Ihan ensiksi, tämä seuraava kertomus on täysin totta, vilpittömästi sen teille kaikille lupaan.
Tämä on osoitettu erityisesti niille, jotka ovat kertoneet täällä omasta lahjavanhurskaudestaan.
Tässä tarinassa on opetus.
Isäni sai Pyhän Hengen jo aikoja sitten. Jo paljon ennen minun syntymääni. Herra kutsui hänet työhönsä.
Onhan sanottu, että koettelemukset tulevat? Niinpä ne tulivat myös isäni kohdalle. Ne alkoivat meidän perheessämme, kun yksi pikkusisaruksistani sairastui pienenä vakavasti. Lopulta siskoni halvaantui, ennusteet olivat huonot. Meitä lapsia oli monta, siskoni sairaus vei kuitenkin lähes kaiken vanhempien ajan ja koetteli heidän voimiaan. Heidän keskinäiset välinsä alkoivat heiketä.
Isäni, Jumalan kutsuma, sokaistui. Saatana sai hänestä vallan. Se tuli kuin susi lampaan vaatteissa, salakavalasti ja hitaasti, täyttäen hänen sydämensä hiljalleen vihalla. Isäni muuttui vuosien saatossa täysin narsistiseksi, siis siitäkin huolimatta, että häneen oli Pyhä Henki vuodatettu. Hän ylpistyi. Kaikkien olisi pitänyt aina olla hänen kanssaan samaa mieltä. Hän korotti itsensä muiden yläpuolelle- hän oli hyvä, kaikki muut pahoja. Jos joku perheestämme ilmaisi eriävän mielipiteen, tai esitti asiallista kritiikkiä, isäni haukkui hänet kovalla kädellä. Vastausta häneltä ei saanut, herjaa sai. Meitä lapsiaan hän alkoi kutsua saatanan lapsiksi ja saatanan kätyreiksi. Hän teki selväksi, että hänen kanssaan ei saa olla eri mieltä, sillä se olisi hänen herjaamistaan ja haukkumistaan. Meitä hän sen sijaan herjasi ja haukkui, vuodesta toiseen, yhä pahemmin sanoin ja entistä enemmän omalle käytökselleen sokaistuneena. Hän silti aina tiesi, millainen oli hyvä ihminen, ja siitä hän toisinaan puhui. Itse hän kuitenkin käyttäytyi TÄYSIN päinvastoin. Hän oli epäoikeudenmukainen kaikille perheenjäsenilleen, hän haukkui ja tuomitsi, aliarvosti muiden työpanosta ja kaiken päälle aina jaksoi huutaa että me emme häntä arvostaneet, herjasimme vain, yritimme muka asettua hänen yläpuolelleen. "Mies on perheen pää!" Sitä hän jaksoi jauhaa, mutta lähes kaikessa hän teki vastoin Raamatun opetusta- epäoikeudenmukaisesti ja vihalla. Äitiäni hän parjasi parjaamistaan, huusi ja haukkui ettei hän arvostanut isäni työntekoa lainkaan. Todellisuudessa isä ei arvostanut äitini työtä, sitä kuinka hyvin äitini hoiti kodin ja lapset. Isäni en ole koskaan nähnyt osallistuvan kotitöihin.
Lopulta tilanne oli niin hirveä, että äitini ei voinut edes pyytää isältäni kyytiä kauppaan (äidilläni ei ole ajokorttia ja lähin kauppa on yli 20km päässä) ilman että isäni olisi ottanut siitä nokkiinsa ja aloittanut huutosaarnan mollaamisesta. Koko perhe oli pitkän aikaa pelkkä kulissi.
Lopulta meillä vanhimmilla lapsilla alkoi tulla mitta täyteen. Päätimme kertoa äidillemme pitkään mieltämme vaivanneen "salaisuuden" joka koski isäämme. Sitä mitä se oli, en halua täällä kertoa. Äitini järkyttyi syvästi, mutta pystyi aloittamaan asiaa koskevan keskustelun isäni kanssa. Tuo aika muutti kaiken. Isäni kirjaimellisesti HERÄSI. Hän tajusi olleensa väärässä, hän tajusi toimineensa saatanan vallassa, ei Jumalan mielen mukaan. Hän sanoi meitä enkeleiksi, kun saimme hänet viimein huomaamaan ketä hän oli oikeasti palvellut. Hänellä oli Pyhä Henki, mutta saatana oli onnistunut sokaisemaan hänen silmänsä ja sydämensä. Se oli ottanut isäni TOTAALISESTI valtaansa. 15 vuotta tuo kurja saatana kylvi isäni kautta vihaansa perheeseemme. Mutta se on nyt viimein ohi. Isäni on nykyään täysin eri ihminen. Me olemme antaneet anteeksi isällemme, mutta saatanaa vihaan koko sydämmestäni, sillä tiedän millaista pahuutta se voi saada aikaan.
Pysykää siis lujana! Olen lukenut näitä keskusteluja. Täällä on nimimerkkejä, jotka ovat kertoneet omasta lahjavanhurskaudestaan. Silti he tuomitsevat täysin asiallisiakin aloituksia/ kirjoittajia, puhumattakaan "asiattomista". Minkä nämä nimimerkit asiattomaksi tulkitsevat, sitä vastaan he vihan miekalla käyvät. Siinä ei auta aloittajan puolustautua- hänet on jo perkeleelle tuomittu. Miettikää! Millaista toimintaa sellainen on?
Kun näiltä nimimerkeiltä kysyy jotain, heiltä saa vastaukseksi herjaa ja herjaavia vastakysymyksiä. Samoin oli isäni kanssa, isäni jolla on Pyhä Henki ja josta saatana onnistui saamaan valtansa. Ja jos joku teitä herjaakin- miksi herjata takaisin? Herja ei ole Jumalasta, se on aina saatanasta, myös Pyhän Hengen saaneilla.
Jos sinulla on Pyhä Henki, ole tarkkana! Toimitko tuomitsevasti, itsesi korottaen? Saatana tulee lampaan vaatteissa, salakavalasti ja hiljaa. Se kyllä sokaisee jos et ole luja! Välillä kannattaa pysähtyä miettimään omaa toimintaansa. Toimitko Jumalan mielen mukaan?
Tämän aloituksen ei ole tarkoitus herjata. Halusin kertoa tarinan todellisesta elämästä, siitä kuinka saatana voi saada otteeseensa kenet tahansa. Älkää sokaistuko omalle toiminnallenne vaan pysähtykää miettimään!
Ja teille, jotka olette kertoneet lahjavanhurskaudestanne. Täällä on monia nimimerkkejä, jotka eivät ota heille esitettyä kritiikkiä kuuleviin korviinsa. Olkaa tarkkana! Kritiikki voikin olla täysin aiheellista! Teillä monilla varmasti on Pyhä Henki, sillä puhutte Jeesuksesta hyvin, mutta varokaa- sitä enemmän saatana haluaa teitä käännyttää. Älkää eksykö Jumalan sanasta! Jumala on RAKKAUS! Kaikki hyvä on Jumalasta! Kumpaa teksteissänne kylvätte, vihaa vai rakkautta? Pysähtykää miettimään. Jumala kehottaa rakastamaan vihollistakin- se joka tämän ymmärtää, ei heitä herjalla herjaajaakaan, sillä saatana on silloin onnistunut työssään.
Kaikille Teille toivotan siunausta. Herra olkoon kanssamme, pysykäämme vahvoina. Varokaamme ettemmee eksy! Isäni eksyi ja tuotti niin paljon pahaa, omalle pahuudelleen täysin sokaistuneena. Tutkikaa omaa toimintaanne! Onko se Jumalasta vai saatanasta? Varokaamme ettemme korottaisi itseämme.
Jumala ei varmasti halua, että häntä "puolustetaan" herjalla ja muita ihmisiä loukkaavalla toiminnalla.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Parannussaarna loukkaa AINA joitakin kuulijoista.
Sellaista parannussaarnaa ei ole olemassa joka miellyttäisi kaikkia. Kun Kristuksesta todistetaan se synnyttää aina poikkeuksetta riidan. Ellei riitaa synny se on merkki siitä että julistuksessa jokin on mennyt pahasti pieleen. Kukaan ei voi olla yhtä aikaa Jumalan ja Jumalan vihollisen puolella.
Luuk. 14:26 "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
Luuk. 14:27 Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.
Luuk. 14:26: "Jos joku tulee minun luokseni, eikä ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistä ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni".
Näin luki minun omistamassani Uudessa Testamentissa. Mistä painoksesta sinun oli?
Jeesus sanoi, että rakastakaa toisianne ja rakastakaa Jumalaa.
Kukaan ei voikkaan olla yhtä aikaa Jumalan ja saatanan puolella. Kaikki hyvä on Jumalasta- kaikki paha on saatanasta. Siksi kerroinkin oman tarinani. Jokaisen on siis hyvä pohtia, kumman puolella lopulta on. Erityisesti niiden, jotka ovat Pyhän Hengen saaneet.
Parannus saarnoihin tai mihinkään muuhunkaan ei pitäisi sisältyä herjaa ketään kohtaan.
Kehoitus syntiselle ottaa Jumalan armo vastaan lahjana. Lahjana Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta, aiheuttaa paljon pilkkaa ja ylenkatsetta kehoittajaa kohtaan.
Syykin on selvä, mutta kun sitä ei tunneta, tunnusteta eikä tunnisteta, niin syntyy pitkiä herjaavia viestiketjuja, jossa pääasia on herjaaminen ja lähimmäisen halveksunta.
Ai niin, se syy?
Se on pyrkimys vanhurskauttaa itsensä omien onnistuneiden pyrkimysten, toiveiden, luulojen, ja uskomusten avulla. Mielikuva itsestä on pidettävä puhtaana, koska Jumalan lahjoittama puhtaus ei kelpaa.
Miksi ei Jumalan täydellinen puhtaus kelpaa?
Siksi koska ainoastaan saastainen ihminen tarvitsee puhditusta.
Ihminen ei tahdo tulla saastaiseksi, saadakseen Jumalalta lahjaksi hänen puhtautensa.
Miksi?
Koska hän on ylpeä.
Ylpeys kieltäytyy näkemästä tosiasioita, ja kieltäytyy myös toimimasta tosiasioiden edellyttämällä tavalla.
Käyttäytyy suurinpiirtein niin kuin aloittaja ISÄ.
>>Lahjana Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta, aiheuttaa paljon pilkkaa ja ylenkatsetta kehoittajaa kohtaan.
Monissa viesteissä tuo kehoittaja on lopulta itsekin herjaajan asemassa vaikka hyvää asiaa haluaisikin ajaa. Silloin on syytä tarkastella, onko antanut saatanan päästä sydämmeensä.
Myös tällaisen kehoittajan on aika ajoin pysähdyttävä miettimään omaa käytöstään- Ajaako kehoituksiaan rakkaudella, pysyykö Jumalan mielenmukaisella tiellä VAI syyllistyykö lopulta itsekin herjaamiseen ja tuomiitsemiseen esim. saadessaan vastakysymyksiä tai kritiikkiä, antaen näin saatanalle valtaa myös OMASSA käytöksessään.
Moni, joka tällä palstalla on kertonut saaneensa Pyhän Hengen, ei kuitenkaan näytä tunnistavan saatanan pyrkimyksiä OMASSA toimintatavassaan. Kuten isänikään ei tunnistanut.
Minun mielestäni vastauksesi sivuuttaa aloitusta jättämällä käsittelemättä sen asian, jonka nimenomaan HALUSIN tuoda esiin. Toki silti puhut ihan oikeaa asiaa.
Mutta isänikin puhui asiaa silloin kun puhui millainen on hyvä ihminen. Itse hän ei kuitenkaan toiminut sen mukaan, ja tämän hän tajusi vasta 15 vuoden jälkeen. Tämä juuri siksi, että hän ylpistyi (On myöntänyt sen kyllä).
Spekuloiminen synneillä ja varsinkin vertailu niiden määrällä verrattuna johionkin toiseen henkilöön, viittaa vahvasti omavanhurskauden pyrkimyksiin.
Laki osoittaa kiistatta että olemme jokainen kokonaan syntisiä, olemme siis tasan samassa asemasa Jumalan edessä jokainen. Kuolemaan tuomittuja.
Tämä on ainoa OIKEA lähtökohta uudestisyntyneiden keskellä. Nimittäin se että
Jumala on pyhä hän vaatii täydellisen pyhyyden, ja me olemme syntisiä.
Jää tasan yksi vaihtoehto päästä taivaaseen.
Usko Herraan Jeesukseen niin pelastut.
Ei kuule tule kiistoja kun tämä selkiää. Kiistojen ja toran sijaan alkaa amahdettujen kiitos ja ylistyslaulut kuulumaan Jumalalle ja Karitsalle, vanhurskasten majoista ja rukoushuoneista.
En spekuloinut synneillä, en puhunut niiden määrästä mitään. En vertaillut kenenkään syntisyyttä toiseen.
En väittänyt kenenkään olevan synnitön, sillä syntisiä olemme kaikki. En väittänyt kenenkään olevan toista syntisempi.
Kehoitin vain pysymään lujana, ettei saatana pääsisi tekemään työtään.
Pyhän Hengen saaminen ei tarkoita, että voi elää sen jälkeen miten haluaa. Usko ilman tekoja on kuollut.
Avaukseni on mennyt sinulta ohi.
Otin tässä yleisen ja laajemman katselukulman.
Avauksesi ei mielestäni kuulu sisältönsä arkaluonteisuuden vuoksi tämän kaltaiselle keskustelupalstalle.
Kyllä oli hyvä kirjoitus,aamenen sanon päälle.Asia on juuri noin kun kerroit.Rakkaudesta meidät tunnetaan!
aina toiminut sen mukaisesti?
mutta asia on juuri noin! Olen syntisistä suurin!
Lyhyesti luonnehtien: Mielisairas ihminen.
Mielestäni hyvin varomattomasti kirjoitettu, kun kysymyksessä on julkinen palsta ja avaajan lähiomainen.
Hyvin tärkeä seikka on myöskin se, että tämän keskustelupalstan perusteella ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä kirjoittajista henkilöinä. Tämä on syytä muistaa, ettei tämä palsta ole vakavasti otettava paikka.
Jos lähdemme tällaisen keskustelupalstan perusteella diagnisoimaan tai spekuloimaan kirjoittavilla henkilöillä, niin menee harhaan.
Keskustelupalsta on vain keskustelua erilaisista mielipiteistä. Elämä on tyystin erilaista.
Muita ei voi muuttaa, vain itseään. Perheen päällä miehenä on suuri vastuu paitsi omasta toiminnastaan, niin myöskin alaisistaan alaisistaan, siis vaimosta ja lapsista.
Jos perheen pää syystä taikka toisesta sairastuu vakavasti, niin häntä pitäisi pyrkiä auttamaan siinä ja nyt.
Avauksen kaltaisissa tapauksissa olisi tärkeätä lähteä hakemaan apua jo sairauden akuutissa vaiheessa ammattiauttajilta ja asuinkunnan sosiaaliviranomaisilta.
Aloituksessani myöhemmin kerroin, että tuosta "sairaudesta" on selvitty. Jeesus on kaiken sairauden yläpuolella. Tämän takia meidän perheessämme ammattiauttajia ym. ei tarvittu.
Ilman Jumalaa ei ole mitään. Jumalalta on auttajatkin, Jumala on ainut parantaja.