Oikeita yksinhuoltajia?

pippuri

Lueskelen näitä viestejä huvikseni. En ole tänne kirjoitellut. Olen seurannut tätä miltei alusta asti.
Osa teistä tuntuu "tutulta", vaikka en ole milloinkaan tavannut. Osa taas oudompia.
Pelkästään lukiessa olen huomannut, että kertomukset vaihtelee, tarkoitan sitä, kun kerrotaan omasta elämästä ja siitä mitä kullakin on.
Väitän, että osa näistä, jotka täällä yh;na kirjoittavat, eivät ole yksinhuoltajana päivääkään eläneetkään, vaikka niin väittävät..
Osa on pelkkiä riidan haastajia. Hekin leikkivät yh:jaa.
Nyt ihmettelenkin, mitä kivaa siinä on?

Huomaa selvästi, kun joku (äitix3 esim.)kirjoittaa kivasta päivästä yms. niin KUKAAN ei kommentoi, ei myöskään KUKAAN muu koskaan kirjoita mitään vastaavaa.
Kaikki muu teksti on enemmän tai vähemmän provosoivaa. Vastataankin vain sellaisiin, varmaan osa itse kirjoitettuja.
Kaikkein eniten minua on häirinnyt tuo epäjohdonmukaisuus. Välillä on lapsi, välillä lapsia. Välillä he ovat alaikäisiä välillä täysi-ikäisiä. Välillä ollaan hyvätuloinen, välillä yrittäjiä (kuvittelevat, että heillä olisi aikaa notkua täällä), joskus on taas kiva leikkiä miestäkin välillä. Samoin miesten on mukava ottaa välillä naisten hahmo... Mitä nyt ikinä tarve vaatiikaan.
Ja arvatkaas, mistä se tarve tulee?
Siitä, mitä joku muu kirjoittaa. On ollut huvittavaakin seurata, kuinka aiheen mukaan tänne eksyy aina "tarpeellisia" henkilöitä. Jos on aiheena leskeys, on paikka täynnä leskiä, jos on kinan alla mainittu yrittäjyys on pelipaikka täysi yrittäjiä ja heidän lapsiaan sekä puolisoitaan. Jos raha, on täällä pelkkiä hyvätuloisia. Ihan mitä ikinä tarvitaan.
Kun tulee kina, suorastaan riita, nimimerkit vaihtuvat tiuhaan. Koko ajan löytyy uusia nimimerkkejä, jotka hokevat samaa. Siinä mielessä hullu juttu, että he osuvat aina kommentoimaan juuri oikeaa viestiä...vaikka muita mahdollisuuksia olisi miten monta...sama tekniikkaa noudattaen osuu juuri nämä "tarpeelliset" kirjoittajat "oikeisiin" paikkoihin.

Pelkästään lukijana olen menettänyt mielenkiintoni palstaa kohtaan, koska koen, että tämä on vain suurta sirkusta. Ei näitä asioita voi ottaa tosissaan ja saada lohtua ja apua arkeensa.
Toivotan onnea kaikille niille, joiden tarina on totta. Mutta kuten sanoin, suurin osa kuuluisi muualle. Ehkäpä huuhaa-osastolle...

21

1365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äiti x 3

      Onnentoivotuksista.

      Elämäni ja kertomani jutut kestävät päivänvalon. Joten otan toivotukset vastaan.

      Elämä on joillekin "leikkiä" ja silloin voi tulla ja moittia mutta se unohdetaan että sen nikin takana on elävä tunteva ihminen.
      Minua satutti keväällä moni kirjoitus. riipaisi suoraan sydämestä. En ollut kunnossa kärsin pitkästä keuhkokuumeesta ja toipuminen kesti kauan... ja silloin en jaksanut ylimääräisiä.
      Nyt olen pieniä juttuja lukuunottamatta teräskunnossa.. joten täältä pesee jos kimppuuni käydään. Itseäni ja lapsiani puolustan naarasleijonan tehokkuudella kuten olen tehnyt "oikeassa" elämässäkin ja teen vastakin.
      Minulla on kovasti aikaa roikkua netissä kun mitään muuta en kykene tekemään toistaiseksi.

      Seriffin tulo palstalle rauhoitti kyllä tätä paljon siitä kiitos metelle.
      Toiveissa olisikin tehdä tästä palstasta se mukava paikka yh arjen auttamiseen.
      Toisten kokemuksista saa hyötyvinkkejä....

    • Nea

      Sulla on kyllä aikas vilkas mielikuvitus.

      Terveisiä vaan sinne huuhaa-osastolle.....

      • pippuri

        Mielikuvitus?
        Kuten sanoin lukemalla asia selviää. Ehkä paljon paremmin kuin riitelemällä ja syyttelemällä.

        Haluan että perustelet väitteesi.


    • yhÄityli

      olla sama fiilis.
      En kauheen tiiviisti täällä kyllä olekaan. En jaksa noita, jotka aina hyökkää kimppuun ekana, kun vaan saavat tilaisuuden.
      Tänä aamunakin kello ei soittanutkaan, lapset myöhästyivät koulusta, aamupuuro paloi pohjaan ja kiireessä nappasin lasten lautasille HAARUKAT syömistä varten. Hiukan he siinä toisiaan kummasti katsoivat ja kysyivät sitten, eiks oo lusikoita...
      Että tämmöstä. Mulla nää kuviot ei suuren suuria ole, mut ovatpas ainakin ihan omia ja aitoja.
      Otan myös onnentoivotukset vastaan.
      Toivotaan, että seriffi saa nämä kiusanhenget pois palstalta. Varmasti keinoja enemmän kuin meillä...mehän voidaan vaan riidellä.

      • Jone39

        *hymy*


      • yhÄityli

        vielä. Voihan olla että täälläkin joku yrittäjä luuraa, mutta ei varmasti mikään menestyvä.
        On kyllä totta, että yrittäjyys on kovaa hommaa. Exäni on yksityisyrittäjä. Oli jo aviossa ollessamme. Siihen se liitto kaatuikin. Ei ikinä kotona. Aina jossain muualla. Elin sitä yh:n elämää jo harjotuksena aiemmin...eipä sitten suurta muutosta tullu. Rahat vaan meni. Exä sai kirjanpidon näyttämään niin lähelle miinusta sillon, että en kostunut yrityksestä yhtään mitään. Elatusmaksutkin jäi pieniksi.


    • Jone39

      Kyllä oon yllättynyt itseeni kun oon nyt jo muutaman kirjoituksen tänne saanut aikaan =))
      Oot osaltaan oikees,lähinnä mua ärsyttää tuo voimakas kritiikki, justhan kirjoitin hiuka samasta asiasta tonne omaan juttuuni..
      Niin sinisilmäinen kuitenkin oon etten ole huomannut et täällä olis ns. feikkejä ??
      No meitä on moneks!!

      Nyt kun taas pääsin aloittaa niin kirjoitanpa jotain tän hetkisistä tunnoistani..
      Ei muuten ole pakko lukea !!
      Ex on lomalla uuden mies ystävänsä kanssa joten tytöt on nyt ke-ti minulla.
      Viime yö ja tämä aamu on olleet oikeen opettavaisia!! Yöllä n. 02.00 7 vuotias juuri koulun aloittanut alkoi itkeä hammaskipua ja parhaani mukaan sitä hoitelin ( muuten jääpalat tuntuu olevan hyvä ensiapu :)). aamulla 7.00 pienempi hoitoon, ja sit toimistolle odotteleen isomman koulun alkua. Soitto kouluun ja hammaslääkärille ja aika olis nyt 10.30. Haen tysön ja valmistaudun elämäni pahimpaan hammaslääkärillä käyntiin!! Kävinpä samalla kertomas autokorjaamolla et myöhästyn huollosta. Autoa en saa iltaan mennessä joten nyt alan soitteleen jostai kyytiä et saan kerättyä lapset maailmalta, (onneks naisystäväni saapuu illalla!!)
      Ai miks kirjoitan tällästä ??
      YMMÄRRÄN oikeen hyvin niitä yh. äitejä ja isejä jotka joutuvat kantamaan lapsista päivittäin kaiken vastuun!!
      *Ojentaa mitalin*
      Opss.. Pakko lopettaa ja laittaa lappu hetkeks luukulle. Pora on varmaan jo käynnissä...

      • pippuri

        oikeen kivaa luettavaa!
        Ennemmin minä tuota luen kuin jonkun houkan keksimiä juttuja. Tuo voi ainakin olla totta! Siihen voi samaistua!
        Ja se mitali kuuluu kyllä sinullekin...olet sen ansainnut, kuten me kaikki arjen sankarit...

        Ps. Täällä on niitä feikkejä. Mutta luuletko, että ne ilmoittautuvat? Ehei. Mutta ne antavat tälle kirjoitukselle kritiikkiä ja yrittävät kaataa väitteen. Merkkejä näkyvissä. Ohoi...


    • mies33

      toisaalta ohikulkijoitakin jotka silloin tällöin innostuvat jostain provosoivasta aiheesta voi olla liikkeellä. Kehittävämmät keskustelut syntyisi kun jokainen rekisteröisi nimensä. Ei tarvitsisi huutaa ja provosoida. Sellaisiakin keskusteluja on, jossain.

      • pippuri

        rekisteröinti kuin siihen nickin vaihtamiseen, jos siihenkään.
        Ei se auta, jos ihminen vaan keksii täällä tarinoita itsestään samalla nickillä, viikosta toiseen. Tätäkin löytyy, ja juuri tätä en ymmärrä. Miksi?
        Se tekee tästä palstasta jotenkin epämukavan.
        Ei voi oikein suoraan sanoakaan, ettei tule riitaa, ja sitten taas sellaisen nimimerkin kommentteja ei voi uskoa ainuttakaan, koska tulee mieleen, onko niistä totta mikään. Kun itse on rehellisesti liikkeellä.
        Mielestäni olisi ihan kiva, ja eräiden kohdalla näin onkin (kumarrus ainakin äitix3:lle), että käytetään samaa nickiä, aina. Tulee tunnetuksi ja tutuksi, kuten tuossa aiemmin sanoin.
        Se on tietysti ikävää, jos joku feikki sitten ottaa nickin käyttöönsä ja leikkii sillä, mutta sitä varten meillä on seriffi.
        Hän pystyy tarkistamaan onko nickin takana oikea henkilö, kunhan oikea vaan ilmoittaa feikistä hänelle. Olen siitä varma. Näin poistuisi sekin ongelma.
        Sitten kun yksi häirikkö valtaa palstan, tulee niitä väistämättä muitakin. Niitä ohikulkijoita, joilla ei palstan aiheeseen ole mitään sanomista.


      • x..
        pippuri kirjoitti:

        rekisteröinti kuin siihen nickin vaihtamiseen, jos siihenkään.
        Ei se auta, jos ihminen vaan keksii täällä tarinoita itsestään samalla nickillä, viikosta toiseen. Tätäkin löytyy, ja juuri tätä en ymmärrä. Miksi?
        Se tekee tästä palstasta jotenkin epämukavan.
        Ei voi oikein suoraan sanoakaan, ettei tule riitaa, ja sitten taas sellaisen nimimerkin kommentteja ei voi uskoa ainuttakaan, koska tulee mieleen, onko niistä totta mikään. Kun itse on rehellisesti liikkeellä.
        Mielestäni olisi ihan kiva, ja eräiden kohdalla näin onkin (kumarrus ainakin äitix3:lle), että käytetään samaa nickiä, aina. Tulee tunnetuksi ja tutuksi, kuten tuossa aiemmin sanoin.
        Se on tietysti ikävää, jos joku feikki sitten ottaa nickin käyttöönsä ja leikkii sillä, mutta sitä varten meillä on seriffi.
        Hän pystyy tarkistamaan onko nickin takana oikea henkilö, kunhan oikea vaan ilmoittaa feikistä hänelle. Olen siitä varma. Näin poistuisi sekin ongelma.
        Sitten kun yksi häirikkö valtaa palstan, tulee niitä väistämättä muitakin. Niitä ohikulkijoita, joilla ei palstan aiheeseen ole mitään sanomista.

        tai muuten elämässään alamaissa tai jos kirjoittaa arkaluontoisista asioistaan niin samaa nickiä aina käyttäessä tulee oma persoonallisuus muille tutuksi, silloin muut pystyvät loukkaamaan pahemmin, jopa masentamaan kokonaan. Siis saman nickin käyttö voi itsesuojelun kannalta olla haitaksikin. Reiluutta voi harrastaa esim. Sama otsikko - sama nicki, sama palsta - sama nicki, tms.


    • mette

      oikeassa, osin väärässä.
      Kaikenlaista kulkijaa riittää. Osa tulee kiusaamaan ja riitelemään. Aloitukset tehdään niin, että varmasti joku vetää herneen nenään.
      Mutta toki SUURIN osa on ihan ok.
      Äläkä viitsi lopettaa ainakaan kirjoittamista, jos kerran sen nyt aloitit!

      Kaikki eivät ole yhtä tarkasti seuranneet palstaa, ja toki yksinhuoltajiakin tulee ja menee.
      Samoja nimimerkkejä saattaa esiintyä ihan sattumaltakin.
      Mutta en väitä vastaan siinä, minkä sinä olet havainnut. Se on sinun mielipiteesi, eikä minulla ole oikeastaan mitään syytä siihen puuttuakaan. Ei ainakaan sheriffinä. Kirjoittelen täällä ihan vain lystiksenikin, kunhan työltäni joudan.

      Nyt on viikonloppuna edessäni pikku matka. Tiedä vaikka muuttaisin pois täältä, missä nyt asun.
      Työtä olisi tarjolla, asuntoa vain puuttuu.
      Tietty vanhakin pitäisi myydä, mutta onneksi en nyt asu muuttotappioalueella, joten eiköhän sekin järjesty. Jos siis tarvetta ilmenee...ja nyt ruokatunnille!

      • mim

        mulla on ehkä vaan tylsät aiheet tai jotain kun muuallakin ku täällä ni ei mun juttui ees noteerata koskaan! ja se on inhoittavaa. ja sit jos yhen kommentin joltain sain ni sekin masentavan negatiivinen! et eipä täältäkään yksinäinen sitä seuraa oikee saa... mä oon sellanen turisia, mut en samaa nicii kehtaa kans käyttää ku jos tulee liian tutux ni voi pahemmin loukata vain niinku tääl oon huomannu olevan tapana. mun mielipide vain!!!!


      • mette
        mim kirjoitti:

        mulla on ehkä vaan tylsät aiheet tai jotain kun muuallakin ku täällä ni ei mun juttui ees noteerata koskaan! ja se on inhoittavaa. ja sit jos yhen kommentin joltain sain ni sekin masentavan negatiivinen! et eipä täältäkään yksinäinen sitä seuraa oikee saa... mä oon sellanen turisia, mut en samaa nicii kehtaa kans käyttää ku jos tulee liian tutux ni voi pahemmin loukata vain niinku tääl oon huomannu olevan tapana. mun mielipide vain!!!!

        hyvä kommentti! Eipä siinä mitään.
        Eikä niistä negoista kannata niin välittää. Niitä tulee ja menee ja niihin törmää kaikki jossain vaiheessa. Joillakin on sellanen tapa, että ne haluaa satuttaa. Ja riidellä.
        Ei muuta kun lisää tekstiä ruutuun mim!


      • 3:n äiti
        mim kirjoitti:

        mulla on ehkä vaan tylsät aiheet tai jotain kun muuallakin ku täällä ni ei mun juttui ees noteerata koskaan! ja se on inhoittavaa. ja sit jos yhen kommentin joltain sain ni sekin masentavan negatiivinen! et eipä täältäkään yksinäinen sitä seuraa oikee saa... mä oon sellanen turisia, mut en samaa nicii kehtaa kans käyttää ku jos tulee liian tutux ni voi pahemmin loukata vain niinku tääl oon huomannu olevan tapana. mun mielipide vain!!!!

        Jokaisen elävän ihmisen ajatukset ovat tärkeitä
        ja hyvin uniikkeja!
        Jos jotkut eivät ole ymmärtäneet ajatuksiesi
        päälle mitään, niin se ei tarkoita, etteikö
        täällä ymmärrettäisi.

        Jos pelkäät nickin kautta "leimautumista",
        niin se on tavallaan pieni murhe siihen nähden,
        että jos kirjoittelet samalla nickillä, me osaamme mieltää sinut joksikin määrätyksi
        ihmiseksi meidän joukkoomme ja varmasti
        vastailemme.

        Negatiiviset palautteet tulevat yleensä muualta
        poikenneilta, eivätkä ole järin tärkeitä, kun
        ohikulkumatkalla kerran ovat.
        En nyt tietenkään voi sanoa, etteikö sieltäkin
        löytyisi asiaa, mutta me palstalla olijat
        teemme tämän palstan.

        Ajatuksesi ovat aivan varmasti huomion arvoisia,
        siis kirjoita edelleen, me kaikki olemme täällä
        toisiamme varten!
        Ilman meitä ei olisi koko saittia :))


    • minä

      Minä kuulun näihin, jotka käyttää eri nicia riippuen aina kirjoituksesta ja aiheesta. En halua "paljastua".. Äitix3 on hyvä esimerkki siitä, miten saattaa käydä jos on koko ajan sama nici. Hänethän mollaattiin todella ilkeästi maan rakoon - vain siksi että on yh?? ja sitten kävi niin, että sanoipa hän täällä palstoilla mitä tahansa, hän sai ilkeyksien ryöpyn niskaansa.

      Tuolloin totesin, etten halua olla joidenkin haukkumisen kohteena vain siksi, että kerron elämästäni, itsestäni täällä virtuaalimaailmassa.

      Toisaalta en ole keskinyt mitään hyvää nicia. Aina kun semmosen keksin, se "viedään" tai se on jo jollakulla muulla käydössä.

      Olen ehkä sitten tuollainen herkkänahkaisempi. Näistäkin kommenteista kun voi ihan oikeasti pahoittaa mielensä ja saada päivänsä pilalle.

      Olen joskus myös hiukan provosoiva tavassani ilmaista mielpipiteeni ja ajatukseni.. :) ulkopuolisen on varmaan vaikea nähdä sitten että kuka ja mitä tuo ihminen ihan todella on, koska tämä nettimaailma nyt on tämmönen mimmonen on, täällä helposti ymmärtää väärin kun on pelkät sanat ja sanat voi tarkoittaa toisille ihan muuta kuin itselle, joku ilmaisutapa olla sellainen että se ymmärretään väärin..

      Omaan elämääni on mahtunut monelaista, ja kun esiinnyn eri tai saman nicin alla, voi saada sekalaisen kuvan. Olen ollut yh kahdesti - takana on siis kaksi parisuhdetta, erilaisia sisällöltään ja erojen syytkin erit. Nyt olen taas tiiviissä parisuhteessa.
      Leskeys on tuttua siinä mielessä, että lasteni biol. isä on kuollut - tosin montamonta vuotta eromme jälkeen. Mutta kaikenlaista paperisotaa ja muutakin sälää siinä sitten lasten huoltajan ja pesänhoitajan ominaisuudesa oli.
      Ja itsekin olen vanhempani melko aikaisin menettänyt..

      Yksityisyrittäjyys on tuttua koska ko. biol. isä oli yksityisyrittäjä ja nykyinen mieheni on myös.

      Niin, ja onko menestyvä vai ei.. sen verran että yksi mies siitä itselleen palkan saa ja kesälomaakin onnistuu vähän pitämään.. ja aikaa ja elämää on kyllä muutakin kuin työ.. että persoonakohtainen juttu tämäkin, työnarkomania.

      Ja kun välissä on opiskeltu ja muutettu sinne ja tänne..
      niin tarinoita omasta kokemuspohjasta on riittämiin, ei niitä tarvitse keksiä. Saattaa siksi kuulostaa ihan sekopäiseltä, feikiltä, provoilta, valheilta. etenkin kun se nici-nimi vaihtuu - tosin saman keskusteluaiheen alla yritän muistaa kuka minä olen ja käyttää sitä samaa nimeä.
      Mutta ehkä pitäisi sitten keksiä joku kiva oikea nikki-nimi ja käyttää vain sitä. ? :)

      Ps: vaikka nyt sitten olenkin avoliitossa ja siten en ole enää yksinhuoltaja esim. siviilisäädyn mukaan (tosin ei ole siviliisäätyä yh, on eronnut tai naimaton, eli nyt ruksitan kohdan avoliitto), olen kuitenkin yhä edelleen yksihuoltaja näille omille lapsilleni. Siksi liikun yhä edelleen täällä yh-palstalla.

      • pippuri

        sentään mielipiteet muutu kirjoituksen mukaan vai muuttuuko?
        Moneen asiaan voi ottaa kantaa ja kommentoida ilman, että itse asiaa on kokenut. Asiasta pitää vain silloin olla mielipide.
        Itsehän sen päättää kuinka paljon itsestään tänne antaa. Antaako vain sen mielipiteen vai koko elämänkaarensa.
        Aivan itsestä kiinni. Jos pitäytyy mielipiteissä, miksei voisi käyttää samaa nimimerkkiä?
        Jos minä vielä tämän ketjun jälkeen kirjoitan (epäilen kyllä) käytän samaa. Kaiken uhallakin.
        Vain samoja nickejä käyttämällä syntyy "keskustelurinki". Ilman vakkareita se on aika mahdotonta.
        Minusta se olisi kiva, jos edes osa tuntisi toisensa.


      • ihan järkevää

        Sen verran hyökkääviä ovat kirjoittajat, että sanoipa täällä juu tai ei, niin aina on joku "repimässä kappaleiksi".


      • Äiti x 3

        on se että käytän aina samaa nikkiä.
        Siitäkin huolimatta että persoonani on paljastunut. Otin riskin ja olen sitä mieltä että se on kannattanut.. kuitenkin sitä positiivisyyttä on enemän kuin negatiivistä.
        Eikä se oikeastaan edes haittaa koska minun elämäni kestää päivänvalon kuten jo aikaisemmin totesin. Minulla ei ole salattavaa ja ne ihmiset jotka minut tuntevat tietävät sen.
        Myös sen että mitä minä olen oikeasti.

        Jos jotakuta tekee mieli minua parjata.. siitä vaan.. mutta sen voisi tehdä sillä omalla nikillä ja omalla persoonallaan. Voimpa jopa tulla ihan livenä parjattavaksi niin saatas kasvot....

        Muistan ystävämme keken.. joka haukkui tullen mennen ja palatessa koko ajan.
        Kerran juttelimme chatissa vähän aikaa ja valaisin elämääni vähän hänelle.... sen jälkeen en häneltä saanut haukkuja. Valitettavasti muut saivat.

        JOtenkin minusta tuntuu että niistä arkipäivän asioista voisi porista ihan asiallisissa merkeissä kuten joillakin palstoilla on tapana.
        Vaihdetaan kuulumisia aina sillä omalla nikillä ja kukin tietää kuka ja mikä toinen on. ja niitä ystäviäkin on siten mahdollista saada jota meillä tuskin kenelläkään on liikaa.
        Netti on avartanut minun elämääni paljon ja olen siitä onnellinen. Muutaman ihanan ihmisen olen tätä kautta oppinut tuntemaan ja heistä on tullut ihan live elämän ystäviä. Joukossa on miehiä ja naisia... seurustelukumppanini ei ole netin tuotosta tosin hänkin on tutustunut uusiin ystäviini.

        Unohtakaa kaikki se parjaaminen ja avatkaa silmänne huomaamaan että me kaikki olemme ihmisä jos minkinlaisin taustoin ja se on rikkaus se.
        Ja uskotteko.. tästä saa paljon enemän niin...


      • Äiti x 3
        pippuri kirjoitti:

        sentään mielipiteet muutu kirjoituksen mukaan vai muuttuuko?
        Moneen asiaan voi ottaa kantaa ja kommentoida ilman, että itse asiaa on kokenut. Asiasta pitää vain silloin olla mielipide.
        Itsehän sen päättää kuinka paljon itsestään tänne antaa. Antaako vain sen mielipiteen vai koko elämänkaarensa.
        Aivan itsestä kiinni. Jos pitäytyy mielipiteissä, miksei voisi käyttää samaa nimimerkkiä?
        Jos minä vielä tämän ketjun jälkeen kirjoitan (epäilen kyllä) käytän samaa. Kaiken uhallakin.
        Vain samoja nickejä käyttämällä syntyy "keskustelurinki". Ilman vakkareita se on aika mahdotonta.
        Minusta se olisi kiva, jos edes osa tuntisi toisensa.

        meidän ei pidä antaa periksi häiriköille... vaan pidetään pintamme.


    • 3:n äiti

      Olen ollut täällä vasta niin vähän aikaa,
      etten osaa kommentoida niitä enkä näitä aiheeseesi.

      Haluan vain toivottaa sinut, jos kiinnostaa,
      kirjoittamaan joukkoomme, johon itsekin olen
      vasta hiljan liittynyt.

      Uskon lapsen lailla, että suurin osa tänne kirjoittavista ON ja OVAT yksinhuoltajia ja yhdessä voimme jakaa arjen
      mukanaan tuomat ilot ja murheet.

      Kommenteista äkkiä kyllä huomaa, kuka feikkaa,
      ja ne voi jättää sitten omaan arvoonsa.
      Älä sinä pippuri luovuta vielä,
      meissä on potentiaalia ihan oikeasti. :))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      656
      8023
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2306
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2228
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1803
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1302
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1186
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      855
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      841
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      769
    Aihe