Omakohtaisesti voin sanoa, että masennuksen aikana muistini oli todella huono.
Kirjahyllystä saattoi lukea kirjan uudelleen, eikä muistanut loppuratkaisua.
Nyt, kiitos lääkityksen, muisti alkaa toimimaan.
ps: Pitääkin ostaa uusia kirjoja ;)
Kirjahyllystä saattoi lukea kirjan uudelleen, eikä muistanut loppuratkaisua.
Nyt, kiitos lääkityksen, muisti alkaa toimimaan.
ps: Pitääkin ostaa uusia kirjoja ;)
Vastaukset 6
Vanhimmat
joka voit puhua masennuksesta menneessä aikamuodossa ! Minä en tajua miten selviän tämän viikonlopun yli ja kaikkina sitä seuraavina päivinä mikäli niitä tulee. Viisi vuotta olen kitunut tässä helvetissä apua saamatta ja nyt alkaa olla tunnelma se, että enää en jaksa.
Kun ihminen on työtön, kukaan ei välitä miten menee. Kukaan ei kysele, kukaan ei kuuntele kukaan ei siis VÄLITÄ ! En välitä enää itsekkään.
Rohkeasti vain lääkäriin, masennus on NIIN yleistä, suorastaan kansantauti. Ehkäpä ympärilläsi on muitakin masentuneita... Silloin ei jaksa auttaa muita, oma itse on ainoa mitä pystyy ajattelemaan.
Itse kiduin varmaankin lähemmäs kymmenen vuotta, oli aallonpohjaa ja onnellisuuttakin. Se masennus tuli ja meni, mutta muuttui viimeimmäksi vainoharhaisuudeksi. Silloin tuli stoppi, onneksi tajusin tilanteeni ja oli OMA ajatukseni mennä lääkäriin.
Kaikki on itsestä kiinni loppupeleissä. (Jos siis ei ole ihan psykoosissa.)
Ajattelin jakaa kokemukseni täällä koska toivoakin on.
Tsemppiä ja jaksamista!
Jokainen päivä on tuskaa..ja en näe mitään valoa. Itsekin työtön, jo yli kaksi vuotta. Pikkuhiljaa ystävät ja tutut on kaikonneet elämästäni, kun kaikilla on omat kiireensä.
Tänäänkin kun heräsin, niin ainut ajatus oli että olisipa jo ilta niin pääsisi takaisin nukkumaan.
Olen niin yksin ja niin masentunut. Itsemurhaa olen ruvennut jo puolivakavissani harkitsemaan. Loppuisi tämä ikuinen tuska.
kKirjoitit juuri myös minun elämästä....en muista koska olisi valoa näkynyt,enkä jaksa uskoa et koskaan tää helpottaa...yksin todella yksin.
takia alunperin hakeuduinkin lekuriin. Itse en ollut edes huomannut olevani masentunut. Ihmettelin vain, kun jatkuvasti piti hakea pankkikorttia takaisin pankista kun automaatti taas oli nielaissut sen unohdettuani tunnusluvun. Muutaman kerran kävi niinkin, että ajelin autolla ja kesken matkan rupesin fundeeraamaan, että mihinköhän minä oikeastaan olenkaan matkalla.
Lääkkeiden myötä muisti on parantunut (tai pysynyt tässä pisteessä) sen verran, että tulen jollain lailla toimeen yksin asuessa, mutta työelämässä mulla ei olisi mitään mahdollisuuksia.
Sama juttu täälläkin. Tulin ihan hömelöksi. Voisi koota romaanin kaikesta siitä kommelluksesta ja harmista, mitä on tapahtunut, kun muisti meni. Mutta kun ei edes muista kunnolla niitäkään ,)
Ei toivoakaan, että pärjäisi työelämässä tällä päällä.. tertteis vierelle ulkoisen kovalevyn, kun keskusyksikkö on ihan tiltti...