Ongelmani on se, että elämäni on kertakaikkiaan todella tylsää. Kaikki päivät tuntuvat samanlaisilta. Aamulla kouluun, koulusta kotiin, läksyt, salkkarit, suihkuun ja nukkumaan. Joka päivä toistuu tämä sama kaava. Tätä on hankala muuttaa koulun takia, kun en jaksa koulun jälkeen juuri tehdä mitään. Ja asun pienessä kylässä, jossa ei ole minkään laista toimintaa nuorille.
Ainut mikä minua välillä piristää on, kun tapaan poikaystävääni, mutta siihen se sitten jääkin. Välillä mietin onko järkeä elää, kun tuntuu ettei elämällä ole mitään tarkoitusta ja joka aamu tuntuu yhtä pahalta nousta sängystä.
Miten voisin saada vaihtelua elämääni? Minulla ei todellakaan ole paljoa rahaa joten en edes pysty käymään koti kyläni ulkopuolella paljoakaan. Tuntuu välillä, että kuolen tähän tylsyyteen. Eikä se tylsyys johdu siitä, että ei olisi mitään tekemistä. Koulu hommia on vaikka muille jakaa ja niiden tekemiseen suurin osa ajastani meneekin. Siinä on yksi lukion haitta puolista. Tylsistyn siihen kun kaikki päivät toistavat itseään. Minulle ei koskaan tapahdu mitään.
Olen neuvoton, joten voisiko joku kertoa minulle vinkkejä, miten pystyisin piristämään elämääni?
mitä tehdä?
5
718
Vastaukset
- kyllä
Jos kerran sinulla on tuollainen joka päiväinen päibärytmi niin ONNITTELUT!
- yritetään90
Ootko ajatellut vaikka jonkun harrastuksen hankkimsta?
Kävisit vaikka salilla, uimassa tai jotain sellasta.
Ja voithan aina mennä vaikka johonkin nuoriso juttuun.
Mä käyn raamiksessa ja oon löytäny sieltä paljon uutta.
Voisit tietysti olla poikaverisi kanssa ja tehdä yhdessä tai kaveriporukassa jotain.
Mutta kohta alkaa kesä ja pääsee relaamaan hiekkarannoille, makaamaan nurmikolla, nauttia kesästä.
Tämmösillä pienillä muutoksilla saa arkipäiviin vähän väriä :)
Kaikkea hyvää sulle ja Jumalan siunausta :)En aivan yhtyisi tähän, koska paikkakunnallasihan ei ole juuri nuorten toimintaa eikä sinulla rahaakaan niin runsaasti... mutta, mutta... voit tietty hankkia harrastuksia. Jos vaikka kokeilisit erilaisia? Piirtämistä, lukemista, musiikkia, urheilua, valokuvausta... näitä on loputtomiin. Voihan sitä vaikka ruveta keräämään hienoja kuvia tai mitä vaan. Kierrokset kirpputorille voivat myös piristää päivää toisinaan, kun tylsyys iskee. Sieltä löytyy hyviä vaatteita halvalla ja myös mielenkiintoista tavaraa - jota voi tietty käyttää uudestaan ja josta voi tehdä vaikka koristeen. Jos käsityöt kiinnostavat niin niitäkin voi tietty tehdä. Ja jos ei nyt aivan lahjakas siinä hommassa ole niin voihan sitä tehdä ihan pieniä näpertelyjä vaatteisiin jolloin saat niistäkin yksilöllisiä. Kyllä sellainen pienikin tekeminen tekee päivästä erilaisen :)
- on monia!
Onko sinulla lemmikkejä? Voisithan niihin liittyen harrastaa jotain. Esimerkiksi koiran kanssa agilityä ja touhuamista ulkona. Kutsu kaverit kylään, pitäkää leffa ilta tms. Eihän sitä joka päivä tarvitse olla aktiivista toimintaa.
Osallistu jonkin kiinnostavan aiheen yhdistyksen toimintaan. Entäs urheilu? Joten polkupyörä esiin :). Sitten etsimään jotain mukavaa harrastusta, vaikka kerhonohjausta. Ehkä paikkakunnallasi tai missä asutkaan on joku kerho joka kaipaa nuoriohjaajaa. Ja kohta tulee loma milloin voi keksiä tekemistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096826Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M984486L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453789TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133190Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281788- 661208
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2021175Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551173- 91169
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481130