Nyt on ihan pakko avautua teille äidit. Taas tänään tuntui puukonisku sydämessä, kun eräs äiti-ihminen totesi työpaikalla erääseen asiaan, että "sä et kato vaan tiedä, kun sä et oo itse ollut raskaana".
Olen vasta 25 vuotias, mutta olen kärsinyt jo vuosia lapsettomuudesta ja menettänyt yhden syntymättömän lapsen. Muutenkin jo tuntuu kauhealta, mutta nämä kommentit, joita ihan oikeasti olen saanut kuulla TODELLA monta kertaa, ovat vielä piste i:n päälle.
Tämä nyt ei ole osoitettu kaikille, mutta te, jotka tällaisia möläyttelette, voisitteko seuraavalla kerralla harkita sanomisianne. Myös nuoret kärsivät lapsettomuudesta tai ovat voineet menettää lapsen. Esimerkkinä vielä muista erittäin loukkaavista lausahduksista mm.
"Sä et vaan tiedä, kun sulla ei oo omia"
"Sitten kun sullakin on lapsi, niin ymmärrät"
"Mikset jo TEE lapsia"
"Nykyään nuoret naiset ovat niin itsekeskeisiä, etteivät halua lapsia ennenkuin ovat liian vanhoja"
"Te, joilla on lapsia, ymmärrätte, että..."
Listaa voisi todellakin jatkaa loputtomiin. Anteeksi, jos kirjoitin palstan aiheen vierestä, mutta tuntuu vaan niin pahalta, kun moni äiti (joka on saanut lapsia suunnilleen sormia napsauttamalla?) ei lainkaan ajattele sanomisiaan.
Olen vasta 25 vuotias, mutta olen kärsinyt jo vuosia lapsettomuudesta ja menettänyt yhden syntymättömän lapsen. Muutenkin jo tuntuu kauhealta, mutta nämä kommentit, joita ihan oikeasti olen saanut kuulla TODELLA monta kertaa, ovat vielä piste i:n päälle.
Tämä nyt ei ole osoitettu kaikille, mutta te, jotka tällaisia möläyttelette, voisitteko seuraavalla kerralla harkita sanomisianne. Myös nuoret kärsivät lapsettomuudesta tai ovat voineet menettää lapsen. Esimerkkinä vielä muista erittäin loukkaavista lausahduksista mm.
"Sä et vaan tiedä, kun sulla ei oo omia"
"Sitten kun sullakin on lapsi, niin ymmärrät"
"Mikset jo TEE lapsia"
"Nykyään nuoret naiset ovat niin itsekeskeisiä, etteivät halua lapsia ennenkuin ovat liian vanhoja"
"Te, joilla on lapsia, ymmärrätte, että..."
Listaa voisi todellakin jatkaa loputtomiin. Anteeksi, jos kirjoitin palstan aiheen vierestä, mutta tuntuu vaan niin pahalta, kun moni äiti (joka on saanut lapsia suunnilleen sormia napsauttamalla?) ei lainkaan ajattele sanomisiaan.
Vastaukset 113
Vanhimmat
mutta mistäs kukaan tietää/voi arvata kenenkään lapsettomuutta(Ihmiset varmaan olettaa kaikkien saavan helposti lapsia ja puhuu tohkeissaan).Tiedän, tottakai aihe on kipeä mutta kukaan ei ole ajatusten lukia.Seuraavan kerran sano niinku asia on niin ehkä säästysit nuilta kommenteilta.Onnea jatkoon!
tässä hainkin takaa, että tuollaiset möläytykset ovat aina epäkohteliaita.
Itse olen ammatiltani terveydenhoitaja ja minulla on 10 vuoden kokemus 0v.-> lapsien hoidosta. Lisäksi viiden vuoden koulutus lapsiin liittyvistä aloista. Ärsyttää suunnattomasti, kun monet äidit olettavat, etteivät lapsettomat tiedä mistään lapsiin liittyvästä mitään.
Kyllä lapsetonkin (ellei jopa NIMENOMAAN lapseton!) tietää, millainen lahja lapsi vanhemmille on ja kuinka tärkeä lapsi omille vanhemmilleen on. Minä olen äiti ilman lasta ja tiedän kyllä ihan tarkalleen mitä äidin rakkaus on ja ettei se lopu vaikka lapsi olisi 30v. Joidenkin puheista tulee sellainen kuva, ettei elämästä tiedä mitään ennen lapsen saamista. Todella loukkaavaa.
jatkettava hieman. Eli kirjoitit: "Seuraavan kerran sano niinku asia on".
Mielestäni tuo lausahdus on myös yksi tällainen tökerösti ilmaistu mielipide, joka osoittaa, ettet oikeastaan tiedä lapsettomuudesta tai lapsen menettämisestä juuri mitään. Jos luulet, että noin vaan voi työpaikalla tokaista, että "kuule, minä kärsin lapsettomuudesta ja olen menettänyt yhden syntymättämön lapsen", niin olet aika pahasti hakoteillä. Asia on niin kipeä, ettei siitä voi noin vaan ainakaan itkemättä puhua ollenkaan ulkopuoliselle. Keskellä työpäivää tuo olisi aivan sula mahdottomuus, kun pelkkä tuollainen tahditon kommenttikin saa itkun kurkkuun.
Mutta kiitos onnentoivotuksista, niitä tarvitaankin.
ei työaikana nähdyt/hoidetut lapset ja monen vuoden opinnot lapsista ole sama asia kuin oikeasti elää lapsiperheen arkea.
mutta ei sitä toisten ajatustenlukutaitoa, että osaisi varoa jotain tiettyjä aiheita. Ja lopulta käy niin, että ei voi puhua kuin säästä, ja jollekin sekin voi olla vaikea asia!
Kannattaa myös olla sanomatta liian vahvoja mielipiteitä lapsista tai lasten kasvatuksesta, jos ei kestä kritiikkiä takas. Lapsettomilta tulee vanhemille joskus kirjaviisaita neuvoja, jotka ei vaan toimi käytännössä.
juuri tätä mistä puhuin. Empatiaa löytyy ainoastaan itselle, toisen tilanteeseen lienee mahdotonta samaistua edes sen vertaa, että voisi harkita mitä kirjoittaa.
jos siitä ei edes tiedä!
Et voi olettaa kaikkien ympärillä olevien ihmisten kohtelevan sinua silkkihansikkain jos heillä ei ole mitään tietoa lapsettomuudestasi.
Tosielämässä, jos tiedän jonkun kokevan lapsettomuutta, niin varon lapsiasioita, mutta jos sinä et ole kertonut lapsettomuudestasi kenellekään, niin et voi olettaa, että sinua kohdeltaisiin toisin.
aika kärjistetysti sanottu, tuskin sää kenellekään on kova paikka. Ja enhän sanonut, ettei raskaudesta tai lapsista saa puhua, mutta sellainen, että joku tulee sanomaan minulle, että "Sä et vaan tiedä, kun.." Eikö tuo ole aina epäkohteliasta? En itse muista sanoneeni mistään asiasta toiselle mitä hän tietää ja mitä ei. Kyllä aikuisilla pitäisi olla sen verran kohteliaisuutta, että kunnioittaa toisen mielipiteitä, eikä teilaa niitä.
Ja mitä tulee tuohon, että lapsettomilta tulee vinkkejä, jotka eivät toimi. Täytyy sanoa, että jokainen törttöily, jonka olen äitien suusta kuullut, on tullut ihan oma-alotteisesti, itse en ole koko lapsiasiaa ottanut puheeksi. Tänään otin ja kommentoin raskauspahoinvointia. Siihen tuli siis vastaukseksi, että "Sä et tiedä, kun et oo ollut raskaana". Odottaessani vauvaani voin niin huonosti, että olin sairaalassa tiputuksessa, joten kyllä hyvin tiedän miltä tuntuu. Mutta pointti tässä onkin se, että miksi ylipäätään pitää sanoa, että "sä et tiedä sitä ja sä et tiedä tota", kyllä joitain asioita voi tietää, vaikkei ole kokenutkaan.
Esimerkkinä voin sanoa, että kyllä ihminen voi hyvinkin tietää miltä raskauspahoinvointi tuntuu, vaikkei olisikaan koskaan ollut raskaana. Voi kuvitella minkälaista on olla vaikkapa oksennustaudissa, kun oikein mikään ei maistu ja pysy sisällä tai kuvitella miltä tuntuu, kun kärsii pahasta matkapahoinvoinnista. Nyt on hankala selittää, mutta juuri se ärsyttää, kun esimerkiksi raskaana oleva voi ajatella/sanoa, että vain sellainen ymmärtää, joka itse on raskaana, vaikka kyseisellä henkilöllä ei olisi omassa raskaudessa ollenkaan ollut pahoinvointia. Miksi hän ymmärtäisi siis paremmin, kuin lapseton ihminen? Olipa hankalasti sanottu, toivottavasti joku ymmärsi. Tai esimerksi vanhemmat saattavat sanoa, että vain äiti voi tietää miltä tuntuu, jos lapsi on vammainen. Miksi täysin terveen lapsen äiti tietäisi minkälaista arki vammaisen lapsen kanssa on, kuin sanotaanko vaikkapa lapseton nainen, jolla on vammaisia perheessä/lähipiirissä?
ei ollut kyse siitä, että lapsiasioita pitäisi välttää! Olen sanonut tässä jo useasti, että kyse on ihan normaalista kohteliaisuudesta.
Lapsista ja raskausasioista saa ja pitääkin puhua, mutta miksi pitää teilata joku vain siksi, ettei hänellä ole lapsia, oli se syy mikä tahansa?
muuta mahdollisuutta kuin sanoa asia ääneen myös toisille.Ei kukaan voi tietää töissä tai missään muuallakaan siitä miltä susta tuntuu ja mitäs sitten jos vaikka itketkin sen asian niille työkavereille,ehkä se helpottas ja sen jälkeen ei kukaan vihjaile sulle mainitsemistasi asioista.Minusta sinä hieman haukut väärää puuta.Hankala ottaa toisen tunteita huomioon jos niistä ei tiedä mitään.Ymmärrät varmaan asian toisinkinpäin ajateltuna,ei se muiden ihmisten "tunteettomuutta" voi olla vaikka asia sulle kipeä onkin.
asioita ei vaan voi tietää, jos ei ole itse kokenut, oli kyse sitten perheväkivallasta, lapsettomuudesta, vammaisista lapsista, huumeista, alkoholismista... Lista on loputon!
Miksi kommentoit raskauspahoinvointi, jos et voi samalla kertoa, että oikeastikin tiedät ja olet kokenut sen? Miksi hakeudut tilanteisiin, joissa pahoitat mielesi? Miksi et vaan voi olla hiljaa toisten puhuessa raskaus/lapsiasioissa?
koska se on työtäni. Kommentoisin sitä myös ilman raskauskokemusta, koska se on työtäni ja koulutukseni pohjalta tiedän minkälaista raskauspahoinvointi on ja miten sitä voidaan hoitaa. sanoinkin juuri, että pointti ei ole se, olenko kokenut raskauspahoinvointia vai en, kyllä voin silti tietää miltä se tuntuu ja miten sitä hoidetaan.
mielestäsi oikein sanoa kenellekään ihmiselle mistään asiasta, että "Sä et tiedä, kun..."? Tuntuu, että vain toistan nyt itseäni, kun ties kuinka monennen kerran sanon, että mielestäni on vain epäkohteliasta sanoa tuolla tavoin asiasta kuin asiasta. Miten voit sanoa toiselle mitä hän tietää ja mitä ei?
Ihminen joka ei ole ollut raskaana, ei tiedä miltä se tutuu. Piste. Hän voi Ymmärtää, ja tietää teoriassa, mutta raskaana olevan kannalta hän ei Tiedä. Se kuulostaa samalta kuin joku joka on juuri joutunut lopettamaan koiransa, sanoisi sinulle "kyllä mä tiedän miltä susta tuntuu" kun kuulisi keskenmenostasi. Kyllä hän varmasti itse tuntee tietävänsä, mutta kuulijan puolelta se kuulostaa älyttömältä.
Epäkohteliasta tai ei, fakta on fakta. Niinkuin joku tuossa edelläkin luetteli monen monta asiaa, niistä voi tietää vaikka mitä, voi olla kokemusta, ymmärrystä ja empatiaa ja vaikka mitä, mutta ei _tietoa_miltä_se_tuntuu_.
***
pelkästään siitä, että odottava äiti (jolla saattaa olla hormoonit ja pinna aika herkässä, olethan lukenutkin asiasta) tokaisi sinulle tuskaisena raskauspahoinvoinnistaan, että sinä et voi tietää, kun sulla ei ole lapsia?
Olet kyllä liian herkkänahkainen. Mutta jos olet vaikkapa äitiysneuvolassa töissä, niin olet jatkuvasti juuri sen elämäsi kipeän asian kanssa kasvotusten koko ajan, niin onhan se vaikeaa. Mutta et voi sysätä vastuuta omasta olostasi odottavan äidin niskoille.
odottava äiti, vaan työtoveri. Saattaa tulla yllätyksenä joillekin, että työtovereiden kanssa puhutaan työasioista, jotka omassa tapauksessani koskevat raskautta ja lapsia. Asiakkaiden lausahduksista ei voi loukkaantua, koska muuten ei muuta ehtisi tekemäänkään.
tuosta olen kanssasi aivan eri mieltä. Juurihan todistin, että esimerkiksi raskauspahoinvoinnin tunteen voi kyllä tietää, vaikkei raskaana olisi ollutkaan. Todistin sen kertomalla, että olen ollut tiputuksessa sairaalassa raskauspahoinvoinnista johtuen (ja tietysti kärsinyt siitä viikkokausia), eikä se pahoinvoinnin tunne tullut pieninpänäkään yllätyksenä.
Mutta miksi tästä asiasta pitää jankata? En ole kenellekään sanonut (en työssäni, enkä ystävilleni), että tiedän miltä sinusta tuntuu. Sanoin jo monta kertaa tuolla aikaisemmin, että kommentit ovat tulleet ihan itsestään, ilman, että olisin edes koko aihetta ottanut puheeksi. Ja sen kerran, kun tänään tuli ikävä kommentti tuohon raskauspahoinvointiasiaan, en sanonut kenellekään tietäväni miltä se tuntuu, puhuimmme vain hoito-ohjeista, jotka koulutukseni puolesta tiedän.
miettiä, etä joku jolla on samat teoriapohjat kuin sinullakin ja samanlaista työkokemusta, niin voisi oikeastikin olla sitä mieltä, että raskaus, äitys, lapsiperheen arki ovat asioita, jotka koetaan eikä opita pelkästään kirjoista?
Tottakai sitä työkavereiden kesken työasioista puhutaan.
tuo onkin sitä pelkkää teoriaa, jota voi hankkia jokaisesta koulutukseta, oli kyse mistä ammatista tahansa.
Käytäntö voi ollakin jotain ihan toista.
asiaan koulutuksen saaneena voi kertoa pahoinvointiin liittyviä hoito-ohjeita, mutta vaikkapa ihan tavallinen yhden lapsen äiti olisi tähän hommaan pätevämpi?
Nyt on kyllä mennyt vuosikaudet hukkaan kouluttautuessa kaksoistutkintoon, kun äidit voisivat puolestani pitää vastaanottoa? Teiltä sujuu ilmeisesti myös paremmin sydänäänien kuuntelu, lapsiveden määrän arviointi, sikiön koon ja tarjonnan arviointi, raskausmyrkytyksen oireiden tunnistaminen ym. minä taas voin ilmeisesti mennä pitämään erikoislääkärin lapsettomuusvastaanottoa, kun minulla on aiheesta omakohtaista kokemusta.
Mutta sinähän OLIT raskaana ja siksi teidät miltä se tuntuu. Perhana!
Hoito-ohjeiden antaminen on kokonaan toinen juttu, siihen olen törmännyt itsekin. Pahoinvoinnista kärsivät, muutenkin kiukkuisen raskaanaolevan valittaessa oloaan, ei yksinkertaisesti KANNATA käyttäytyä niinkuin hän valittaisi turhasta, näinhän se menee ohi. Ei se välttämättä mene, ja tuo kysyjä on voinut kaikki neuvosi jo kokeillakin ja häntä vituttaa kuunnella samaa holhousta moneen kertaan kun hän tietää ettei se auta.
Se toinenkin puoli, muistathan. Ei se sinun kanssasi puhujakaan ole tyhjä kuori, vaan hänellä on ne omat juttunsa joita hän ei sinulle ole jaksanut juurta jaksain selvittää, aivan kuten sinäkään et selvittänyt hänelle omasta raskauspahoinvoinnistasi. Häntä saattoivat neuvosi ärsyttää suunnattomasti, mistä johtuen hän sanoi mitä sanoi. Tai sitten hän sanoi niin vian koska se tuli mieleen. Minä en tiedä, ja sinä et tiedä.
Capishe?
***
lukenut kuin osan kirjoittamastani. Ei ole ollut ketään raskauspahoinvoinnista kysyjää, kenestä olisin valittanut.
Ja minähän sanoin, että ollessani pahoinvoiva raskauden aikana, pahoinvoinnin tunne ei ollut millään tavalla yllättävä, vaan juuri sellainen, kuin lukemani ja kuulemani perusteella ajattelinkin sen olevan.
uudestaan.
Odottava äiti TUNTEE oman kehonsa reagoinnit, ei mitään lapsivesiasioita, mutta onko odottavan äidin tervekaan siihen?
Ja kyllä, odottava äiti voi saada ihan yhtä hyviä vinkkejä raskauspahoinvointiin toiselta äidiltä, jos vaikka ne hyvät teoria-ohjeet eivät ole tuottaneet tulosta.
Jos lapsettomuus on noin kipeä asia, niin ehkä olisi syytä siirtyä toisiin työtehtäviin.
Sinulle oli ilmeisesti joku sanonut pahoinvoinnista, sinä olit antanut siihen neuvoja ja jotenkin ekskustelun yhteydessä sinulle oli todettu että et voi tietää miltä tämä tuntuu kun et ole raskaana ollut (vaikka olitkin, sanoja ei sitä tiennyt). Näinkö se meni? Mitä minä ihmettelen on miksi kukaan neuvojen antamiseen kokee tarpeelliseksi vastat noinkin hyökkäävästi, minun automaattinen oletukseni on että vähättelit pahoinvointia tai jotain vastaavaa..? En tiedä.
"Ja minähän sanoin, että ollessani pahoinvoiva raskauden aikana, pahoinvoinnin tunne ei ollut millään tavalla yllättävä, vaan juuri sellainen, kuin lukemani ja kuulemani perusteella ajattelinkin sen olevan."
Niin. Sinulla se oli. Voit varmasti hyvin ymmärtää että jokainen raskaana oleva paitsi kokee erilaista pahoinvointia, jotkut eivät lainkaan, ja jokainen yksilö kokee sen eri tavoin myös kokemuksena? Itse odotin jotain aivan erilaista lukemani perusteella, ja seuraavassa raskaudessa muuttui sekin täysin. Edes kokemus ei kertonut millaista se on seuraavalla kierroksella :D
***
sen juuri sanoit, että jokainen raskaus on erilainen. Eli miksi lapseton ei voisi yhtä hyvin/huonosti tietää vaikkapa sinun pahoinvoinnistasi, kuin joku toinen äiti, jolla taas on ollut aivan omanlaisensa pahoinvointi? Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?
Miksi lapseton tietää huonommin kuin joku, jolla nyt vain sattuu olemaan lapsi, eikä ole välttämättä edes kokenut pahoinvointia? Miksi sanotaan, että "sä et tiedä, kun et ole ollut raskaana" eikä esim. "Sä et tiedä miltä musta tuntuu". Nuo ovat kaksi eri asiaa.
Ja et ole sitten ainakaan ajatuksella lukenut, kun nimenomaan totesin, että kyse ei ollut mistään tilanteesta, jossa minä olisin neuvonut jotakuta pahoinvoinnin suhteen. Työasioiden merkeissä meillä oli kahvihuoneessa kollegoiden kesken keskustelua raskauspahoinvoinnista ja sen hoidosta.
Loukkaantuisitko jos joku pyoratuolissa istuva pyytaisi sua avaamaan oven ja tiuskaisisi sitten sulle etta et sa mitaan voi tajuta kun et itse ole pyoratuolissa !! Loukkaantuisitko ?
Jos olet tekemisissa joka paiva raskaana olevien potilaiden kanssa ja itsellasi on tahaton lapsettomuus.. niin kuullostaa silta etta oikein piiskaat itseasi.. Vaikea tilanne. Mieti viela olisiko sulle joku toinen tyotehtava parempi tai sitten etta saisit ton pettymysasian kunnolla hoidettua terapialla. Usko tai ala, mutta ma olin kerran lapseton ja rukoilin: ota multa vaikka toinen kasi mutta anna lapsi. Luoja antoi mulle 4 lasta ja lasten isan otti pois. (kuollut)
Jaksamista sulle. Pakko sanoa tahan viela etta
emme tieda aina miksi Luoja on antanut meille nama vastoinkaymiset.. mutta joku iso viisaus siella on takana. Jaksamista sulle !
Noh, potilas ei ehka toivo pastaruokaa eteensa .. mutta
Potilaat varmaan neuvolassa toivoo sellaista empaattista ja aidillista tai auttavaa tai ymmartavaa otetta.. Jokunen sana voi varmaan olla ihan kaytannon ohjeita mutta uskoisin etta mamit yleensa on niin herkistyneessa tilassa nla:ssa etta toivovat sellaista lempeeta ja hellaa otetta ja rohkaisua. Jonkinlaista sisarushenkea tai lampoa.. en osaa selittaa.
Sit toinen juttu: jos odottava sanoo: sa et voi tajuta kun sulla ei ole lapsia, niin etko voi vastata lempeasti:" Totta, mulla ei ole lapsia, toivoisin etta eraana paivana olisi. Juu, en tieda tosiaankaan kaikkea mita raskaus ja lapset tuovat tullessaan, paisti mita nyt olen alaa opiskellut ...." -tyyliin.
jos avaisin oven pyörätuolissa istuvalle ja hän vastineeksi tiuskaisisi minulle, etten tajua mitään kun en ole pyörätuolissa. Päteekö vammaisille eri käytössäännöt?
ihmiset tarkemmin, tilanteessa ei ollut yhtäkään odottavaa äitiä, vaan työtovereita ainoastaan. En minä missään palstoilla asiakkaiden tokaisuista kirjoittele.
Minulla ei ole vaikeuksia neuvolatyössä, en loukkaannu asiakkaiden kommenteista, enkä heille ole myöskään koskaan kertonut onko minulla lapsia vai ei, koska omasta elämästä kertominen ei kuulu työnkuvaani.
Mutta tuo sinun esimerkkisi oli kyllä koskettava. Olen itse monta kertaa sanonut ääneen, että vaikka aina olen pitänyt lapsia elämän tärkeimpänä asiana, en vaihtaisi niitä mieheeni. Olemme miehen kanssa puhuneet, että vaikka koko elämä menisi lapsettomana, toisistamme emme luovu. Toki kateus nostaa päätään, jos ystävä tulee toisen kerran "vahingossa" raskaaksi ja itsellä ei vaan tärppää, mutta samalla olen miettinyt, että itselläni taas on paras parisuhde, jota voisin toivoa. Eli turha olla kateellinen toiselle vain yhden elämän osa-alueen vuoksi, minulla on ehkä jotain muuta parempaa.
Ja tuo on totta, että ehkä näille vastoinkäymisille löytyy syy. Olemmekin ajatelleet miehen kanssa, että ehkä meidät on tarkoitettu sijaisvanhemmiksi tai adoptiovanhemmiksi tai johonkin muuhun tärkeään tehtävään. Meille kyllä sopisi sekin hyvin.
Kiitos viestistä ja jaksamista myös sinulle, olet kokenut todella kovia!
Harmi, etta tyopaikallasi on noin ikava tyotoveri. Olen huomannut etta jotkut ihmiset.. ovat todella tokeroita siina mita sanovat .. ja sit on viela sellaisia ihmisia jotka ihan oikeesti nauttii siita kun voi satuttaa toista. Valttele sita tyyppia jos voit. Ma olin muuten tahattomasti lapseton v 1988 ja sit mul oli myos ikava tyopaikka. Irtisanoin itseni ja vaaan lahdin pois. Huusin esimiehelleni etta en tule enaa toihin ! Sit lahdin pohjoiseen missa lasteni isa oli silloin sukuloimassa. Oli kesayo ja siella yhdessa mokissa sitten tarppasi. Tulin raskaaksi ! Se oli satumainen juttu ! Ehdin olla noin vuoden lapseton ja siis olimme yrittaneet tohinalla vuoden mutta vasta siella pohjoisessa ilman stressia tulin raskaaksi. Vielakin nousee kyyneleet silmiin.
..totta, että ei sellainen, joka ei ole ollut raskaana, voi tietää, mitä se on... Toisaalta, jos minäkin tietäisin sen vain oman ensimmäisen raskauteni pohjalta, ajattelisin, että ei se niin kamalaa olekaan, mutta se toinen kerta... huh! Kun olin oksentanut kolme viikkoa joka hiton päivä iltaan asti ja saanut jokaisena iltana syötyä vain muutaman sipsin ihan suolataspainon pitimiksi (mitään muuta en voinut kuvitellakaan laittavani suuhuni), niin sairaalaan lähtö tuli sitten pakosta eteen, kun eräs aamupäivä oksentaessani, kuitenkin suolojen puutteesta kärsivät vatsalihakseni jäivät kramppiin. Mies soitti päivystykseen, josta käskettiin soittaa ambulanssi, mutta eeeiiiihän sitä nyt voinut tehdä ;) Omin jaloin kävelin päivystykseen ja lysähdin paareille...
Se OLI kammottavaa ja pahoinvointia jatkui puoleen raskauteen saakka. Muistan aina, miten kaupassa käydessämme (silloin kun saatoin käydä) mies kyseli 'ostetaanko tätä' ja minä vastasin joka asiaan 'älä edes puhu minulle siitä'- pelkkä ajatuskin teki pahaa...
Joku kirjoitti joskus jossain, että kun oksensi sen alkuraskauden ja katseli niitä kylppärin lattialaattoja aina siinä samalla, niin nykyäänkin- aikojen päästä- ne kylppärin lattialaatat tekevät pahaa.. :D
Se pahoinvointi voi siis olla kamalampaa kuin osaa kuvitellakaan..! Eikä tosiaankaan itsekään voi verrata eri kertoja toisiinsa. Ekan raskauden pahoinvoinnin kestäisin uudelleenkin, mutta se toinen... EI kiitos enää!
...kannattaa. Koska sinä et saa millään toiveella tai kirjoituksella kanssaihmisistäsi kuin taikaiskulla toisensa huomioonottavia, puheitaan harkitsevia ja ylenpalttisen fiksuja yksilöitä, moisesta ärsyyntyminen, vaikka ymmärrettävää, on hiukan... turhaa. Möläytyksiä kuulet vastakin, luota siihen. Sinulla on vain pari vaihtoehtoa; kasvattaa paksumpi anhka ja opetella muistuttamaan itseäsi siitä että ajattelematta sanottu ei tarkoita tahallaan sanottua, ja että jokainen meistä elää omassa elämässään eikä tule ajatelleeksi jokaisen toisen olosuhteita ja mahdollisia vaikeuksia. Toinen vaihtoehto on kertoa avoimesti lapsettomuudesta ja raskauden menettämisestä, ja pyytää moisten kommenttien lopettamista. Jos niitä siis usein tulee.
Avautuminen auttaa :D täällä saa marmattaa.
***
onhan se todellakin niin että on tietenkin huomautuksi ajotk asattuvat johonkin ihmiseen, mutta hiljaako aletaan oelmana ettei kellekkään tule paha mieli? Itselläni on sattuman oikusta kolme lapsettomuudesta kärsivää työkaveria ja ollut aiemmin yksi lisää. Enpä juuri tunne tuskaa kun olen pipo kireellä lasten takia toisinaan ja töihin pääsee suorastaan karkuun teinien menoa jne. Varmaan ne olisivat onnesta mykkinä kun pääsisivät samaan tilanteeseen, mutta..
Tuon kolmikon suhteen onkin oikeastaan aika mielnekiintoista tämän asian tiimoilta. Yksi puhuu avoimesti tilanteestaan. Toinen kertoo kyllä perusongelman, mutta vaikenee sitten asian edistymisestä pääosin eli vain lähimmille kertoilee. Kolmas taa sei koskaan mainitse asia aja se on tavallaan sellainen julkinen salaisuus tietyllä tapaa, vaikak toisinana sitten heittää sellaisia asioita ilmaan, että toinen ei tajua yhtään jos ei asiaa tietäisi..
Lapsettomuudesta kärsivälle on piinaa kun kaikki utelee, mutta yhtä piinaa se on sekin kun lapsia on ja udellaan; vieläkö te niitä lisää jne. Eli aina toisten puheet loukkaa jos on sillä päällä. Joko asiat on puhuttava selviksi ihmisille tai sitten on kärsittävä se, että erilaisissa elämäntilanteissa olevat lausuu erilaisia asioita. Toista kun ei todellakaan voi muuttaa, mutta itseään voi.
ja osahan noista mallilauseista oli ihan hyväntahtoisia; "kun/jos sulla joskus on omia lapsia" ei ole mikään pahanilkinen vaan jopa senkin vaihtoehdon huomioiva ettei niitä ehkä ole..
Lpasettomuus on kipeä asia, mutta sen kanssa täytyy itse selvittää välit eikä laittaa toisten piikkiin omaa pahaa.
Ja purnatahan täällä saa vaikka kuinka, vaikka kaikki emme samaa mieltä olekkaan..
osallistujille, vaikken nyt saanutkaan täältä parempaa mieltä tai tunnetta, että olisin tullut ymmärretyksi ja saanut purkaa syndäntäni.
Kukaan teistä ei pahoitellut tilannetta ja myöntänyt, että joskus tosiaan voisi ajatella mitä suustaan päästää. Ihmettelen kovasti tätä "hyökkäystä" ja tarvetta puolustella selkeästi törkeitä kommentteja. Mutta tällä palstalla käynti vain vahvisti ymmärrystäni siitä, miksi noita loukkaavia sanoja tulee niin usein.
Toki asia, josta kirjoitit, on usein arka. Mutta melkein joka asiasta joku pystyy/osaa sanoa siten, että toinen kokee sen loukkaavana. Esim. joku päivä täältä lukemani juttu, kuinka vanhemmat ihmiset arvostelevat, minkä näköisellä on oikeus olla raskaana. Tuokin mielestäni melkoisen loukkaavaa!
Kenenkään kommenteille ei valitettavasti voi mitään, mutta tilanteessasi, jonka voisit jossain muodossa ehkä työtovereillesi kertoa, voisi laittaa heidät ajattelemaan. Koskaan puhuessaan ei voi tietää, loukkaako toisen uskontoa, ajatuksia, kokemuksia jne. Siihen auttaa vain oikeasti suoraan asioista puhuminen :)
Luin viestejäsi läpi ja niiden vastaukset ajautuivat aivan omille tasoilleen. Pointtihan oli, että käytöstapoja pitäisi löytyä ja mammeleiden pitäisi ymmärtää ettei ihmisiä voi vähätellä siksi, että nämä ovat lapsettomia. Oli syy sitten mikä tahansa.
Itselläni ei ole lapsia vielä, mutta pitkään ja hitaasti katsoisin ämyriä joka tulisi "Ethä sä mitään tiedä":ttelemään.
Eli hei kaikki mammeli-mömmelit, ei kai lapsien "hankinta" aiheuta ongelmia tekstin ymmärtämiseen? Katsokaas kuin tällainen lapseton luuserikin ymmärsi aloittajan pointin ihan heti.
Eli hups äipät hiekkalaatikolta pois ja itseään sivistämään! ;)
Tajusit täysin mitä hain takaa.:)
Törkeäähän tuollainen on, varsinkin jos lapsettomuus on kipeä asia. Mikset kertoisi suoraan tarinaasi noiden kommenttien viljelijöille?
Toisaalta olen itse joutunut viljelemään samanlaisia kommentteja, kun sinänsä hyvää tarkoittavat lapsettomat ihmiset ovat antaneet minulle lastenhoitovinkkejä. Ensinnäkin raskaudet ovat olleet minulle tosi vaikeita ja vastenmielisiä kokemuksia, enkä tuolloin kaipaa sankaritarinoita siitä, kuinka veljen vaimoa se maha ei häirinnyt ollenkaan ja kuinka joku työkaverin kaima pystyi pitämään pahoinvoinnin kurissa imemällä jäisiä vadelmia. Olen saanut myös liikuttavia lastenhoitovinkkejä huonounista ja kiukuttelevaista tyttöäni varten. Esimerkiksi erään "Liisan" lapsi on aina niin tyytyväinen, koska hänen äitinsäkin osaa jotenkin ottaa asiat niin rennosti. Tervetuloa ottamaan rennosti, kun et ole saanut nukkua viikkoon 5 tuntia enempää / yö!
Toinen juttu, mitä eräiltä lapsettomilta joutuu pyytämään anteeksi, ovat äidin negatiiviset tunteet. Koliikista, kitinöistä, rahanmenosta, röpsähtäneistä paikoista eikä mistään saisi valittaa, sillä täytyy olla kiitollinen, kun on ylipäätään saanut sen lapsen. Ikään kuin lapsi ja aviomies ratkaisisi kaikki maailman ongelmat. Ja aina muka täytyisi olla varuillaan, ettei valita "turhasta", ettei jonkun lapsettoman tunteisiin sattuisi. Onhan hän sentään kokenut sata kertaa suurempia vastoinkäymisiä kuin äiti-ihminen konsanaan. Toivottavasti sinä et erehdy luulemaan, että lapsen saatuasi kaikki elämän ongelmat ratkeavat kuin taikaiskusta.
mutta minulle ei tarvitse noista asioista kuitenkaan huomauttaa. Kuten jo sanoin, kyse ei ole ollut siitä, että neuvoja antaessani minulle oltaisiin töksäytetty jotain, vaan ihan muuten vaan.
Yksi esimerkki, jota en vielä maininnut, oli esimerkiksi sellainen tilanne, jossa kerroin eräälle työtoverille, ettei minua kiinnosta äitiysneuvolatyö yhtä paljon kuin kouluterveydenhoitajan työ. Tähän työtoverini sanoi, että en vain tiedä kuinka ihana asia lapsen odotus on, kun en itse ole ollut raskaana, enkä ole äiti.
Tällaisista kommenteista siis puhun. Mielestäni on ihan käsittämättömän loukkaavaa, eikä millään tavalla puolusteltavissa, että joku tulee kertomaan minulle, mistä työstä MINÄ pidän tai minkä vuoksi MINÄ en pidä siitä ja että MINÄ alan kyllä pitämään siitä, kunhan saan lapsen?!
Ja sinulle Annette vielä sen verran, että esim. tuohon "jäinen vadelma" -esimerkkiin; joku toinenhan oli sillä tavalla selvinnyt pahoinvoinnista. Eli saako sinulle antaa vain neuvoja, jotka päteväyt juuri sinuun? Silloinhan pitäisi olla ennustaja. Kaikkihan ovat kuitenkin yksilöitä. Eli juuri kuten sanoit, ei edes toinen raskaana oleva voi tietää, miltä juuri SINUN raskautesi tuntuu tai mikä juuri sinun raskauspahoinvointiin auttaa. Miksi siis lapsettomille töksäytellään näitä "sä et tiedä kun et oo ollu raskaana" -lausahduksia, kun tosiasia on se, että ei kukaan voi tietää miltä juuri sinun raskautesi tuntuu.
Nyt tulee taas todella vaikeasti selitettyä, mutta olen täysin 100% varma, että minä tiedän itse miltä minun lapseni syntymä tulee minusta tuntumaan, kuin joku toinen ihminen, jolla on vaikkapa 10 lasta. Kertakaikkiaan rasittavaa, että joku kokee tietävänsä toista paremmin tämän tulevat tunteet.
Ja mitä tulee siihen, että lapsettomat loukkaantuisivat siitä, että äidit valittavat lastenhoitoon liittyvistä asioista. Tätä en allekirjoita ollenkaan. Koskaan en ole loukkaantunut sellaisesta, enkä ole myöskään tuollaisista lausahduksista tässä ketjussa sanonut mitään. Ehkä mainitsitkin asiasta ihan yleisesti, mutta itse en ole koskaan kuullut lapsettoman loukkaantuvan tuollaisesta.
Pähkinänkuoressa: se loukkaa, kun joku kertoo MINULLE MINUN tunteistani liittyen ihan mihin tahansa asiaan. Rasittavaa täällä jauhaa kymmenen kertaa samasta asiasta, vielä yksikään teistä ei ole ymmärtänyt mitä minä tarkoitan.
mitä tarkoitit. Kyse on pelkästään KOHTELIAISUUDESTA, mitä voi mielestäni aikuisilta ihmisiltä peräänkuuluttaa.
Sama se, miksi on lapseton - lähtökohtana voi vaikka pitää, että ihminen on tahattomasti lapseton ja asia on kipeä. Ja pitää päänsä kiinni. Se onnistuu kyllä ihan eri miettimistäkin, kun sisäistää asian. Tämän viestiketjun perusteella tuntuu, että äitiys tyhmentää, kun lastensaannin jälkeen ei osata tuijottaa kuin omaan napaan (=perheeseen)! Ainakin se näyttää johtavan ylimieliseen ajattelutapaan, että ainoastaan äitiyden kautta voi tietää tästä elämästä jotain. Arrrghhh!!
Minä olen matkustellut paljon. En siltikään loukkaa jotain koko ikänsä pikkupaikkakunnalla asunutta perheenäitiä väheksymällä, ettei tämä VOI tietää, miltä maailma näyttää, että älä puhu, mitä olet vain lehdistä lukenut! Huono vertaus, tiedän (koska harvoin nyt matkustelemattomuus on niin kipeä asia kuin lapsettomuus), mutta en nyt parempaakaan tähän keksinyt.
EDIT: jokainen ihminen pitää omia kokemuksiaan parhaana. Jokainen voi miettiä, mitä sanoo ja kenelle. Sitä kutsutaan kohteliaisuudeksi ja toisten huomioonottamiseksi. Eri asia on annette28:n tapauksessa, jossa lapsettomat maallikot "tietävät" asioita paremmin - silloin voi jo vähän näpäyttää. Mutta aloittajan tapauksessa ei ollut kyse tästä.
oli tarkoitettu aloittajalle, tuli vain vahingossa annette28:n viestiketjuun.. sori!
Pelastit päiväni, kun olit ainoa, jota täysin tajusi mitä yritin selittää! Kiitos siitä. Tuo matkustusesimerkki oli mielestäni ihan hyvä, vaikka tietysti ei suoraan verrattavissa.
Minulle tuli ihan epätoivoinen ja paha mieli lukiessani näitä viestejä ja yrittäessä epätoivoisesti selittää asiaani.
Riittää, kun edes yksi ymmärsi.:)
Itsekin samassa tilanteessa olleena en voisi kuvitellakaan töksäyttäväni kenellekään lapsiasioista. Joten ymmärrän paremmin, kuin hyvin mielipahasi. Sellainen, joka on pamahtanut raskaaksi lähes pelkästä mieheen luodusta katseesta, ei voi millään käsittää sitä tuskaa, mitä vastentahtoisesti lapseton voi kokea. Tsemppiä sinulle :)
Aikoinaan, kun meillä oli aihe ajankohtainen, töksäytin kyselijöille suoraan, mikä on tilanne meidän perheessä. Että niitä lapsia ei kaikille suoda, eivätkä ole "tehtävissä" tuosta vain, eikä tarvitse edes udella moisia asioita. Yksikään ei sen jälkeen uskaltanut tulla mussuttamaan yhtään mitään aiheesta. Luulen, että äiti ja anoppi hoitivat kumpikin tahoillaan asian :)
Miksi te lapsettomat olette niin älyttömän piilo-kateellisia??vaikka väitätte ettette ole...Tuostakin paistaa: "joka on pamahtanut raskaaksi lähes pelkästä mieheen luodusta katseesta, ei voi millään käsittää sitä tuskaa, mitä vastentahtoisesti lapseton voi kokea."
Miksi me emme pysty käsittämään teitä?? Mutta te pystytte käsittämään äidit?? HALOO!!
Me ihmiset olemme erilaisia toinen pamahtaa helposti, toisella kestää vuosia, joku saa useita keskenmenoja, Joku lapsen huomaamattaan..
Kaikessa se näin menee: Naapuri voitti kenossa miljoonan..arvaa potuttaako? Minäkin kenosin, mutta en saanut..Mummonikin lottosi koko elämänsä ja pari kertaa oli 4 oikein kunnes kuoli. Hitto. Joku lottoaa ekankerran elämässään ja Naps! 3,5 miljoonaa euroa ja muutenkin oli syntynykin kultalusikka suussa!!!
Kateus on sairautta ja me kaikki sairastamme sitä!
Se pitää kitkeä pois.
Minulla on neljä lasta, kaikista olen ikionnellinen mutta silti lapsettomat valittavat: miksi neljä? onko liikaa? miten jaksat, minä en jaksaisi, kaksi on hyvä luku mutta neljä on liikaa? eihän teillä ole mihinkään varaa? ja taas olet raskaana ennemmin kuin minä? teillä on liian pieni asunto, noin suurelle perheelle.
Että semmosia kommentteja fiksuilta ja katkerilta lapsettomilta!
Minä elän omaa elämääni, elä sinä omaasi.
Itse haluaisin olla onnellinen läheisteni puolesta! ja kannustaa lapsetontakin yrittämään vaan sinnikkäästi.
Katkeria ihmisiä en jaksa katsella pilaamassa onneani,joka on minulle suotu. Kiitos! :)
että viesti, johon vastasit, ei ollut aloittajan. Aloittaja ei sanonut, että hän pystyy ymmärtämään teitä, mutta te että häntä. Pysytään siis asiassa.
Ideanahan oli se, että kukaan ei tiedä miltä mikäkin toisesta henkilöstä tuntuu. Äiti ei voi tietää miltä toisesta äidistä tuntuu, eikä lapsetonkaan voi tietää miltä toisesta lapsettomasta tuntuu. Tässäkin ketjussa on kaksi eri tavalla ajattelevaa lapsetonta. Aloittaja harmitteli sitä, että lapsettomuus otetaan esille tavalla, joka on epäkohteliasta.
Itse haluaisin sanoa esimerkkinä, että eihän ole kohteliasta kysellä sinkulta, että koskas hankit itsellesi kumppanin tai mikset ole vielä naimisissa. (tätäkin valitettavasti tapahtuu, etenkin vanhempien ihmisten taholta). Aivan sama, onko henkilö tahallaan vai tahattomasti sinkku, kysymys on silti hyvin loukkaava ja epäkohtelias. Yhtä lailla on epäkohteliasta ja alentavaa sanoa sinkulle, ettei hän tiedä miltä tuntuu käpertyä illalla oman miehen/vaimon kainaloon, eikä hän vain tiedä kuinka tärkeä asia parisuhde on, kun hänellä ei ole sellaista. Tai että sinkku ei voi ymmärtää millaista on riidellä kumppanin kanssa, eikä näin ollen antaa minkäänlaisia parisuhdeneuvoja. Auta armias, jos parisuhdeterapeutilla ei ole itsellään täydellistä avioliittoa!
Menkää nyt hyvät äidit edes pikkuriikkisen itseenne ja lopettakaa tuo kauhea meuhkaaminen. Miksi puolustelette näin päivänselvää asiaa?
Hei, ma pyysin suurperhe-osastolla anna joku pastaresepti ja toivoin etta saisin suurperheen mammoilta resepteja .. kay lukemassa .. IHAN KAMALAA tekstia !!!! Yks mies tai nainen jaksoi haukkua mua 10 eri viestilla kun en tieda minka nakoinen on kesakurpitsa. Sain todella paskaset haukut niskaani .. ja ainut mita pyysin oli yks pastaresepti !! Etta ei taalla kaikki mitaan kivoja tyyppeja ole.
Tiesikö tämä työtoverisi lapsettomuudestasi?
Jos tiesi,niin pöljähän tuo kommentti oli.
Jos ei,niin olisitko voinut selventää hälle tilanteesi?
Minä en ainakaan lähde joka keskusteluun sellasesta lähtökohdasta että joku kärsii lapsettomuudesta.
ymmärtämisen ongelmaa? Mitä väliä sillä on, onko henkilö lapseton halustaan vai tahattomasti? Eikö silti ole 100% röyhkeää tulla sanomaan toiselle mistä työstä henkilö pitää tai miksi ei pidä, johtuen siitä että on tai ei ole lapsia.
Juu ei toki se työntekoa haittaa onko lapseton mistä halusta vaan.Mut mä nyt ymmärsin että ap.kirjoittaja loukkaantuu kun "arvostellaan" lapsettomuudesta.Tai siis ne työtoverit ei kait tiedä et onko lapsettomuutta vai ei.Tai,,,emmä tiedä enää mitään mitä mä ymmärsin.;o)
En nyt tie onko sanominen röyhkeää,mut todella ajattelematonta kyllä.Toki se jolle sanotaan jotain sellasta niin vois valaista asiaa jos kerran loukkantuu.
asia on?
on epäkohteliasta kommentoida toisen lapsettomuutta, oli se sitten mistä syystä tahansa johtuvaa.
sillä on, onko ihminen tahallaan vai tahattomasti lapseton? Eikö silti ole törkeää arvostella siitä? Samoin, kun on epäkohteliasta arvistella ihmistä sinkkuudesta, oli se sitten itse valittu elämäntapa tai pakko.
"Miksi me emme pysty käsittämään teitä?? Mutta te pystytte käsittämään äidit??"
Kerro minulle, millä sinä mitenkään voisit ymmärtää lapsettoman naisen mielipahan, jos itselläsi ei ole ollut mitään vaikeutta tulla raskaaksi? Haloo itsellesi, et todellakaan mitenkään!! Minä tosin olen siinä onnellisessa tilanteessa, että lähes kymmenen vuotta lasten "odotus" kesti, mutta sitten heidät sain. Minulla siis on näkökulma molempiin olotiloihin. Ja yllätys yllätys, vasta sitten "lapselliset" ihmiset ovat hyväksyneet joukkoonsa, kun ne lapset ovat syntyneet.
Se lähes kymmenen vuotta oli raskas juurikin siitä syystä, että naimisiinmeno sai aikaan nämä typerät koskas teillä -kyselyt. Eikä siinä ollut kysymys mistään viattomasta small talkista, vaan vanhanaikaisesta ympäristön luomasta paineesta. Ensin säällinen, ympäristön määrittelemä aika seurustelua, sitten naimisiin, riittävän (ainakin 9 kk) odotusajan jälkeen lapsi, sitten, kun lapsi on parivuotias, toinen perään jne. jne. Se ympäristöstä tuleva painostus on vielä tänä päivänäkin valtava, vaikka emme elä enää samanlaisessa yhteiskunnassa, mistä nämä em. "arvot" ovat peräisin.
Katkeruus lapsettomuuden yhteydessä on niin yksilöllinen juttu. Kuinka esim. itse olisit mahtanut jaksaa, jos olisit kokenut keskenmenon toisensa perään vaikkapa raskauden puolivälin paikkeilla? Sanoisimpa, että kyllä siinä saa olla aika kovapintainen ihminen, joka siitä nousee ja ravistaa surun kuin vesi hanhen selästä.
Kuinka voisinkaan tietää kun en ole kokenut, mutta onko se minun vikani?? Miksi syytät?
olisiko sinulla parempi olo jos adoptoisin kohdussani olevan lapsen sinulle? Oliitko tyytyväinen kun sinä saitkin lapsen ja minusta tulisi lapseton...
Kyllä maailma on sairas!
Kuka syyttää ja ketä??? En minä ainakaan, minulla on kaksi lasta, MUTTA olen myös kokenut pitkän lapsettomuuden, joten mielestäni minulla on näkökulma molempiin olotiloihin.
Siitä viittaus tuohon seuraavaan:
"Miksi me emme pysty käsittämään teitä?? Mutta te pystytte käsittämään äidit?? HALOO!! "
Täällä on lapsettomien käsketty vain kasvattamaan paksumpi nahka ym. shittiä, koska se nyt vaan on niin jne. Nyt kun joku sanoo, että lapsen saanut ei voi käsittää, miltä lapsettomasta tuntuu utelut ja leikinlasku aiheesta, niin johan alkaa huuto. Eikös se nyt vaan olekaan niin enää? Ikäänkuin olisi napsahtanut omaan nilkkaan.
Ja kyllä, ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että ne lapsikyselyt ovat yhtä helvettiä. Ei pitäisi kuulua kenellekään ulkopuoliselle, milloin ja kuinka monta lasta missäkin perheessä on, mutta niin se vaan on, että lapseton pari on kuin yleistä riistaa.
En ole lukenut näitä muita viestejä, halusin vain vastata sulle.
Itselläni on lapsi ja koitan kuvitella tunnetta, kun et voi saada omaa lasta (et ainakaan niin nopeasti kun olet halunnut).
Ihmisiä tulee ja menee sanomisineen, tämä ei ole ainut aihe josta ihmiset "piikittelevät". Läpi elämän näitä kommentteja tulee ja sinulla ja jokaisella muullakin on oikeus loukkaantua.
Ihan tiedoksi jokaiselle.
Eräässä alkupään keskustelussa vastasit yhdelle kirjoittajalle että hän ei voi samaistua yhtään lapsettomaan...
Jokainen meistä varmasti joskus syyllistää toista siitä missä itse tuntee olevansa nokkelampi.
Sen voin sanoa että lapsettomat kaverini/tuttavani eivät kyllä ymmärrä lapsista paljon mitään ja lapsellisetkin kasvattavat pirpanoitaan aivan eritavalla :) Kasvattajia on yhtä monta kuin tapoja kasvattaa!
Uskon että jokainen äiti tietää miltä tuntuu menettää lapsi, joten voin uskoa että sikiön menetys on rankkaa vaikka en onneksi ole sitä joutunut kokemaan,mutta sen elävän ihmisen johon olet jo tutustunut ja elänyt vuosiakin, hänen menettämisensä on varmasti paljonpaljon rankempaa kuin syntymättömän lapsen...Näin ajattelen äitinä.
Kenenkään päänsisälle ei voi mennä ja siksi käytöstavoissa opetetaankin hienotunteisuutta.
Fakta on että et voi todella asettua äidin asemaan koska ei sitä teoriassa voi oppia..se tulee kantapään kautta.
Miksi neuvolassa töissä lapsettomia??
Hoitajapula,ikääntyminen ja trendi hankkia lapset kun on tarpeeksi bailattu!! eli 35 ..
Itse en haluaisi neuvolatädiksi lapsetonta.
viestin olet kirjoittanut. Häpeisit.
Että lapsettomuudesta kärsivän terveydenhoitajan pitäisi jättää eropyyntö ja kouluttautua toisiin tehtäviin?! Et voi olla tosissasi. Voisiko lapsettomia sortaa vielä kentien jollain muullakin tavalla?
Neuvolassahan ei tarvitse käydä, se ei ole lainkaan pakollista. Jos lapsettoman terveydenhoitajan vastaanotto ei kelpaa, voi hyvin jäädä kotiinkin arvuuttelemaan sikiön vointia.
oli todellista vaikeuta sopeutua neuvolatyöhon ja omaan lapsettomuuteeen, niin silloin olisi syytä harkita ammattiapua tai työtehtävien vaihtoa. Kuinka kukaan jaksaa henkisesti noin vaikeaa ristiriitaa kestää päivästä toiseen?
Ja kyllä, minäkin olen saanut lapsettomalta neuvolatädiltä aivan älyttömiä ohjeita, kun siltä löytyi pelkkää kirjaviisautta. Vaikka neuvolatäti tekikin kaikki tarvittavat mittaukset oikein neuvolakäynneillä, niin eihän se ole koko käynnin tarkoitus vaan myös odottavan äidin kaikki muu hyvinvointi, mikä ei pelkistä testeistä näy.
pienintäkään vaikeutta sopeutua neuvolatyöhön. Olen käsitellyt asian itseni kanssa, ja en anna sen vaikuttaa työntekoon. Puhuin tässä ketjussa nimenomaan ihmisten törkeistä möläytyksistä (työtoverit, sukulaiset, jotkut tuttavat jne.), enkä mistään mikä liittyy asiakkaisiin.
Ja luuletteko, että lapsettomat neuvolatädit antavat vastauksensa kirjojen perusteella ainoastaan? Kyllä sitä kokemusta on ihan oikeista vauvoista ja lapsista ja raskauksista, joiden perusteella ohjeita annetaan. Asiakkailta kysytään palautetta seuraavalla kerralla, että toimiko joku juttu vai ei. Näin saa tietoa siitäkin.
Ja toisekseen, ne neuvolan terveydenhoitajat, joilla taas ON lapsia. Luuletteko, että heidän neuvonta perustuvat OMAAN kokemukseensa? Jos perustuu, niin silloin hoitajalta puuttuu ammattitaitoa. Terveydenhoitajan koulutuksessa opitaan ottamaan asiakas vastaan yksilönä ja pohtimaan juuri tälle perheelle/vauvalle/raskaudelle ratkaisuja ongelmiin ja pulmatilanteisiin.
Oikeastaan meitä on myös koulutuksessa "kielletty" puhumasta omista kokemuksista, koska käynti ei ole mitään vertaistukea, vaan tilanne, jossa toinen on ammattilainen ja toinen on asiakas.
Meillä oli neuvolatätinä lapseton 35 nainen.Ja viidettä kun odotin niin kyllä minä tiesin asioista paremmin kuin hän.Oli oikeastaan aika ahdistavaa käydä siellä kun tiesi toisen "kohtalon".Nyt hän on mammalomalla adoptiotyttärestään,että vauva-ajasta hänellekin kertyy kokemista.Mutta raskaudenajan neuvolatätinä hän ei ole paras mahdollinen.Mutta aina ei voi valita.
Mitä todennäköisimmin meidän neuvolantäti ei ole äiti. Ainakin hän aina jo äitiysneuvolassakin puhui tyyliin "äidit ovat kokeneet..." tai "monet äidit ovat kertoneet...". Eli ei omia kokemuksiaan. Minusta toisaalta tämmöinen "puolueeton" asenne on kiva!
Kerran sitten oli melko nuori sijainen neuvolantätinä ja se se vasta ärsytti! Kokoajan "meidän poika" sitä ja tätä... Ja "ei olisi saanut sillä tavalla..." ja "meilläkin parani siten ja täten..." Tiesi perhana kaiken! Ja tietenkin kaikki miten hän oli toiminut omiensa kohdalla olisi pitänyt toimia meidänkin tytön tapauksessa...
Jotenkin taas äitinä ärsytti tuollainen kaikkitietävä ote, joka tuntui hänen juttujensa perusteella perustuvan nimenomaan hänen omakohtaiseen kokemukseensa omien lapsiensa kohdalla. Minä pidän kyllä enemmän ohjeista, jotka perustuvat moniin eri lähteisiin. Ihan sama onko juuri se neuvolantäti ne kokenut.
Tosin, minusta kaikkien neuvolantätien tulisi seurata vaikka tämmöisiä vauva- ja äitipalstoja ja tutustua vähän vähemmän käytettyihin kasvatustapoihin. Ihan vain, että tietäisivät mistä puhutaan kun äiti kertoo harrastavansa sanotaan nyt vaikka esimerkkinä VVV:tä.
tätä yritin selittää tuossa yllä olevassa viestissäni. Eli ei terveydenhoitajan kuulukaan ohjata perheitä oman kokemuksen perusteella. Tuo mainitsemasi terveydenhoitaja on kyllä ollut hyvin ammattitaidoton, noin ei missään nimessä saa ainakaan ääneen sanoa.
Itse pidän siitä että hoitajan kanssa jutustelu on luontevaa ja kyllä itse ainakin kuulen mielummin niitä omia kokemuksia kuin sitä kirjafaktatietoa jota kuitenkin sovelletaan käytäntöön! Voin sanoa että kaikki törmäämäni neuvolatädit kyllä kertovat ihan omia kokemuksiaan tai sitten minulle on vaan helppo puhua :)
Kaikki neuvolatädit ovat olleet äitejä, toiset nuorempia ja toiset lähes eläkeläisiä.
Toki he kertovat sen minkä tietävät oli se sitten kirjoista taikka omista kokemuksistaan, mutta jotenkin tulee turvallisempi olo kun neuvolatäti tietää mistä puhuu,hän osaa asettua minun saappaisiini.
Minä en tiedä henkilökohtaisesti lapsettomuudesta mitään.Sori.Ystävieni kautta toki tiedän suurinpiirtein mitä se on.Tunteista, tai niiden vahvuuksista en tiedä.Arvata saatan.Mutta oletko koskaan ajatellu miten paljon satuttaa kun haukutaan esim.adhd-lasten vanhempia jotka eivät "osaa kasvattaa" lapsiaan.Tai sanotaan ettei masennusta oikeesti ole vaan sellanen ihminen on heikko luuseri.Tässä asiat joita minua satuttaa kun "ääliöt" eivät osaa ajatella mitä "kahvikeskusteluissa" puhuvat.Että mene sinäkin vaan "omaan puseroos" ja mieti mitä suustas päästät.Niin minäkin mietin.
että äideillekin möläytellään kaikenlaista loukkaavaa ja törkeää. Itse en möläyttäisi mitään tuollaista, koska ihan kirjoja lukemalla tiedän lääketieteellisiä faktoja vaikkapa juuri masennuksesta, vaikka siitä ei henkilökohtaista kokemusta olekaan.
Miksi sanot, ettet tiedä mitään lapsettomuudesta? Jos ystäväsi kärsivät siitä, niin toki empaattisena ihmisenä sinulla on varmaankin hyväkin kuva siitä, mitä se on. Minulla on kaksi ystävää sekä äitini, jotka eivät itse koskaan ole kärsineet lapsettomuudesta. Silti pidän heitä parhaina tukijoijani ja mielestäni he tuntevat tuskani ja tietävät mitä käyn läpi, vaikka heillä ei vastaavaa taustaa olekaan.
Ei aivokirurgillakaan tarvitse olla omaa kokemusta aivokasvaimista tai psykiatrilla skitsofreniasta. Silti voi ymmärtää.
Kysyt miksi sanon etten tiedä mitään lapsettomuudesta.Toki minulla on hyvä kuva siitä tuskasta mitä ystäväni käy läpi,mutta silti väitän etten TIEDÄ mitä se on.Osaan toki kuvitella mitä ehkä se tyhjyys on sisällä kun lasta ei vaan kuulu ja kaipuu on kova.Mutta edellenkään en TIEDÄ mitä se on.Ymmärrät varmasti mitä ajan takaa.:o) Ystäväni ei kauheesti asiasta puhele mutta hän tietää että voi tukeutua minuun.Mutta esim.kun aloin odottaa viimostamme niin en meinannu uskaltaa kertoa hänelle siitä.Mut hänen miehensä arvas ja sit kyl kerroin rehellisesti mistä mulla kiikasti.Sit itkettiin ja naurettiin asialle.Onneks.Et on se meille lapsettomien ystävillekin välillä vaikeeta jos/kun me saamme herkemmin lapsia.Mut,mä en kyl kauheesti valittele näille ystäville "lapsiperheen kamaluutta". ;o)
hyvin mitä tarkoitat. Mutta kuten jo sanoin, itse koen, että minua ymmärtävät parhaiten minulle läheiset empaattiset ihmiset, vaikka heillä ei olisikaan lapsettomuusongelmaa. Sitten taas joku toinen nainen, jolla on lapsettomuusongelma, ei välttämättä ymmärrä minua ja tunteitani ollenkaan. Kun me lapsettomatkin olemme yksilöitä ja koemme tämän tuskan erilaisena. Ystävät, jotka kerta toisensa jälkeen tarjoavat olkapäätä kun itken tai itkevät kanssani, tietävät kyllä mielestäni mitä lapsettomuus on, vaikkeivät sitä itse ole kokeneetkaan.
Tähän haluan vielä sanoa esimerkkinä yhden tilanteen. Eli kun olin raskaana, pelkäsin keskenmenoa todella kovasti, kun koulutukseni ja työni puolesta tiedän kuinka yleistä se on. Minun pelkoani ei lainkaan ymmärtänyt eräs äiti-ihminen, vaan suorastaam haukkui minut pystyyn, kun "aina pelkään pahinta" (hän olikin sitten aika sanaton, kun menetin lapsen). Sitten taas eräs lapseton ihminen, jolla ei myöskään koskaan ole ollut keskenmenoa tai raskautta, ymmärsi pelkoni erittäin hyvin. Omasta mielestäni toisen ymmärtämiseen ei tarvita omaa kokemusta kyseisestä asiasta, vaan ainoastaan empatiakykyä.
En nyt ole kaikkia viestejä ketjusta lukenut, mutta kysyisin tällaista asiaa: oletko lapseton tällä hetkellä vai onko tilanteesi se, ettet voi koskaan saada lapsia?
ole sellainen, ettemme koskaan voisi saada biologisia lapsia. Mahdollisuus on, mutta toivoa/yrittää emme ole enää aikoihin jaksaneet. Nyt olemme jo opetelleet luopumaan ajatuksesta ja harkinneet adoptiota ja sijaisperheenä toimimista. Adoptoiminen ei vielä ole edes mahdollista, koska olemme menossa naimisiinkin vasta vuoden päästä, mutta tulevaisuudessa tämä on toiveemme.
Miksi kysyt?
Kommentit lapsettomuudesta tietysti satuttavat, mutta onnellinen voit olla siitä, että teillä on mahdollisuus saada omia lapsia :) Kaikki eivät ole niinkään onnekkaita. Itselläni tosin on lapsi, mutta työtoverini on joutunut adoptoimaan, koska eivät muuten ole puolisonsa kanssa pystyneet saamaan lasta (sen tarkemmin ruotimatta heidän asiaansa). Ja eräälle ystävälleni tutkimuksissa todettiin, että on hyvin pieni todennäköisyys tulla raskaaksi, mutta on hän sentään yhden lapsen saanut. Tarkoitukseni on antaa sinulle toivoa paremmasta huomisesta, siis siitä, että sinulla on ikäsi puolesta vielä aikaa tulla äidiksi ihan biologisella tavalla, ja toivottavasti saat kokea sen onnen jota niin kovasti tunnut haluavan :)
Juu, tietysti yritämme olla onnellisia siitä, että mahdollisuudet eivät ole vielä ainakaan täysin nollassa. Olen myös yrittänyt joka päivä muistaa olla kiitollinen kaikesta muusta hyvästä, jonka olen/olemme saaneet. Joskus ajattelin, että elämäni on täysin merkityksetöntä ilman lasta, mutta siitä tunteesta olen päässyt ajan kanssa yli. Uskon, että jos emme saa biologista lasta, niin meidän on tarkoitus tehdä elämällämme jotain muuta merkittävää.
Minusta monet lapsettomat voisivat ajatella myös äitien tunteita.
Mua ainakin joskus koppaa, kun sinkkuilijat valittelevat, että huh kun onkin kova viikonloppu kun pitää siivota tai kun on mun vuoroni laittaa ruokaa (= pistää ranskikset uuniin). Eikä ajatella sitten yhtään, miten isomman perheen äidit siivoaa joka ikinen päivä (ja sitä siivottavaa ON muutakin kuin muutama naisten lehti olkkarin pöydällä), silittää pyykkiä vuorittain, laittaa 5 ateriaa päivässä isolle porukalle jne. Siinä tekee mieli sanoa, että "odotapas kun sinulla on lapsia". Jätän kuitenkin sanomatta, eivät ymmärtäisi kuitenkaan ennen kuin ovat siinä tilanteessa. Nauretaan sitten myöhemmin yhdessä, se on hauskempaa kun se ymmärrys karttuu heilläkin kokemuksen myötä.
Samoin monilta nuoremmilta kuulee usein "minä en ainakaan tähän maailmaan lapsia tekisi, hullun hommaa!"
Joten kyllä näitä kuulee molemmilta puolilta jokkee ja näkökulmaa voisi yrittää ymmärtää itse kukin, syyllistämättä ensimmäisenä muita.
jaksanut lukea ketjun, olisit huomannut, että tässä ei valitettu siitä, jos äidit puhuvat arjen rankkuudesta jne. Kyllä saa puhua omista lapsista jne, mutta ei arvostella toisen lapsettomuutta.
Ja sama pätee tietysti toisinpäin, ei tietenkään ole kohteliasta sanoa, että "minä en lapsia tänne tekisi, hullun hommaa".
ihan samaa mille palstalle menee, niin aina naiset riitelee keskenä kun pahakuriset kakarat.
Eikä tartte mennä palstalle, riittä että lue vaikkapa Vauvan-, tai mitä tahansa lehteä, kuuntelee mitä naiset keskenä puhuvat...
Imettäjät haukku pullolla ruokkivia mammoja, normalipainoiset loukka lihavia, nuoret haukku vanhoja ja vanhat nuoria odottajia, äitit lapsettomia ja lapsettomat äitejä, sinkut suurperheitä ja näin voisi jatkaa vaikka kuinka.
Minusta on aivan typerä se aikuisten ihmisten /naisten käyttäytyminen.
Miksei jokainen voisi olla tyytyväinen siitä mitä on, miksi pitää mennä muita haukkumaan ja itsensä paremmaksi tekemään.
Ja jos kerran meillä ei oo sitä, mitä naapurin eukolla, no kannattako kadeutesta lähtee sitä haukkumaan?
Mitenkäs te suomalaiset sanottekaan: "elää itse ja anna toisen elää".
Jos jokainen sen muistaisi niin olisi huomattavasti helpompaa meillä kaikilla.
kuinka juuri äidit heittävät tuommoisia kommentteja, koska itse ainakin nimenomaan äitiyden myötä olen yleensä edes mietiskellyt noita asioita.
Työpaikallani kuulen hyvinkin usein kun joku sankari menee möläyttämään eräälle miehelle jotain lapsista. Pariskunta on ollut yhdessä vuosikausia ja ikääkin heillä alkaa olla. Mielestäni on ok jossain yhteydessä kysäistä, että "Onko teillä lapsia?", mutta lisäkommentit ja -kysymykset (jotka yleensä seuraavat) ovat aiheettomia. Itseäni ihan nolottaa niiden kysyjien puolesta. Ehkei tätä pariskuntaa ne kommentit häiritse, ehkei heillä ole lapsisuunnitelmia tms., mutta minusta aihe vain on semmoinen ettei siitä mennä kyselemään tai huomauttelemaan.
En tiedä onko käyttäytymisetikettini jotenkin liian "kohtelias" tai jotain, mutta jonkun henkilökohtaiset lapsien tekosuunnitelmat tai -yritykset eivät mielestäni kuulu kahvipöytäkeskusteluun. Jos siis ei olla tosi tutulla porukalla ja että asianomainen itse ottaa asian puheeksi.
Joten pointtini on, että kyllä tuo on mielestäni ihan yleisesti sen verran arka aihe, ettei siitä henkilökohtaisia kommentteja tartte heitellä, yhtään kenellekään.
Toisaalta, "koska sinulla ei ole lapsia, et voi tietää..." -kommentit eivät mielestäni ole asiattomia, tosin tarpeettomia uskoisin, ja jotakuta lapsettomuudesta kärsivää ne voivat loukata. Mutta asia sinänsä ei ole potaskaa. Minä en ainakaan pystynyt edes kuvittelemaan (näin jälkeenpäin ajateltuna), saati tietämään, miltä tuntuu kun synnytys pistää hormonit ihan sekaisin. Esimerkkinä mitä imetyksen lopettaminen sai itsessä aikaan. Kyllähän siitä oli lukenut, mutta miten sen itse koki, oli siltikin lisäksi paljon muuta (minulle ei mikään miellyttävä kokemus).
eli miksi kenelläkään kuuluu toisen lisääntymättä jättäminen, oli syy sitten mikä tahansa.
En tiedä onko käyttäytymisetikettini jotenkin liian "kohtelias" tai jotain, mutta jonkun henkilökohtaiset lapsien tekosuunnitelmat tai -yritykset eivät mielestäni kuulu kahvipöytäkeskusteluun.
V: No et ole yhtään ylikohtelias! Olin tässä päivänä eräänä töissä yhdessä koulussa, jossa opettajainhuonekeskustelu koski ehkäisyn pettämistä. Tuli sellainen olo, että kiva kun sulla on ne kolme lasta, mutta ei kiinnosta yhtään, missä olosuhteissa ne ovat saaneet alkunsa ja minkä merkkinen kondomi puhkesi.Samassa tilassa oli nainen, joka on ollut jo 10 vuotta naimisissa, eikä lapsia ole vielä kuulunut. En toki tiedä, haluaako hän lapsia, mutta vähän ahdistuneen oloisena tuo nainen kuunteli juttuja, kun ihmiset kertoilivat "kierukkakaksosistaan".
Mä en myöskään pidä siitä, että ihmiset ylipäätään ruotivat muidenkaan lastentekoa. Siinä vaiheessa, kun lapsi on laitettu alulle, niin teon "oikeellisuutta" ei kuulu enää pohtia. On jokaisen ihmisen oma asia, millaiseen elämäntilanteeseen lapsensa tekee ja mikä on lopullinen lapsiluku. Ehkä itse olen jotenkin yliherkkä tälle aiheelle, kun joillekin ihmisille tuntui olevan ylivoimaista käsittää, että halusin lapset opiskeluaikana.
Eli pidä toi fiksu linjasi!
Mutta se on kyllä taas totta, että ihminen ei voi tietää, mitä vanhemmuus on ennen kuin kokee itse koko tunnepaketin. Kuten jossakin keskustelussa kirjoitin, ainakin mulla on hävinnyt usko omaan erinomaisuuteeni vanhempana vaativan tytsyni myötä. Mutta sitten ei auta kuin hoitaa homma vajavaisena itsenään: palautusoikeutta ei ole! :)
Eikö sinulla ole oikeesti muuta elämää kun jankata koko halvatun ajan samasta asiasta, jos asia sinua häiritsee nooooiin pahasti ni miksi sitä täällä purkaat, mene ammattiauttajalle, ei voi muuta mieltä tilanteestasi olla, mikään ei ole ärsyttävämpää kun ahdasmielisen jankkaaminen, tee asialle, jotain, vaihda ammattia jos ei pää kestä, vedä pää täytee, mee valittaa henkisiä ongelmia(mitä näyttää olevan), saatpahan pitkän sairasloman.
Kunhan pysyt täältä prkl palstalta poissa. Kiesus sentään!!!!
taidat juuri olla sellainen turpea, rumat kakarat omistava ( viideltä eri "isiltä") ääliömäisiä kommentteja möläyttävä yökötys? Hyvä hyvä...ja...sun tekstis perusteella sinä olet se hoidon tarpeessa oleva. Älä huoli, yhteiskunta hoitaa sun pirttiviljelyn tulokset.
Ja ennen kuin avaudut aloittajalle...en ole hän, joten anna tulla verbaalioksennus oikealle kirjoittajalle..
Lueskelin tätä ketjua ja täytyy sanoa, et puhut asiaa! :)
Rupesin tossa yhessä vaiheessa miettimään, et jos lapseton neuvolantäti ei joittenkin mielestä osaa neuvoa ja opastaa äitejä, koska ei itsellä ei ole vielä omia lapsia, niin mitenkäs kaikki muut ammatit...?!
Eikö lääkäri sais neuvoa/hoitaa sairaita, koska ei ole itse sairastanut ko. tautia...? Ja tämänhän voi yleistää ihan mihin tahansa ihmisläheiseen ammattiin... Huoh...
kun heität yhtä ilkeän kommentin
"joka on saanut lapsia suunnilleen sormia napsauttamalla?"
Mikä sinä olet arvioimaan tosten helppoutta tai vaikeutta tulla raskaaksi?! Tiedätkö että tuo lause voi oikeasti loukata myös jotain äitiä?
Ai mut kysehän oli siitä, että sinulle ei saa sanoa mitään lapsettomuuteen liittyvää vaikka toinen osapuoli ei voikaan mistään tietää, että se on niin kipeä aihe sinulle.
Olet muuten varmaan lukenutkin (opintoihisi sisältyi varmaan), että nykyään ensisynnyttäjien keski-ikä on lähemmäs 30v, joten ei ehkä ympäristö voi mistään tietää, että 25v ikäisenä olet jo vuosia kärsinut lapsettomuudesta, varsinkaan kun et ole kertonut siitä asiasta kenellekään. Eikä ympäristö voi tietää, että sulla on kokemusta raskaudesta ja keskenmenosta, kun et ole kertonut siitäkään.
Ulkopuolisen silmin näytät naiselta, jolla ei ole omakohtaista kokemusta. Vain sinä itse voit muuttaa tämän käsityksen, jos haluat. Tuntuu kylläkin siltä, että et halua. On helpompaa väittää toisia tunteettomiksi ja ajettelemattomiksi ja olla oikaisematta toisten väärää käsitystä sinusta. Silloin pitää myös kestää se, että toiset voivat heittää ilmaan lauseita, että "et voi tietää.... "
Mitä. Kohtaa. Et. Ymmärtänyt. Haluatko tavutettuna?!
Kyse ei nyt ole ollut siitä, onko joku lapseton omasta tahdostaan vai tahtomattaan. Kyse ei ole myöskään siitä, onko asia kovasti kipeä vai vähän vain.
Kyse on siitä, että ko. asioiden tiedustelu/kommentointi ei vain kuulu muille! Se on jokaisen yksityisasia, ja ei ole todellakaan tarpeen mennä avautumaan lapsettomuudestaan etenkään millekään puolitutuille. Harkitsemattomien kommenttien viljely sen sijaan on EPÄKOHTELIASTA! Tiedätkö: KOH-TE-LI-AI-SUUS. KAYT-TÄY-TY-MIS-SÄÄN-NÖT. Never heard?
Ja vähän v***n huono esimerkki sulta toi: "joka on saanut lapsia suunnilleen sormia napsauttamalla?"
--> onko aloittaja mennyt vastaamaan työtoverilleen ko. tavalla? Ei, koska sehän olisi ollut epäkohteliasta, koska hän ei voi tietää, onko näin todella tapahtunut.
Jos ap:n kohdalla työkaveri olisi MIELESSÄÄN AJATELLUT, että "tuo nyt ei voi tietää mistään mitään, kun.." niin mitä sitten? Ei ap. olisi täällä kirjoittamassa, koska ajatuksenlukijoita emme (onneksi) ole. Kukin olkoon ajatuksissaan sitä mieltä mitä tahtoo.
"Ja vähän v***n huono esimerkki sulta toi: "joka on saanut lapsia suunnilleen sormia napsauttamalla?" "
Siis aloitajahan tuon kirjoitti ja minä vain kyselin sen kirjoituksen perään.
Joihinkin asioihin voi sanoa, että "sinä et tiedä, kun sinulla ei ole lapsia", ilman että tarkoituksella vääntää puukkoa toisen haavassa.
"Ja vähän v***n huono esimerkki sulta toi: "joka on saanut lapsia suunnilleen sormia napsauttamalla?" "
Siis aloitajahan tuon kirjoitti ja minä vain kyselin sen kirjoituksen perään.
Joihinkin asioihin voi sanoa, että "sinä et tiedä, kun sinulla ei ole lapsia", ilman että tarkoituksella vääntää puukkoa toisen haavassa.
siihen ei olekaan paljon lisättävää. Mutta tosiaan kuten jo tuolla sanoinkin, laitoin nimenomaan kysymysmerkin sen lauseen perään, koska tiedän, ettei asia läheskään aina ole näin. Mutta joidenkin kohdalla on.
Ja uskoisin kuitenkin, että nämä "mikset jo tee lapsia" -äidit ovat enimmäkseen niitä jotka ovat tulleet raskaaksi "helpolla". Ihan vaan siitä syystä, että joskus lapsettomuudesta kärsynyt tuskin koskaan pitää toistenkaan lasten "hankkimista" itsestäänselvyytenä.
kun heität yhtä ilkeän kommentin
"joka on saanut lapsia suunnilleen sormia napsauttamalla?"
Mikä sinä olet arvioimaan tosten helppoutta tai vaikeutta tulla raskaaksi?! Tiedätkö että tuo lause voi oikeasti loukata myös jotain äitiä?
Ai mut kysehän oli siitä, että sinulle ei saa sanoa mitään lapsettomuuteen liittyvää vaikka toinen osapuoli ei voikaan mistään tietää, että se on niin kipeä aihe sinulle.
Olet muuten varmaan lukenutkin (opintoihisi sisältyi varmaan), että nykyään ensisynnyttäjien keski-ikä on lähemmäs 30v, joten ei ehkä ympäristö voi mistään tietää, että 25v ikäisenä olet jo vuosia kärsinut lapsettomuudesta, varsinkaan kun et ole kertonut siitä asiasta kenellekään. Eikä ympäristö voi tietää, että sulla on kokemusta raskaudesta ja keskenmenosta, kun et ole kertonut siitäkään.
Ulkopuolisen silmin näytät naiselta, jolla ei ole omakohtaista kokemusta. Vain sinä itse voit muuttaa tämän käsityksen, jos haluat. Tuntuu kylläkin siltä, että et halua. On helpompaa väittää toisia tunteettomiksi ja ajettelemattomiksi ja olla oikaisematta toisten väärää käsitystä sinusta. Silloin pitää myös kestää se, että toiset voivat heittää ilmaan lauseita, että "et voi tietää.... "
näinpä! se on aina sama: lapsettomat sanoo että äidit loukkaa niiden tunteita sanomalla "et voi tietää ku sulla ei oo lapsia", mutta myös lapsettomat loukkaa äiteja kommenteilla"et voi tietää miltä tuntuu ku oot saanu lapses sormia napsauttamalla". eli loukkausta sattuu molemminpuolisesti!!!!
ja eihän nyt kukaan voi tietää ap:n lapsettomuudesta jos ei se siitä kerro. ja kun kukaan ei tiedä(ja ap on..mitä..25vuotias eli nuori)niin ei kai kukaan nyt heti ensimmäisenä ajattele että toi varmaan kärsii lapsettomuudesta joten enpä puhu tästä enkä tästä enkä tästä jne. se että ap on noin nuori, on varmasti syy siihen ettei heti tuu mieleen että vois olla kyse lapsettomuudesta.
seuraavan kerran kun joku jollekkin sanoo loukkaavasti lapsettomuudesta(ja tästä lapsettomuudesta ei ole kerrottu kellekkään kuten ap:n tapauksessa)niin kertokaa nyt hyvä ihme siitä lapsettomuudestanne niin ei tartte valittaa kun ei osata varoa jokaista sanaa mitä suusta päästää.
kysymysmerkin sen sormia napsauttamalla lauseen perään, koska tiedän, ettei asia ole niin monen kohdalla. Sitä se kysymysmerkki siellä tarkoitti.
Ja sanotaan nyt vielä suunnilleen sadannen kerran, että pointtina ei ollut se, että ihmisten pitäisi tietää olenko lapseton tahattomasti vai en, vaan yksinkertaisesti se, ettei sen perusteella saisi tulla laukomaan kenellekään mitään. Eli nämä: kyllä säkin tykkäät tästä työstä, kun saat lapsia" -kommentit ovat kertakaikkiaan raivostuttavia. Lapsetonko (joko halusta tai ilman) ihminen ei edes saa tietää mistä ammatista pitää itse, vaan ihminen, jolla on lapsia tietää sen puolestani? Omituista, jos asia teidän mielestä on näin.
"että pointtina ei ollut se, että ihmisten pitäisi tietää olenko lapseton tahattomasti vai en"
Kun muut eivät tiedä, niin vaikea on varoa sulle arkaa lapsettomuutta!
Tottakai saat tykätä työstäsi! Viesteistäsi vaan on käynyt ilmi, että töissäolo tuntuu olevan sulle vaikeaa neuvolassa johtuen sinun lapsettomuudesta.
olet loukkaantunut siitä, kun toinen toteaa ettet tiedä mitä lapsettomuus on..?! Ja sulla on itsellä lapsia, joita olet halunnut?
Ei stna, nyt putosin. Onko siis lasten saaminen ollut sulle jotenkin traumaattinen tai kipeä asia? Olisit halunnut olla lapseton, muttet voinut? Lue oma viestisi uudestaan ja mieti sitten, onko siinä mitään järkeä.
Ei tarvii miettiä jokaista sanaa. Voi miettiä, miten käyttäytyy. Mutta tietty jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia..
Ei noin, miten kirjoitit, vaan se, jos lapseton sanoo että olet saanut lapset sormia napsauttamalla, voi se olla loukkaus sellaista kohtaan joka on saanut vaikka hedelmöityshoitoa, että raskauden alkuunsaaminen vaati todellakin työtä! Eli ei ole saanut lapsia sormia napsauttamalla - kaikilla se ei käy ihan noin vain :(
Sinä voisit ehkä lukea sen uudelleen... Minä ainakin sain selvästi sen ajatuksen, että äiti voi loukkaantua kommentista "olet saanut lapsen sormia napsauttamalla". Jos asia ei siis oikeasti niin ole, esim. hedelmöityshoidot käytynä, monen vuoden yrityksen ja keskenmenojen jälkeen. Tätäkään ei voi tietää, kuten ei sitäkään jos jollakin ei onnistu sitten millään. Ehkä avainsana kaikkeen vois olla hienotunteisuus puolin ja toisin?
täytyy vääntää rautalangasta. "Kun muut eivät tiedä, niin vaikea on varoa sulle arkaa lapsettomuutta! "
Juurihan itsekin lainasit lausettani, jossa luki, ettei ole mitään väliä mistä syystä henkilö on lapseton, halustaan tai ei. Silti ei toiset saisi sen perusteella esim. tulla sanomaan mistä työstä tämä lapseton henkilö pitää ja mistä ei. Mitä tässä et nyt tajunnut?
Tässä puhuttiin nimenomaan sellaisten ihmisten heitoista, jotka tietävät, että toisella ei ole lapsia ja tästä syystä kokevat oikeudekseen arvostella ihmistä. Mitä helvetin väliä sillä, mistä syystä ihmisellä ei ole lapsia tai onko se kipeä asia vai ei. En tiedä yhtäkään ihmistä, jolla ei olisi lapsia ja jotka olisivat iloisia, kun joku sen heille ilmoittaa ja samaan syssyyn esim. kertoo mitä tämäkin sitten tulee oppimaan itsestään, kun/jos lapsia tulee. Se on todella alentavaa.
Työstäni pidän, enkä ole kertaakaan kokenut siellä oloa vaikeaksi. Ainoastaan pari kertaa on tullut näitä työtovereiden kommentteja, mutta enimmäkseen niitäkin kuulee ihan muualla. Asiakkaat on asia erikseen ja heidän kanssaan on mukava työskennellä. Asiakkaani eivät myöskään tiedä onko minulla lapsia vai ei, koska en ole heidän kaverinsa enkä juttele omia asioitani asiakkaan ajalla.
helppoa sinullakaan!
eihän kukaan ole kieltänyt sinua tykkäämästä työstäsi.
Äh, antaa olla, pääset taas huomenna tykkäämääsi työhön.
enää järkevää argumenttia, täytyy tyytyä vinoilemaan?
Tuolla työstä tykkäämisellä tarkoitin sitä, kun nimenomaan kerran eräs äiti sanoi, että siitä syystä MINÄ pidän enemmän kouluterveydenhuollosta kuin äitiyshuollosta, koska minä en ole ollut raskaana. Eli kertoi minulle mistä työstä en pidä ja mistä pidän, koska minulla ei ole lapsia.
Mutta antaa tosiaan olla, eipä tämä tällä jauhamisella parane. En edes tiedä miksi täällä roikun lukemassa vastauksia, ehkä siksi että muiden mielipiteet kuitenkin kiinnostavat, kun en niistä suoraan halua kysyä näiltä törttöilijöiltä. Eli kiitos sinullekin, kun avarrat maailmankatsomustani.:)
viesteihin tulee sellaista tietoa, joita ei ole aikaisemmin ollut ja kuitenkin siitäkin oletat että kaikkien pitäisi se ottaa huomooon, aivan kuten lapsettomuutesikin!
Olit aikaisemmin ruikuttanyt, kun ilkeät työkaverit sanovat sulle, "et voi tietää, kun sulla ei ole lapsia" ym. ja nyt yht'äkkiä kerrotkin, että joku yksitäinen henkilö on sinulle sanonut mistä työstä saat tykätä ja mistä et.
Vielä kerran, ei meillä eikä muillakaan ole kristallipalloa, josta tietää kaikki sinun taustasi ja toisten sanomiset tai sanomattajättämiset.
Sinulle on ihan turha sanoa mitään, kun haluat vain pitää kiinni siitä ajatuksesta, että kaikki ilkeilee ja loukkaa sinua tarkoitukslla.
Ja todellakin, sinulle tekisi hyvää avartaa maailmankatsomustasi. Voisit huomata, että kaikki me ollaan vain ihmisiä, eikä toisetemme ajatustenlukijoita, jotka pystyvät varomaan tilanteessa kuin tilanteessa kaikkien ihmisten arkoja kohtia.
koko ketjua, olen ainakin kaksi kertaa kertonut tästä, että minulle on mm. sanottu mistä työstä pidän ja mistä en lapsettomuuden perusteella. En ole sitä vain jokaisessa viestissä toistanut. Eli en odota muilta mitään kristallipalloa, en tuon asian suhteen, enkä lapsettomuuden, niinkuin olen jo monta kertaa sanonut.
Miksi hoet tästä ajatustenlukuasiasta, kun olen jo todella monta kertaa sanonut ja perustellut, että muiden ei tarvitse tietää mistä syystä kenenkin lapsettomuus johtuu, onko se tahallista vai ei.
Luepas itse huolella aloitustekstisi. Siinä ei sanallakaan viitata työhösi, vai pitikö se ymmärtää jostain sieltä rivien välistä?
Urputit vain kun sinun tunteitasi ei oteta huomioon vaikka toisilla ei ole edes mitään tietoa sinun lapsettomuudestasi. Siitä tässä oli kyse!
etten kertonut koko elämäntarinaani ensimmäisessä viestissä. Olen selventänyt sitä mukaan kun on ollut tarve. Eikä siihen olisi lainkaan ollut tarvetta, jos ihmiset eivät olisi alkaneet kyseenalaistaa koko juttua.
"Urputit vain kun sinun tunteitasi ei oteta huomioon vaikka toisilla ei ole edes mitään tietoa sinun lapsettomuudestasi. Siitä tässä oli kyse!"
Mitä tuolla tarkoitit? Kyllähän ihmisillä on tietoa minun lapsettomuudestani, eli siitä että minulla ei ole lapsia. Siitä oli kyse. Alan tuntea itseni jo todellä ääliöksi, kun nyt ihan oikeasti olen ainakin kymmenen kertaa sanonut, ettei sillä ole väliä, mistä syystä minulla ei ole lapsia.
Rautalangasta: älä mussuta tai arvostele YHTÄKÄÄN ihmistä siitä, että hänellä ei ole lapsia. Oli syy mikä tahansa.
Nyt en tätä enää jankkaa, kun alan ärsyyntyä kun tuntuu että toiset ei tahallaan halua ymmärtää.
niin huomaat varman, että siinä on osa sellaisia, jotka ovat vaan valitettavia tosiasioita, eli joitakin asioita ei välttämättä lapseton ihminen TIEDÄ kun ei ole lapsia. Sellaisesta on todella typerää loukkaantua. Ne lauseet on varmaankin sanottu sellaisessa yhteydessä, jossa on se toinen osapuoli, jolla on lapsia, on huomannut, että et oikeastikaan tiedä miltä joku asia tuntuu tai on.
Se, että lapsettomuus on sinulle kipeä asia, tekee sen, että kuuntelet kaikki lapsiin liittyvät asiat kuin ne olisivvat suoraan tarkoitettu sinua loukataksesi.
On paljon nuoria aikuisia, jotka ovat kyllä "lapsettomia" , mutta ovat lapsettomia siksi, että eivät koe vielä mitään syytä hankkia lasta tai että eivät ole vielä edes ajatelleet, että lapset olisivat heillä osa elämää. Heille on yks lysti mitä kaffepöydässä äidit/isät/lapsettomuudesta kärsivät keskenään juttelevat. Se ei kosketa heitä ja monet nuoret aikuiset kuuluvat tähän ryhmään.
Mutta lapsettomuudesta kärsivä huomioi nämä keskustelut todella painokkaasti ja tunteella.
Siinä on ero lapsettoman ja "lapsettoman" välillä.
kerran ei."Ne lauseet on varmaankin sanottu sellaisessa yhteydessä, jossa on se toinen osapuoli, jolla on lapsia, on huomannut, että et oikeastikaan tiedä miltä joku asia tuntuu tai on. "
Kun nimenomaan olen sanonut, että mitään tuollaisia ne tilanteet eivät ole olleet. Vaan nämä heitot, joista olen loukkaantunut, ovat tulleet lähinnä tilanteissa, joissa en itse ole sanallakaan puhunut tai kommentoinut kenenkään lapsiasioista. Parhaana esimerkkinä juuri tuo työhön liittyvä kommentti, jossa kerroin mikä työ kiinnostaa ja sanomiseni tyrmättiin, koska minä en vielä itse tiedä edes omia mielenkiinnonkohteitani, kun en ole ollut raskaana.
Ja mitä tulee siihen, että mielestäsi sellaiset, jotka ovat omasta tahdostaan "lapsettomia" eivät loukkaannu vastaavanlaisista kommenteista; olet aivan väärässä. Näin oli ehkä tilanne juuri sinun kohdallasi, mutta kuten jo sanoinkin, en tiedä yhtäkään ihmistä, joka ei loukkaantuisi, kun hänen mielipiteitään vähäteltäisiin syystä tai toisesta. Tottakai tahattomasti lapsettomasta tuntuu vielä pahemmalta, mutta eipä muutkaan nauti siitä, kun kysellään mikset tee lapsia tai kerrotaan mitä tietää ja mitä ei toisen puolesta.
Kaikki ihmiset tekevät välillä raivostutavia tekoja jonkun mielestä.
Kun menin naimisiin, niin olihan se jatkuvaa kyselyä, että milloinkas pikkuisia... jne...
Ärsyttävää! Ei siitä nauti, ei millään. Mutta en sen takia menettänyt yöuniani, kuten ei varmaan monet muutkaan. Ja ymmärsin hyvin, kun johonkin asiaan sanottiin, että sen ymmärtää sitten paremmin kun on omia lapsia. Elämänkokemusta siitä huokui. Ymmärsin jo silloin, lapsettomana, että jotkin asiat pitää vaan kokea ennen kuin ne asiat aukeaa paremmin.
Edelleenkin (viimeiset 20 vuotta!!!) ärsyynnyn siitä, kun en näytä yhtään ikäiseltäni ja oletukset ovat sen mukaisia. Rasittavaa! Mutta en siltikää tule keskustelupalstoille itkemään, että miksi ihmiset eivät voi ottaa huomioon, että ei kaikki ihmiset näytä ikäiseltään eikä sen takia tarvitsisi kohdella toista ikäistään nuorempana. Miksi ihmiset ovat niiiiiiin julmia, että kuvittelevat minun olevan just 18 vuotta täyttänyt? Yhyyy Yhyyy....
Siis, asiat pitää tehdä itselleen selviksi ja pitää oppia myös olemaan lokkaantumatta kaikista kommenteista ja/tai sitten voi kertoa oikeat taustat. Kyllähän minäkin melkein päivittäin voisin loukkaantua ihmisten ajattelemattomista kommenteista, jos halauaisin. Mutta mitä mieltä siinä on? Helpompaa minun on kertoa ikäni ja todeta, että tätä sattuu jatkuvasti ja sitten jatketaan oikealla asenteella. Tietenkin voisin antaa toisen pitää luulonsa ja itse purra hammasta ja sadatella, että kuinka ajattelemattomia kaikki on ja kuinka typeriä ne kuvittelee minusta.
Voisit itsekin helpottaa tilannettasi toteamalla kyselijöille, että "ei lapsia hankia, vaan ne saadaan" tai "meillä on vähän vaikeuksia lastensaannin kanssa, mutta en halua puhua asiasta enempää".
Siis, täällä on muutkin yrittäneet sanoa sinulle, että helpota itsekin vähän omaa tilannettasi, niin muut pystyvät paremmin ottamaan sinut huomioon.
Kylläpä sinulla on rankka elämä, kun näytät ikäistäsi nuoremmalta. Sanoisin, että "aika" huono vertaus.
että sinua kohdeltaisiin päivästä toiseen nuorena ja oletuksena, että et tiedä mistään mitään? Eihän se nuorelta näyttäminen haittaakaan muuten kuin että se tuo ne kaikki älyttömät kommentit ja oletukset tullessaan.
Jos sulle arvuutellaan vaikka keran vuodessa, että näytät paljon nuoremmalta kuin mitä olet, niin tietenkin otat sen kohteliaisuutena, mutta päivästä toiseen se tuntuu jo rasittavalta.
Mutta kuten tässäkin nähdään, ihmiset kokee asioita eri tavalla, mutta paljon se on omasta asenteesta kiinni miten niihin suhtautuu.
ja pakko sanoa että osaa jotkut olla pikkusieluisia!
Ja voi että ku elämä meneeki vaikeeks kun loukkaannutaan joka pikkuasiasta.
on aina lähinnä ja toisaalta ymmärrän jos asia on arka niin siitä myös nokkiinsa ottaa.
Juteltiin eilen tuttujen kesken tästä aiheesta ja yllättävästi ne jotk aie tahdo lapsia ovatkin ehkä ne joita kohtaan ollaan kaikkein tympeimpiä ja tarkoituksellisesti ilkeitä. Lapsettomuudesta kärsivien loukkaantumiset ovat usein lapsellisten aiheuttamia ja tahattomia lausahduksia.
Lapsettomaksi jättäytyneen kohdalla taas on ihan vapaata riistaa purkaa kaikki paineet olipa sitten lapsettomuudesta kärsivä tai lapsia omaava. Silloinhan on paha kun ei tahdo vaikka luultavasti voisi ja toiset ei saa vaikka kuinka tahtoo. Toisaalta moinen itsekkyys kyrsii niitä joita kotielämä ahdistaa ja pipoa kiristää..
Hyvä ihminenhän sitä olisi jos kykenisi aina asettumaan hetkeksi sen toisen nahkaan ja ajattelemaan asiaa senkin kannalta. Ja unohtamaan, ymmärtämään ja antamaan anteeksi jne.. Näitä ihmisiä on aika harvoin ja nekin yleensä on jo kuolleet ennen moiseen sielukkuuteen pääsemistään..
Tuo ajattelemattomuus tekee tosiaan todella kipeää. Itse en tiedä miltä lapsettomuus tuntuu mutta tiedän miltä tuntuu kun ihmiset olettavat asioita ja laukovat niitä päin naamaa tietämättä tosiasioita.
Itsellä on tilanne jossa tulin raskaaksi, vaikka, no suoraan sanottuna, ei ollut tarkoitus. Poikaystävä lähti ja nyt odotan vauvaa yksin.
Kukaan, siis EI kukaan, voi tietää miltä se tuntuu jos ei ole itse kokenut samaa. Oli kyse lapsettomuudesta tai tällaisesta tilanteesta mikä itselläni on. Siksi pitäisikin ajatella mitä sanoo, tiesi toisen tilanteen tai ei.
Minä olen kuullut kaikenlaista, milloin olen lutka ja huora, kun "pamahdin paksuksi" jollekin juipille. No totuus on se, että minä rakastin sitä "juippia" vaikkei hän osoittautunutkaan sen arvoiseksi. Sydäntäni särkee joka ikinen päivä ja itku tulee silmään melkein joka ilta.
Olen tietysti onnellinen lapsestani, enkä vaihtaisi raskauttani mihinkään, mutta silti sattuu katsoa onnellisia pareja, olivat he lapsettomia tai lapsekkaita, tai vasta lasta odottavia.
Tuntuu kun itse ei voisi nauttia tästä raskaudesta niin kuin pitäisi, koska ei ole ketään kenen kanssa jakaa sitä. Ja se SATTUU ihan oikeasti.
Joten ihmiset jotka kärsivät lapsettomuudesta, heillä saattaa taas olla todella vahva parisuhde joka antaa voimaa. Olkaa onnellisia siitä, kaikille sitä onnea ei todellakaan ole suotu.
Lapsettomista ehkä tuntuu että käännän veistä haavassa kertomalla kuinka itse tulin "vahingossa" raskaaksi, mutta samalla lailla minun haavoissani kääntyy miljoona veistä kun lapsettomat ihmiset kertovat omasta vahvasta ja rakkaudentäyteisestä parisuhteestaan.
Jos lapsettomuus ja vastoinkäymist lujittavat ja nitovat parin tiukemmin yhteen, miksi minä sitten menetin sen kaiken vaikka kannan sisälläni uutta elämää, jonka pitäisi olla kaikin puolin onnellinen asia? Myönnän että välillä se tuntuu todella katkeralta.
Kaikkea ei näköjään voi saada, mutta ollaan onnellisia siitä mitä meillä jo on :)
ei koskaan, koko maailmassa voi kokea sitä samaa kuin sinä. Ei toinen yksinhuoltajaäiti tiedä miltä juuri SINUSTA tuntuu. Eikä toinen lapseton nainen myöskään tiedä miltä minusta tuntuu. Olenkin sanonut, että kyllä moni ihminen, joka ei ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta, tietää miltä minusta tuntuu paremmin kuin joku toinen, joka on lapseton. Vaikeasti sanottu, mutta näin asia on minun kohdallani.
Mutta tosiaan, niinhän se on, että siitä pitää nauttia mitä itsellä on. Kaikkea ei saa koskaan.
Minä olen onnellisesti naimisissa, mutta me emme voi saada lasta. Asia on tosi tosi vaikea, ollut jo vuosia, mutta se on sitonut meidät yhteen ja parisuhde on todella hyvä. Aikaisemmin kahdehdin kaikkia lapsiperheitä ja raskaana olevia, en kestänyt vauvoja silmissäni. Nykyisin osaan jo ajatella vanhan sananlaskun mukaan: älä kahdehdi toisen onnea kun et tiedä mikä on hänen epäonni. Ajatuksena siis se, että jokaisella meillä taitaa olla omat surumme, toisilla ne ovat niin ilmeisiä, toisilla taas tarkasti piilossa.