Luin näitä juttuja masennuksesta ja mietin omaa tilannettani. Itselläni on suurin piirtein elämä hallinnassa ja olen oppinut selviämään paniikkihäiriöideni kanssa. Viime kesänä sain monen vuoden jälkeen kohtauksen, joka kertoo siitä, että asiat ovat hallinnassani. Mutta nyt ahdistaa kun työkaveri jauhaa omasta masennuksestaan joka ikinen päivä. Välillä se vaan nojaa työpöytäänsä eikä puhu mitään. Toisena päivänä se valittaa taukoamatta ettei hän jaksa. Yhtenä päivänä se taas selittää mitä lääkkeitä hän on saanut ja mitä hän nyt käyttää ja mitä käytti ennen. Tämä alkaa nyt käymään todella raskaaksi. Työ on mukavaa ja työkaverit ovat mukavia, myös kyseinen henkilö. Mutta itseltä loppuu pian jaksaminen kun ei pysty jatkuvasti tsemppaamaan ja kehumaan toista. Jota olen kyllä tehnyt joka päivä, mutta kuka tsemppaisi mua, että jaksan vielä työni kun täytyy kaikki voimavaransa käyttää toisen ihmisen olon parantamiseen työpäivän aikana. Eikä se kehuminen ja puolesta asioiden tekeminen tunnu edes auttavan. Tuntuu kuin hän vaatisi minulta aina vaan enemmän. Henkisesti ja fyysisesti.
Miten selviän jatkossa?
Miten selviän jatkossa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsekin olet huomannut, että jaksamisesi loppuu.
Katselin äsken ohjelman masennuksesta ja oli tuttua eli olen vaikean masennuksen sairastanut ja siitä pikkuhiljaa selviämässä.
Kulutat voimavarasi turhaan, työtoverisi tarvitsee ammattiapua ja sinä se et ole. Jos hän sitä jo saa, niin et sinä ole se toinen porras vaan hänen läheisensä ja hän itse.
Sinun on uskallettava sanoa, että työsi vaatii niin paljon, että et enää pysty kannustamaan ja paikkaamaan. Sinä mahdollistat hänen huonovointisuutensa, ja kuitenkin olisi ehkä parasta että hän hakeutuisi sairauslomalle ja sitä myöden tervehtyisi.
Voithan sanoa, että hän on illalla tervetullut keskustelemaan kun mieltä painaa tai soittamaan, mutta töissä sinun voimavarasi menevät työntekoon. On sanottu, että alkoholisti sairastuttaa lähiympäristönsäkin ja olen sitä mieltä, että niin tekee masentunutkin. Kyllä minun masennuksen aikana (jälkeenpäin vasta ymmärrän) lähipiirikin voi huonosti. Erona nyt oli se, että minusta ei ollut työpaikalle raahautujaa.
Kovia sanoja, mutta työyhteisö ei ole se joka hoitaa, ellei sitten jotain syrjimistä tai kiusaamista. Eikö ole parempi, että on yksi masentunut, joka saa hoitoa, kuin kaksi tehotonta ihmistä työpaikalla. Sinun ensimmäinen velvollisuus on huolehtia itsestäsi, jos voimia riittää niin toisia, jos tuntuu raskaalta, on ihan pakko tehdä rajoja ja olla murehtimatta, potea huonoa omaatuntoa, masentunut tarvitsee hoitoa.
Minulla olisi rohkeutta sanoa puhumattoman päivän jälkeen, että nyt lomalle parantamaan itseäsi, voisi olla hänelle se paras teko.
Yhdyn edelliseen ja kiteytän näkökulmani seuraavaan: työkaverisi tarvitsee mitä ilmeisemmin sairaslomaa! Eikö hän itse ymmärrä hakeutua sairaslomalle? Vai onko hän yrittänyt, muttei saa sitä? Jos kyse on siitä, ettei yrityksistään huolimatta saa sitä, niin paras apu voisi tilanteeseen olla, että hänen suostumuksellaan tuot lääkärille julki, ettei työkaveri todellakaan jaksa olla töissä, ettekä te toiset voi toimia psykiatrin vastaanottona työaikana. Pitkässä juoksussa on ehdottomasti kaikkien etu, että ihminen hoidetaan kuntoon.