En sitten tiedä, mihin ryhmään kuulun, koska olen suhteellisen omituinen sekoitus eri oireita.
Aloitan alusta. Ensimmäiset oireeni ilmestyivät jo 5 luokalla koulussa, jolloin luokkatoveri oksensi luokassa. Menin tästä ihan shokkiin, ja aloin olemaan niin huonovointinen, että koulunkäynti kärsi hirvittävästi. Muistaakseni jäin luokalle 2 kertaa, koska poissaoloja oli niin paljon. Tähän aikaan ei näitä oireita, ja ahdistus, paniikkihäiriöitä tunnettu, ja ainoa lääkitykseni oli jokin rauhoittava tarvitessa, jonka äiti antoi, jos olin kovin ahdistunut.
Jostain syystä jo tuolloin nuorena, en kestänyt, että joku näkee mun ahdistuksen, ja vetäydyin omiin oloihini.
Psykologit laittoivat kaiken vaikean teini-iän tiliin.
JA kuin tätä tukeakseen, kun nhuoruus kunnolla alkoi, oli kavereita, ja menoa, keikkoja, ja mukavia asioita, sain yläasteen kunnialla suorittua. Ammatinkin sain hankittua.
Näihin aikoihin oireinani oli vain sillointällöin vaivaavat huonon olon fiilikset. Esim. koulun yhteiset bussimatkat järkkäsin aina niin, etten niille joutunut. Sairastuin tai vastaavaa.
Mun oireista pahin on aina ollut tuo oksentamisen pelko. JA jos jouduin paikkaan josta ei pääse pois, esim. teatteriin, siellä istuminen oli yhtä nieleskelyä.
Menin naimisiin nuoruuden rakkauteni kanssa, ja 4 vuoden jälkeen uskaltauduin lapsia hankkimaan. Joita sainkin 2 kipaletta. Elämä sujui aika mukavasti, jollei lasketa noita panikointeja, jotka vaivasivat mm. sukujuhlissa, ja muissa kekkereissä. Huono-olo huimaus jne.
Toi huono-olo meni yleensä ohitse kun juhlat pääsivät kunnolla vauhtiin. Olen kuitenkin sosiaalinen, puhelias, ja muutenkin pidän ihmisistä.
Näin meni vuosia, kaiki aika hyvin. Mulla on nyt ollut seromex 20mg lääkitys monta vuotta. Koskaan se ei ole vienyt kokonaan oireita pois, mutta olen pärjännyt. Jo viime vuonna huomasin välillä tulevan voimakkaita pelkoja, jotka räjähtivät käsiin tässä helmikuussa. Luulin, että kuolen sydänkohtaukseen. Rintaa pisti hengittäessä, huimasi, ja koko pää tuntui puutuneelta. Kerrottakoon, että työni ottaa paljon lihaksiin, niska/hartia (siis todella paljon) päivystykseen laukkasin, jossa sain tykytykseen jotain rauhoittavaa, sekä huilata, ja lääkäri sai mut rauhoitumaan sydän filmillä, joka oli hyvä.
Aloin vaan herätä aamuisin kankeana kun seiväs, jopa isovarpaat olivat pystyssä. Olo oli huono, ja saatan aamuisin yökkiä tyhjää, kunnes pääsen hereille. Kovin jännittyneenä.
Nyt tää paha-olo on melkein jokapäiväistä. Muutaman kerran päivässä huomaan, et on paha-olo.
Pelkään sairastavani jotain vakavaa tautia, ja ahditun ajatuksesta ihan hirveesti.
Mua ei satu minnekään, mutta olo ei oo kehuttava.
Töissä käyn (on itsenäinen työ, aika kiireinen, ja vähän stressaavakin, silti kiva), hoidan kotia, lapsia, mutta huomaan olevani kireä kun viulunkieli. Jopa kieli kangistuu jostain oudosta syystä, ilmeisesti vaan olen niin jännittynyt. RAuhoittavia en periaatteessa ole käyttänyt, 2 pilleria nyt helmikuun jälkeen, kun tuntui, ettei selviä millään.
KAmalan vaikea uskoa, että syy olooni, voisi olla pelkästään psyykkinen....pelkään jotain tautia. Toisaalta taas, kun saan olla ihan yksin, olo on aika ok. Pystyn nukkumaan, mutta valvon iltaisin myöhään telkkua katsoen, koska kaipaan sitä hiljaista hetkeä itselleni, jolloin ei tarvitse jännittää mitään.
Tämä viesti on varmasti tosi sekava, ja lisäilen tähän jotain myöhemminkin. KAipaan vaan tietää, etten olisi oloni kanssa ihan uniikki. Vaan, että meitä olisi muitakin.
Olisi niin hienoa elää elämää nauttien, eikä niin, että joutuu kokoajan ponnistelemaan, että pysyy kasassa.
Lapsille en ole kertonut, miksi olen huono lähtemään jonnekin elokuviin yms. Mies tietää, ja vie ipanoita näihin paikkoihin. Ylensä kyllä pystyn normisti käymään kaupoilla ja noin. Tänään viimeksi olin tytön kans kevät vaatteita hankkimassa.
Se, että ahditusn jo kotonakin, on ihan uutta....ja kun ahdistun, tulee yökki, jalat voimattomiksi, ja jopa kasvot tuntuvat puutuneilta joskus, varsinkin posket.
Huh, huh, eka postaus tänne, ja näin sekalainen sillisalaatti....
Voiko paniikkihäiriö olla pysyvä olotila, luulin, et se on kohtauksittainen, kuten mulla ennen. Mulla tähän lienee liittyy noi muutkin, sosiaalistentilanteiden pelko, ahdistus, epämääräinen kova sairauden pelko jne.
Kävin lääkärissä viimeviikolla, myös verikokeissa, joiden tuloksia odotan paniikissa, kuinka muuten.
Mukavaa kevättä kaikille. Ehkä aurinkokin auttaa.
Aloitan alusta. Ensimmäiset oireeni ilmestyivät jo 5 luokalla koulussa, jolloin luokkatoveri oksensi luokassa. Menin tästä ihan shokkiin, ja aloin olemaan niin huonovointinen, että koulunkäynti kärsi hirvittävästi. Muistaakseni jäin luokalle 2 kertaa, koska poissaoloja oli niin paljon. Tähän aikaan ei näitä oireita, ja ahdistus, paniikkihäiriöitä tunnettu, ja ainoa lääkitykseni oli jokin rauhoittava tarvitessa, jonka äiti antoi, jos olin kovin ahdistunut.
Jostain syystä jo tuolloin nuorena, en kestänyt, että joku näkee mun ahdistuksen, ja vetäydyin omiin oloihini.
Psykologit laittoivat kaiken vaikean teini-iän tiliin.
JA kuin tätä tukeakseen, kun nhuoruus kunnolla alkoi, oli kavereita, ja menoa, keikkoja, ja mukavia asioita, sain yläasteen kunnialla suorittua. Ammatinkin sain hankittua.
Näihin aikoihin oireinani oli vain sillointällöin vaivaavat huonon olon fiilikset. Esim. koulun yhteiset bussimatkat järkkäsin aina niin, etten niille joutunut. Sairastuin tai vastaavaa.
Mun oireista pahin on aina ollut tuo oksentamisen pelko. JA jos jouduin paikkaan josta ei pääse pois, esim. teatteriin, siellä istuminen oli yhtä nieleskelyä.
Menin naimisiin nuoruuden rakkauteni kanssa, ja 4 vuoden jälkeen uskaltauduin lapsia hankkimaan. Joita sainkin 2 kipaletta. Elämä sujui aika mukavasti, jollei lasketa noita panikointeja, jotka vaivasivat mm. sukujuhlissa, ja muissa kekkereissä. Huono-olo huimaus jne.
Toi huono-olo meni yleensä ohitse kun juhlat pääsivät kunnolla vauhtiin. Olen kuitenkin sosiaalinen, puhelias, ja muutenkin pidän ihmisistä.
Näin meni vuosia, kaiki aika hyvin. Mulla on nyt ollut seromex 20mg lääkitys monta vuotta. Koskaan se ei ole vienyt kokonaan oireita pois, mutta olen pärjännyt. Jo viime vuonna huomasin välillä tulevan voimakkaita pelkoja, jotka räjähtivät käsiin tässä helmikuussa. Luulin, että kuolen sydänkohtaukseen. Rintaa pisti hengittäessä, huimasi, ja koko pää tuntui puutuneelta. Kerrottakoon, että työni ottaa paljon lihaksiin, niska/hartia (siis todella paljon) päivystykseen laukkasin, jossa sain tykytykseen jotain rauhoittavaa, sekä huilata, ja lääkäri sai mut rauhoitumaan sydän filmillä, joka oli hyvä.
Aloin vaan herätä aamuisin kankeana kun seiväs, jopa isovarpaat olivat pystyssä. Olo oli huono, ja saatan aamuisin yökkiä tyhjää, kunnes pääsen hereille. Kovin jännittyneenä.
Nyt tää paha-olo on melkein jokapäiväistä. Muutaman kerran päivässä huomaan, et on paha-olo.
Pelkään sairastavani jotain vakavaa tautia, ja ahditun ajatuksesta ihan hirveesti.
Mua ei satu minnekään, mutta olo ei oo kehuttava.
Töissä käyn (on itsenäinen työ, aika kiireinen, ja vähän stressaavakin, silti kiva), hoidan kotia, lapsia, mutta huomaan olevani kireä kun viulunkieli. Jopa kieli kangistuu jostain oudosta syystä, ilmeisesti vaan olen niin jännittynyt. RAuhoittavia en periaatteessa ole käyttänyt, 2 pilleria nyt helmikuun jälkeen, kun tuntui, ettei selviä millään.
KAmalan vaikea uskoa, että syy olooni, voisi olla pelkästään psyykkinen....pelkään jotain tautia. Toisaalta taas, kun saan olla ihan yksin, olo on aika ok. Pystyn nukkumaan, mutta valvon iltaisin myöhään telkkua katsoen, koska kaipaan sitä hiljaista hetkeä itselleni, jolloin ei tarvitse jännittää mitään.
Tämä viesti on varmasti tosi sekava, ja lisäilen tähän jotain myöhemminkin. KAipaan vaan tietää, etten olisi oloni kanssa ihan uniikki. Vaan, että meitä olisi muitakin.
Olisi niin hienoa elää elämää nauttien, eikä niin, että joutuu kokoajan ponnistelemaan, että pysyy kasassa.
Lapsille en ole kertonut, miksi olen huono lähtemään jonnekin elokuviin yms. Mies tietää, ja vie ipanoita näihin paikkoihin. Ylensä kyllä pystyn normisti käymään kaupoilla ja noin. Tänään viimeksi olin tytön kans kevät vaatteita hankkimassa.
Se, että ahditusn jo kotonakin, on ihan uutta....ja kun ahdistun, tulee yökki, jalat voimattomiksi, ja jopa kasvot tuntuvat puutuneilta joskus, varsinkin posket.
Huh, huh, eka postaus tänne, ja näin sekalainen sillisalaatti....
Voiko paniikkihäiriö olla pysyvä olotila, luulin, et se on kohtauksittainen, kuten mulla ennen. Mulla tähän lienee liittyy noi muutkin, sosiaalistentilanteiden pelko, ahdistus, epämääräinen kova sairauden pelko jne.
Kävin lääkärissä viimeviikolla, myös verikokeissa, joiden tuloksia odotan paniikissa, kuinka muuten.
Mukavaa kevättä kaikille. Ehkä aurinkokin auttaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostivat tutulta olotilasi.
Minunkin stressin tai arjen sietokyky on huomattavan alentunut.
Älä polta kaikkia voimavarojasi arjen suorittamiseen tai työhön vaan ota ihan reilusti saikkua että palaudut siedettävään oloon tai ettei huuonoja oloja tule kuin satunnaisesti, omasta kokemuksestani tiedän ettei palautuminen ole nopeaa jos liian kauan sinnittelee.
Voimia elämääsi ja arkeen, anna itsellesi lupa palautua kunnolla-paniikkioireet parantuvat kunhan annat luvan ottaa rennosti oikeasti muutaman kuukauden-saat sairaslomaa omalta lääkäriltä kun kerrot pitkäaikaisen tilanteen, ja työasioihinkin toivottavasti tukea vaikka ensin työvoimatoimistosta sijaiseksi pätevän ihmisen. Annat itsellesi luvan parantua ennen kuin olot ja eläminen menee liian huonoksi.
Ja ota helpottavat lääkkeet kun niitä tarvitset sitä varten ne ovat olemassa! Minulla oli paniikkihäiriöön ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen Xanor joka kyllä auttoi hyvin, mutta toisen raskauden alettua pudotin sen ihan masuvauvan takia pois ja siitä tuli kyllä tosi kovat vieroitusoireet-enkä sen jälkeen ole ko. lääkettä käyttänyt vaan ihan miedompia bentsoja joista on kyllä ollut paljon apua ihan arkielämässä.
Toivottavasti saat avun ongelmiisi, voimia elämääsi!!
osoittanut ainakin minulle aivan omakohtaisesti. Lapsena aloin saada kohtauksia....toisen lapsen syntymän jälkeen jäi paniikki päälle ihan kokoaikaiseksi "kaveriksi"..tätä kesti joitakin viikkoja...Rukoilin, että vielä joskus saisin herätä uuteen päivään ilmaan kohtausta..se myös toteutui..mutta tarvitsin aikaa, lääkkeitä ja ymmärtävän puolison/lähimmäisiä.Päälle jäänyt kohtaus loppui muutaman viikon sisällä.Nyt on 37 vuotta paniikkikokemusta takana sanon, että sinun suurin pelkosi on taudille niin tyypillinen kuoleman pelko..ikäkriisi vahvistaa sitä..kevät on raskasta aikaa meille. Uskon, että kyllä sinä selviät jos kerran minäkin. Taivaan Isän runsas siunaus olkoon kanssasi....
tiedän tunteesi. paska fiilis koko ajan. neuvo sinulle mikä mulle autto. mene mieleysterveys hoitoon .niin minä tein ja mulla todettiin olevan paniikkihäiriö,ei krapula.saat lääkkeet ja taatusi ellei sulla ole muuta sairautta voit paljon paremmin .ilman niitä paSKAFIILAREITA.kokeile.koska paniikkihäiriössä sinun aivoista puuttuu ns. välittäjäainetta ja se johtaa näihin inhottaviin kohtauksiin.olen käyttänyt sipramil.lääkettä n.3.v. olen sen ajan saanut elää täyttä elämää ilman sitä helvettiä.niistä kohtauksien pelosta.kannattaa ottaa käyttöön nämä pillerit .niin ajan kuluttuan.3v. saat elää taas ilman paniikia. mulle ainakin kävi näin.ja kiitän nyk.lääketiedettä.olen työelämässä näiden lääkkeiden ansioista.tsemppiä sulle. toivottavasti jaksoit lukea.
Itselläni on sekatyyppinen syömishäiriö, mutta lähinnä bulimiaan/masennukseen söin tuota seromexia.. Ja posket puutuu nimenomaan oksentamisen jälkeen, tai siis siitä tyypillisesti turpoaa, mutta jollain tapaa asiasta jännittämisen vuoksi puutuu pitkäksikin aikaa..
Seromexin käytön aikaan minulla ei vielä ollut paniikkihäiriötä, ensimmäiset kohtaukset alkoivat tulla kaupassa asioidessa, kun olin vasta oksentanut ja pelkäsin pyörtymistä ihmisten ilmoilla. Olen nimittäin pyörtynyt kotona kerran samaisen toimenpiteen ansiosta, kohtaus johti sairaalakäyntiin.
Lähinnä vaan ihmettelin tuota lääkitystä, kun en ole aikaisemmin kuullut seromexlääkityksestä paniikkiin.
lukuisia eri indikaatioita, mm. paniikkihäiriö=)
"Lähinnä vaan ihmettelin tuota lääkitystä, kun en ole aikaisemmin kuullut seromexlääkityksestä paniikkiin." Kyllä ph. on yksi monista indikaatioista, tosin nykyisin käytetään aika usein uudempia lääkkeitä kuin fluoxetin on.
tarkistuttamassa tuo lääkityksesi, voi olla että löytyy joku parempi näistä uusista lääkkeistä, ehkä annostuskin on muutettava.
Ota tuloste tuosta omasta tekstistäsi mukaan, niin muistat kaikki asiat sanoa ja lisää siihen tulosteeseesi mahdolliset unohtuneet asiat.
Kokemusta minultakin löytyy vuosien ajoilta.
Kiitti muuten kaikille viesteistä!
Pitää tsekkailla noita lääkeasioita lääkärin kanssa, nyt kun tässä juurikin hoito on meneillään.
Etsitään siis keinoja, millä pärjään.
JOtenkin tuntuu, että räntäsateen jälkeinen aurinko tekee hyvää! Koitetaan siis kaikki nauttia keväästä, omien voimiemme mukaan.