Tapasin leikkaavan kirurgin ja hän kertoi kilpparini olevan oikealta puolen yli 3 x suuremman kuin normaalisti ja kiinnittyneen tuohon alas luuhun. Samalla kertoi, että jos se olisi ylempänä mahtuisi kasvamaan ulospäin, nyt kasvaa sisään ja alas päin. On painanut tuota putkistoa mutkalle ja siksi vaivaa.
Näin jälkikäteen jäin miettimään miten monella struuma kiinnittyy luuhun? Se massa tuntuu tuossa toisen törröttävän luunpään ympärillä kaulan keskellä, en tiedä miksi sitä luuta nyt nimitetään. Onko se yleistä silloin kun se kasvaa tuossa alhaalla ja luu on siinä vähän tyrkyllä?
Näin jälkikäteen jäin miettimään miten monella struuma kiinnittyy luuhun? Se massa tuntuu tuossa toisen törröttävän luunpään ympärillä kaulan keskellä, en tiedä miksi sitä luuta nyt nimitetään. Onko se yleistä silloin kun se kasvaa tuossa alhaalla ja luu on siinä vähän tyrkyllä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sairaalan radiologi mietti pitäisikö ottaa, mutta jäi ottamatta kun oireilin niin pahasti tuolla sairaalassa. Piti vain poistua pikaisesti ulos.
Nyt otettiin, vaikka radiologi kertoi, ettei hänkään ota, jos todellista tarvetta ei ilmaannnu. Pitää olla selkeä syy, muutoin on turha lähteä näytteitä ottamaan.
No kertoi sitten, että ottaa koska tuo muutos oli niukka kaikuinen ja täplikäs. En sitten tiedä mihin viittaavat, mutta lausunnossa lukee kuitenkin että sopii hyvin ihan struumakyhmyiksi vain.
Pari näytettä otti ja ensimmäinen oli kyllä tosi mielenkiintoinen kokemus. Pieniä sähköshokkeja ja ne kyllä tuntuivat ihan riittävästi. Toinen näyte vähän suuremmalla neulalla ei ihan niin paljon tuntunut, mutta tuntui sekin. 2005 otettu näyte ei tuntunut yhtään missään, en edes huomannut milloin radiologi silloin pisti. Nyt pistos ja neulan liikuttelu kyllä tuntui ihan riittävästi. No kaula on vähän turvoksissa, ei mustelmaa, korva kipuilee nyt taas vähän enemmän. Nielemisen tuntee selkeämmin, joten lienee vähän turvoksissa tuosta näytteiden otosta.
Kilpirauhasen mitat kirjoitti ylös näin, oik. 6,4 x 3,3 x 2,9 cm ja vas. 5,3 x 1,7 x 1,6 cm.
Oik.kilpirauhaslohko suurentunut ja siinä max. 34mm:n kokoinen sekakaikuinen, ensisijaisesti struumakyhmynäinen pesäke. Lisäksi struumamaisia muita pesäkkeitä vas.lohkossa 3 kpl 0,5 1,3 ja 0,7 cm:n kokoiset. Oikealla ison pesäkkeen vieressä pienempi 1 cm:n pesäke. V.2005 oik. pesäke selvästi kasvanut, lievästi koko kilpirauhanen mitoiltaan.