ensimmäinen ajatus tänä aamuna kun heräsit?
Minulta tuota aamulla kysyttiin töissä,
niin ajattelin nyt kysäistä sen täällä.
Kaksi kysymystä kysyttiin ja tämä oli ensimmäinen niistä.:)
Minulta tuota aamulla kysyttiin töissä,
niin ajattelin nyt kysäistä sen täällä.
Kaksi kysymystä kysyttiin ja tämä oli ensimmäinen niistä.:)
Vastaukset 71
Vanhimmat
Kylläpä linnut livertävät tänään kauniisti, on tulossa aurinkoinen päivä :)
nyt illalakin melkoinen, kun kävelemässä olin.
Huomasi että kevät on tullut, kun lintujen konsertti
mitä mahtavin ja nuoriso piti omaa
elämää, hekin varmasti innoissaan keväästä.:)
että jos olisi helpompaa rukata tuota rääkyvää kännykkää huutelemaan puolen tunnin päästä uudestaan, jatkaisin unia. Mutta kai se on pakko nousta;(
kesäaikaan ole helpompaa herääminen?
Kannattaa valita parempi soittoääni
herättämään.:)
Olisi varmasti mukavampaa heräillä.:)
soittoäänillä olla vaikutusta, aina se on yhtä vaikeaa se herääminen. Vai auttaisikohan se, jos menisi aikaisemmin nukkumaan. Pitäisi saada muutama tunti lisää vuorokauteen, että malttaisi käyttää riittävästi aikaa nukkumiseen;)
nukkumaan kannata mennä, ainakaan keväällä ja kesällä.
Keväästä ja kesästä pitää nauttia
"koko rahalla", sen verran lyhyt aika kuitenkin.
Se muutaman tunnin lisäys vuorokauteen voisi olla kyllä paikallaan.:)
Tuolloin heräsin aivan outoon uneen. Ensimmäinen ajatus oli "olipa uni, huhuh"
jäävät jotenkin paremmin mieleen. Ainakin,
jos vielä painajaisia näkee, on ontto-olo
kokopäivän.
koska yleensä näenunia juuri aamunkoitteessa ja ennen herätyskellon soimista; kun se sitten alkaa kilkattamaan yritän siirtää heräämistä muutamalla minuutilla eteenpäin koska aivoni eivät ole vielä selviytyneet unen symboliikasta...uni täytyy saada jollain lailla päätökseen ennen kuin todellisuus alkaa.
Joten: ensimäinen kognitiivinen ajatukseni aamulla yleensä on yhteydessä siihen uneen josta herään.
monestikkin on. Sitä unta mielessään kelailee
edes takaisin. Niin ja joskus sen olisi tietysti
toivonut jatkuvan, jää miettimään sitä päättymistä.:)
Näin se meni.
-Helekatti, joko nyt pitää nousta kuselle.
Sen toimituksen jälkeen tarkistin kellosta ajan.
(en toimituksen kesto aikaa)
Viisarit oli 5.50 kohdalla.
silloin potalle, melkein ennen auringonnousua.:)
Kun *Pietari Suuri hattunsa polki*.
Minulla on vieläkin muistissa kun pikku pikku poikana.
Minun tehtävänä oli päivittäin käydä metsästä
katkomassa katajan oksia ukin pissa potalle.
Hän ei päässyt sängyn laitaa pitemmälle.
Minä nyt vielä kuitenkin pääsen vähän pitemmälle.:)
Vai tuletko tarkistamaan.:))))
vähemmälläkin. Onneksi meillä vielä voimia ja jalat kunnossa.:)
niin aikaisin heräsin.
sitten oikein nousit? Minä en keväällä ja kesällä
välttämättä tarvitse herätyskelloa. Varmuudeksi kuitenkin aina laitan.:)
pirteenä.....:)
on jäänyt päälle herätys työajalta, nyt olen parivuotta ollut kohta pois, mutta unirytmi ei vaan tahdo muuttua. Menin aina kuudeksi töihin.
suhteellisen aikaseen. Tänä aamuna olin taas hereillä
jo ennen kellon soittoa, mutta ajattelin että vedänpä vielä hetkeksi peiton korviin ja
köllöttelen kaikessa rauhassa.Kellokin herättää ihan turhan aikaseen.
Eipä kiirettä mihinkään
Ylös nousin kuuden maissa.:)
Töihin menin puoliyhdeksältä tänään, melkein
iltsikan kanssa samoihin aikoihin.:))
Aikasin aijoin mennä.
joko se on aamu", ja kiireellä kahvinkeittoon.
Haukotus, - nyt nukuttaa armottomasti. :)
kevät- ja kesäaamut mitenkään piristävästi?
Viikonloppuisin joskus tekisi mieli vielä nukkua, mutta kun on
tottunut heräämään, niin puuronkeittoonhan sitä pitää jo nousta.:)
aikaa on saatava lisää, vaikka yöunesta :)
Tarkoitan kun alkaa tuo ikämittari näyttää huolestuttavia lukemia. :))
lisääntynyt valo ei vaikuta minun heräämisiini, muuten vain tänäaamuna olisi väsyttänyt.
Tulee kukuttua illasta, - katsoin telkkua illalla aika myöhä. Illasta oisi joskus kiva valvoa, mutta aamut on sitten ankeita..
vaikuttaa. Herään aikaisemmin ja olen pirteämpi.
Illalla tulee nykyisin jonkin verran valvottua.:)
viikolla ensimmäine ajatus oli ohhhhhhh eiiiiiiiiii suonenveto taas!!!!!!! sama jalka, sama aika.
onneksi ei nyt ihan äsken ole ollut.
Minulle auttaa liikunta, jos vain enemmän tulee
käytyä lenkillä ja talvella hiihtämässä niin
siitä apua kummasti.
liikunnan puutetta, etenkin illalla istun aika myöhään tään koneen ääressä.
talvilomalla, että suonenveto jäi kun hiihtelin
jonkin verran ja nyt lenkkeilyn jälkeen sama
tilanne, mutta jos siihen lenkkeilyyn tulee
breikkiä, niin suonenvedot alkaa.
se toinen kysymys , sillä en muista enää , mitä aamulla kello 6:15 aattelin.
mikä tulee mieleen numerosta kuusi?:)
mitähän sää työksesi teet ?
niin eivät kysymykset varmaan työhön liitykkään .
muuten , mikä sulla mieleen tuli?
niin "sixpäkki.":)))) Leikinlaskua toimistossa.:)
mä olin varma , että kuusi ja joulu ja vappu ja ; )
ja uhkapelurina tuli kenotaso 6 mieleen ja nyt untenmaille -öitä- mitähän sitä aamulla miettikään.
normaalisti olisi voinut ajatellakkin.
Ehkä se taas oli tämä perjantai, joka
laajesi mielikuvitusta.:)
Öitä!
minusta tuntuu, ettei minun päässäni ole tänään käynyt yhtään ajatusta.
Kaksin on saanut palloilla kotona, ei ole pahemmin tarvinnut harmaita aivosoluja käyttääkään.
Ehkä ensimmäinen muistettava ajatus oli, kuinka kamalan paljon kello jo onkaan, yöeläin kun olen.
Sinäkö lomailit?? Järki päässä piti olla ihan koko päivän.
Nykyään minäkin näytän olevan illan virkku ja aamun virkku. Ennen olin illan torkku.:)
ollenkaan?
Minä varmaan maailman diktaattorina muuttaisin yön työajaksi, ja päinvastoin.
Minusta tuntuu, että minun pieni järkeni on terävimmillään yöaikaan. ;)
tunnin nukun. Oikeastaan useammankin tarkemmin aatellen, sitäkin sikeämmin sitten.:)
Välillä kyllä tuntuu, että työajan seurantalaite voisi olla myös kotona käytössä.:))
tuli ajatuksiin että mitäs-sitä piti tänään muistaa;)) No kiireellä töihin tietenkin, sitä nyt ei tarvinnut paljonkaan muistella mutta sitten muistin, että hammaslääkäriin tänään...aih!
No senkin kestää, kun edessä oli ajatus viikonlopusta,
vai miten oli?? Minunkin pitäisi muistaa taas aika tilata.:)
Nyt jälkeenpäin eihän siinä nyt taaskaan mitään ollut vaan kummasti se vain aina jännittää sinne meno. Se kai on niitä tahdottomia mielen sopukoista esiin pulpahtavia pelkoja jotka ovat tulleet geeniperimässä luonteenpiirteisiin vai onko se täysin opittua käyttäytymistä. En tiedä, jotain kuitenkin.
Sitä kyllä jännittää tahtomattaan. Vatsakin sekaisin sun muuta.
Sinällänsä ei pelättävää,
mutta kuitenkin. Tuttu lääkärikin jo pitkältä
ajalta, aina vaan..:)
on vaihtunut lääkäri aika usein täysin minusta johtumattomista syistä. On tämä maailma niin kummalliseksi menossa että lääkäripalvelut ovat aika retuperällä minusta täälläpäin. Joskus tuntunut että sen takia mitään pitkäjänteistä ja luotettavaa suhdetta ole päässyt syntymään. Olen törmännyt joskus suuriin ristiriitaisiin hoidon määrityksiin heidän välillään. Mutta selvinnyt vielä.
Luin että kuutonen toi sinun mieleen ensimmäisenä "sixpäkin" sama varmaan minullekin olisi tullut tuosta kysymyksestä.
kivaa, kun lääkäri vaihtuu, minusta ainakaan.
Olen käynyt samalla jo kaksikymmentäviisi vuotta.
Ihan hyvä kun tuttuja jo pitkältä ajalta..
Tuntee jo meikäläisenkin ja tietää miten suhtautua pelkuriin.:))
En tiedä itsekkään, mistä se six bäkki mieleeni niin yks kaks tuli,
mutta kai piti keksiä jotain
mielestään hauskaa siihen tilanteeseen.:)
Kerron heti. Kun menin aikoinaan varusmiespalvelukseen niin aivan alkuaikoina olimme rivissä komppanian käytävällä. Vääpeli kysyi onko porukassa automiehiä joilla on ajokortti? No joillakin oli ja joitakin ilmoittautui, Vääpeli sanoi että vapaehtoiset pääsevät siivoamaan kuusi pyttystä. Siellä oli vessassa kuusi pyttyä. No tämä oli näitä varusmiesjuttuja...ymmärrät varmaan.
Oletko sinä nyt lomalla, vai kuinka muistelenko...vai kuinka?
Oliko vapaa ehtoisia?:) En ole lomalla, vaan töissä. Toiset vain lomailee.
Meikä raataa.:)) Minulla piti olla jo alkukuusta
lomaa, mutta se siirrettiin. Ihan hyvä että on
vielä edessäpäinkin vanhoja lomia.
koska saat lomaa. Minullakin on pitämättä vapaapäiviä muutamia. Pitäisi auto käyttää huollossa niin jospa sitä sitten itsekin lepuuttaisi mieltään vaikka lorvimalla torikahvilassa ja katselemalla muiden kiireitä. Jos säiden haltija sen minulle sallisi:)) Kyllä tässä vapaan tarpeessa nyt kyllä jo ollaankin, ainakin siltä alkaa tuntumaan.
Säästöön siirrettiin. Tuo edelliskevään tapahtuma
vaikutti noihin varsinaisiin lomiin.
Kaikilla on pitkät lomat. Viiden vuoden sisällä on pidettävä.
En kyllä niitä siellä aijo hautoa.:)
Heti pidän kun mahista siihen on.
Kyllä lomaa pitää olla, voi väliin levätäkin, vaikka marjastamalla lakkasoilla ;) eikös niin.
Pitää nyt taas nukkumaan...kun Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö, toivon "sininen uni" tulee unelmiin. Hyvää yötä! Kivaa oli vaihtaa muutama ajatus. Kauniita unia sinulle!
Onneksi muutaman päivän kuntopreikki on välissä,
se ei kuitenkaan lomaa korvaa. Saanhan pois
olla työpisteestä.
Ihan totta ja sitä ei voitakkaan mikään muu.
On ihan todellista lomaa se.:))
Hyvää Yötä ja Kauniita Unia!!
Kiva oli Sinustakin kuulla.:))
pääni ääntä kohti: No Marttahan se siinä kuorsaa kuin viimeiset kaksikymmentä vuotta. Sitten karmea pelkotila ryömi uniseen päähän kuin mato omenaan muistinko perrrrrk... ostaa eilen kahvia, nyt kävi kylmät. Olin muistanut. Tästä ei aamu enää parane.
aamu lähde käyntiin ilman kahvia?
Onneksi et ollut unohtanut..
Entäs jos olisit unohtanut, miten sitten..?
teetä. Normaalia nopeammat aamutoimet ja lähimmälle huoltoasemalle kahville ja sieltä töihin tai ainakin työmaalle. Ajattelepa kuinka pahalla päällä Martta on kun mies on unohtanut ostaa kahvia!!!!! sitä ei uskalla jäädä ihmettelemään. Sen kyllä kuulee ehtoolla.
se sinulle vaikuttaa...)
Martallekkin olisi hyvää varmaan tehnyt tee,
Camomillasta.:) Ei kai se Marttakaan jaksa
pitkävihainen olla?? Johan hän nyt illaksi
leppyy, kukas sitä nyt aina jaksaa vihanenkaan
olla.:)))
höpö höpö. Se on niin ittepäinen ja jaksaa möllöttää viikko tolkulla. Hänhän on suomalainen. Se on siinä
viikkotolkulla jaksaa puhumatta olla???
En oikein usko.:) Ei ne suomalaisetkaan.:)
on se, että hän tuollainen mutta parasta hänessä se, että hän on tuollainen. Siispä pelko pois ja viereen nukkumaan! akokoo kovempaa ei oo, alistus!!
Mene vain kylkeen kyhnyttämään.:)
Tai koppaappa Martta kainaloon.:))
en minä sentään niin uhkarohkea ole. Räpylä sieltä vilahtaa kuitenkin. Menen hiirenhiljaa, sanon koirallekin, että "nyt hiljaa rivissä!" Aamulla katotaan miten maailma makaa.
ja hieno päivätulossa!
ihan hyvä päivä.:) Tosin täällä hieman viileä,
mutta aurinkoinen.:)
Ahaa, paistaa, hyvä hyvä!
Toiseksi: anoppi tulossa päivähoitoon. No hyvä, kyllä siitäkin selvitään.
Kyllä se sää useinkin niihin aikalailla ensimmäisiin ajatuksiin liittyy.
Jummi jammi, lihakset on hapoilla, huooooooh, äkkiä lämpmään suihkuun.
lihakset hapoilla??
Samoja aikoja kun minäkin heräsin. Tunnin vielä
pedissä köllöttelin.:)
harrastan vesijumppaa ja nyt on ollut aika reipasta vesijuoksua, vesihiihtoa ja vesinyrkkeilyä nopeine intervalleineen ja sen lisänä punttijumppaa ja koordinatioharjoituksia ja monenmoista muuta liikettä altaan reunoilla roikkuen ja samalla jaloilla kuvioita piirrellen altaan seinämiin. kesällä aloitin ja vaativuustaso nousee nopeammin kuin outojen lihasryhmien kuntotaso. Eniten tykkään ajella leikisti pyörällä vedessä lötköpötköllä samalla kun ylävaralo ui sammakkoa ;) sitä voisin tehdä vaikka kokopäivän.
tosi tehokkaalta ja onkin sitä.
Sinulla varmasti jo kova kunto.
Vesijuoksu ja uiminen olisi ne mielenkiintoisemmat.:)
Minulta pyydettiin eilen erästä kivaa palvelusta ja aamulla herätessäni aloin suunnitella miten aion sen palveluksen toteuttaa. Tehtävä oli oikein mukava ja olen siitä iloinen.
asioihin onkin kiva herätä. Eikä
herättyä nukuta enää yhtään
ja pirteänä pomppaa sängystä.:)
oli. mutta töihin pitäs ensiks mennä.
mistä puute voi poika parkaa.