Tulevat sähkökatkokset

Marcel

Remember this: siirtyessämme "uuteen aikaan" tulee sähkön toiminta nykyisessä muodossaan loppumaan. Jo siirtymävaiheessa tulee ilmenemään suuria katkoksia sähkön toiminnassa.

No... miltäs siellä USA:ssa nyt näyttää.
Kaikki menee siis aikataulun mukaisesti.

(jaa että: "taas vedettiin nämä asiat pikku sähkövikaan".
No... ei voi mitään).

89

2972

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Manwe

      Usko, että kukaan ei ole koskaan osannut vielä ennustaa. Kaikki, mitkä on "ennusttettu oikein" on ollut pelkkää sattumaa.

      • Marcel

        Mihinkäkö viittaan. Missä mielessä?
        Viittaan USA:n laajaan sähkökatkokseen ja näilläkin palstoilla aiemmin olleisiin keskusteluihin siirtymisestämme ns. "uuteen aikaan". Vuonna 2012 ihmiskunta siirtyy elämään neljännen ulottuvuuden tilassa.

        Sitä ennen on tulossa kaikenlaisia mullistuksia, joista yksi on tuo sähkön toiminnan muuttuminen. Samoin maan magneettinen kenttä muuttuu ja planeetan värähtelytaajuus nousee.

        Tulevaisuuden näkeminen on täysin mahdollista, sillä kaikki mitä maailmankaikkeus sisältää, tapahtuu juuri tällä hetkellä, eli NYT -hetkessä. Aika on harhaa. Kaikki on siis jo tapahtunut.

        Esimerkiksi sinun elämäsi on jo olemassa ja tapahtunut. Kun siis katsoo maailmankaikkeutta (ja elämääsi) ikäänkuin ulkopuolelta, voi kertoa kaiken mitä siinä tapahtui.
        Kaikkeutta voi katsoa ulkopuolelta menemällä sisäpuolelle. Sisäisesti henkisen olemuksesi kautta voit ottaa yhteyden maailmankaikkeuden tietopankkiin, jossa on kaikki tieto kaikesta. Myös sinun elämästäsi.

        Oliko sekavasti sanottu? Näin se kuitenkin toimii.

      • Tyse
        Marcel kirjoitti:

        ymmärtänyt, niin 2012 tapahtuva neljänteen ulottuvuuteen siirtyminen onpi jonkinlaista ihmisen henkisen tason siirtymistä korkeammalle tasolle, onko näin?

      • Marcel
        Tyse kirjoitti:

        Niin... kaikkihan on jollakin energian värähtelytaajuudella.
        Kun planeettamme ja sen elollisten olentojen värähtelytaso nousee, tapahtuu tietoisuutemme kohoaminen korkeammalle tasolle.
        Kun elämme korkeammalla tasolla, on meillä käytössämme uusia kykyjä, joita pidetään tällä tasolla yliluonnollisina.
        Sinne voivat siirtyä ainoastaan ne, jotka pystyvät noita kykyjä käyttämään oikein.

        entäpä ne jotka ei pysty kohoamaan, mitä heille käy? Kuka määrää sen mikä on niiden kykyjen oikeaa käyttämistä?

      • Marcel
        Tyse kirjoitti:

        entäpä ne jotka ei pysty kohoamaan, mitä heille käy? Kuka määrää sen mikä on niiden kykyjen oikeaa käyttämistä?

        Eivätköhän "he" tänne jää. Siksi myös he ovat oikeassa sen suhteen, että mitään muutosta ei tapahdukaan. Eipä tietenkään... heille.

        Ylemmällä tasolla kaikki mitä ajattelet toteutuu lähes välittömästi. Tällä tasollahan viive on melkoinen, mutta toimintaperiaate sama.

        Ajatuksiesi tulee siis olla puhtaat. Siksipä hän, joka ei vielä olekaan valmis, lennähtää hyvin nopeasti takaisin tälle tasolle, koska ajatukset eivät ole hallinnassa ja hän tietysti luo jotakin pelottavia asioita itselleen.

        yyberit kohoavat korkeammalle värähtelytasolle, jossa ajatuksien pitää olla puhtaat. Eli minä en tule näkemään minkäänlaista muutosta vuonna 2012 (eikä muuten suuri osa maailman väestöstä). Miksi vuosi 2012 on sitten niin merkittävä ihmiskunnalle jos se ei koske kuin pienen pientä osaa ihmiskunnasta?

        Miten elämä jatkuu meidän alemmalla tasolla elävien kohdalla, normaalisti? Mitä "teistä" tulee, henkiolentoja ilman fyysistä olemusta?

        "Kenen" toimesta ihmiset jaotellaan yli-ihmisiin (neljänteen ulottuvuuteen nousevat) sekä muihin ("jäännöserät", "he"), terveisiä muuten Hitlerille.

        No kukas se niin sanoo, ettet sinä sinne tule? Kukas se niin sanoo, että korkeampi värähtelytaso olisi muita parempi, tai arvokkaampi?
        Miksi kouluissa siirrytään luokalta toiselle!

        Ihminen se itse "jaottelee" itsensä joko kykeneväksi tai ei. Kyse on tietoisuuden kohoamisesta.
        Hitlereitä ei ole täällä, eikä varsinkaan siellä.

        että, tietoisuuden kohoamista, tämä taitaa olla ensimmäinen kerta pariin tuhanteen vuoteen kun ihminen nousee tietoisuuden tasolla korkeammalle, vai?

        En minä tule mihinkään nousemaan, eihän minulla ole puhtaita ajatuksia, onkohan ollenkaan, en tiedä.

        Mistä sinä tiedät missä Hitlerin sielu/henki tms. on? Eikö Hitleri ole voinut näiden n. 60 vuoden aikana (meitin aikaa), kehittyä, kasvaa, katua, tehdä parannuksen, mistä sen tietää? Ehkä Hitler on "jaotellut" itsensä kykeneväksi tekemään parannuksen?

        Jaa ihmisen elämä on oppimista, aina uudelle tasolle, kunnes saavutetaan riittävän korkea taso (jonka on määritellyt "kuka"?) ja päädytään,loppujen lopuksi mihin?

        Toistan kysymyksen; miksi vuosi 2012 on niin tärkeä, jos se koskee vain pientä osaa ihmiskunnasta, koska fakta on, että hyvin harva ihminen siihen kykenee.

      • Cuthalu
        Marcel kirjoitti:

        Mihinkäkö viittaan. Missä mielessä?
        Viittaan USA:n laajaan sähkökatkokseen ja näilläkin palstoilla aiemmin olleisiin keskusteluihin siirtymisestämme ns. "uuteen aikaan". Vuonna 2012 ihmiskunta siirtyy elämään neljännen ulottuvuuden tilassa.

        Sitä ennen on tulossa kaikenlaisia mullistuksia, joista yksi on tuo sähkön toiminnan muuttuminen. Samoin maan magneettinen kenttä muuttuu ja planeetan värähtelytaajuus nousee.

        Tulevaisuuden näkeminen on täysin mahdollista, sillä kaikki mitä maailmankaikkeus sisältää, tapahtuu juuri tällä hetkellä, eli NYT -hetkessä. Aika on harhaa. Kaikki on siis jo tapahtunut.

        Esimerkiksi sinun elämäsi on jo olemassa ja tapahtunut. Kun siis katsoo maailmankaikkeutta (ja elämääsi) ikäänkuin ulkopuolelta, voi kertoa kaiken mitä siinä tapahtui.
        Kaikkeutta voi katsoa ulkopuolelta menemällä sisäpuolelle. Sisäisesti henkisen olemuksesi kautta voit ottaa yhteyden maailmankaikkeuden tietopankkiin, jossa on kaikki tieto kaikesta. Myös sinun elämästäsi.

        Oliko sekavasti sanottu? Näin se kuitenkin toimii.

        Siitähän seuraa lähinnä se, että voimme liikkua normaalin eteenpäin, ylöspäin, sivuun jne. lisäksi myös ajassa eteen/taakse/(pois, kait) eli 3. ulottuvuudessa olevan otuksen silmistä nähntynä jos näkee, voisi vaikka sekunnissa liikkua kilometrin kävelemällä...

      • Cuthalu
        Marcel kirjoitti:

        No kukas se niin sanoo, ettet sinä sinne tule? Kukas se niin sanoo, että korkeampi värähtelytaso olisi muita parempi, tai arvokkaampi?
        Miksi kouluissa siirrytään luokalta toiselle!

        Ihminen se itse "jaottelee" itsensä joko kykeneväksi tai ei. Kyse on tietoisuuden kohoamisesta.
        Hitlereitä ei ole täällä, eikä varsinkaan siellä.

        Tietoisuuden kohoamiseen tuskin liittyy se, että osaa olla ajattelematta jotain asiaa mitä "ei saisi" ajatella...

        Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on keksitty ?

      • Marcel
        Tyse kirjoitti:

        että, tietoisuuden kohoamista, tämä taitaa olla ensimmäinen kerta pariin tuhanteen vuoteen kun ihminen nousee tietoisuuden tasolla korkeammalle, vai?

        En minä tule mihinkään nousemaan, eihän minulla ole puhtaita ajatuksia, onkohan ollenkaan, en tiedä.

        Mistä sinä tiedät missä Hitlerin sielu/henki tms. on? Eikö Hitleri ole voinut näiden n. 60 vuoden aikana (meitin aikaa), kehittyä, kasvaa, katua, tehdä parannuksen, mistä sen tietää? Ehkä Hitler on "jaotellut" itsensä kykeneväksi tekemään parannuksen?

        Jaa ihmisen elämä on oppimista, aina uudelle tasolle, kunnes saavutetaan riittävän korkea taso (jonka on määritellyt "kuka"?) ja päädytään,loppujen lopuksi mihin?

        Toistan kysymyksen; miksi vuosi 2012 on niin tärkeä, jos se koskee vain pientä osaa ihmiskunnasta, koska fakta on, että hyvin harva ihminen siihen kykenee.

        "Toistan kysymyksen; miksi vuosi 2012 on niin tärkeä, jos se koskee vain pientä osaa ihmiskunnasta, koska fakta on, että hyvin harva ihminen siihen kykenee."

        Mistäs tiedät? Vuoteen 2012 on vielä paljon aikaa ja koko ajan meitä koulutetaan katastrofeilla, terroriteoilla ja luonnonmullistuksilla. Kyse on vain "riittävästä" massatietoisuuden noususta.

        Kyllähän nyt jo suuri osa ajattelee, että tässä nykysysteemissä ei ole mitään järkeä.

        Kyse ei ole pientä osaa, vaan enemmistöä koskevasta muutoksesta.

      • Marcel
        Cuthalu kirjoitti:

        Tietoisuuden kohoamiseen tuskin liittyy se, että osaa olla ajattelematta jotain asiaa mitä "ei saisi" ajatella...

        Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on keksitty ?

        "Tietoisuuden kohoamiseen tuskin liittyy se, että osaa olla ajattelematta jotain asiaa mitä "ei saisi" ajatella.."

        Kokonaisuudesta tietoinen ihminen ajattelee huomattavasti puhtaammin, kuin esimerkiksi henkilö, jonka intresseissä on vain oma itse.

        "Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on keksitty ? "

        Ei mistään.

      • Marcel
        Cuthalu kirjoitti:

        Tietoisuuden kohoamiseen tuskin liittyy se, että osaa olla ajattelematta jotain asiaa mitä "ei saisi" ajatella...

        Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on keksitty ?

        "Tietoisuuden kohoamiseen tuskin liittyy se, että osaa olla ajattelematta jotain asiaa mitä "ei saisi" ajatella.."

        Kokonaisuudesta tietoinen ihminen ajattelee huomattavasti puhtaammin, kuin esimerkiksi henkilö, jonka intresseissä on vain oma itse.

        "Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on keksitty ? "

        Ei mistään.

      • Marcel
        Cuthalu kirjoitti:

        Siitähän seuraa lähinnä se, että voimme liikkua normaalin eteenpäin, ylöspäin, sivuun jne. lisäksi myös ajassa eteen/taakse/(pois, kait) eli 3. ulottuvuudessa olevan otuksen silmistä nähntynä jos näkee, voisi vaikka sekunnissa liikkua kilometrin kävelemällä...

        Niin... aika ei ole rajoitteena. Vain oma mieli, eli mitä se haluaa luoda, sitä se myös saa.
        Näinhän on nytkin, mutta viive on pidempi.

      • Cuthalu
        Marcel kirjoitti:

        "Tietoisuuden kohoamiseen tuskin liittyy se, että osaa olla ajattelematta jotain asiaa mitä "ei saisi" ajatella.."

        Kokonaisuudesta tietoinen ihminen ajattelee huomattavasti puhtaammin, kuin esimerkiksi henkilö, jonka intresseissä on vain oma itse.

        "Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on keksitty ? "

        Ei mistään.

        Entäpä jos esimerkiksti kokonaisuudesta erittäin tietoinen ihminen ja ajattelee silti enemmän vai vähemmän puhtaasti vaikka yhteiskunnan "saastuttamisen" takia ja se ei johdu siitä että olisi egoisti.

        Niin ja jos oletetaan että siellä voi tehdä tahdonvoimalla asioita niin eiköhän siinä kmminkin ole sellainen raja että asioita voi ajatella ilman että niitä tapahtuu mutta jos päättää haluta niiden tapahtumista niin ne tapahtuvat vai ?

        ""Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on keksitty ? "

        Ei mistään. "

        Vaihdetaan sitten keksitty sana siihen, että mistä se on tullut ?

        No jos nyt satut saamaan päähäsi huonon ajatuksen, niin ainahan sen voit korjata hyvällä.
        Tärkeintä on nimenomaan todellinen halu jotakin asiaa kohden, ei pelkkä pinnallinen ajatus.
        Voitais karkeasti sanoa, että se mitä haluat tapahtuu.

        "Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on tullut ? "

        Monesta lähteestä ympäri maailmaa. Tämä nyt on niin hemmetin pitkä juttu Mayoineen ja pyramideineen, sekä kanavointeineen. Se on monen asian summa.
        No... eihän sitä voi muuta kuin seurata kuinka maailma muuttuu tästä eteenpäin.

      • zxcv
        Marcel kirjoitti:

        "Toistan kysymyksen; miksi vuosi 2012 on niin tärkeä, jos se koskee vain pientä osaa ihmiskunnasta, koska fakta on, että hyvin harva ihminen siihen kykenee."

        Mistäs tiedät? Vuoteen 2012 on vielä paljon aikaa ja koko ajan meitä koulutetaan katastrofeilla, terroriteoilla ja luonnonmullistuksilla. Kyse on vain "riittävästä" massatietoisuuden noususta.

        Kyllähän nyt jo suuri osa ajattelee, että tässä nykysysteemissä ei ole mitään järkeä.

        Kyse ei ole pientä osaa, vaan enemmistöä koskevasta muutoksesta.

        Luultavasti kuulut johonkin seuraan, josta saat näitä ajatuksia. Kuka tätä joukkoa johtaa ja keksii näitä juttuja?

      • Marcel
        zxcv kirjoitti:

        Luultavasti kuulut johonkin seuraan, josta saat näitä ajatuksia. Kuka tätä joukkoa johtaa ja keksii näitä juttuja?

        Mihin seuraan itse kuulut?

        Ehei... kyllä tämä minun kohdallani on sisäänrakennettua tietoa.
        Eihän näihin kysymyksiin muuten pysty vastailemaan.

      • Tyse
        Marcel kirjoitti:

        Mihin seuraan itse kuulut?

        Ehei... kyllä tämä minun kohdallani on sisäänrakennettua tietoa.
        Eihän näihin kysymyksiin muuten pysty vastailemaan.

        Mitenköhän olet saanut ongittua esiin tuon sisään rakennetun tiedon?

      • Marcel
        Tyse kirjoitti:

        Mitenköhän olet saanut ongittua esiin tuon sisään rakennetun tiedon?

        Sisäinen kanava on avautunut pikkuhiljaa ja informaatio on yhä
        vahvempaa ja selkeämpää. Periaate on se, että tietoisuutta siirretään fyysisestä kehosta sinne syvälle Henkeen päin.
        Vastaanottamisessa tulee Minä siirtää sivuun.

      • Tyse
        Marcel kirjoitti:

        No jos nyt satut saamaan päähäsi huonon ajatuksen, niin ainahan sen voit korjata hyvällä.
        Tärkeintä on nimenomaan todellinen halu jotakin asiaa kohden, ei pelkkä pinnallinen ajatus.
        Voitais karkeasti sanoa, että se mitä haluat tapahtuu.

        "Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on tullut ? "

        Monesta lähteestä ympäri maailmaa. Tämä nyt on niin hemmetin pitkä juttu Mayoineen ja pyramideineen, sekä kanavointeineen. Se on monen asian summa.
        No... eihän sitä voi muuta kuin seurata kuinka maailma muuttuu tästä eteenpäin.

        "Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on tullut ? "

        New age- kirjallisuushan on täynnä tuon tyyppistä. Suomessa Rauni- Leena- Luukanen, jonka teoksissa on kuitenkin ihan mielenkiintoisia asiota, kuten vainoharhaisuus, disinformaatio yms. höpinät.

        Suurin new agen ongelma on mielestäni se että, meditaation kautta saadut "(elämän)ohjeet" sekä "henkiolennoilta" ala michael(?) muilta varajeesuksilta saadut ennustukset ovat epäluotettavia, koska lähteestä ei ole varmuutta.

      • Cuthalu
        Marcel kirjoitti:

        Sisäinen kanava on avautunut pikkuhiljaa ja informaatio on yhä
        vahvempaa ja selkeämpää. Periaate on se, että tietoisuutta siirretään fyysisestä kehosta sinne syvälle Henkeen päin.
        Vastaanottamisessa tulee Minä siirtää sivuun.

        Onko se henki tyhmempi kuin fyysinen ruumis jos siihen suuntaan pitää tietoisuutta siirtää vai ? Ja miksi hengellä pitäisi olla minä ? Ja minkä takia yleensäkään tässä sielujutussa useimmat aina ajattelee että jokaisella olisi täysin oma erillinen sielu muista, kuulostaa oikeastaan lähinnä ihmisten tavalta kokea maailma mahollisimman turvallisen tuntuisena. Ja miten sitten selittää sielujen määrän kasvun ja onko niitä tasan yhtäpaljon kuin on ihmisiä vai enemmän/vähemmän ? Miksei sielu voisi olla brahma(jos nyt muistin oikein nimen) ?

      • einari
        Marcel kirjoitti:

        "Toistan kysymyksen; miksi vuosi 2012 on niin tärkeä, jos se koskee vain pientä osaa ihmiskunnasta, koska fakta on, että hyvin harva ihminen siihen kykenee."

        Mistäs tiedät? Vuoteen 2012 on vielä paljon aikaa ja koko ajan meitä koulutetaan katastrofeilla, terroriteoilla ja luonnonmullistuksilla. Kyse on vain "riittävästä" massatietoisuuden noususta.

        Kyllähän nyt jo suuri osa ajattelee, että tässä nykysysteemissä ei ole mitään järkeä.

        Kyse ei ole pientä osaa, vaan enemmistöä koskevasta muutoksesta.

        Eli siis ei kukaa tule värähtelemää kaikessa hiljaisuudessa 4.ulottuvuuteen.. Ennen kyseistä h-hetkeä suurinta osa ihmisistä on informoitu mitä tapahtuu. Ja suurinta osaa on myös yritetty saada mukaan hommaan. Ne jotka ei sinne ole valmiita ei siirry. On myös varmasti ihmisiä jotka eivät halua edes luopua nykyisestä illusiostaan (eli maailmankuvasta) vaikka lekalla sen 4.ulottuvuuden sinne päähän takois. Ja se on sitte kova paikka monelle hyväksyä kun "taivas aukeaa" ja tietoisuus kaikkeudesta kasvaa. Mitä kaikkea meiltä onkaan salattu valtio- ja muiden elinten taholta.... Tämä siis ennen h-hetkeä. Ne jotka ei kykene siirtymaan menee jatkamaan muualle eli pois tältä planeetalta. Eli siis kehittymään, koska kaikki ajallaan jokaiselle.

        Sanottakoon nyt sitten näin että tämä on minun uskomukseni.

      • Tyse
        einari kirjoitti:

        Miten se 4. ulottuvuuden sinne päähän voisi takoa, jos ei ole valmis niin ei ole valmis? Niin mihin planeetalle me kyvyttömät matkataan kehittymään, onko sitä määritelty? Neljänteen ulottuvuuteen kehittyminen, mihin te kyvykkäät enää planeetta tarvitsette (tietysti voi olla, että olen ymmärtänyt väärin, tiedätteköhän itsekään mitä se tarkalleen pitää sisällään?)

        Kai ne uskomukset johonkin perustuu, kerrotko mihin?

      • Marcel
        Tyse kirjoitti:

        "Mistä tuo korkeampi värähtelytaajuus=korkeampi tietoisuus homma on tullut ? "

        New age- kirjallisuushan on täynnä tuon tyyppistä. Suomessa Rauni- Leena- Luukanen, jonka teoksissa on kuitenkin ihan mielenkiintoisia asiota, kuten vainoharhaisuus, disinformaatio yms. höpinät.

        Suurin new agen ongelma on mielestäni se että, meditaation kautta saadut "(elämän)ohjeet" sekä "henkiolennoilta" ala michael(?) muilta varajeesuksilta saadut ennustukset ovat epäluotettavia, koska lähteestä ei ole varmuutta.

        Kaupallinen hössötys kursseineen on pilannut koko hyvän ydinasian.
        Täytyy osata karsia ylimääräiset pois.

      • Marcel
        Cuthalu kirjoitti:

        Onko se henki tyhmempi kuin fyysinen ruumis jos siihen suuntaan pitää tietoisuutta siirtää vai ? Ja miksi hengellä pitäisi olla minä ? Ja minkä takia yleensäkään tässä sielujutussa useimmat aina ajattelee että jokaisella olisi täysin oma erillinen sielu muista, kuulostaa oikeastaan lähinnä ihmisten tavalta kokea maailma mahollisimman turvallisen tuntuisena. Ja miten sitten selittää sielujen määrän kasvun ja onko niitä tasan yhtäpaljon kuin on ihmisiä vai enemmän/vähemmän ? Miksei sielu voisi olla brahma(jos nyt muistin oikein nimen) ?

        Eihän niitä Sieluja loppujen lopuksi ole kuin yksi. Silloinhan tiedetään mistä on kyse.

        Mutta se yksi iso Sielu on jakautunut meiksi osasieluiksi, jotka olemme kuitenkin henkisesti kytkeytyneinä edelleen toisiimme. Nyt kun otamme yhteyden tuon kytköksen kautta tuohon kokosieluun, saamme vastaukset kaikkiin kysymyksiin.

        Sielujen määrä voi edelleen lisääntyä jakautumalla.

      • Marcel
        einari kirjoitti:

        Eli siis ei kukaa tule värähtelemää kaikessa hiljaisuudessa 4.ulottuvuuteen.. Ennen kyseistä h-hetkeä suurinta osa ihmisistä on informoitu mitä tapahtuu. Ja suurinta osaa on myös yritetty saada mukaan hommaan. Ne jotka ei sinne ole valmiita ei siirry. On myös varmasti ihmisiä jotka eivät halua edes luopua nykyisestä illusiostaan (eli maailmankuvasta) vaikka lekalla sen 4.ulottuvuuden sinne päähän takois. Ja se on sitte kova paikka monelle hyväksyä kun "taivas aukeaa" ja tietoisuus kaikkeudesta kasvaa. Mitä kaikkea meiltä onkaan salattu valtio- ja muiden elinten taholta.... Tämä siis ennen h-hetkeä. Ne jotka ei kykene siirtymaan menee jatkamaan muualle eli pois tältä planeetalta. Eli siis kehittymään, koska kaikki ajallaan jokaiselle.

        Sanottakoon nyt sitten näin että tämä on minun uskomukseni.

        Allekirjoitan jotakin tuon suuntaista.

      • einari
        Tyse kirjoitti:

        Miten se 4. ulottuvuuden sinne päähän voisi takoa, jos ei ole valmis niin ei ole valmis? Niin mihin planeetalle me kyvyttömät matkataan kehittymään, onko sitä määritelty? Neljänteen ulottuvuuteen kehittyminen, mihin te kyvykkäät enää planeetta tarvitsette (tietysti voi olla, että olen ymmärtänyt väärin, tiedätteköhän itsekään mitä se tarkalleen pitää sisällään?)

        Kai ne uskomukset johonkin perustuu, kerrotko mihin?

        "Miten se 4. ulottuvuuden sinne päähän voisi takoa, jos ei ole valmis niin ei ole valmis?" No ei kai sitä voikkaan.. Tai voi mutta ei silti ole valmis.

        "Niin mihin planeetalle me kyvyttömät matkataan kehittymään, onko sitä määritelty?"
        En tiedä, mutta kuulin vähän huhuu että se ois maan kaltainen paikka 3.ulottuvuudessa..

        "Neljänteen ulottuvuuteen kehittyminen, mihin te kyvykkäät enää planeetta tarvitsette (tietysti voi olla, että olen ymmärtänyt väärin, tiedätteköhän itsekään mitä se tarkalleen pitää sisällään?)"

        Kuka on määritelly että kuka on kyvykäs. Se että minä nyt kerron sinulle näitä asioita ei tarkoita sitä että olisin itsekkään vielä valmis siirtymään sinne. Toivon että olisin. Voihan olla että sinä siirryt ja minä en. Meille on nyt annettu aikaa tehdä parannus. Eli luopumalla materialistista himoistamme, maallisen omaisuuden keräämisestä ja omaan napaan tuijottamisesta jne... ja siirymällä sen sijaan keskittymään muiden ihmisten hyvinvointiin ja henkiseen puoleen sekä niin hömpsältä ku se kuulostaaki ni panostamalla rakkauteen ;), erityisesti lähimmäisen..

        "Kai ne uskomukset johonkin perustuu, kerrotko mihin?" No voin mä kertoo. Tietoon.

        Tieto on peräisin mistä?

        Maan kaltainen planeetta jossain 3. ulottuvuudessa? Niin missä? Ovatko muutkin tietosi noin epämääräisiä, huhuja?

        "Eli luopumalla materialistista himoistamme, maallisen omaisuuden keräämisestä ja omaan napaan tuijottamisesta jne..."
        Juuri tuohon perustuu se ettei kovinkaan moni ihminen tule "pääsemään" korkeammalle tasolle. Kautta kirjoitetun historian ihminen on ollut samanlainen ja tulee aina olemaan.

        Rakkauteen panostaminen ei kuulosta yhtään hömpsältä, vaan viisaalta:).

    • Ripe

      Ja mitähän selityksiä siellä Amerikassa taas keksitäänkään katkon syyksi,ja taas kaikki salataan kansalta!

      • Marcel

        Minä ainakin koettaisin tarjota Lovesan, tai vastaavan viruksen iskemistä voimaloihin.

        Ainakin tuon johdosta on helppo taas pyytää varoja kansalta valtiolle.

    • hallanvartija

      sehän on Raknarök...josta jo viikingit kertoivat.maan navat vaihtaa paikkaa ja.....

      • Marcel

        Viikinki ampui itseään ja on pipinä.

        Niinhän he taisivat kertoa ja monet muutkin alkuperäiskansat.
        Saas nähdä milloin pallo kellahtaa.

    • 1 .

      Kuka on siirtymässä ?
      Vaikuttaa jokaiseen maan päälliseen ?

      • Marcel

        Kukako siirtyy? No se joka on siihen henkisesti valmis.
        Niin... kyllä se kaikkiin kuitenkin vaikuttaa tavalla tai toisella.

      • 0 .
        Marcel kirjoitti:

        Kukako siirtyy? No se joka on siihen henkisesti valmis.
        Niin... kyllä se kaikkiin kuitenkin vaikuttaa tavalla tai toisella.

        Tuossa ei ole järkeä, mutta onko meissäkään.

    • Mylläri

      Jos on iso maa, on mahdollisuus suureen sähkökatkokseen suurempi kuin pienessä maassa!!!
      Aina jenkkilässä on ollut isoja katkoksia, löytyy kyllä kirjoista, jopa laajemman alueen ja pidempiaikaisia kuin tämä tämänkertainen.

      Siis enemmän kuin huono todiste mistään muutoksesta kaikenkaikkiaan.

      Vai on tämänkesäisten suomimylistysten polttopiste nyt Jenkkilässä, syksyssä ja loppuetappi vuodessa 2012 =DDD

      No viimein joskus vuosituhansien saatossa joku on oikeassa.
      Sitten tuolla perässä ja keskutelussa suuri opettaja Marsu kertoo värähtelytaajuuksista ja muuta huuhaata jotka ovat ihan oikeaa sähköistä toimintaa, eli ei sähkö/magnetismi mihinkään katoa, kaveri ei vain käsitä normaalifysiikasta ja maailman perussäännöistä yhtään mitään.

      On sama aikakaudelle ja muille asioille jos joku onnistuu tai sitten vain hurahtaa ja hän on tuossa ihmemaailmassaan vuosiluvuista huolimatta. Kuten Marsu itsekkin toteaa yhdessä vastauksessaan, silloin ei ole mitään muutosten alkuvuotta tai rajavuotta 2012. Kaikkihan on nyt. Tosin fyysinen ihminen elää tämän maailman säännöillä ja sen sisällä, eikä sieltä pääse fyysisine ruumiineen koskaan eri taajuuksille. Siis henkivaellus ja kuolema ovat ne reitit joita myöten se kukaties joskus on mahdollinen.

      Värähtelytaajuuksien muutto joko ylös tai alaspäin tai altistuminen eri taajuuksille tappaa ihmisen fyysisen ruumiin ja jo hyvin pieni muutos aiheuttaa mm, syöpää.

      No jointtimies on jointtimies

      Se siitä

      • Marcel

        Nyt on Myllärillä menneet jauhot sekaisin. Näin käy kun puhutaan käsityskyvyn ulkopuolelle menevästä tiedosta.

        "Aina on ollut sähkökatkoksia." Niin on, ja lisääntymään päin ovat, kuten kerroin.

        Värähtelytaajuudet ovat nimenomaan (kuten itsekin huomasit) aivan normaalia toimintaa, eli mistään huuhaasta ei olekaan kyse.

        Olet käsittänyt sähkö-opin perusteet aivan väärin. Oleppas tarkkana nyt. Eihän sähkö mihinkään katoa, se muuttuu vain toisen luonteiseksi. Ymmärrätkö. Polariteetit vaihtuvat, ynnä muuta kivaa.

        Jaahas... kukas se on puhunut mistään tämän samanlaisen fyysisen kehon viemisestä yhtään minnekään? Aivan... nobody.

        No... tämä asia on tietysti sinulle kova paikka. Pelkäät niin vietävästi.

      • minä

        Sinulla on tuo kirjoitusten laatu laskenut kyllä reippaasti. Tällä hetkellä ei tekisi juurikaan mieli kehua sinua mistään, mutta pakko kuitenkin antaa arvostusta aina ihmisille jotka todella jaksaa itse etsiä tietoja ja muodostaa oman käsityksensä asioista (näin minäkin teen). Mutta ero on siinä, että en tuputa omia teorioitani muille absoluuttisina totuuksina kuten sinä tunnut tekevän, vaan ilmaisen kyllä selvästi että se on oma uskomukseni/kantani. Totuushan on, että et tiedä varmasti tapahtuuko 2012 yhtään mitään normaalista poikkeavaa, sinulla on vain uskomus joka perustuu Mayojen kalenteriin. Yhtälailla monia ihmisiä varmaan jännitti vuosituhannen vaihtuminen, mutta tapahtuiko mitään? aivan...

        Faktat faktoina ja uskomukset uskomuksina.

      • einari
        minä kirjoitti:

        kerrotko nyt ite apsoluuttisena totuutena tiedon perustuvan pelkästään maijojen kalenteriin? Olisiko mahdollista selittää moinen itsevarmuus varmalla tiedonlähteellä? aivan...

        Fakat uskomuksina ja uskomukset faktoina.

      • Marcel
        minä kirjoitti:

        Sinulla on tuo kirjoitusten laatu laskenut kyllä reippaasti. Tällä hetkellä ei tekisi juurikaan mieli kehua sinua mistään, mutta pakko kuitenkin antaa arvostusta aina ihmisille jotka todella jaksaa itse etsiä tietoja ja muodostaa oman käsityksensä asioista (näin minäkin teen). Mutta ero on siinä, että en tuputa omia teorioitani muille absoluuttisina totuuksina kuten sinä tunnut tekevän, vaan ilmaisen kyllä selvästi että se on oma uskomukseni/kantani. Totuushan on, että et tiedä varmasti tapahtuuko 2012 yhtään mitään normaalista poikkeavaa, sinulla on vain uskomus joka perustuu Mayojen kalenteriin. Yhtälailla monia ihmisiä varmaan jännitti vuosituhannen vaihtuminen, mutta tapahtuiko mitään? aivan...

        Faktat faktoina ja uskomukset uskomuksina.

        Miksikäs se tieto siitä muuttuu, vaikka sen perässä lukee että "minun mielestäni"?

        Tietoni eivät todellakaan ole Maya -kalenterin, eikä tyttökalenterin varassa.
        Kyllä siihen liittyy paljon muuta.

        Muuten... vuosituhannen vaihtumisen jälkeen on tapahtunut runsaasti. Et vain huomaa sitä.
        Maailma on aivan erilainen ihmisten mielissä. Siihen ovat sodat ja terroriteot, sekä muut katastrofit meitä auttaneet. Ja tapahtumille saadaan jatkoa.

      • Mylläri
        Marcel kirjoitti:

        Nyt on Myllärillä menneet jauhot sekaisin. Näin käy kun puhutaan käsityskyvyn ulkopuolelle menevästä tiedosta.

        "Aina on ollut sähkökatkoksia." Niin on, ja lisääntymään päin ovat, kuten kerroin.

        Värähtelytaajuudet ovat nimenomaan (kuten itsekin huomasit) aivan normaalia toimintaa, eli mistään huuhaasta ei olekaan kyse.

        Olet käsittänyt sähkö-opin perusteet aivan väärin. Oleppas tarkkana nyt. Eihän sähkö mihinkään katoa, se muuttuu vain toisen luonteiseksi. Ymmärrätkö. Polariteetit vaihtuvat, ynnä muuta kivaa.

        Jaahas... kukas se on puhunut mistään tämän samanlaisen fyysisen kehon viemisestä yhtään minnekään? Aivan... nobody.

        No... tämä asia on tietysti sinulle kova paikka. Pelkäät niin vietävästi.

        Satujutut

        vähän asiaa: Leikkasin pätkän

        Tv-kanava CNN kertoi, että Pohjois-Amerikan sähkönjakelun luotettavuudesta vastaavan viraston NERC:n mukaan sähkökatkos saattoi alkaa torstaina kello 15.06 linjaan tulleesta häiriöstä. Tunnin kuluessa tuon 345 000 voltin linjan katkeamisesta neljä muuta vastaavaa linjaa putosi pois verkosta. Kello 16.08 Yhdysvalloissa ja Kanadassa alettiin havaita sähkövirran heittelyitä ja kolmea minuuttia myöhemmin valot sammuivat. 50 voimalinjan muodostama ns. Erien silmukka on NERC:in johtajan Michael Gentin mukaan ollut ongelma jo vuosien ajan.

        Eli eivät ufot, eivät hattivatit eivätkä taajuudet aiheuttaneet katkosta.

        Yksi linja katkesi, onhan se selvää. Metalli väsyy, on täälläkin sähkökatkoksia.
        Jenkkilässä on ihmisiä ja maata paljon enemmän kuin täällä. Kaapeleita ja linjoja on enemmän. Kuitenkin voimalaitoksissa on ihan viisasti tehty, kun laitetaan varmistukset ja lauhduttimet toimimaan toisen verkon virralla. Eli tällaisissa tapauksissa sitten voi käydä näinkin, kun ohjaus ja jäähdytysjärjestelmät sammuvat ajavat voimalaitokset itsensä automaattisesti alas, ihan noin asukkaiden turvaksi ja tämän fyysisen ruumiin hyvinvointia ajatellen.

        Toisaalta mikä tarve sinulla on "pelotella tai kertoa näille fyysisille ihmisille mitään, sinullahan on omat humpuukiyhteytesi vähän joka suuntaan? Miksi käytät näin monimutkaista ja vaikeaa laitetta sormillasi kuin tietokone on? Nämä kaikkihan ovat harhaa ja hussutusta, vai kuinka?

        Noin suurena joulupukkina ja hattivattina voit varmasti ja ihan omia kirjoituksiasi siteeratakseni, hiippailla kenen tahansa makuuhuoneeseen ja pääkoppaan. Luulisi tuon tavan riittävän!!! =DDD

        On muuten kiva nähdä tuosssa vuonna 2013 mitä sitten kirjoittelet nettiin...

        Galaktinen liitto on bisnestä tekevä herkkäuskoisten kusetuslaitos. Ei tällaisilla jutuilla ja kirjoituksilla tehdä muuta kuin hallaa niille oikeille rajatiedon asioille, niitäkään ei kohta kukaan ota todesta, kun maailmanlopuilla mainostetaan kirjoja.

      • Marcel
        Mylläri kirjoitti:

        Voit uskoa jenkkilän insinöörien diagnoosia katkoksen syistä. Ole hyvä.
        Varmuutta et kuitenkaan saa!

        Oletko tietoinen siitä pelistä, että kun tiedossa on tulevaisuudessa esim. mystisiä sähkökatkoksia, järjestetään niitä tahallisesti ennakkoon siksi, että kukaan ei sitten ihmettelisi ja kyselisi mitään. Eli siitä tehdään normaali arkinen juttu.

        Tämä on normaalia politiikkaa Ufojuttujen mitätöimisessä. Ensin uutisoidaan UFO -havainto ja sitten todetaan se säähavaintopalloksi. Normaalia disinformaatiota.

        Galaktinen Liitto "kusettaa" ainoastaan sinua.

        Se ei myöskään tuota sähköä!
        Se se on mystinen juttu ja totutusta uusiin värähtelyihin.....;/
        Eli nyt se sitten olikin Jenkkien salajuoni ja totuttelua, eikä värähtelytaajuuden muuttumisesta aiheutunut ilmiö jonka päätepisteeksi kerroit vuoden 2012......Hmmmmmm
        ¼ ¶ ¤ aluksssen lämp 89°C ssssSSSS
        Nyt värähtelyt tarttuivat minun koneeseeni, j o t eÈÐ$ n k i n Ô k um a sti vai jenkkijuttujako lienee 8-O

        ¶w ÷ߤ¤

        Mitäs se Mylläri nyt taas sotkee asioita??? Värähteleekö siellä pääkopassa edes herne?

        Sähkökatkoksessa ei ole mystiikkaa, kuten ei esimerkiksi Ufoissakaan.

        Esittelin sinulle vain lisätietoa Jenkkilän touhuista yleensä uusine asekehittelyineen.

        Varo sitä kompuutteriasi... se toimii sähköllä.

    • neiti nalle

      Jäi vähän epäselväksi pitääkö sitä vuotta 2012 odottaa vai pelätä? Onko siitä kirjoitettu mihinkään?

      • Esko

        Ennen vuodenvaihdetta 2000 oli tuollaista hössötystä, ja oli monenlaisia pelkoja. Jo silloin ajatelin, mitähän vuoden 2000 jälkeen keksitään. Tämä jatkuva jännityksessä pitäminen kuuluu nimittäin asiaan. Näiltä ennustajilta ei kuitenkaan saa mitään kunnollista tietoa.

        Pelkääminen on osa ihmisen luontoa. Pelko synnyttää näitä mielikuvitusjuttuja. Olen vuosien varrella nähnyt monia tällaisia tapuksia. Tätä voi pitää tosiasiana. Ihmisten sisällä on tulevaisuuden pelkoa ja he levittävät sitä ympärilleen.

      • ???
        Esko kirjoitti:

        että vuoteen 2012 uskovat (siis osa heistä) eivät suinkaan pelkää tapahtuvaa vaan odottavat sitä soisivat, että se alkaisi jo huomenna. Ei se todellakaan ole tulevaisuuden pelkoa, vaan sen odotusta. Lisäksi vuosiluvut ovat vain vuosilukuja.

      • Esko
        ??? kirjoitti:

        Näitä ennustajia pitää pyytää ennustamaan, mitä tapahtuu huomenna ja ensi viikolla. Asia selviää silloin nopeammin, jos he tuntevat lähitulevaisuuden asioita.

        Olen huomannut kyllä pari kertaa Marcelin kirjoittaneet "pelkäät niin helvetisti" tms. Tarkkoja lainauksia en saa, koska mikään haku ei toimi suomi24 viestien suhteen.
        Muutenkin on selvää, ettei kysymys ole iloisesta odotuksesta. Se ei ole ihmisluonteen mukaista.
        Pelko luo näitä odotuksia ja niistä kerrotaan muillekin. Ei ole mukavaa pelätä yksin, seurassa on turvallisempaa.

      • einari
        Esko kirjoitti:

        Ennen vuodenvaihdetta 2000 oli tuollaista hössötystä, ja oli monenlaisia pelkoja. Jo silloin ajatelin, mitähän vuoden 2000 jälkeen keksitään. Tämä jatkuva jännityksessä pitäminen kuuluu nimittäin asiaan. Näiltä ennustajilta ei kuitenkaan saa mitään kunnollista tietoa.

        Pelkääminen on osa ihmisen luontoa. Pelko synnyttää näitä mielikuvitusjuttuja. Olen vuosien varrella nähnyt monia tällaisia tapuksia. Tätä voi pitää tosiasiana. Ihmisten sisällä on tulevaisuuden pelkoa ja he levittävät sitä ympärilleen.

        Mä en kyl muista että vuodesta 2000 ois ollu tollasta hössötystä.. Olihan silloin jotain juttua että tulee maailmanloppu tai jotain sellasta. Mut joo. Siis kuka on väittänyt että tulevaisuutta täytyy pelätä? Pelkääkö esim. marcel tulevaisuutta niin paljon että se alkaa sepostelemaa ja hössöttelemää..? Aika lyhytnäköstä. Mitäs se siitä sais irti? Paitsi pissattua ihmisiä silmään? Mutta miksi? Sä tuijotat nyt esko yhteen pisteeseen eli vuoteen 2012, mut jos sä haluut pitää itteäs jännitykses siihen asti ni ok.. Sä oot jo iso poika jä päätät ite omista asioista. Mut voisithan sä tietysti tarkkailla ympärilles ja katsoa mitä maailmalla tapahtuu (omituiset sääilmiöt, helteet, tulvat, sähkökatkokset :), SARS, jne..) ja huomata että "ennustukset" tapahtuu jo.

        Pelko synnyttää juttuja. Kyllä.. Mut täs on nyt kyse siitä että synnyttääkö jutut pelkoja. Pakko kyl myöntää että jos ihmisten suunta tässä maailman rappeuttamisessä ei muuttuis eli vuonna 12 ei tapahtuiskaa mitää eikä sitä ennen siis niitä "ennustuksia", ni tulevaisuus näyttäis aika ankeelta. Vuos kakstoista on siis eräällä helpotus tai aika monella tapaa.

        Oishan se tietysti hieno juttu jos asiaan saataisi täysi varmuus asioista ja kenellekkään ei olisi epäselvää että missä mennään. Mut se nyt on semmonen juttu että sitä saa mitä tilaa. Jos läppäset totuutta poskelle kääntää se sulle toisenki posken. Jos ihmiset haluu olla uskomatta esim. ufoihin ja kieltää ne, niin ei ne meille yleisesti näyttäydy. Paitsi kohta puoliin ne kyllä rupee näyttäytymään liittyen vuoteen 12..

        Vuonna 2000 oli samanlaista hössytystä. Ja taisi olla 80- luvun lopullakin, ainahan niitä on, kaikki muuttuu hyväksi, me tulemme pelastumaan yms.

        Keneltä nämä "ennustukset" ovat lähtöisin? En nyt ihan ymmärrä miten asiat ovat muuttuneet niin, että "ennustukset" pätisivät paremmin, muutama tauti, hiukan sääilmiötä, ainahan niitä on ollut. Eikö esimerkiksi 60 vuotta sitten ihmiskunta ollut pahemassa kusessa. Semmonen heppu kuin Hitler, kuulemma samaa henkien kanssa löpisemistä hänkin harrasti. Onko tämä ensimmäinen kerta kun ihmiskunta on menossa suoraan päätä helvettiin? Tässä on hiukan samaa kuin Jehovan todistajien vuosiluvuissa 1914 och 1975.

        En nyt muista kirjan nimeä, mutta amerikkalaisen "ufoilijan" kirja se oli. Kirja oli kirjoitettu vuonna 1967 (tai 1966), siinä hän ennusti, että ufot rupeavat näyttäytymään toden teolla 3 vuoden sisällä (eli n. 1970), ja siitä seuraa kaikkea hyvää yms. 30 vuoden päästä luen varmasti samantyyppisen kirjan, jossa jälleen kerrotaan miten kaikki tulee muuttumaan, avaruuden ihmelapset pelastavat meitit.

      • Esko
        einari kirjoitti:

        Mä en kyl muista että vuodesta 2000 ois ollu tollasta hössötystä.. Olihan silloin jotain juttua että tulee maailmanloppu tai jotain sellasta. Mut joo. Siis kuka on väittänyt että tulevaisuutta täytyy pelätä? Pelkääkö esim. marcel tulevaisuutta niin paljon että se alkaa sepostelemaa ja hössöttelemää..? Aika lyhytnäköstä. Mitäs se siitä sais irti? Paitsi pissattua ihmisiä silmään? Mutta miksi? Sä tuijotat nyt esko yhteen pisteeseen eli vuoteen 2012, mut jos sä haluut pitää itteäs jännitykses siihen asti ni ok.. Sä oot jo iso poika jä päätät ite omista asioista. Mut voisithan sä tietysti tarkkailla ympärilles ja katsoa mitä maailmalla tapahtuu (omituiset sääilmiöt, helteet, tulvat, sähkökatkokset :), SARS, jne..) ja huomata että "ennustukset" tapahtuu jo.

        Pelko synnyttää juttuja. Kyllä.. Mut täs on nyt kyse siitä että synnyttääkö jutut pelkoja. Pakko kyl myöntää että jos ihmisten suunta tässä maailman rappeuttamisessä ei muuttuis eli vuonna 12 ei tapahtuiskaa mitää eikä sitä ennen siis niitä "ennustuksia", ni tulevaisuus näyttäis aika ankeelta. Vuos kakstoista on siis eräällä helpotus tai aika monella tapaa.

        Oishan se tietysti hieno juttu jos asiaan saataisi täysi varmuus asioista ja kenellekkään ei olisi epäselvää että missä mennään. Mut se nyt on semmonen juttu että sitä saa mitä tilaa. Jos läppäset totuutta poskelle kääntää se sulle toisenki posken. Jos ihmiset haluu olla uskomatta esim. ufoihin ja kieltää ne, niin ei ne meille yleisesti näyttäydy. Paitsi kohta puoliin ne kyllä rupee näyttäytymään liittyen vuoteen 12..

        Kirjoittelet tällaisia:
        "Pelkääkö esim. marcel tulevaisuutta niin paljon että se alkaa sepostelemaa ja hössöttelemää..? Aika lyhytnäköstä. Mitäs se siitä sais irti?
        Paitsi pissattua ihmisiä silmään? Mutta miksi?
        Sä tuijotat nyt esko yhteen pisteeseen eli vuoteen 2012, mut jos sä haluut pitää itteäs jännitykses siihen asti ni ok."

        Sekotat jo asiaa niin, että se olisin minä, joka vuoteen 2012 tuijotan ja pidän itseäni jännityksessä. Minä kirjoitin kuitenkin,että se on Marcel, joka tällaista tekee.

        Kyllä ennen vuotta 2000 oli kaikenlaista hössöttäjää liikkeellä ja viimeksi oli Nancy Leader ja Zetatalk. Minä olen nähnyt jonkun komeetan tullessa (Kohoutek) pari nuorta naista huutamassa peloissaan torilla. He saarnasivat kaikille, eivätkä uskoneet, ettei se komeetta tule 90 milj.km lähemmäksi maata. Kun olen nähnyt näitä monta tapausta, pidän sitä ihmiselle tyypillisenä käyttäytymisenä. Ennustelijoita tulee aina olemaan, ja keksitään uutta pelättävää.
        Seuraavan 100 vuoden aikana ilmaston muutokset voivat olla todella ikäviä ja pelottavia. Taloja tuhoutuu myrskyissä ja kuumuus on rasittavaa.
        Nämä ovat selviä asioita, mutta mihin ulottuvuuden muutokset perustuvat? Mikä se 4 ulottuvuus on? Millaisia uusia kykyjä siihen kuuluu? Miksi ei olla tyytyväisiä tähän nykyiseen ulottuvaisuuteen? Eikö voisi kehittää elämäänsä niin, että tämä ulottuvaisuus olisi miellyttävää?
        Minä esitän kysymyksiä, mutta toisten ulottuvuuksien tuntijoille ne pitäisi olla helppoja vastattavaksi.

      • Marcel
        Esko kirjoitti:

        Ennen vuodenvaihdetta 2000 oli tuollaista hössötystä, ja oli monenlaisia pelkoja. Jo silloin ajatelin, mitähän vuoden 2000 jälkeen keksitään. Tämä jatkuva jännityksessä pitäminen kuuluu nimittäin asiaan. Näiltä ennustajilta ei kuitenkaan saa mitään kunnollista tietoa.

        Pelkääminen on osa ihmisen luontoa. Pelko synnyttää näitä mielikuvitusjuttuja. Olen vuosien varrella nähnyt monia tällaisia tapuksia. Tätä voi pitää tosiasiana. Ihmisten sisällä on tulevaisuuden pelkoa ja he levittävät sitä ympärilleen.

        Tuo sinun vastauksesi oli kaikkein helpointa heittää tähän saumaan.
        Se on vanhanaikainen. Nyt ei ole kysymys mistään pikku ennustelemisesta. Et tiedä mistä nyt puhutaan.

      • Marcel

        Ei pelkoa. Enemmän tässä nykysysteemissä on pelättävää.

      • Marcel
        Esko kirjoitti:

        Näitä ennustajia pitää pyytää ennustamaan, mitä tapahtuu huomenna ja ensi viikolla. Asia selviää silloin nopeammin, jos he tuntevat lähitulevaisuuden asioita.

        Olen huomannut kyllä pari kertaa Marcelin kirjoittaneet "pelkäät niin helvetisti" tms. Tarkkoja lainauksia en saa, koska mikään haku ei toimi suomi24 viestien suhteen.
        Muutenkin on selvää, ettei kysymys ole iloisesta odotuksesta. Se ei ole ihmisluonteen mukaista.
        Pelko luo näitä odotuksia ja niistä kerrotaan muillekin. Ei ole mukavaa pelätä yksin, seurassa on turvallisempaa.

        Huomenna ei tapahdu mitään merkittävää, vaan vuonna 2012.
        Muista tämä... en puhu mistä tahansa vuosiluvusta.
        Omalla kohdallani on kyse nimenomaan iloisesta odotuksesta.
        Pelko tulee tietämättömyydestä.

      • einari
        Esko kirjoitti:

        Kirjoittelet tällaisia:
        "Pelkääkö esim. marcel tulevaisuutta niin paljon että se alkaa sepostelemaa ja hössöttelemää..? Aika lyhytnäköstä. Mitäs se siitä sais irti?
        Paitsi pissattua ihmisiä silmään? Mutta miksi?
        Sä tuijotat nyt esko yhteen pisteeseen eli vuoteen 2012, mut jos sä haluut pitää itteäs jännitykses siihen asti ni ok."

        Sekotat jo asiaa niin, että se olisin minä, joka vuoteen 2012 tuijotan ja pidän itseäni jännityksessä. Minä kirjoitin kuitenkin,että se on Marcel, joka tällaista tekee.

        Kyllä ennen vuotta 2000 oli kaikenlaista hössöttäjää liikkeellä ja viimeksi oli Nancy Leader ja Zetatalk. Minä olen nähnyt jonkun komeetan tullessa (Kohoutek) pari nuorta naista huutamassa peloissaan torilla. He saarnasivat kaikille, eivätkä uskoneet, ettei se komeetta tule 90 milj.km lähemmäksi maata. Kun olen nähnyt näitä monta tapausta, pidän sitä ihmiselle tyypillisenä käyttäytymisenä. Ennustelijoita tulee aina olemaan, ja keksitään uutta pelättävää.
        Seuraavan 100 vuoden aikana ilmaston muutokset voivat olla todella ikäviä ja pelottavia. Taloja tuhoutuu myrskyissä ja kuumuus on rasittavaa.
        Nämä ovat selviä asioita, mutta mihin ulottuvuuden muutokset perustuvat? Mikä se 4 ulottuvuus on? Millaisia uusia kykyjä siihen kuuluu? Miksi ei olla tyytyväisiä tähän nykyiseen ulottuvaisuuteen? Eikö voisi kehittää elämäänsä niin, että tämä ulottuvaisuus olisi miellyttävää?
        Minä esitän kysymyksiä, mutta toisten ulottuvuuksien tuntijoille ne pitäisi olla helppoja vastattavaksi.

        Esko:
        "Asia selviää silloin nopeammin, jos he tuntevat lähitulevaisuuden asioita."
        Ni mikä asia jos ei kerran 2012? Siksi pyysin tarkkailemaan ympärille..

        Onhan noita katastrooffeja sun muita ollu mut ei tässä laajuudessa ja nyt ne alkaa voimistumaan entisestään. Kaiken maailman 100 vuoden ajalta kerättyjä säätilastoja on jo rikottu. Maapallon resonointia on vaimennettu ulkopuolisen tahon toimesta ja nyt maapallo resoinoi kaikessa rauhassa säät ja maannerlaatat ja navat sekaisin. Tokihan myös ihmiset on saastuttanu otsonikerroksen ja kasvihuonekaasuilla vähän lämmitelly ilmaa.. Ihmisten keräämä negatiivinen energia kasautuu nyt meitä vastaa kaiken näköisissä asioissa..

        "Nämä ovat selviä asioita, mutta mihin ulottuvuuden muutokset perustuvat?"
        Onko varmasti selviä asioita? Se perustuu värähtelytaajuuteen, henkiseen kehitykseen, uuteen aikakauteen..

        "Mikä se 4 ulottuvuus on?"
        Nimike tasolle jossa värähtely on hienojakoisempaa.

        "Millaisia uusia kykyjä siihen kuuluu?"
        "Yliluonnollisia" kykyjä. Sellaisia kykyja joita jo nyt jotkut omaavat täällä. Telepatia, selvännäkö jne.. Uskotko?

        "Miksi ei olla tyytyväisiä tähän nykyiseen ulottuvaisuuteen?" Onhan jotkut. Koska tämä on raskas, materialistinen ulottuvuus ja 4. on enempi henkinen.. Ja koska nyt on aika mennä eteenpäin elämän ajattomassa kiertokulussa.

        "Eikö voisi kehittää elämäänsä niin, että tämä ulottuvaisuus olisi miellyttävää?" Vois varmaan mut jostain syystä se on tuottanu ihmisille suuria vaikeuksia.. :) Jokainen voi kehittää omaa elämäänsä parantamalla muiden elämää.

        "Minä esitän kysymyksiä, mutta toisten ulottuvuuksien tuntijoille ne pitäisi olla helppoja vastattavaksi."
        Se on oikein. btw en oo sitte mikään asiantuntija ja kerron mitä tiedän. Ja se mitä tiedän saattaa poiketa jonkun toisen tiedosta tässä asiassa mut periaatteet on samat.

        Sinä käytät tällaisia sanoja,"Maapallon resonointi, värähtelytaajuus, henkinen kehitys,uusi aikakausi,kasvihuonekaasut,
        hienojakoisempaa värähtelyä,negatiivinen energia".

        Nämä ovat tekniikan ja henkisten käsitteiden sekasoppaa, ilman asiaan kuuluvaa järjestystä.
        Näistä seuraisi sitten "Telepatia, selvännäkö" ym.
        Vastaan, etten usko tällaiseen. Joku järkevä järjestys pitää olla.

      • oppilas

        Nyt ei ole kyse tieteestä, vaan asioiden tapahtumisesta. Tuskinpa kukaan meistä tietää 100 % varmuudella mitä tulee tapahtumaan ja missä järjestyksessä, me kaikki olemme ihmisiä ja jossain määrin (toiset enemmän ja toiset vähemmän) myös rajoittuneita olioita

        Järkevä järjestys on mielestäni vain kulttuurin luoma harha. Kun asiat menee niinkuin niiden pitää mennä, ne ovat järkevässä järjestyksessä, ei kenenkään tarvitse niitä alkaa erikseen järjestellä. Kaikki tapahtuu niinkuin niiden pitää tapahtua, vierimään tyrkätty kivikin vierii sinne minne sen "tie" vie.

        Tässä kentässä ovat käsitteet muutenkin sekavia ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä käsitteitä ei ole. On vähän vaikea mennä selittämään "uutta" asiaa sellaiselle ihmiselle, joka ei siitä mitään tajua, niitä käsitteitä kun on vaikea alkaa luomaan noin vain, ne syntyvät pikkuhiljaa. Aivan sama jos yrittäisit selittää syntymäsokealle miltä vihreä näyttää, minkäslaisia käsitteitä käyttäisit? Vaikeaa? Niin on. Ehkä kannattaa vähäksi aikaa astua pois siitä käsitemäärittelyiden laivasta ja tarkastella ilmiötä sellaisenaan.

        Kenenkään ei tarvitse uskoa sellaiseen, johon ei halua uskoa.

      • Marcel
        Esko kirjoitti:

        Kirjoittelet tällaisia:
        "Pelkääkö esim. marcel tulevaisuutta niin paljon että se alkaa sepostelemaa ja hössöttelemää..? Aika lyhytnäköstä. Mitäs se siitä sais irti?
        Paitsi pissattua ihmisiä silmään? Mutta miksi?
        Sä tuijotat nyt esko yhteen pisteeseen eli vuoteen 2012, mut jos sä haluut pitää itteäs jännitykses siihen asti ni ok."

        Sekotat jo asiaa niin, että se olisin minä, joka vuoteen 2012 tuijotan ja pidän itseäni jännityksessä. Minä kirjoitin kuitenkin,että se on Marcel, joka tällaista tekee.

        Kyllä ennen vuotta 2000 oli kaikenlaista hössöttäjää liikkeellä ja viimeksi oli Nancy Leader ja Zetatalk. Minä olen nähnyt jonkun komeetan tullessa (Kohoutek) pari nuorta naista huutamassa peloissaan torilla. He saarnasivat kaikille, eivätkä uskoneet, ettei se komeetta tule 90 milj.km lähemmäksi maata. Kun olen nähnyt näitä monta tapausta, pidän sitä ihmiselle tyypillisenä käyttäytymisenä. Ennustelijoita tulee aina olemaan, ja keksitään uutta pelättävää.
        Seuraavan 100 vuoden aikana ilmaston muutokset voivat olla todella ikäviä ja pelottavia. Taloja tuhoutuu myrskyissä ja kuumuus on rasittavaa.
        Nämä ovat selviä asioita, mutta mihin ulottuvuuden muutokset perustuvat? Mikä se 4 ulottuvuus on? Millaisia uusia kykyjä siihen kuuluu? Miksi ei olla tyytyväisiä tähän nykyiseen ulottuvaisuuteen? Eikö voisi kehittää elämäänsä niin, että tämä ulottuvaisuus olisi miellyttävää?
        Minä esitän kysymyksiä, mutta toisten ulottuvuuksien tuntijoille ne pitäisi olla helppoja vastattavaksi.

        Muista nyt Esko, että kaikenlaisia ennustuksia on ollut, mutta minä puhun vain yhdestä tärkeästä vuosiluvusta. En mistään muista ennustuksista.

        Merkittävyydeltään tapahtuma vastaa vähintään jääkautta. Kyllähän se jääkausikin tuli, vaikka monikaan ei siihen uskonut.

        Kirjoittelet " Kyllähän se jääkausikin tuli, vaikka monikaan ei siihen uskonut."

        Sinulla ei voi olla mitään tietoa ennen jääkautta puhutuista ennustuksista ja uskomuksista.

        Tuossa myöhemmin kirjoitat tällaista:
        Kivissäkin on Henki. Nii- in... mieti sitä Eskoseni (huomautus oli nimimerkki Eskolle). "

        Minä olen kotoisin kaivospaikkakunnalta. Siellä murskattiin malmikivet aivan jauhoksi ja sekotettiin veteen. Miten sen kiven hengen siinä kävi? Tuliko siitä kuparin henki, kun kupari erotettiin kivestä?

        Sinä uskosi kiven henkeen on luonnonuskontoa, mitä alkuperäiskansoilla on ollut. Pitäisi kuitenkin sinullekin olla selvää, ettei kiviltä ja puilta saa vastausta, jos niille puhuu.

        Jääkaudet, jne. liittyvät asiaan siten, että tuleva muutoksen aika kuuluu normaaliin rytmiin. Planeetan navat ovat aiemminkin vaihtaneet paikkaansa.
        Planeetan toimintaaahan ohjataan energeettisesti muualta käsin. Ei se ole irrallaan muusta maailmankaikkeudesta.

        Kivien henki on hieman erityyppinen, kuin elävässä olennossa asuva.

        Suurilla kiviryhmillä on yhteinen Henki. Samoin monilla kasveilla on yhteinen Henki.

        Miksikö kivien kanssa ei voi järkevästi keskustella?
        No... ensinnäkin: kivillä ei ole perinteisiä kommunikointielimiä. Kyllä se henki puhuisi jos olisi suu mitä liikuttaa. Kun ihmiseltä poistetaan suu ja kieli, ei foneettinen kommuikointi onnistu. Kyllä se tietoinen Henki siellä silti ihmettelee, että milläs nyt kommunikoidaan.

        Aivan yhtäläistähän tämä ei kivien suhteen ole, sillä kivien Hengeltä puuttuu samantasoinen tietoisuus, mikä ihmisellä on.

        Kun sitten elämme seuraavalla tasolla, onkin jo mahdollista ottaa yhteys vaikkapa kiven Henkeen. Kommunikointi on telepaattista.

    • jaana

      Mitä jää "maan paikalle" kun maa siirtyy? MIKÄ oikeastaan siirtyy? Sanoit että kolmanteen jää ihmisiä, minkälaista heidän elämänsä tulee olemaan? Mitä tapahtuu siirtyvän ihmisen fyysiselle ruumiille? Mitä oli 1. ja 2.ulottuvuudessa?

      • Marcel

        Tarkoitan, että siihen on vaikeaa antaa oikein kuvaavia vastauksia.

        Ennen "kolmannen ulottuvuuden" tilaa, jossa elämmme, olemme opiskelleet ns. vielä karkeamman värähtelyn maailmoissa.
        Sielun kehityshän alkaa kaikkein matalimmissa värähtelytaajuuksissa. Tällä planeetalla niitä edustaa esim. kivikunta. Kivissäkin on Henki. Nii-in... mieti sitä Eskoseni (huomautus oli nimimerkki Eskolle).

        Seuraavaksi siirryimme kasvikuntaan ja eläinkunnan kautta ihmisen tasolle.

        Tästä eteenpäin mennessämme tuleekin sitten vastaan ihmissilmälle näkymättömät olemassaolon taajuudet.
        Planeetalle jäävät eivät siis näe seuraavan tason "ihmisiä".

        Ihmiskunnassa tapahtuu siis eräänlainen jakautuminen henkisen kehityksen tason perusteella.

        Se on hiukan samanlainen juttu, kuin ihmisen valitessa tulevaisuuttaan lähtemällä jollekin tietylle elämänpolulle. Kun elämässä tulee valintatilanne esim. lähteäko Helsinkiin vai Rovaniemelle työn perässä, niin entisten ystävien elämä kyllä jatkuu siellä kotipaikkakunnalla, vaikka he eivät ole enää "samassa maailmassa" k.o henkilön kanssa.

        Olipas kömpelö esimerkki, mutta näitä on todella vaikea saada ymmärrettävään muotoon.
        Periaate on se, että he jotka lähtevät seuraavalle tasolle, ovat valinneet eriävän tulevaisuuden polun muihin nähden. Molempien elämä jatkuu.

        Tuntuu vähän että nyt puhutaan kokonaan jostain muusta kuin ulottuvuuksista. Toisessa ulottuvuudessa ollaan kuin paperilla, eli 2d eli vain x ja y akselit, ei z:taa eli syvyyttä. Kolmannessa ulottuvuudessa on mukana z:ta eli syvyys jossa olemme ja neljännessä tulee mukaan aika, eli voidaan liikkua ajassa kuten nyt voimme liikkua vaikkapa eteenpäin.

        vielä nostaisin esiin yhden asian pohdittavaksi ikään kuin asian vierestä. Tämä on tosin vasta hahmotelma.

        itse olen ajatellut niin, että meistä ei tule neljännessä ulottuvuudessa (vielä) pelkästään henkikehoja siinä merkityksessä, että meiltä "häviää" fyysinen ruumis, vaan henkikehomme on entistä paremmassa yhteydessä ruumiseen. Ikäänkuin henkikeho ohjaisi ruumista, kun nykyisellään sitä ohjaa minä (ego). Sitten se muutos henkikehoksi tulisi vasta viidennessä tai kuudennessa ulottuvuudessa.

        Miltäs kuulostaa?

      • minä
        oppilas kirjoitti:

        Yhtä huonolta kun Marcelin sepostukset. Veikkaanpa, että 2013 Marcel on vielä yhtälailla keskuudessamme kuin nytkin ja ihmettelee miksi mitään ei tapahtunutkaan.

        Pitää paikkansa tietystikin. Edellä olevassa tekstissä kuvasin asiaa ikäänkuin henkiseltä puolelta.
        Riippuu hiukan kuinka asiaa katsotaan.

      • Marcel
        oppilas kirjoitti:

        vielä nostaisin esiin yhden asian pohdittavaksi ikään kuin asian vierestä. Tämä on tosin vasta hahmotelma.

        itse olen ajatellut niin, että meistä ei tule neljännessä ulottuvuudessa (vielä) pelkästään henkikehoja siinä merkityksessä, että meiltä "häviää" fyysinen ruumis, vaan henkikehomme on entistä paremmassa yhteydessä ruumiseen. Ikäänkuin henkikeho ohjaisi ruumista, kun nykyisellään sitä ohjaa minä (ego). Sitten se muutos henkikehoksi tulisi vasta viidennessä tai kuudennessa ulottuvuudessa.

        Miltäs kuulostaa?

        Joo... kyllä. Henkikehomme on paremmassa yhteydessä koko maailmankaikkeuteen, joten ajatuskin voi toteutua lyhyemmällä viiveellä.

        Voihan muutoksen sitten kuvata toisellakin tavalla: planeetta Maa jakautuu kahdeksi (vrt. solun jakautuminen). Osa ihmiskuntaa siirtyy siihen uuteen maailmaan. Vanhalle planeetalle jääneet eivät huomaa oikeastaan mitään.
        Useimmiten nämä samat asiat täytyy kuvailla eri ihmisille eri tyylillä.

      • Marcel
        minä kirjoitti:

        Yhtä huonolta kun Marcelin sepostukset. Veikkaanpa, että 2013 Marcel on vielä yhtälailla keskuudessamme kuin nytkin ja ihmettelee miksi mitään ei tapahtunutkaan.

        ...tässähän meille uusi ennustelija löytyi!

      • oppilas
        Marcel kirjoitti:

        Joo... kyllä. Henkikehomme on paremmassa yhteydessä koko maailmankaikkeuteen, joten ajatuskin voi toteutua lyhyemmällä viiveellä.

        Voihan muutoksen sitten kuvata toisellakin tavalla: planeetta Maa jakautuu kahdeksi (vrt. solun jakautuminen). Osa ihmiskuntaa siirtyy siihen uuteen maailmaan. Vanhalle planeetalle jääneet eivät huomaa oikeastaan mitään.
        Useimmiten nämä samat asiat täytyy kuvailla eri ihmisille eri tyylillä.

        noin ajattelinkin, tai jotenkin noin.

        Toiselle planeetalle siirtyneiden varat jää kuitenkin tänne. Eihän niille voida lähettää rahaa tai postia toiselle planeetalle. Ihmiset ei katoa viranomaisten arkistoista koskaan. Minkälaisia oloja odotat siellä toisella planeetalla? Joudutko kävelemään siellä, kun autoasi et saa mukaan?

        Jääköön manit ja mammonat tänne. Siellähän voisin luoda miljoonan pelkällä ajatuksella, mikäli rahalle olisi käyttöä.
        Jätän autoni sinulle. Voitko antaa toimitusosoitteen?
        Niin... vai oletko itse lähdössä sinne?

        Minä haen kyllä autosi, kiitos vaan. Olen ajatellut, että olen tyytyväinen täällä, enkä planeettaa vaihda.
        Ajatukseni on, että ihminen on maan kasvatti ja viihtyy parhaiten omalla kasvupaikallaan. Minä en ole tyytymätön maan olosuhteissa. Päinvastoin olen aivan ihastunut kaikkeen luontoon. Maa planeetta on hyvin kauniiksi luotu. Olen lentänyt Autraaliaan ja nähnyt kaiken myös ilmasta. Myös Austraaliassa on luonto aivan ihmeen ihanaa. Frangipani puun alla tuoksuu niin ihanasti, ettei siitä haluaisi ollenkaan lähteä pois ja kaikkia naurattaa, kun katselevat toisiaan.
        Katso näitä:
        http://www.exoticplumeria.com/
        http://search.gallery.yahoo.com/search/corbis?p=plumerias&r=all
        http://home.tampabay.rr.com/mygarden/plumerias.htm
        http://www.plumeria101.com/
        http://www.frangipanis.com/pictures.htm

        Niin minustakin Maa on kaunis. Nythän onkin kyse siitä, että planeetta Maa ikäänkuin jakautuu (tai monistuu) toiseksi Maa -planeetaksi. Vanha Maa tukehtuu saasteisiinsa. Ei ole kiva jäädä tänne.

        Siltä "uudelta planeetalta" on poistettu kaikki ihmisen tekemä ja rakentama hirvittävä krääsä, kuten tiet ja rakennukset, eli se on palautettu alkuperäiseen paratiisimaiseen asuunsa.

        Puhdas, kaunis ja vehreä planeetta. Siellä vasta hienoa on.

    • poikki

      Hakusanat:Interfax georgia

      • Marcel

        Niin... mitä sitten?

      • kuin
        Marcel kirjoitti:

        Niin... mitä sitten?

        se mitä uutisessa todetaan.

      • Marcel
        kuin kirjoitti:

        se mitä uutisessa todetaan.

        Oletko tietoinen siitä pelistä, että kun tiedossa on tulevaisuudessa esim. mystisiä sähkökatkoksia, järjestetään niitä tahallisesti ennakkoon siksi, että kukaan ei sitten ihmettelisi ja kyselisi mitään. Eli siitä tehdään normaali arkinen juttu.

        Tämä on normaalia politiikkaa Ufojuttujen mitätöimisessä. Ensin uutisoidaan UFO -havainto ja sitten todetaan se säähavaintopalloksi. Normaalia disinformaatiota.

      • Marcel

        Kuten aamu-uutisissa tänään kerrottiin, Georgia ei tunnusta katkoksen alkaneeen heidän alueeltaan, vaan se ilmeni toisaalla samanaikaisesti.

      Monet alaa seuraavat ovat tietoisia siitä, että elokuun puoliväli on otollista aikaa tiettyihin operaatioihin. Philadephia -kokeen suorittamisen aikoihinkin tiedettiin hetki, jolloin multidimensionaalinen portti on auki.

      Suoritettiinko jenkeissä mahdollisesti koe, joka aiheutti sähkökatkoksen?
      Eräs mahdollisuus on aseen testaaminen, jolla on tarkoitus lamaannuttaa vihollisen sähkölaitteiden toiminta elektromagneettisella pulssilla.
      Mennäänkö vielä pidemmälle? No... jos ei nyt vielä kuitenkaan.

    • Minä..
      • Eikö siitä. voisi...

        Eikö siitä voisi myös päätellä, että molemmat ovat oikeassa?

        No minä en kyllä usko sanaakaan näistä vainoharhaisista jutuista. Ottakaa huomioon, että myös TAVALLISIA asioita tapahtuu.

      • Marcel

        Nyt kun sinulla on noita kivoja linkkejä, joihin koetat minua väkisin yhdistää onnnistumatta, niin saat samalla huomata, että tätä samaa tietoa tulee monelta kanavalta ympäri maailman.

        Osa tiedosta rönsyilee liikaa koska vastaannottaja sotkee asiaan omaa itseään.

        Jotkut eivät saa tätä tietoa lainkaan.

        Kiitos kuitenkin, että toit tuon linkin ihmisten luettavaksi. Lisätieto ei ole pahitteeksi.

      • Marcel
        Eikö siitä. voisi... kirjoitti:

        Eikö siitä voisi myös päätellä, että molemmat ovat oikeassa?

        No minä en kyllä usko sanaakaan näistä vainoharhaisista jutuista. Ottakaa huomioon, että myös TAVALLISIA asioita tapahtuu.

        Voit uskoa, että juttelen kyllä tavallisistakin asioista, kuten kaljan juonnista, mutta en tee sitä pahemmin tällä foorumilla.
        Täällä puhun näistä asioista.

        En siis vouhota, vaan kerron vain mitä tiedän.
        Tämähän on vain yksi elämän osa-alue.

        Enemmän "huuhaan" -vastustajat söheltävät ja heillä on todella agressiivinen lähestymistapa, kuten täälläkin saat huomata.

      • niisku

        tulee ihan HP mieleen...

    • MÃRCE

      Turha sytyttää kynttilää, he hallitsevat sitäkin...
      Turha tarkistaa sulakkeita, niillä ei ole enää merkitystä....
      Myö pesukoneesi ja pakene VUORILLE!!!!

      Ei kannata tarkistaa sähkölaskua, siinä >ika ei ole, päänkuori on jatkossa niin ohut, että se loistaa tyhmyyttä koko maailmaan, EIKÄ TARVITA WATTENFALLIA!

      Minä menenmenen menen menen metsääään, missä ystävät mua oottaaaa tiritombaa tiritombaa, minä laulan niinkuin laulaa merikinNNNNN

      • Marcel

        Ei tule paha sähkölasku! Ei tule Wattenfallin setä! Ei tule! Ei tule!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe