Lada 119 vs Yaris

Työkaveri oli pistänyt uuden Yariksen. Siinä ruokapaussilla käytiin porukalla koeajolla. Totesin takapenkin ahtaaksi jopa kahdelle. Ladassa kaksi istuu herroiksi ja kolmaskin menee jos ei mikään isokokoinen korsto. Melua Ladassa vähemmän, voi johtua Ladan ensiasennusrenkaista. Ovet menevät Ladassa täsmällisesti kiinni, Ei tarvii hakata. Sitkeydessäkin Lada veti pidemmän korren. Muotoilua ei voi oikein verrata kun Yaris muistutta pösöä niin paljon. Väitetään Ladankin kopioineen Corsaa tai päinvastoin, mutta Ladalla on omaa tyyliä silti enemmän. Ajo-ominaisuuksia en päässyt koettamaan kun omistaja ei antanut muiden ajaa. En tiedä miksi ei antanut. Kyllähän Yaris menee kaupunkiajoon yksinäiselle ihmiselle, mutta jos pitää perhe ottaa mukaan niin valintani on Lada 119.
491955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Otan havaintosi huomioon. Olen auton ostoaikeissa.

Äänestä

kyllää ensjdjhdfhfjksdlslls

Äänestä

tojotan

Äänestä
  • yksinkertaiset henkilöt tekee.

    Äänestä

  • muutkin kirjoitti:

    yksinkertaiset henkilöt tekee.

    Jostain hämmästyttävästä syystä suomalaiset ostavat Toyotaa niin paljon. Ehkä suomalaisten automaku on niin suppea ja halutaan ostaa neutraaleja (=tylsiä) autoja, jotka eivät herätä mitään ihme tunteita tai ahaa-elämyksiä.

    Olen nähnyt monessa Euroopan maassa ettei Toyotat dominoi katukuvaa samalla tavalla kuin Suomessa. Täällä niitä on liikaa suhteessa muihin automerkkeihin. Olin juuri viikon Bulgariassa ja oli ihailtavaa, ettei Toyotoja ole liikaa.

    Äänestä

  • muutkin kirjoitti:

    yksinkertaiset henkilöt tekee.

    Ja kaikki Lada-kuskit ovat neuvostoaikoja kaiholla muistelevia pesunkestäviä kommareita, eikö vain?..;)

    Äänestä

Niin kun varmaan arvaatte, niin ukko olisi itsekin halunnut samanlaisen Toyotan, mutta kuultuaan paljonko se maksaa, niin haaveet merkin vaihdosta kaatui siihen. Eivät suostuneet liikkeessä antamaan tarpeeksi pitkää maksuaikaa,

Siksi ukko on nyt taas intoutunut haukkumaan Tojotaa.

Äänestä

näin laadukkaan koeajon jälkeen(joka on tehty auton takapenkiltä), taidankin kipaista Toyota liikkeeseen. On parasta aina kääntää kaikki päälaelleen, mitä reiska sanoo, niin teet elämässäsi oikeita valintoja.

Äänestä

Reiska se ei pysty peittelemään kateuttaan Toyotaa kohtaan. Mutta silti se on vain kaukainen haave meille köyhille Ladamiehille. Koitan silti olla näyttämättä kateuttani muille toisin kuin Reiska.

Äänestä
  • Aloittaja

    Miten joku täysjärkinen voisi olla kateellinen tojotasta. Ehei pojat. Kerron vaan totuuden.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    Älä ReiskaS lainkaan häpeä kateuttasi. On aivan luonnollista että vähempiosaiset kadehtivat parempiosaisten autoja, veneitä, taloja ym. Näin se pitää ollakin.

    Valitettavasti monet Lada-ihmisetkin kuuluvat siihen joukkoon joka on menettänyt toivonsa paremmasta ja tyytyvät surkeaan osaansa. Jatka sinä samaan malliin Toyotan ja parempiosaisten ihmisten kadehdintaa ja tee kovasti työtä saavuttaaksesi heidän asemansa! Se on tervettä.

    Äänestä

  • ei kadehdi,päinvastoin esim tää tojon auris.ihan mitään sanomattoman näkoinen tekele.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    Miten joku täysjärkinen voisi olla kateellinen tojotasta. Ehei pojat. Kerron vaan totuuden.

    "Miten joku täysjärkinen voisi olla kateellinen tojotasta..."

    Aivan, se juuri selittääkin miksi Reiska on kateellinen Toyotasta

    Äänestä

  • shif kirjoitti:

    ei kadehdi,päinvastoin esim tää tojon auris.ihan mitään sanomattoman näkoinen tekele.

    Mutta Auris on kuitenkin turvallinen, tilava, taloudellinen ja siinä on kokoonsa nähden (1,6l) tehokas ja vääntävä moottori. Se on myös moderneilla ajo-ominaisuuksilla varustettu sekä etenkin luotettava&vähävikainen. Toki täytyy myöntää ettei se ulkomuotoilultaan sytytä samoin kuin vaikkapa jotkut alfa-romeon mallit, mutta se onkin suunniteltu aivan eri hintaluokkaan ja erityyppiselle kayttäjäryhmälle.

    Lada on varmasti ihan pätevä peli, jos ajot koostuvat lähinnä itärajan tuntumassa kelirikkoteillä ajetuista rupeamista ja siellähän autoa noin muutenkin voi ajella vaikka karvarukkaset ja hattu päällä, kiitos ladan onnettoman "lämmityslaitteen" ja muun eristyksen.

    Mutta totuuden nimissä eiköhän jokainen syrjäseudullakin asuva valitse enemmin jonkin sortin nelivetoauton tai vaikkapa Toyotan Rav4 tai Land Cruiserin, mikäli vain varat tämän tapaisen hankinnan sallivat. En myöskään ikinä haluaisi joutua minkään sortin kolariin ladalla ajaessani, sen rakenteet ja turvasuunnittelu noin yleensäkin on hävettävän aatamin aikaista, mutta jos parempaan ei ole varaa niin minkäs teet.

    Tuossa alla tietoa esim. tuon Auriksen ja Yariksen turvallisuudesta, kumma kyllä Ladaa ei vaivauduttu edes ottamaan näihin törmäyskokeisiin, miksiköhän?.

    http://www.euroncap.com/tests/toyota_auris_2006/276.aspx

    http://www.euroncap.com/tests/toyota_yaris_2005/246.aspx

    Äänestä

  • Aloittaja

    shif kirjoitti:

    ei kadehdi,päinvastoin esim tää tojon auris.ihan mitään sanomattoman näkoinen tekele.

    Kyllä vähään tyytyy jos auris on valinta.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    Kyllä vähään tyytyy jos auris on valinta.

    samalla linjalla. Toyota-kateus jyllää!

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    Kyllä vähään tyytyy jos auris on valinta.

    Täytyy tällä kertaa todeta: "Kerrankin Reiska on valitettavasti oikeilla jäljillä". Itsekunnioitukseni ei sentään voi tunnustaa Reiskan toteamusta aivan oikeaksi.

    Äänestä

  • Olla kateellinen lapiosta tai talikosta.

    Yksinkertaisia kaluja yksinkertaiselle kansalle.

    Äänestä

  • on sama kuin... kirjoitti:

    Olla kateellinen lapiosta tai talikosta.

    Yksinkertaisia kaluja yksinkertaiselle kansalle.

    Jos ajaa Ladalla voi todellakin olla kateellinen jopa naapurin lapiosta tai talikosta. Puhumattakaan sitten naapurin uudesta loisto-Toyotasta.

    Äänestä

  • näinkin kirjoitti:

    Jos ajaa Ladalla voi todellakin olla kateellinen jopa naapurin lapiosta tai talikosta. Puhumattakaan sitten naapurin uudesta loisto-Toyotasta.

    Ei tuosta tinapaperisesta kokokansan tuulipuvusta saa kyllä hyvällä tahdollakaan revittyä yhtään mitään loistoa.

    Miksei tojotilla kuskata ministereitä jos kerran ovat "loistoautoja"... Ai ei kelpaa vai liian rahvaanomaisena, kappas kummaa...

    Äänestä

  • "loisto-tojota"? kirjoitti:

    Ei tuosta tinapaperisesta kokokansan tuulipuvusta saa kyllä hyvällä tahdollakaan revittyä yhtään mitään loistoa.

    Miksei tojotilla kuskata ministereitä jos kerran ovat "loistoautoja"... Ai ei kelpaa vai liian rahvaanomaisena, kappas kummaa...

    Tietääkseni esimerkiksi rakas pääministerimme kuljettaa itseään Toyota Avensiksella vapaa-ajallaan, joten jos ihan tarkkoja ollaan, niin kyllä Toyotalla kuskataan myös ministeriä..

    Mielestäni Matti Vanhanen edustaa oikein hyvin keskimääräistä toyota-autoilijaa, tässä muutama synonyymi, jotka mielestäni keskiverrosti kuvastavat tämän merkin omistajia:

    - ei tarvitse "sen jatketta" valitessaan itselleen mieluista autoa, vaan arvostaa konstailematonta laatua, joka näkyy jokapäiväisessä autoilussa huolettomuutena. Ymmärtää myös, ettei autoon kannata sijoittaa omaisuuksia, vaikka varallisuutta moiseen varmasti monelta löytyisikin.
    - on "jalat maassa" tyyppinen ihminen ja terveellä itsetunnolla varustettu.
    - Tietää kokemuksesta, että "parhaat kyydit" tarjoillaan ja saadaan jossain aivan muualla ja muista ansioista johtuen kuin omistamalla jonkinlainen egonpönkitys-"status"-auto.
    - Käyttäytyy liikenteessä keskiverto autoilijaa kohteliaammin ja ottaa myös muut tielläliikkujat huomioon.
    - pitää matalaa profiilia omasta menestymisestään ja varallisuudestaan. Sijoittaa sen myös harkiten ja järkevästi.
    - Pitää usein luonnossa liikkumisesta ja liikunnasta/urheilusta ylipäätäänkin.

    ps. Kyllä minä kutsuisin esimerkiksi uutta Toyota Land Cruiser V8 loistoautoksi (ovh n. 145 000 eur.), tuntuu menevän hyvin kaupaksi mm. Venäjän rikkaan eliitin keskuudessa ja monet öljysheikitkin tällaisen ovat kelpuuttaneet autotalliinsa/halliinsa Ferrareiden ja Bugattejen joukkoon:

    http://www.toyota.fi/cars/new_cars/land_cruiser-v8/index.aspx

    Eikä tuo pienempikään Land Cruiseri mikään ihan joka jannun menopeli ole, mutta varmasti kelpaisi meistä useimmille, jos vain varat riittäisivät:

    http://www.toyota.fi/cars/new_cars/land_cruiser/index.aspx

    Äänestä

  • Guccin puku&attasea salkku kirjoitti:

    Yksinkertainen ja arkinen kulkine yksinkertaiselle ja arkiselle kansalle, ei mitään muuta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tojota on.... kirjoitti:

    Yksinkertainen ja arkinen kulkine yksinkertaiselle ja arkiselle kansalle, ei mitään muuta.

    yksinkertaisille tyypeille. Jos tarvitaan töihin yksinkertaista porukkaa, yes-yes miehiä niin tojotan omistaminen on meriitti. Nämä tyypit eivät uskalla kyseenalaistaa yhtään olemassa olevaa asiaa. Mutta niitä tarvitaan myös. Pomoiksi näitä tyyppejä ei kuitenkaan saa päästää.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    yksinkertaisille tyypeille. Jos tarvitaan töihin yksinkertaista porukkaa, yes-yes miehiä niin tojotan omistaminen on meriitti. Nämä tyypit eivät uskalla kyseenalaistaa yhtään olemassa olevaa asiaa. Mutta niitä tarvitaan myös. Pomoiksi näitä tyyppejä ei kuitenkaan saa päästää.

    Reiska, sinut pitäsi lyhyesti ja ytimekkäästi eliminoida, miksi?, koska olet puna-aatteinisi selvästi uhka tämän modernin länsimaan demokratialle.

    vrt. Matti Vanhanen...yhyyyyyyy!!!!!.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Audi-miesh kirjoitti:

    Reiska, sinut pitäsi lyhyesti ja ytimekkäästi eliminoida, miksi?, koska olet puna-aatteinisi selvästi uhka tämän modernin länsimaan demokratialle.

    länsimaa, jos yksi Reiska koetaan uhkaksi demokratialle. Puna-aate se on poikaa ja pian pääset itsekin juhlimaan tätä jaloa aatetta vappuna.

    Äänestä

Viihtyvät LADA- palstalla.

Ja ymmärrettäväähän se on: Tojotan ollessa LADAN manttelinperijä halpana kansanvaununa, ja muutenkin teknisesti ollen vaikeasti verrattavissa mihinkään muuhun, edistyneempään merkkiin, ratkaisu ja kiinnostus ovat luontevia.

Äänestä
  • keskellä yötä taas sienipäissään kirjoittelee...

    Äänestä

  • Aloittaja

    siellä kirjoitti:

    keskellä yötä taas sienipäissään kirjoittelee...

    En sanoisi, että viestit olisivat lähetetyt keskellä yötä. Olen ymmärtänyt keskiyön olevan silloin kun vuorokausi vaihtuu. Neljän korvilla on aikainen aamu. Vanha sanonta kuuluu, että aikainen lintu jyvän löytää.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    En sanoisi, että viestit olisivat lähetetyt keskellä yötä. Olen ymmärtänyt keskiyön olevan silloin kun vuorokausi vaihtuu. Neljän korvilla on aikainen aamu. Vanha sanonta kuuluu, että aikainen lintu jyvän löytää.

    Keskellä yötä tarkoittaa minusta sitä että ollaan lähempänä yön keskipaikkaa. Klo 4 juuri sitä aikaa kun ns. normaalit ihmiset 99% todennäköisyydellä nukkuvat.

    Äänestä

  • eri asia kirjoitti:

    Keskellä yötä tarkoittaa minusta sitä että ollaan lähempänä yön keskipaikkaa. Klo 4 juuri sitä aikaa kun ns. normaalit ihmiset 99% todennäköisyydellä nukkuvat.

    Ovatko yöllä valvovat ihmiset mielestäsi jotenkin epänormaaleja?

    Äänestä

  • Aloittaja

    eri asia kirjoitti:

    Keskellä yötä tarkoittaa minusta sitä että ollaan lähempänä yön keskipaikkaa. Klo 4 juuri sitä aikaa kun ns. normaalit ihmiset 99% todennäköisyydellä nukkuvat.

    on huomattavan lähellä aamua. Itse menen sänkyyn klo kymmenen aikaan ja pomppaan vieterin lailla pystyyn klo 6. Aamuvuoroon menevät ovat jo hereillä 4-5 aikaan ja sitten ovat yövuoroa tekevät. Kyllä nykynuorisolla kelpaa kun voi kutsua klo neljää yön keskipaikaksi. Mutta kyllä totuus paljastuu kun siirrytään työelämään sieltä koulunpenkiltä. Itse pitää laittaa ruoka ja myös maksaa se. Ei ole valtio sponsoroimassa opintotuen muodossa.

    Äänestä

  • Miksi muuten itse viihdyt Lada-palstalla ja vielä aamuyöstä. Taidat olla työtön luuseri, jolle ladan hankintakin on vain etäinen unelma, Toyotat aiheuttavat sinussa ilmiselvästi jo pahemman luokan kateuden ja katkeruuden tunteita..elämä on!.

    Äänestä

  • mielenkiintoisia asioita kirjoitti:

    Miksi muuten itse viihdyt Lada-palstalla ja vielä aamuyöstä. Taidat olla työtön luuseri, jolle ladan hankintakin on vain etäinen unelma, Toyotat aiheuttavat sinussa ilmiselvästi jo pahemman luokan kateuden ja katkeruuden tunteita..elämä on!.

    Näköjään mielenkiintoisia mielleyhtymiä syntyy tojonistin pääkopassa pelkästään kirjoituksen kellonajan perusteella.

    "Taidat olla työtön luuseri.."

    Toiset ovat aamuyöstä menossa oikeisiin töihin, toisin kuin sinä joka nukut tyytyväistä tuulipukukansan unta ja uneksit salatuista elämistä..

    Ja tojotan vuoksi kateuden tunteminen olisi yhtä kuin olla kateellinen ripulista tai kupasta.

    Äänestä

  • aiheuta kateutta. kirjoitti:

    Mikisiköhän Lada palstalta löytyy google-mainoksia tyyliin; oletko työtön, etsitkö sinkkuja ym...taitaa tämän merkin omistajilla mennä hyvin heikosti, enkä jostain syystä ole siitä yhtään yllättynyt.

    Äänestä

Toyota Prius. Siitä hiukan selviää autotekniikan kehitys. Eli mitä kaikkea vailla Lada on. Ehkä käsityksesi ja muidenkin ladamiesten käsitykset Toyotasta hiukan muuttuvat.

Äänestä
  • Aloittaja

    Voi pyhä Sylvi. Kauan aikaa pidin Citroen Xsara Picassoa rumimpana autona. Sitten näin kaksi Toyotaa. Ensin Xsara Picasson syrjäytti Avensis (viimeisin korimalli)ja sitten luun lopullisesti löi kurkkuun Toyota Prius. Tekniikkaa priukseen on survottu varmaan paljon. Mutta se ei Reiskan silmissä ole pelkästään positiivista. Voin taata, että mieluummin hyppään perunasäkkiin ja menen hyppien töihin kuin alistun ajamaan Toyotalla. Mutta onneksi Ladoja riittää vielä pitkäksi aikaa.

    on tulevaisuuden kuva autosta. Siis Prius. Ja siihen haasteeseen ei Lada pysty vastaamaan. Nyt siis puhun tekniikasta. Hybridiautoilla tulee olemaan merkittävä sija kulutuksen, eli päästöjen vähentämisessä ja se tekniikka ei ole Ladan valmistajien hallussa. Lada tulee häviämään aika nopeasti markkinoilta juuri tämän vuoksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mutta se kirjoitti:

    Reiska ottaa asioista selvää ellei itse tiedä. 2004 Tuulilasissa oli ollut vertailu Audin ja Priuksen välillä.Alla kopio:
    Kahdesta nykyaikaisesta ja taloudellisesta autosta valitsen Audin. Dieselissä kytevä voima puhuttelee ja Audin laatuvaikutelma ihastuttaa. Perheeni tarpeisiin Toyotan tilat olisivat tosin käytännöllisemmät ja hybridillä vuotuiset kulutkin alhaisemmat. Varmuus jälleenmyyntiarvosta sekä saksalainen mukavuus kallistavat valintani kuitenkin Audiin.

    Reiskan kommentit: Audin laatuvaikutelma, saksalainen mukavuus, varmuus jälleenmyyntiarvosta - eivät ne näytä olevan Tojossa kunnossa!!

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    Voi pyhä Sylvi. Kauan aikaa pidin Citroen Xsara Picassoa rumimpana autona. Sitten näin kaksi Toyotaa. Ensin Xsara Picasson syrjäytti Avensis (viimeisin korimalli)ja sitten luun lopullisesti löi kurkkuun Toyota Prius. Tekniikkaa priukseen on survottu varmaan paljon. Mutta se ei Reiskan silmissä ole pelkästään positiivista. Voin taata, että mieluummin hyppään perunasäkkiin ja menen hyppien töihin kuin alistun ajamaan Toyotalla. Mutta onneksi Ladoja riittää vielä pitkäksi aikaa.

    No, mutta sehän on hyvä, että jollekin valopäälle (ReiskaS, luultavasti jo nimestäkin päätellen vuosimallia 1940 tai vanhempi) kelpaa nämä nykypäivänä terveydelle haitalliseksi todetut ongelmajätteet (Ladat).

    Pitäisköhän sinun Reiska muuttaa tuonne itänaapuriin, siellä kun noita Ladoja löytyy pilvin pimein, eivätkä ne meinaa enää nykypäivänä sielläkään päin kelvata kuin kaikista alimman yhteiskuntaluokan kansalaisille, joiden joukkoon sinä mitä ilmeisimmin soveltuisit erittäin hyvin.

    Perustatte katos sinne Igorin ja poikien kanssa vaikka ikioman kolhoosin ja rupeatte viljelemään perunaa tai lanttua, jota sitten kaupittelette 3 maailman maihin, no mites on Reiska?.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    Reiska ottaa asioista selvää ellei itse tiedä. 2004 Tuulilasissa oli ollut vertailu Audin ja Priuksen välillä.Alla kopio:
    Kahdesta nykyaikaisesta ja taloudellisesta autosta valitsen Audin. Dieselissä kytevä voima puhuttelee ja Audin laatuvaikutelma ihastuttaa. Perheeni tarpeisiin Toyotan tilat olisivat tosin käytännöllisemmät ja hybridillä vuotuiset kulutkin alhaisemmat. Varmuus jälleenmyyntiarvosta sekä saksalainen mukavuus kallistavat valintani kuitenkin Audiin.

    Reiskan kommentit: Audin laatuvaikutelma, saksalainen mukavuus, varmuus jälleenmyyntiarvosta - eivät ne näytä olevan Tojossa kunnossa!!

    mutta reiska, huomaatkos, toyotaa verrataan audiin, mutta mihin ladaa voisi verrata?...kenties wartburgiin tai volgaan.

    Toisin sanoen toyotat ovat laatuautoja joita verrataan kaltaisiinsa, lada taas on muinaismuisto, jolle nykyaikana ei automaailmasta löydy vastinetta johon verrata sitä, siis kaikenkattavassa laaduttomuudessa.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    Reiska ottaa asioista selvää ellei itse tiedä. 2004 Tuulilasissa oli ollut vertailu Audin ja Priuksen välillä.Alla kopio:
    Kahdesta nykyaikaisesta ja taloudellisesta autosta valitsen Audin. Dieselissä kytevä voima puhuttelee ja Audin laatuvaikutelma ihastuttaa. Perheeni tarpeisiin Toyotan tilat olisivat tosin käytännöllisemmät ja hybridillä vuotuiset kulutkin alhaisemmat. Varmuus jälleenmyyntiarvosta sekä saksalainen mukavuus kallistavat valintani kuitenkin Audiin.

    Reiskan kommentit: Audin laatuvaikutelma, saksalainen mukavuus, varmuus jälleenmyyntiarvosta - eivät ne näytä olevan Tojossa kunnossa!!

    nyt vetoat, on menneisyydestä. Tuulilasissa vuonna 2004 ei vielä tiedetty, että dieselit henkilöautoissa ovat pian historiaa. Hybridiautoihin tuskin kannatta raskaita dieselmoottoreita asennella. Kunhan saksalaiset pääsevät dieselhörhöilystä eroon, voi Audistakin tulla varteenotettava kilpailija Toyotalle. Mikäli lehtitietoihin on uskomista, niin Saksassakin ollaan säätämässä moottoriteille nopeusrajoituksia ja sehän tuo hybridiautoille tilaa sikäläisessä liikenteessä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    punainen aate jyrää kirjoitti:

    No, mutta sehän on hyvä, että jollekin valopäälle (ReiskaS, luultavasti jo nimestäkin päätellen vuosimallia 1940 tai vanhempi) kelpaa nämä nykypäivänä terveydelle haitalliseksi todetut ongelmajätteet (Ladat).

    Pitäisköhän sinun Reiska muuttaa tuonne itänaapuriin, siellä kun noita Ladoja löytyy pilvin pimein, eivätkä ne meinaa enää nykypäivänä sielläkään päin kelvata kuin kaikista alimman yhteiskuntaluokan kansalaisille, joiden joukkoon sinä mitä ilmeisimmin soveltuisit erittäin hyvin.

    Perustatte katos sinne Igorin ja poikien kanssa vaikka ikioman kolhoosin ja rupeatte viljelemään perunaa tai lanttua, jota sitten kaupittelette 3 maailman maihin, no mites on Reiska?.

    Muutama kommentti viestiisi. Lada ei saastuta sen enempää kuin autot Suomessa keskimäärin.
    Itänaapuriin muutto noin vain ei ole mahdollista.
    Se jos perustaisi Igorin kanssa kaali tai peunakolhoosin ja myisi kolmannen maailman maihin, niin tuotteethan päätyisivät myös Suomeen. Täällä ajatusmaailmaa hallitsee autot ja pahimmassa tapauksessa tojotat. Ihmiset arvostellaan auton perusteella. Eikö se ole juuri tyypillistä ihmisille joiden itsetunto on hyvin matala?

    Ei, vaan täällä elin-ja tulotaso nyt vaan on niin paljon korkeampi keskiverto kansalaisella (ilmeisesti ei kuitenkaan sinulla) kuin Venäjällä, että täällä tavallinenkin työssäkäyvä ja raha-asioitaan hyvin hoitava ihminen pystyy hankkimaan menopelikseen vaikkapa bmw:n, Audi:n, Volvo:n, VW:n tai vaikkapa Toyotan, eikä kenenkään tarvitse alistua ajelemaan Ladalla, toisin kuin sinun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Nokian mies kirjoitti:

    Minkä ihmeen takia hankkisin jonkin Audin, bemarin tai vaikka saabin? Samat ajot ajan Ladalla. Olen suorastaan ylpeä siitä, että kuulun niiden etuoikeutettujen joukkoon, jotka voivat ajaa Ladalla. Jos oveen tai jonnekin tulee kolhu, so what. Auto käy ja kukkuu ihan yhtä hyvin. Mutta jospa kolhaisu tulee johonkin pyhään lehmään niin johan on päivä pilalla.

    Tai sitten ei, nimittäin monet meistä ajelevat työnantajan kustantamalla KUNNON autolla, mm. itselläni tuliterä 530xd touring bmw.

    Olisi muuten erittäin mukavaa nähdä raatosi, mikäli satut tuolla idänihmeelläsi joutumaan kolariin, niin voi, by the way, kaydä myös "hyvälle" kuljettajalle, minä todennäköisesti itseäsi pidät.

    Äänestä

  • vai mitä? kirjoitti:

    Ei kannattais kuolata TM:ää liian myöhään.

    Äänestä

  • vai mitä? kirjoitti:

    Tai sitten ei, nimittäin monet meistä ajelevat työnantajan kustantamalla KUNNON autolla, mm. itselläni tuliterä 530xd touring bmw.

    Olisi muuten erittäin mukavaa nähdä raatosi, mikäli satut tuolla idänihmeelläsi joutumaan kolariin, niin voi, by the way, kaydä myös "hyvälle" kuljettajalle, minä todennäköisesti itseäsi pidät.

    Olemme taas saaneet huomata, kuinka yhteiskunnan kerma viihtyy ladapalstalla sen merkittävyyden takia.

    Tässä edellä herra, joka on niin merkittävässä asemassa, että työnantaja on ostanut hänelle oikein 530xd touring BMW:n kirjoittaa yhteiskunnallisesti merkittäviä sanoja kaikkien iloksi.

    Toisessa ketjussa tuntojaan purki sanoiksi BMW x-5 loistomaasturin kuljettaja. Hänenkin täytyy olla vähintäin tehtaanjohtaja.

    Tästä voidaan tehdä vain se johtopäätös, että ladapalsta ja etenkin Lada autona vetää puoleensa ihmisiä kiinnostavana ilmiönä ja haluttavana autona yhteiskuntaluokasta riippumatta.

    Tai sitten voimme filosofoida asiaa toiselta kantilta, kuten että ovatko kaikki pornofilmeissä sairaanhoitajaa näyttelevät oikeasti sairaanhoitajia?

    Äänestä

  • Ladaileva lakimies kirjoitti:

    Muualla ei enää tapaakaan aivopestyja stalinisteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8104815 kirjoitti:

Työkaveri oli pistänyt uuden Yariksen. Siinä ruokapaussilla käytiin porukalla koeajolla. Totesin takapenkin ahtaaksi jopa kahdelle. Ladassa kaksi istuu herroiksi ja kolmaskin menee jos ei mikään isokokoinen korsto. Melua Ladassa vähemmän, voi johtua Ladan ensiasennusrenkaista. Ovet menevät Ladassa täsmällisesti kiinni, Ei tarvii hakata. Sitkeydessäkin Lada veti pidemmän korren. Muotoilua ei voi oikein verrata kun Yaris muistutta pösöä niin paljon. Väitetään Ladankin kopioineen Corsaa tai päinvastoin, mutta Ladalla on omaa tyyliä silti enemmän. Ajo-ominaisuuksia en päässyt koettamaan kun omistaja ei antanut muiden ajaa. En tiedä miksi ei antanut. Kyllähän Yaris menee kaupunkiajoon yksinäiselle ihmiselle, mutta jos pitää perhe ottaa mukaan niin valintani on Lada 119.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu