tosimaailman

jos liität täältä viestejä tosimaailmaan ja uskot että olen tosissaan kirjoitellut, tai vaikka olisinkin. Uskot niin. Sanon että olet englanniksi nutter, enkä ole kiinnostunut sinusta. Kaverin mutsilla oli henkisiä ongelmia ja oli hoidossa, en minä tahdo yhteistä lasta yksin hoitaa myöskään kun semmonen siunaantuu.
6508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näköjään kirjoittelet täällä...

Jos et ole kiinnostunut jostakusta, jonka luulet (palstoilta lukemasi perusteellako) olevan sinusta kiinnostunut, miten tuosta pilvilinnaihastuksesta voisi poikia yhteisiä lapsia? Virtuaalimaailmassako?

On meitä moneksi.

Kai sen voi jo hyväksyä, että useimmat meistä täällä ovat jotenkin omituisia.

Äänestä

Eiköhän tämä ole sellainen tunteiden harjoittelupaikka, useimmille, ei mikään viestitaulu rakastetulle, kuten olet itse arvellut.

Oikeastaan täällä toinen toisillemme kirjoittamalla saamme aikaan aivan samat tunteet kuin todella riiustellessa, ja sen voi kaiken tehdä oman kodin turvissa. Ei tarvitse edes lähteä ulos kylmään ja sateeseen. Eikä makso paljoa. Olisi kalliimpaa pyytää ihastut ulos syömään jne. Näin virtuaalisesti saamme kertoa tunteemme, päästämme ulos höyryä, ja saamme itse päähäntaputuksia ja haleja ja suukkoja. Jokaiselle jää hyvä mieli.

Äänestä

kertoo jo kaiken.. :D

Äänestä

todellista onnea tosivaimon etsintään tosimaailmassa !

Äänestä

esileikkiä, älä ota noin vakavasti..

Äänestä

sydämeni pysähtyy ja toivon että sinä olet elämäni mies. Mutta onko se totta, en tiedä. Haaveita ja kuvitelmia.. Olenko silloin hullu?

Kun näen täällä rakastavan tekstin, sydämeni pysähtyy ja toivon että se on sinulta minulle. Mutta onko se totta, en tiedä. Haaveita ja kuvitelmia.. Olenko silloin hullu?

Mitä eroa tapahtuuko kuvitelmat siellä vai täällä. Ne on kuvitelmia kuitenkin niin kauan kuin emme ole yhdessä. Ei haaveet ja kuvitelmat tee ketään sairaaksi. Ota selvää tuttusi äidin sairaudesta, ei haaveet ja toiveet ole sama asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosimies kirjoitti:

jos liität täältä viestejä tosimaailmaan ja uskot että olen tosissaan kirjoitellut, tai vaikka olisinkin. Uskot niin. Sanon että olet englanniksi nutter, enkä ole kiinnostunut sinusta. Kaverin mutsilla oli henkisiä ongelmia ja oli hoidossa, en minä tahdo yhteistä lasta yksin hoitaa myöskään kun semmonen siunaantuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu