Tuli vain sellainen olo, että täytyy kirjoittaa. Anoppini kuoli viime talvena syöpään. Lääkäri oli antanut elinaikaa 1kk-3kk, mutta tuon diagnoosin jälkeen meni tasan kaksi päivää... Suru on ollut todella suuri. Enkä voi ymmärtää, miksi niin kultaisen ja ihanan ihmisen piti mennä... Nyt hän ei ole mukana elämässämme. Ei osallistumassa arjen asioihin, ei elämän pieniin ihmeisiin; lasten syntymään ja kasvatukseen, ym. Mutta kuitenkin, hän on aina meidän omaisten sydämissä. Eikä koskaan unohdu. Hitaasti eteenpäin kulkien, askel kerrallansa...
Suuri suru
omainen
2744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvät ja erikoislaatuiset otetaan pois liian aikaisin
He ohjaavat meitä jostakin tuolta kaukaa
Päivä vain ja hetki kerrallansa
Ole onnellinen että sait edes hetken tuntea hänen hyvyytensä
Voimia jatkoon
Menetyksestäsi on kulunut jo aikaa, mutta elämä jatkuu pikku hiljaa,eikö? Suru tekee vielä varmasti sinussa työtä;on parempia ja pahempia päiviä.Anoppisi ei ole enää fyysisesti läsnä, mutta kuten kerroit, elää hän sydämissänne.
Silloin kun itkettää,itke.Sitten ehkä huomaat, että löydät hauskojakin muistoja.Kaikkea hyvää ja
jaksamista.