Juoruilusta

Juoruilusta kirjoitettu raamattuun

Kirje Titukselle 3
1. Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
2. etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,

emmehän juoruile toisenselän takana.
6244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tässä lisää juorun seurauksista

9. Rietas suullansa turmelee lähimmäisensä, mutta taito on vanhurskaitten pelastus.
10. Vanhurskaitten onnesta kaupunki iloitsee, ja jumalattomain hukkumisesta syntyy riemu.
11. Oikeamielisten siunauksesta kaupunki kohoaa, mutta jumalattomain suu sitä hajottaa.
12. Mieltä vailla on, joka lähimmäistänsä halveksii, mutta ymmärtäväinen mies on vaiti.

niitä on myös uskovaisissa.

Äänestä

aina uudelleen ja uudelleen.

Äänestä
  • selvyytenä sitä, että ei ainakaan juoruilla uskovaisista. Mutta tänä aikana on se ilmiökin koettu että asia ei olekkaan näin. Johtuu ehkä siitä että on liikaa vapaa-aikaa.

    Äänestä

  • pidetään itsestään kirjoitti:

    selvyytenä sitä, että ei ainakaan juoruilla uskovaisista. Mutta tänä aikana on se ilmiökin koettu että asia ei olekkaan näin. Johtuu ehkä siitä että on liikaa vapaa-aikaa.

    kautta aikojen. Vanhoillislestadiolaisuudessa kaikki vain kieroutuu ja mitään ei voi sanoa niin kuin asia on. "Kyläluutatyyppiä" on pidetty jotenkin "hedelmällisenä" yleisenä tietolähteenä, vaikka suurimmassa osassa hänen kertomiaan asioita ei ole mitään perää ja harva haluaisi samaistua häneen. Monille, etenkin vanhoillislestadiolaisille, toisista puhuminen ja toisten asioissa eläminen on uskonnon varjolla ikään kuin itsestään selvyys. Kollektiivinen omatunto ja vilpillinen pahentuminen on useimmiten juoruämmän perättömien juttujen levittämisen motiivi. Näissä asioissa on valitettavasti menty uskonnon varjolla rikoksen puolelle.

    Äänestä

juoruilusta. Ne vaan jatkaa huumeen tavoin, aivan kuin eivät pääsisi irti juoruilustaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vielä.... kirjoitti:

Juoruilusta kirjoitettu raamattuun

Kirje Titukselle 3
1. Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
2. etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,

emmehän juoruile toisenselän takana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu