Tony Halme

Annetaiskos jo sen ison paskan olla omissa oloissaan
Eihän tommoisesta kaalista ole kuitenkaan mihinkään muuhun kuin vetämään jotain saatanan mömmöjä naamariin ja jauhamaan pelkkää paskaa
Älkää vaan ottako kukaan mallia moisesta tyhmästä äijästä
Kun jätkällä ei ole yhtään älliä omassa päässään eikä johdu pelkästään siitä että sitä on pieksetty ympäri maailman
10537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sun viestis kertoo hieman minkälainen tyyppi siellä kirjottelee...sinun iloksesi tony tulee taikaisin eduskuntaan ja elävien kirjoihin etkä sinä eikä kukaan muu säälittävä pelle voi asialle yhtään mitään!!! ahistaako? vituttaako? toivottavasti.................

Äänestä
  • Onhan Tonilla tietysti jotain ihan asiallisia mielipiteitäkin, mutta samoja asioita hokevat kaikki euroopan ja amerikan oikeistopopulistit. Eipä Toni oikein mitään uutta ole noihin samoihin lauluihin keksinyt. Hyvin on tosin ulkoa opetellut. Toivottavaa tosin on ettei tuollainen populismi kovin suurta jalansijaa saa, koska tuloksena on amerikkalainen yhteiskunta, joka ei todellakaan ole tavoittelemisen arvoinen. Yhteiskunnan ongelmiin kun ei tahdo kovin helppoja ja halpoja ratkaisuja löytyä, mutta ainahan voi huutaa kovaan ääneen jotain "Lisää poliiseja" mutta kun ei se auta. Seurauksiin puuttuminen on ns helppo ratkaisu, syihin kekittyminen onkin sitten paljon vaikeampaa. Eikä sellaset puheet uppoa osaan kansasta (valitettavasti hyvin suuri osa) joka ei osaa ajatella asioita laajempina kokonaisuuksina.

    Äänestä

  • sun viestisi kertoo että siellä on taas sama räkänokka piipittämässä uudella nikillä.

    Äänestä

  • Haha kirjoitti:

    sun viestisi kertoo että siellä on taas sama räkänokka piipittämässä uudella nikillä.

    Sun arvios on täysin pielessä
    Ensinnäkin olen täysi-ikäinen
    Mene sinä vaan pyytämää äitiäs pyyhkimään oma nokkas

    Äänestä

  • Sori vaan ei vituta eikä ahista..........
    Kerroinpahan vaan mielipiteeni siitä kaalista josta ei ole vieläkään mihinkään
    Moinen K A A L I

    Äänestä

  • K J A kirjoitti:

    Sun arvios on täysin pielessä
    Ensinnäkin olen täysi-ikäinen
    Mene sinä vaan pyytämää äitiäs pyyhkimään oma nokkas

    Viestini oli kyllä kirjoitettu "the one only........." nimimerkille.
    Että silleen...

    Äänestä

  • K J A kirjoitti:

    Sun arvios on täysin pielessä
    Ensinnäkin olen täysi-ikäinen
    Mene sinä vaan pyytämää äitiäs pyyhkimään oma nokkas

    Jaaha, ekalla yrityksellä tuli proxy error...

    Eli, vastaus oli "the one only........." nimimerkille joka pitäisi kyllä näkyä viestiketjusta.

    Äänestä

sinustako se malli sitten pitäisi ottaa?
kiihkoilija-kommunisti?
ja milläköhän perusteella luulet olevasi parempi kuin itse mr Halme?
kerro jotain itsestäsi ja elämästäsi niin voimme kaikki alkaa ottamaan sinusta mallia!

Äänestä
  • Ei minusta todellakaan tarvii ottaa mallia
    Mutta ei tarvii moisesta paskastakan

    Äänestä

  • K J A kirjoitti:

    Ei minusta todellakaan tarvii ottaa mallia
    Mutta ei tarvii moisesta paskastakan

    Taidat olla katkera, kun itse et ole saanut yhtä paljon aikaan kuin Halme. Kannattaa keskittyä omiin juttuihin enemmän niin sustakin voi tulla jotain! Toisten arvostelu on maailman helpoin asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


K j A kirjoitti:

Annetaiskos jo sen ison paskan olla omissa oloissaan
Eihän tommoisesta kaalista ole kuitenkaan mihinkään muuhun kuin vetämään jotain saatanan mömmöjä naamariin ja jauhamaan pelkkää paskaa
Älkää vaan ottako kukaan mallia moisesta tyhmästä äijästä
Kun jätkällä ei ole yhtään älliä omassa päässään eikä johdu pelkästään siitä että sitä on pieksetty ympäri maailman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu