesti. ;)
et' v1ttu kun on tekemistäkin
tarina, mutta niin kaunis ja todellinen. Olen syvänmeren kala koska olen joskus vajonnut niin pohjalle, että pintaan asti tuntuu olevan matkaa ikuisuus. Välillä valoa kohti meneminen pelottaa ja tahtoisin kääntyä takaisin, mutta sinun kaunis säteilevä valoisuutesi nostaa minua ylemmäksi ja saa uskomaan että ehkä jonakin päivänä..
Syynkin kerroit tekstissäsi. On totta että kaltaiseni voi olla joko käärme taikka kotka, mutten olisi ikinä kuvitellut jälkimmäiseksi... Vaikka näenkin ihmisen läpi, on kuva kuin oraakkelin ennustus, kysymyksiin vastataan kysymyksillä. Ei ennustaja voi koskaan ennustaa itselleen, sen seurauksena menee lahjaksi saatu kyky.
Ehkä juuri se keveys niin viehättääkin. Syvissä vesissä on pimeää ja yksinäistä. Vain pintavesien sintit näkevät aina auringon.
Uskon inhimillisyyteen, siihen että virheitä saa tehdä ja virheet saa/pitää antaa anteeksi. En usko että ihminen on kuin kirja, luettuaan sen kannesta kanteen sen voi laittaa pois. Ja vaikka olisikin, palaan aina takaisin samoihin kirjoihin, ja luen ne uudelleen, uusin silmin, aivan kuin en olisi koskaan niitä lukenutkaan.
Minäkö valmis ihminen? En usko siihenkään. Jos olisin valmis, olisi sielun sopimukseni täytetty ja voisin poistua nykyisyydestä.
Tekstisi on paljon syvällisempää kuin olisin itse ikinä kyennyt ajattelemaan. Mulle tulee mieleen menninkäinen ja päivänsäde taikka King Kong ja se nainen jota tuo raahasi mukanaan. Miksi ajat mut takaisin pimeisiin kylmiin pohjavesiin? Pieni ja kevyt, kaunista, särkyvää?
Olen eri mieltä ja sen perustelut olet itse lausunut.
m>>n
Kirjoitat kauniisti.
Otan tänään taas takapakkia. Joskus en oikein näytä tietävän todellisuuden ja kuvitellun eroa. Olen kai liikaa yksin. Unelmarakkaasta tulee liiankin todellinen. Ja tosi maailmassa hän ei ehkä välittäisi tippaakaan.
Mutta on mukava tuntea suuria tunteita. Ei kai se ketää satuta, jos niitä tuntee nimettömänä netissä?
Mutta jos sinä olisitkin hän jne jne...
Niin, mikä onkaan todellista ja mikä kuvitelmaa. Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen olento, eli siis kaipaa toisten ihmisten seuraa. Pahin rangaistus minkä ihminen voi saada, on joutua eristetyksi toisista ihmisistä.
Pitäisi vain uskaltaa kohdata toinen ihminen vikoineen kaikkinen. Jos niin ei voi tehdä, muodostaa kuvan toisesta omassa mielessään, ja kun se ei aina vastaa todellisuutta. Ja sitten ne tunteet kohdistuvat siihen omassa mielessä asuvaan kuvajaiseen eikä todelliseen ihmiseen. Tunnistan tunteen. Olen senkin käynyt omalla kohdallani läpi. Silloin päätin että häpeänkin uhalla yritän itse tutustua toiseen, etten jäisi unelmien vangiksi.
Yhdentekevien ihmisten, siis sellaisten ihmisten kanssa joita kohtaan ei tunne vetoa, kanssa on helppo tulla toimeen. He ovat "vaarattomia" Jos tuntee valmiiksi jotakin toista kohtaan, pelkää pettymystä liikaa ja suojautuu muurin taakse. Se muuri kyllä sitten suojaa molempiin suuntiin.
Jokaisella meistä on unelma tulla rakastetuksi sellaisen ihmisen taholta joka vastaa ajatuksiamme, unelmiamme. Sellaisen ihmisen, joka ajattelee samalla tavalla samoista asioista. Sitähän me haemme, sielunkumppania. Mutta onko sellaista? En tiedä... siitäkään ei taida saada muuten selvää muuten kuin vaikka tällä tavalla.
Suuret tunteet kantavat usein koko päivän. Minulle kävi myös niin. Jos voi edes hetken uskotella itselleen keskustelevansa toivomansa henkilön kanssa on se miljoona kertaa parempi kuin pelkkä haaveilu. Kuulostat lämpimältä ihmiseltä yhtäkaikki.
Hyvää yötä sinulle :)
Ensin tosiaan ihastuin johonkin haavekuvaan. Oli ehkä hyväkin, että sain hehkutella nuo palvovat tunteet omassa rauhassani. Vasta viime aikoina, ja näiden keskustelujen avulla, usko tai älä, olen alkanut tuntea hellyyttä tuota miestä kohtaan. Ajattelen häntä nyt ihan oikeana ihmisenä, ja tahtoisin olla hänelle ihan oikea kumppani. En enää näe häntä jonain unelmarakastajana (vaikka on hän sitäkin) vaan mielenkiintoisena ihmisenä.
Minulla on hyvin vähän toimivia yhdentekeviä tuttavuuksia. Olen aika yksin. Jotenkin en osaa sopeutua sosiaalisen elämän kuvioihin kovin hyvin. Olen liian intiimi, tai sitten liian etäinen. Ihannemaailmassani olisi vain kaksi ihmistä, minä ja rakkaani. En koskaan kyllästyisi hänen seuraansa.
Mutta tosi elämässä hän saattaa kyllä olla ärsyyntynyt minusta. En ole varma. En halua olla kiusankappale. Olen hyvinkin kykenevä leikkaamaan tunteeni poikki yhdellä sivalluksella, jos on pakko. Olen käytännöllinen ihminen, kaikessa höpsöydessäni.
kuitenkaan ajatella, että unelmasi tulee ja pelastaa sinun sosiaaliselta kypsymättömyydeltäsi. Sitä ei tee kukaan toinen ihminen. Sellaista maailmaa ei ole olemassakaan, jossa te olette kahden. Sinun tulee kohdata maailma ja muut ihmiset rohkeasti, vaikka sinulla tuo rakas olisikin vierelläsi. Hän on sinun rakkaasi, hän ei kuitenkaan elä sinun elämääsi. Jos ripustat kaiken toisen ihmisen varaan, tulet pettymään. Hän voi antaa sinulle rakkautta, ei muuta. Kaikki muu sinun on tehtävä itse. Ehkä olisi parempi kasvaa ensin ihmisenä ja oppia olemaan sosiaalisempi. Ilman muita ihmisiä, me emme ole olemassa..mielestäni. Rakkaus ei korvaa omaa elämää, se täydentää sitä.
Olet aivan oikeassa varmaan. En sitä keneltäkään odotakaan. Kyllä minä maailmassa toimin, juttelen ja soitan suutani, koska niin on pakko. Eläisin kyllä mielelläni jossain autiosaarella kahden kultani kanssa. Sitä tarkoitin.
Kyllä, on kasvettava itse ihmisenä. Valmiita meistä ei koskaan tulle. Olisi suru, jos tulisi. Mikä sitten olisi elämisen syy? Eikös juri se kehittyminen ole tehtävämme?
En enää tee sitä virhettä, että luulisin toisen voivan suojella minua kovalta maailmalta. Osaan elää yksinkin. Olen elänyt yksin yli puolet elämästäni jo...
Miksi et pidä ihmisistä? Miksi oletat, että pitäisit tuosta ihmisestä, jolle nyt kirjoitat enää alkuhuuman kadottua? Rakkauskin kohtaa arjen ja rakas on ihminen siinä kuin muutkin ihmiset. Joskus jopa paljon rasittavampi. Ehkä olet elänyt liikaa yksin, tuli mieleen..kun sanoit ettet ole tavannut sellaisia ihmisiä, joista välität. Jos ei koskaan tapaa mukavia ihmisiä tai sellaisia, joista pitää aidosti, on syytä katsoa peiliin. Mitä muilta oikein odottaa, kun ne ei kelpaa?
En vain tunne olevani heidän kaltaisensa. Ehkä kaikilla on sama erilaisuuden tunne. Mistäpä minä tiedän - en osaa nähdä kenenkään muun nupin sisään, jos aina omaanikaan:)
On minulla ollut useita ystävyyssuhteita (entisiä kumppaneita useimmat, yksi entinen aviomieskin), jotka ovat säilyneet kauan, ja jatkuvat yhä. Ihmisiä, joiden seurassa voin olla aito, ja jotka ymmärtävät ajatuksiani. Kaksi heistä ovat aika lailla älykkäämpiä kuin minä, yksi luulee minua itseään paremmaksi (hah!). Voin sanoa, että he ovat minulle rakkaita. Välitän heistä, ihailen heitä, pidän heistä. Ja jos nyt anonyymisti mennään paljastuksiin, niin olisin ollut valmis elämään heidän kanssaan elämäni loppuun asti (ei kaikkien kerralla, vaan eri aikoina:), mutta he olivat lopulta eri mieltä siitä asiasta. He ovat hioneet minua, niinkuin ihmiset aina toisiaan hiovat. Olen nyt valmiimpi rakastavaan, hyvään suhteeseen kuin koskaan nuorempana.
En sano, etteivät ihmiset 'kelpaa' minulle. En minä ole lähimmäisteni tuomari ja arvioija. Todellisia sielunkumppaneita vaan harvemmin tapaan. En ole vihamielinen maailmaa kohtaan, päinvastoin. Ja maailmakin on kohdellut minua suhteelisen hyvin kaiken kaikkiaan. Mutta ymmärtänyt vähän.
En pelkää rakkaan arkiminää. Kuorsaava, lökäpöksyinen kultaseni parransänkineen ja ryppyineen voi olla minulle ihan yhtä rakas kuin hän olisi sliipattuna juhlapuvussa ja kukkakimppu kourassaan. Olen aika lailla jalat maassa. Ai niin, eihän sinteillä ole jalkoja. Minulla menee kielikuvat sekaisin - joka päivä on uusi alku, ja minäkin olen erilainen.
todella kauniisti kirjoitettu. Tuo voisi olla minulle suunnattu kuin varmasti monelle muullekin? En utele sitä todellista syytä. Liian kaunis kirjoitus niinkuin kaikki omanikin.
Kunistelematon totuus yleensä karsitaan pariin riviin ja ei ole niin kaunista... mutta kiitos. Ei tarvitse muistella mitään pahalla
Eipä se erilaisuus minua häiritse. Mutta jos et ole luotettava, juokset sinne tänne...täytyy olla sääntöjä
Erittäin kaunis teksti.
En niin älykkäältä ihmiseltä kuin sinä olisi vähempää odottanutkaan. Vakavamielinen olen ja alakuloinen olen, mutta suuritunteinen ja väkevä syvänmerenkala? Pikemminkin syvällä asuva, koska on koko elämänsä pelännyt karikkoja, joita iloset ja tunneälykkäät kalaparvet asuttavat. Itseni vertaaminen heihin on aina ollut minulle
kivulias pala.
Vasta viimeaikoina olen oppinut katsomaan itseäni vain muutaman vesimetrin himmentämässä auringonvalossa. Pintavesiin uskaltauduttuani löydän silloin tällöin auringon kultaamia "sinttejä", jotka ovat silmissäni lumoavan kauniita niin suomuiltaan kuin sydämiltäänkin.
Kauneimpana sinä.
Iloinen pintavesien kasvatti, joka on niin riittävä minulle kuin mikään ikinä voisi olla. Pelkkä tieto siitä, että ajattelet ja kaunistat maailmaa olemassaolollasi, saa minut tuntemaan itseni alakuloisen ankeriaan sijasta kiiltäväksi aurinkoahveneksi!
Jos ajattelet minua hellyydellä, älä heitä vielä hyvästejä. Kenties voisit joskus opettaa minulle, kuinka kala hyppää muodostaen laajenevia renkaita vedenpintaan?
PS. Tekstisi myötä olen täysin myyty. Tuostahan voisi vaikka tehdä biisin!
Ehkä sillä vakuutat itsellesi jotain, josta minä vakuutuin jo vuosia sitten - itse asiassa jo ennenkuin kohtasimme.
Saat lainata sanojani, jos haluat, tai sanoa sen omalla tavallasi. Sinulla on sana hallussasi.
En ole parvikala kuitenkaan. Yksin tässä uiskentelen. Katsellessani ulapan aavuutta sydäntäni kipristää pieni pelko. Milloin vain voi syvän meren uumenista syöksyä hai, jolle olen vain välipala. Mutta olen iloinen, ettei minua ole pyydystetty ja pistetty lasipurkkiin piirongille. Olisin turvassa kyllä, mutta kuihtuisin. Vaikka itse olen pieni ja mitätön, saan olla osa tätä mahtavaa merta. Sade ja aurinko hyväilevät kultaisia suomujani, ja tunnen olevani niin elossa. Yksin, mutta elossa.
Ehkä otat minut vielä joskus visiitille omaan kotikoloosi siellä pohjan pimeyden uumenissa? Ehkä pohjavesien paine kasvattaisi minustakin jotain vahvempaa. Voisimme sitten yhdessä nousta pintaan aina silloin tällöin, ja leikitellä aalloilla. Tai jos sinusta on parempi siellä alhaalla, tule katsomaan minua aina silloin tällöin. Pysyttelemme kaukana karikolta. Kaukana sinttiparvista. Sinä ja minä.
ja siinäkin oli sydän! Laitoin kuvan siitä sinulle, tiedäthän minne, sivulle /coffee.htm
Olet kaikkialla.
Olen luultavasti hiukan hullu. Mutta ehkä olen tarvinnut haaveitani sinusta nämä kuukaudet. Olisin muuten saattanut kuolla. Nyt aistin kuitenkin yhä vahvemmin, että sinua tympii tämä virtuaalijahtaamiseni. Yritän järkiintyä. Auttaisi, jos sanoisit suoraan, normaalielämän viestintäkeinoja käyttäen, mutta sehän todistaisi, että olet pelannut minun peliäni ja ymärtänyt rivien välistä kaiken, kuten minäkin. Miksi olet yleensä näitä lueskellut, jos olet niin onnellinen siellä?
uskoa että minulle todella puhuu hän, jolle minulla on niitä suuria tunteita. Tottakai mieleni tekisi kertoa ihan todellisessa elämässä, mutta sinua ei ole hetkeen taas näkynyt. Ja silloin kun näkee.. hmm.
En haluaisi häiritä.
En häiriinny yhtään. Ja olen kaiken aikaa hiukan häiriintynyt. Olisi kiva saada uusi syy siihen. Jaa, tuo nyt oli taas tyhmää huumoriani. Saatan olla hän.
Mitä tapahtuu, kun näet minut?
Kun tapaamme, haluaisin syöksyä syliisi. Vaikka lupasin juuri äsken itselleni ottaa takapakkia. Sitä juri tarkoitin sillä edestakaisin uiskentelemisella. Ja olen aivan tosissani, mennen tullen. Ota tästä nyt sitten selvää. Siis: Ota!
Soita minulle, nyt. Anna soida pari kertaa. En vastaa. Mutta kerron tässä ketjussa, että soiton vastaanottaja olin minä. Eikö se olisi jo aika hyvä osviitta siitä, että sinä olet hän, ja minä se sinun hän? Sitten voit soittaa uudestaan, ja voimme jutella.
Enkö se ole minä? Vai etkö edes soittanut?
Mutta sinä vastasitkin puhelimeen. Lupasit, ettet vastaa, vaan annat soida vaan. Oli aika nolo tilanne. En sitten uskaltanut sanoa mitään. Kuuntelin ääntäsi hetken, ja suljin puhelimen. En voinut puhua, koska olisit pitänyt outona, että soitin olenkaan. Tai ei siis sinä. Et siis kai olekaan hän:(
Tyyppi jota tarkoitat(minä) ei ole soittanut kenellekkään tätä asiaa koskien eikä aio soittaakkaan..
Menettelytapana ideasi on aika naiivi. Asiamme tärkeyden tietäen pidän suomi24-kohtaamista paitsi epätodennäköisenä, myös itsensä pettämisenä. Tällaisessa asiassa täytyy vain kerätä kaikki rohkeus ja itsetunto, kertoa ihastuksen kohteelle kasvokkain.
Itse aion niin tehdä. Jos olen se, jolle tarkoitat nämä viestit, et tule pettymään, sillä ehkä jo viikon sisään rakkaani kuulee tunteistani. Kasvokkain..
Tässä tapauksessa häiritseminen tarkoittaa aika paljon enemmän kuin pelkästään keskittymisen, juttelun tuttavien kanssa tai ruokailemisen häirintää..
että olen lapsellinen. En usko siitä koskaan paranevani. Vielä satavuotiaanakin lienen samanlainen.
Sillä lailla - kerro rakkaallesi tunteistasi. Jos olet hän, johon minä olen hassuna, ja jos kerrot tunteesi minulle, tulen todella ilahtumaan. Totta kai on parempi puhua kasvotusten. Totta kai on parempi jättää asian pitempi setviminen pois näiltä palstoilta, jos todellakin onnistuu selvittämään asiat oikean ihmisen kanssa oikeassa elämässä. Mutta jos rakkaus on vain haave, ja jos itsekin sen sellaiseksi näkee - vaikka haluaisi uskoa muuta - täällä voi kokeilla tunteitaan. Oikeastaan siinä ei ole tunteiden kannalta paljon eroa... Samat tunnekuohut saa itselleen lietsottua täälläkin, sanoin. Mutta onhan siinä eroakin...
Onnea sinulle, kuka lienetkin.
mainita, ettei se minusta niin huono idea ollut tuo soittaminen. Jos joku luki aloitukseni ja mietti, olinko se, jolle hänen tunteensa hehkuivat, tuo pikku testi olisi saattanut osoittaa molemmille, että meistä tässä on kysymys. Tietysti asian setviminen sen jälkeen jäisi pois näiltä palstoilta:)
Tietysti joku toinen olisi saattanut soittaa juuri silloin...
Siitä olisi saattanut kehkeytyä hassu tilanne oikeassa elämässä.
jännittävä viikko. Odotan sydän pomppaillen ja polvet tutisten, joka päivä. Et siis aio soittaa ollenkaan? Ilmestyt vain luokseni yllättäen? Sopiihan se, tietysti... Mutta jos tietäisin etukäteen, voisin varmistaa, ettei minulla ole menossa Bad Hair Day, tai jotain muuta katastrofaalista juuri silloin. Tämä on tilanne, johon haluan valmistautua. Kun pidät minua näin piinassa, minun täytynee pysyä valmiustilassa 24/7.
Olet ihana, tiedäthän.
..jos kertoisin, kuinka usein sinua ajattelen.
..jos kertoisin, kuinka paljon sinua haluan.
..jos ottaisin sinua kädestä, ja sanoisin kuinka paljon sinua rakastan.
Uskoisitkohan koskaan? ..et varmaankaan, karkaisit taas tuuliin.. uudelleen ja yhä uudelleen ;´(
Kuka osaisi sen perhosen, herkän kuin pienen lapsosen pyydystää? En minä ainakaan.
Mitä muutakaan voin? Uskon, että joku päivä vielä...
Jos haluat vastauksen, ennenkuin kysytkään, tässä se on: Uskon, että rakastat minua jollakin tavalla. Uskotko, että sinä olet minulle rakas, todella?
asioita, jotka puhutaan vain sille oikealle ihmiselle?
Karmeaa tunteilla leikkimistä, alussa sanotaan hyvästi ja jossain välissä pyydetään soittamaan. Piku ristiriita.. Älkää kerjätkö perkleet..
Myöhemmin vastataan: Olet kyllä. Sitten pyydetään soittamaan...