Millaisia traumoja sulla on?
Periaatteessa ihan turvattu lapsuus. Oli isä ja äiti, vaatteet ja ruoka, ei älytöntä viinan kanssa läträämistä, kun itse pieni (myöhemmin kyllä ) . Kuitenkin aina ollut "siinä sivussa". Paljon vietetty aikaa yhdessä perheenä, mut jotenkin nyt aikuisena kalvaa olo, et kuka huomioi mut, kuuntelee just mun tarpeet ja pitää huolta ja näiden tunteiden ajattelen juontavan lapsuudesta, tai paremmin nuoruudesta.
Äitini kuoli, ollessani 17v eikä siitä koskaan puhuttu, isä löysi pian uuden naisen ja mä vaan leijuin jossain.. Sairastaessaan syöpää, äitini koitti myös itsemurhaa, muttei siitäkään puhuttu, vaan olin kysymysteni kanssa yksin.
Ehkä tämä epävarmuus ajoi vääränlaisiin miessuhteisiin, hellyyttä haki seksin kautta. Asuinkumppanit olivat päihdeongelmaisia tai väkivaltaisia.
Kunnes kohtasin nykyisen mieheni ja meillä ihana perhe, elämä mallillaan.
Olen antanut isälleni anteeksi, hän varmaan kasvatti ja toimi omien voimiensa mukaan. Mutta miten ihmeessä, se turvaton ja apea mieliala meinaa taas puskea pintaan?? Kuulukohan johonkin ikäkriisiin, vaikken sellaista itsessäni tunnistakaan.. Aiemmin olen kuvitellut päässeeni itseni kanssa tasapainoon ja olen todella tyytyväinen nykyiseen elämääni. Nyt nämä mielialan vaihtelut häiritsevät jo parisuhdettakin ajoittain. vai onkohan mulle puhkeamassa jokin mielisairaus..??
Periaatteessa ihan turvattu lapsuus. Oli isä ja äiti, vaatteet ja ruoka, ei älytöntä viinan kanssa läträämistä, kun itse pieni (myöhemmin kyllä ) . Kuitenkin aina ollut "siinä sivussa". Paljon vietetty aikaa yhdessä perheenä, mut jotenkin nyt aikuisena kalvaa olo, et kuka huomioi mut, kuuntelee just mun tarpeet ja pitää huolta ja näiden tunteiden ajattelen juontavan lapsuudesta, tai paremmin nuoruudesta.
Äitini kuoli, ollessani 17v eikä siitä koskaan puhuttu, isä löysi pian uuden naisen ja mä vaan leijuin jossain.. Sairastaessaan syöpää, äitini koitti myös itsemurhaa, muttei siitäkään puhuttu, vaan olin kysymysteni kanssa yksin.
Ehkä tämä epävarmuus ajoi vääränlaisiin miessuhteisiin, hellyyttä haki seksin kautta. Asuinkumppanit olivat päihdeongelmaisia tai väkivaltaisia.
Kunnes kohtasin nykyisen mieheni ja meillä ihana perhe, elämä mallillaan.
Olen antanut isälleni anteeksi, hän varmaan kasvatti ja toimi omien voimiensa mukaan. Mutta miten ihmeessä, se turvaton ja apea mieliala meinaa taas puskea pintaan?? Kuulukohan johonkin ikäkriisiin, vaikken sellaista itsessäni tunnistakaan.. Aiemmin olen kuvitellut päässeeni itseni kanssa tasapainoon ja olen todella tyytyväinen nykyiseen elämääni. Nyt nämä mielialan vaihtelut häiritsevät jo parisuhdettakin ajoittain. vai onkohan mulle puhkeamassa jokin mielisairaus..??
Vastaukset 22
Vanhimmat
kannataisko harkita käymist shp:n juttusilla??ku ne tarvii perskeleesti rahhoo,et pystynee pitämään kaikki ei työtä tekevät palkka listoillansa.ja saisvat luvatut asiat tehtyä.
Et sinä tohon tietenkään tukehdu!Sinua ahdistaa mutta elämä voittaa!Sinua on kuitenkin joku rakastanut! Monia ei ole!Meille annetaan voimaa sieltä mistä emme osaa adottaa.Mutta sinua RAKASTAA joku !!!! jos´ta et tiedä mitään!
Me Rakastamme Sinua!!!!!!!
Rakastaa sinua, eikä jätä sua milloinkaan yksin, Hän on lähenpänä kuin luuletkaan.
sanotut vaihdevuodet aika kivasti ohi!Mutta ne lapsuuden traumat tuli sitten myöhemmin.Meidän kodin absoluuttiisuus hämmensi nuoren mieltä ja sitten sain 14vuotiaana tietää,että minun rakas isä ei ollutkaan minun biologinen isä,joku kylällä sen mulle kertoi,nyt 60 käyn näitä aíka rankasti läpi.Ihmettelen miksi ne nyt vasta tuli,mutta joskus ne täytyy vissiin purkaa.Anna tulla ulos se pahaolo,et mielestäni ole tulossa hulluksi!
jos mielialat vaihtelee. Itsekin olen huomannut saman. Ihmiset on mukavia, koiranulkoiluttajat jaksavat höpistä pitkät pätkät ( Tutun koiraa olen viennyt ulos parina päivänä), mutta silti, ei jaksa aidosti olla mukana jutuissa. Syynä näen osittain nämä lukuisat Kotkan tragediat, vaikka niitä ei mukamas ajattele, on ne silti mielessä väkisinkin.
Toinen vahva syy on ainakin mun kohdalla ihmisten, tuttujen kaksinaamaisuus. Suoraan ei puhuta, vaikka mikä olisi. Valehtelu tuntuu olevan toimiva juttu, mutta karma pitää huolen, että mitä tilaa sitä saa. Tämän kun pidät mielessä, niin ainakin pahin ahdistus tokenee.
nyt jotenkin helpottaa!Turvala ja poitsila niitä minun entisiä asuinalueita ja ne hommat kävi vielä ihan naapureissa!En tiedä näin yliherkkänä ihmisenä,jos oisin vielä asunut niillä nurkilla,miten olisin kestänyt?--------------Ei tarvi laittaa mitään typeriä ilkeyksiä!
Se mitä kirjotin tuoho edelliseen, on mun kohdalla liiankin fakta ja siksi ei pysty olee aidosti iloinen. Ei ollut mitään vihjeitä sulle henkilökohtaisesti. Tarkotin, että jos sulla on lähipiirissä kaksinaamaisia mukamas hyviä ihmisiä, niin eivät ne kauan hyödy siitä näennäisestä ystävällisyydestä tai ystävyydestä, vaan jossain kohdin mädät kohdat paljastuvat sun voitoksi. Silloin pystyt ainakin osittain huokaisemaan helpotuksesta.
Mun nuoruudessa oli montakin asiaa, mitä ei tänä päivänä voi päivän valoon tuoda ja ne on osittain vaikuttanut mun varautuneisuuteen ihmisten näennäisesistä ystävällisyydestä. Tausta tekee sen, että suhtautuu epäillen ihmisiin ja siksi joskus ahdistaa.
Mutta täytyy sanoa en ole ystäpiirissäni tavannuyhtään kaksinaamaista ihmistä,vaikka olenkin aika sinisilmäinen,mulla on ollut hyvä tuuri tai sitten (menee kehumisen puolelle)erinomaiset ystävät.Hyvät ystävät on aarteita,mutta se pitää itsekin tajuta!Huomaahan sen 5minuutissa kehen voi luottaa ja kehen ei!
antaa jo ensi hetkillä singaalin ihmisestä, onko ihminen luotettava vai ei. Usei vain käy niin, että vaikka tuntee, että kaikki ei ole kohdallaan, niin sitä vain haluaa uskotella muuta. Sitä ei kai halua uskoa, että edessä seisoo susi lampaan vaatteissa.
Hyvä esimerkki tästä on yksi brittiläinen minisarja, "Pelko sisälläni". Se kuvasi aika hyvin sitä millaisia ihmisiä on mun lähipiirissä oikeassa elämässä.
mutta työni puolesta minusta on ollut pakko tulla ihmistuntija,muuten siitä ei olis tullut mitään!
aidasta aidanseipääseen!Sory aloittaja,mutta naura meille sekin voi hetkeksi helpottaa!Naura tälle typeryydelle,se helpottaa!!!!!!
puhua, vaikka onkin perjantai päivä.
Huumoriakin on, mut ei just tänään irtoo. Taidat olla vähän kekkulis.
Oletko koskaan aukaissut suutasi?Onko tämä sun mielestä puhumista?
vain omana tietonasi, ei kiinnosta. Mut miehet ei ymmärrä naisten juttuja, eikä niiden pidäkkää. Siksi toi alempi poliittinen aihe on sun. Harmi van , että ne taitaa olla nukkumassa. Vain naiset valvoo ja TV pauhaa itekseen.
Lyyli Leväperä ja Olen kuin osuuskaupan hevonen!
Pertti tytöllä ei ole krapulaa, mutta Lyyli ukko varmaan vetelee buranaa. Pertti tässä pohtii, minkä hameen laittais ylle.
Laitetaan keltaiset kukka mekot päälle ja aikas avokaulaiset,että rinnat...ei kun siis rintakarvat näkyy!Ei kankkusesta tietookaan uus konjakkipullo aukaistu!
että kävisit jonkun ammattilaisen luona keskustelemassa. Tunnelukot pysyvät, ennen kun saat ne oikeasti käsiteltyä.. Oireet tulevat hyvinkin erilaisissa tilanteissa, ja usein ihmiset eivät edes ymmärrä mistä on kyse. Tunnut tuntevasi itsesi hyvin ja ymmärrät mistä paha olo voi johtua. Kirjallisuutta kannattaa etsiä
Jos on nähnyt omien vanhempien eron, voin vaikka vannoa, että henkinen selkäranka napsahtaa poikki liian helpolla. Tarkoitan tällä siis sellaisia tapauksia, jossa suhde katkeaa ennen aikojaan ilman 'pätevää' syytä.
Toinen ilmiö on 7 kuoleman syntiä, jotka vaan ironisesti verhoaa meikäläistä sukupolvea aivan kuten aikaisempiakin.
Mutta toivon jotain suurempaa selkkausta, joka hiukan tasoittaa tilanteita täälläkin ja ihmiset keskittyvät olennaiseen taas pitkästä aikaa.
syntiä ja syntiä. kattoo katolisia pappeja ni tietää mitä niitten pedofiilien päässä ja housuissa on liikkunu, et synnit voi vetää vessanpöntöstä, ellei halua lisää mielenterveysongelmia.
mutta aloittajalle vois sanoo, et käy vaikka jutskaamassa tukiasema.netin chatissa. Siellä löytyy vertaistukea tai ainakin juttuseuraa ja aihetta.
Täällä=https://www.secure-tukinet.net/
Apua arkielämän kriisitilanteissa
Hyvä ystävä! Tukinet on netissä toimiva kriisikeskus. Tukinetissä voit saada henkilökohtaista tukea kriisikeskusten työntekijöiltä tai vapaaehtoisilta, osallistua erilaisiin keskusteluryhmiin, tai voit etsiä tietoja Tukinetin palveluhausta tai aineistokannasta. Palvelut on niiden tyypin mukaan jaettu eri värisiin osioihin.
pastalla käviöitä lähes tuhat apua et ole saannut.
tämä ketjun aloittajalle.
mut olihan siellä yksi ammattilainen,joka oli tosissaan.
Hei
Oletko ajatellut pyytää pääsyä/hakeutua psykoterapiaan? Mä olen itse läpi käynyt kaikenlaista vanhempien kovasta alkoholinkäytöstä johtuen, ja aikuisiällä mua alkoi ahdistaa niin paljon, että koin burn outin kaiken kuormituksen yhdistelmästä johtuen. Oli pakko hakeutua terapiaan. Jotenkin malja mun kohdalla täytty, koska oli stressaava elämän tilanne ja puolisolla myös tällöin alko-ongelmaa yms. Tosin mä ymmärsin vasta terapiassa, että mun oireilu johtui tästä vanhempien harrastuksesta ja sen lieveilmiöistä.. Mä en todellakaan ole mikään psykologi,enkä muutenkaan alan ihminen, mut tuli vaan mieleen, että jos sulla on nyt turvallinen ympäristö, jossa sinusta välitetään, niin ehkä sun alitajunta uskaltaa käsitellä siksi näitä vanhoja vaikeita asioita. Tulipahan selvitys :) no pointti oli kuitenkin se, että psykoterapia on auttanut minua niin paljon, että suosittelen sitä kaikille lapsuuden traumojen kanssa painiville. Kaikkea hyvää sinulle! Olet arvokas ihminen.