Kilpirauhasen vajaatoiminta ja..

vasta todettu

Kilpirauhasfoorumilla olen käynyt ja käyn myöhemminkin, mutta jos täällä liikkuisi joku sellainen "tietolaari", joka ei siellä käy :) .
Kuulisin mielelläni tietoa ja kokemuksia parista asiasta, jotka askarruttavat tällaista uutta vajislaista (jolla ei vielä ole lääkitystä).

Onko kahvilla vaikutuksia kilpirauhasen toimintaan? Huomattaviakin? Onko joku huomannut muutoksia kilpirauhasarvoissa kahvinjuonnin lopetuksen jälkeen? Mietin vain, kun kofeiini kuitenkin vaikuttaa elimistöön kiihdyttävästi, että vaikuttaako se sitten kilpirauhasenkin toimintaan jotenkin merkittävästi. Juon kahvia n. 4 kertaa päivässä, ja suurin piirtein pannullinen (12 kuppia) menee päivässä. Joskus enemmänkin, joskus vähemmän. Liikaa sitä joka tapauksessa menee, sen tiedän, mutta olisin kiinnostunut tietämään tästä mahdollisesta vaikutuksesta.

Voivatko kurkkupistokset olla oireita kilpirauhasen toiminnan häiriöstä? Ovatko ne yleisiäkin. Olen saanut kurkkupistoksia kilpirauhasen seutuun jo yli kymmenen vuoden ajan, joten mietin, että niinkö kauan tätä vajista sitten on ollut.. Olo on ollut vuosikausia enemmän tai vähemmän epäterve monilla eri tavoin. Puhti ainakin on ollut todella hukassa.

Verenpainetta minulla on ollut monta vuotta, ja lääkitys on melko lailla pakko ottaa kohta etteivät suonet ala räjähdellä päässä tai muuallakaan. Paineet eivät ole laskeneet suolan vähentämisellä eivätkä painonpudotuksella, ei myöskään arkiliikuntaa lisäämällä. Muuhun liikuntaan ei kerta kaikkiaan ole voimia eikä halua. Liikunta ei todellakaan piristä, vaan väsyttää entistä enemmän ja jo pelkkä ajatus liikkumisesta ahdistaa. Tuolla jossain näkyi puhetta kilpirauhaslääkityksen positiivisesta vaikutuksesta verenpaineeseen. Millaisia hyviä muutoksia on tullut? Oletko päässyt verenpainelääkityksestä jopa kokonaan eroon?

Entäpä sitten hiki-asiat. Käyn kaksi kertaa päivässä pesulla suihkussa, vaihdan päivittäin alusvaatteet ja hyvin usein myös päivittäin vaihtuvat päälysvaatteet. Siitä huolimatta kainaloni haisevat jo puolessa tunnissa voimakkaalta hieltä, samoin vaatteet, varsinkin paidat ja liivit. Haju saa minut ahdistuneeksi, koska en kykene sitä häivyttämään mitenkään. En syö voimakkaasti maustettua ruokaa ja kahvi on ainoa sellainen minkä voisin kuvitella haisevan elimistöstä. Tai hiilihydraattien? Olen kokeillut pelkällä vedellä pesua ja miedoilla allergiatestatuilla- sekä joillakin pH-pesuaineilla. Hajusteita olen välillä vältellyt ja ajatellut että jos ne kiihdyttävät haisemista jollain kemiallisilla reaktioilla, mutta mitään tuloksia ei silläkään tavalla ole tullut. Nyt olen alkanut miettiä, että voisiko tämä täysin käsittämätön jatkuva haiseminen sekin johtua kilpirauhasen toiminnasta? Onko jollakin kokemuksia tai tietoa tästä?

8

7063

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kahvia...

      Ei tässä muuta mutta tuo määrä kahvia estää vitamiinien ja hivenaineiden imeytymistä ja lisää kaliumin poistumista elimistöstä. Vähennä hyvä ihminen! Tunnen yhden paljon kahvia juovan ja hänen hiki haisee kauhealle, liekö siinäkin yhteyttä.

      • vasta todettu

        Huono selitys, mutta kiire teettää sitä, että päivällä kahvia menee ruoan sijasta. Nyt viime kuukausina on mennyt paljon, aiemmin puoli pannullista, suurin piirtein. Jossain välissä olin reilut 3 kk täysin ilman kahvia, mutta en huomannut hajun sinä aikana muuttuvan, joten ei se ainakaan mainittavasti auttanut. Tiedostan kyllä juovani liikaa kahvia ja että se tuhoaa vitamiineja ja estää niiden imeytymistä. Pitää suunnitella taas raju vähennys tai kokonaan lopetus.

        Onko noista vitamiineista ja hivenaineista jokin tärkeä kilpirauhasen toiminnan kannalta. Kaikki ovat tärkeitä, mutta onko jokin ihan erityisen tärkeä?

      • myös,
        vasta todettu kirjoitti:

        että kahvinjuonti tekisi sen hikoilun. Itselläni vajaatoiminnassa on sitä, etten hikoile juuri laisinkaan. Kahvin juonti auttaa kyllä suolistoani toimimaan paremmin. Toki nyt lääkityskin on auttanut siihen. Jos joskus juon kahvia enemmän, kuin normaalisti, niin huomaan sen kyllä itse hikoiluna omalla kohdallani. Mutta huomioitavaa on se, että jokainen olemme yksilöitä ja reagoimme eri tavoin eri asioihin. Toivottavasti saat avun oireisiisi.

        P.s eihän korkealla verenpaineella voisi olla vaikutusta hikoiluun??

      • ......
        vasta todettu kirjoitti:

        Huono selitys, mutta kiire teettää sitä, että päivällä kahvia menee ruoan sijasta. Nyt viime kuukausina on mennyt paljon, aiemmin puoli pannullista, suurin piirtein. Jossain välissä olin reilut 3 kk täysin ilman kahvia, mutta en huomannut hajun sinä aikana muuttuvan, joten ei se ainakaan mainittavasti auttanut. Tiedostan kyllä juovani liikaa kahvia ja että se tuhoaa vitamiineja ja estää niiden imeytymistä. Pitää suunnitella taas raju vähennys tai kokonaan lopetus.

        Onko noista vitamiineista ja hivenaineista jokin tärkeä kilpirauhasen toiminnan kannalta. Kaikki ovat tärkeitä, mutta onko jokin ihan erityisen tärkeä?

        On tietyt kilpirauhasvitamiinit jotka ovat tärkeitä kilpirauhashormoonien muodostumiselle. Mutta jos kilpirauhasesi ei toimi enää kunnolla, sinänsä noilla vitamiineilla ei ole niin suurta merkitystä. Jos on lääkityksellä, vain seleeni on tavallaan tärkeää eli se vastaa t4 hormoonin (jota thyroxin on) muuntumisesta t3 muotoon eli toiminnalliseen muotoon. Mielestäni tuo huono ruokavalio ja vitamiininpuutokset ovat edesauttaneet autoimmuunitulehduksen laukeamista. Sehän yleensä tarvitsee jonkun "stressitekijän" (joista yleisin taitaa olla raskaus ja synnytys hedelmällisessä iässä olevilla). Siis sairaus on ollut sinulla geeneissä mutta ympäristö kertoo paljolti sen milloin se puhkeaa.

        Suosittelen vaikka multivitaa nyt kuurina ja sen kahvinjuonnin rajoittamista. Muista ottaa thyroxin tyhjään vatsaan aamulla ennen aamupalaa ja vitamiinit vasta usean tunnin sen jälkeen tai mielummin vaikka illalla.

      • vaivoja kuin sinullakin,
        ...... kirjoitti:

        vaikka olen ollut tyroksiinilääkityksellä jo muutaman kuukauden. En ole juonut kahvia kuin muutaman kupillisen koko elämäni aikana ja lääkityksen aikana en yhtäkään, ja silti mm. nuo hikoiluasiat ovat myös minun riesanani. Vielä noin vuosi sitten ennen isompien oireiden alkua en ikinä edes hikoillut kunnolla, mutta nykyään... :(

        Kahvi varmasti vaikuttaa kilpirauhaseenkin (ainakin uskon niin, ja jostain varmaan löytyy virallistakin tietoa?), mutta en tiedä onko kahvin pois jättämisellä kovin suurta vaikutusta hikoiluun. Ehkä hien haju voi kenties hieman muuttua, mutta ainakin mulla se on nykyään karmea, vaikka en kahvista pidäkään enkä sitä juo. En juo myöskään alkoholia, teetä, limsoja enkä polta tupakkaa tai syö järin "tymäkkää" ruokaa, joten ei taida jäädä paljon vaihtoehtoja sille, mikä sen hajun voisi aiheuttaa.

    • tuli mieleen

      Kuulostaa ehkä hullulta, mutta olen jo monta vuotta tiennyt aina ihan tasan tarkkaan, milloin äidilläni on kilpirauhasarvot koholla. Hänen ominaishajunsa jotenkin muuttuu ja itse asiassa vanhempieni koko asunto haisee jotenkin oudolle. Jossain vaiheessa minulla oli tapana sanoa että "täällä haisee kalmalle" :)Saman jutun olen huomannut omalla kohdallani jonkin aikaa. Vajaatoiminta minulla todettiin pari vuotta sitten. Kun arvot ovat koholla, hien haju muuttuu jotenkin pistävämmäksi. Minä olen ihan vaan käyttänyt kaiken maailman hajusteita peittäämään sitä hajua, mutta vaatteista se ei oikein meinaa lähteä. Sitten taas kun arvot saa lääkityksellä parempaan kuntoon, tuo outo haju häviää. En oikein tiedä, mitä sille voisi tehdä..

    • Hiostusta

      "mutta vaatteista se ei oikein meinaa lähteä"

      Eikö hien rasvat lähde vaatteista etikkapesulla jo 40 asteessa.

      Etikka on mieto happo, joten se kuluttaa luonnonkuituja. Jättää kuitenkin raikkaan hajun tekstiileihin.

    • Kokemus2099

      kahvi aiheuttaa ihon haisemista kun virtsahapoksi muuttunut kofeiini puskee ihon läpi. Lopeta ihmeessä sen myrkyn juominen niin huomaat eron muutamassa päivässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      87
      1971
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1695
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1681
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1626
    8. 91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1437
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe