Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Puolisoni kanssa

Hei, kultaseni.

Olet nyt viikon ollut reissussa, alkaa olla jo ikävä.

Katsoin sen rakastelustamme tekemänämme videon eilen. Arvaa, rakkaani mikä sinua kotona odottaa. Minullahan seisoo jo nyt.

Muistatko miltä se tuntui, kun viimeksi niillä leluilla leikimme? Kun laitoin sen pienemmän peppuusi ja sen toisen sinne ”oikeaan paikkaan”.

Arvaa vaan miltä minusta tuntui katsella kiemurteluasi. Enhän voinut klittaasi kiusaamatta jättää. Sehän saikin sinut ihan villiksi. Vielä kun pyysit minua tuhmia puhumaan, kysyit, että mitä siellä näkyy… Ja näkyihän siellä. Sinä kiemurtelit ja sinun ihana pillusi kouristeli. Eihän sitä voinut olla nuolematta, vaikka sanoitkin, että kulta, ei enää.

Muistatko sen höyhenleikin. Se aloitetaan vasta sitten, kun luulet, että et enempää kestä. tai luulet, ettet kestä.

Kuinka kostatkin ihanasti nämä kiusaamiset… Yleensä suuseksillä ja hitaalla rakastelulla kun päälleni tulet. Kiellät minua liikkumasta yhtään, arvaavain, miltä se tuntuu, eikä kuitenkaan…Joskushan sitä kestää tunteja, tai ainakin siltä minusta tuntuu. En kyllä valita, nautin joka hetkestä.

Välillä päästät minut ihanien rintojesi väliin. Vaikka itse niitä arvostelet, ne ovat ihan sellaiset, kun olla pitää. Niiden välissä senkin on hyvä olla. Tietäisitpä vaan, miltä se tuntuu, kun olen rintojesi välissä. Samalla kiusoittelet huulillasi nännejäni.. ja siinä pitäisi vielä varoa laukeamista!

Nyt et kyllä saa minua kiusata. laitan se nyt ihan takuulla suoraan sen sinun kiusattuun pilluusi!

Ja s meidän tai oikeastaan minun fantasiahan olisi, että voisimme jakaa kokemuksen muiden kanssa. Että toinen pari rakastelisi samassa huoneessa. Mihinkään parinvaihtoon en ole valmis, kuten et sinäkään, mutta olisihan se aika kutkuttava ja kiihottava tilanne…
2872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirjoitipa kauniisti rakkaallesi. Misi minä en saa tällaisia kirjeitä?

Äänestä
  • Ne ovat aina onnellisempia kuin me, jotka olemme vääriä, ulkopuolisia, viallisia ja erilaisia. Ehkä meillä on teoria omasta itsestämme, että "emme onnistu" - ja sitten emme onnistukaan. Tajuan tämän jotenkuten mutta en osaa soveltaa käytäntöön. Olen toistaiseksi paska ja kelpaamaton onneen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avoin kirje rakkaalleni kirjoitti:

Hei, kultaseni.

Olet nyt viikon ollut reissussa, alkaa olla jo ikävä.

Katsoin sen rakastelustamme tekemänämme videon eilen. Arvaa, rakkaani mikä sinua kotona odottaa. Minullahan seisoo jo nyt.

Muistatko miltä se tuntui, kun viimeksi niillä leluilla leikimme? Kun laitoin sen pienemmän peppuusi ja sen toisen sinne ”oikeaan paikkaan”.

Arvaa vaan miltä minusta tuntui katsella kiemurteluasi. Enhän voinut klittaasi kiusaamatta jättää. Sehän saikin sinut ihan villiksi. Vielä kun pyysit minua tuhmia puhumaan, kysyit, että mitä siellä näkyy… Ja näkyihän siellä. Sinä kiemurtelit ja sinun ihana pillusi kouristeli. Eihän sitä voinut olla nuolematta, vaikka sanoitkin, että kulta, ei enää.

Muistatko sen höyhenleikin. Se aloitetaan vasta sitten, kun luulet, että et enempää kestä. tai luulet, ettet kestä.

Kuinka kostatkin ihanasti nämä kiusaamiset… Yleensä suuseksillä ja hitaalla rakastelulla kun päälleni tulet. Kiellät minua liikkumasta yhtään, arvaavain, miltä se tuntuu, eikä kuitenkaan…Joskushan sitä kestää tunteja, tai ainakin siltä minusta tuntuu. En kyllä valita, nautin joka hetkestä.

Välillä päästät minut ihanien rintojesi väliin. Vaikka itse niitä arvostelet, ne ovat ihan sellaiset, kun olla pitää. Niiden välissä senkin on hyvä olla. Tietäisitpä vaan, miltä se tuntuu, kun olen rintojesi välissä. Samalla kiusoittelet huulillasi nännejäni.. ja siinä pitäisi vielä varoa laukeamista!

Nyt et kyllä saa minua kiusata. laitan se nyt ihan takuulla suoraan sen sinun kiusattuun pilluusi!

Ja s meidän tai oikeastaan minun fantasiahan olisi, että voisimme jakaa kokemuksen muiden kanssa. Että toinen pari rakastelisi samassa huoneessa. Mihinkään parinvaihtoon en ole valmis, kuten et sinäkään, mutta olisihan se aika kutkuttava ja kiihottava tilanne…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu