esiteltiin pressalle.
Ettei oo vaan liian aikaista esitellä nuorikkoa, vai pitikö taas käyttää naista hyväksi ja paikkailla ryvettynyttä mainetta.
Ettei oo vaan liian aikaista esitellä nuorikkoa, vai pitikö taas käyttää naista hyväksi ja paikkailla ryvettynyttä mainetta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
rinnalla oli kaunis, aikuinen ja tyylikäs nainen. Toivotan heille onnea ja yhteistä elämää.
nimenomaan AIKUINEN, edelleenkin näyttää 10 vuotta vanhemmalta mitä on. ja sitä mieltä että liian aikaista tuoda uutta seksikumppaniaan noin näyttävästi esille, vasta muutaman kuukauden seukkailun jälkeen.
matin aivot on pudonnu jalkoväliin.
Matti yrittää nyt vanhemman naisen avulla.Hiukan kannattaisi taustoja selvitellä ja esitellä lehdille. Siitä se alkaa.
on löytänyt arvoisensa ja luotettavan ihmisen. Ja kaunis ja tyylikäs on. Jos muuta väitetään, kyse on kyllä kateudesta.
mieltä. lopettaisi matti vaan vanhojen kaivelut ja porskuttaisi eteenpäin. nyt näyttää hyvältä, toivottavasti myös tuntuu.
Liian aikaista tuoda näytille,suhde kestänyt vasta vähän aikaa.
Oli Susania ja Merikukkaa ja kampaajaa jne. Ettei vain tämä lady liittyis jonon jatkoksi. Tulee nyt nimittäin paineita suhteelle, kun on tuotu julkisuuteen.
mutta Ei Kaunis. Näyttää Mattiakin vanhemmalta, lehtitietojen mukaan yli 40. Ulkonäöltään voisi olla yli 50 vähintään.
Matilla kiire esitellä jopa presidentille... ei vaikuta ihan rakkaudelta... lähinnä entisten mokien korjausyritykseltä, pitää tuoda näytille "etiketin mukainen ja raameihin istuva seuralainen". Eipä jaksa enää arvostaa tuota Mattia millään tasolla.
naisen??? On 3-4 vuotta vanhempi kuin Kuronen-Ruusunen. Matin uusi nainen 41v. Ja mitä sitten vaikka on ikää, vain te teinit tujotatte peiliin, valitettavasti jokainen teistäkin vanhenee aikanaan.