Yliopistoissa paljon esiintymistä?

Ensinnäkin, unohda etnologia, ellet halua olla loppuelämääsi jossain työkkärin sinulle määräämissä suojatyöpaikoissa. Yhtä huonoja vaihtoehtoja ovat esimerkiksi biologia, maantiede, arkeologia jne. eli alat, joilla on paljon koulutusta mutta vähän tai olemattoman vähän työpaikkoja.

Yliopisto-opiskeluun ja varsinkin sitä seuraavaan uraan liittyy puheita, seminaareja ja esitelmiä. Omien opiskelujeni aikana ääneen joutui keskimäärin kerran kuussa ja välillä lähes joka päivä.

Tunnen erään erittäin fiksun, mutta ujon kemistin. Hänen uransa meinasi tyssätä siihen, ettei hän pystynyt kertomaan muille saavutuksistaan. Hänen esiintymiskammoonsa auttoi todella merkittävästi ilmaisutaidon aktiivinen opiskelu (teatteri ryhmät, esitelmöintikoulutus, puheviestintä koulutukset jne.). Valitettava totuus on se, ettei nykypäivänä tahdo selvitä ilman edes jonkinlaista ulosantia.

Yliopistossa, kuten melkein kaikkialla muuallakin, joutuu kyllä tekemisiin esiintymisen kanssa. Lopulta, vaikka ei ehkä alussa.

Minusta sitä ei kannata laittaa elämän ja kuoleman kysymykseksi, vaan valita ala muilla perusteilla, ja hakeutua terapiaan, toimintaryhmään, harrastelijateatteriin tms. ja yrittää kasvaa pelostaan eroon. Yliopisto ei ole samalla tavalla nolaamisperusteista opettamista kuin lukio; ihmiset yleensä tukevat toisiaan ja ovat kiinnostuneita substanssista, eivätkä toistensa vaatteista tai mokista. Moni ihminen kasvaa yliopisto-opintojensa aikana eroon kiusatun leimasta ja alkaa kukoistaa, en näe miksi näin ei voisi tapahtua myös sinulle.

Mitä tulee tuohon alavalintaan.. en minäkään suosittele humanismiopintoja. Opettajan työ vaatii esiintymistä ja vetää helposti piippuun. Tutkija on pätkätyöläinen, huonolla palkalla ja vaatii "ideologia yli oma mukavuus"-asenteen. Jos väkisin haluaa jotain vastaavaa opiskella, sen voi yhdistää tietojenkäsittelyyn, oikeustieteeseen tms. "ammatti-alaan", jolloin voi helpommin sijoittua tehtäviin, jossa saa olla itseään kiinnostavien asioiden kanssa tekemisissä, mutta josta saa myös palkkaa.

Moi! Itse olen saanut jännittämisen hallintaan ihan harjoittelemalla. Varmaan suurin syy, miksi todella monet jännittävät, on se että kokemusta esiintymisestä ei ole. Jos normaalisti istutaan koulun penkillä ja sitten kerran vuodessa pitäisi pitää esitelmä luokan edessä, niin totta kai se on uusi ja jännittävä tilanne!

Yksi lohduttava tieto sinulle: todella monet jännittävät. Toinen lohduttava tieto: jännittämistä ei useinkaan näe päälle päin ainakaan siinä mittakaavassa kuin jännittäjä itse luulee.

Myös yliopistoissa on paljon jännittäjiä eikä urahaaveita kannata kaataa jännittämisen takia. Yliopistoissa voi myös opetella esiintymistaitoja ja jännittäjiäkin tuetaan. Kannattaa ehdottomasti ottaa selvää tällaisista mahdollisuuksista sieltä yliopistosta minne olet menossa. Tässä esimerkiksi yksi kurssikuvaus avoimen yliopiston tarjonnasta:http://www.avoinyliopisto.fi/fi-FI/Opetustarjonta/StudyUnit.aspx?StudyUnitId=6ec6b94e-0fa2-431a-ba64-7aef8aaf60e4

Löydät varmasti myös muita, joilla on samankaltaisia ongelmia. Esiintymistaitoja on myös huomattavasti helpompi harjoitella yhdessä muiden jännääjien kanssa. Itseäni auttoi suuresti se, kun eräällä kurssilla ennen omaa esitelmääni puhuttiin jännittämisestä ja sain sanottua ihan suoraan ääneen, että esiintyminen jännittää aika lailla. Enkä muuten ollut ainoa! Ensimmäinen vaihe oli se, että nolouden ja häpeän tunne omasta jännittämisestä poistui, ja vähitellen olen oppinut muutenkin esiintymään luontevasti sen kummemmin miettimättä itse tilannetta.

Omalla alallani joutuu esiintymään aika vähän. Mutta joka tapauksessa esiintymään joudut, oli ala mikä tahansa. Suosittelisin tosissaan pyrkimään ratkaisemaan ongelmasi.

Mitä tulee noiden huomautuksiin, ettei etnologiaa tai muuta huonosti työllistävää alaa kannata valita: se on roskapuhetta. Kannattaa opiskella sitä, mikä kiinnostaa. Ainakin JOS haluaa nauttia elämästä...

Huonosti työllistävää unelma-alaansa opiskelevan kannattaa tosin miettiä työllistymisasiaa huolella. Ratkaisuja ovat ainakin seuraavat:

a) On huippulahjakas alallaan ja kiinnostunut tutkimisesta -> Tutkijaksi.
-Tämä tie on epävarma, mutta AINA joukossa on myös tällä tiellä onnistuvia.

b) Hyvät sivuainevalinnat, aktiivisuutta muilla elämänalueilla tms. -> Töihin alalle, joka ei suoranaisesti ole pääaineen määrittämä.
-Varsin suuri osa opiskelijoista taitaa käydä tällaisen tien ns. hankalilla aloilla.

c) Tehdä toinen tutkinto työllistävältä alalta. -> Töihin toisen tutkinnon perusteella.
-Tämä on oma ratkaisuni. Periaatteena on, että toinen tutkinto on ns. unelma-alalta, toinen työllistävältä alalta (jonka senkin pitää tietysti kiinnostaa, vaikkei ehkä yhtä paljon). Tämä ratkaisu sopii parhaiten suht' nopsille opiskelijoille (ettei mene puolet elämästä toisen tutkinnon tekemiseen).

d) Oma versio. Harvan elämä menee minkään valmiin kaavan mukaan - eivätkä kaikki haluaisikaan sen menevän. Ei sinun NYT tarvitse tietää, mitä haluat tehdä 15 vuoden päästä. Itseäni ei ainakaan viehätä uraohjusmaisuus vähääkään. Elämässä (mukaan lukien opiskelijaelämä) on niin paljon muutakin kiinnostavaa. Jos ei ole uraohjusihminen, niin huonommin työllistävä, mutta kiinnostava ala voi olla mitä parhain valinta.

PS. Mistä se toinen työllistävä (ja myös tuottava) tutkinto sitten kannataisi tehdä? Itse olen laskeskellut, että vaihtoehtoja ovat lähinnä seuraavat: lääketiede, oikeustiede, kauppatieteet, teknilliset alat. Noista olen myös valkannut oman vaihtoehtoni.

Monet tekevät nykyään kaksoistutkinnon, eikä siinä iäisyyttä mene, jos opiskelee jonkin verran yli normaalin 60 op/vuosi -tahdin. 85 op/vuosi -tahdilla 2 täyttä tutkintoa (2 x 300 op) menisivät jo 7 vuodessa. Eikä tuo ole vielä mikään paha edes.

virhettä kuin minä aikoinaan, että jätin hakematta yliopistoon siksi kun jännitin niin sikana kaikkea esiintymistä. No myöhemmin sitten hain, kun olin eka suorittanut amk -tutkinnon...mutta siis ei tollasen asian saa antaa vaikuttaa siihen minne hakee!!

Yliopistossa et esiinny, etkä "joudu" puhumaan aineista joista et pidä.

Jos valitset pääaineesi oman kiinnostuksesi mukaan, osaat siitä myös tarttuvalla innolla keskustella ja esittää mielipiteitä, ehkä jopa Power Point esitelmää. Et esiinny, vaan keskustelet :)

Kaiken juju on siinä, että on aidosti innostunut aiheestaan. Sitten unohtaa jännittää.

Itselleni kävi näin. Yläasteella ja vielä lukiossakin tuntui, että kuolen siihen kun korvat punehtuvat puhuessa ja kasvoja kuumottaa ja sanat juuttuvat kurkkuun ja kaikuvat kehää päässä... Yliopistossa esim. seminaareissa valitset itse aiheen ja oikein odotat, jotta saisit puheenvuoron ja ilmaista kantasi tekstiin - ainakin itse NAUTIn kun saan olla kriittinen, ei ole suorituspaineita, kun on uskollinen omille mielipiteilleen.

Hae ihmeessä alalle joka kiinnostaa, niin löydät itsesi ja siinä samassa huomaat että jännittämis-vika ei ole sinussa itsessäsi!

on toisten nolaaminen ja tärkeily. tätä jopa rohkaistaan. siis rankinta mahdollista esiintymistä.kansatiede/etnologia on aine, jota voi opiskella pääosin tenteillä, hgissä läsnäolopakkoa vähän. tosin minkäänlaista työtä ei alalla löydy.