Yleissivistys

Kirjoitan aivan väärällä palstalle, mutta en muualtakaan löytänyt "murheelleni" sopivaa paikkaa.

Kysyisin siis, että onko muitakin ihmisiä, joiden yleissivistys on todella huono? Tämä tulee aina esille näissä niin-hauskoissa-peli-illoissa. Kaikki haluavat aina pelata Trivial Pursuitia tai muuta tietopeliä. Jos ehdotan, että ei oteta mitään tietopeliä, koska en osaa vastata, niin yleensä ihmiset naureskelee ja luulee mun vain aliarvioivan itseäni. Muilla ollessa tässä "kakussa" jo yli puolet täynnä, niin yleensä mulla ei ole yhtään.

Yleensä ihmiset alkavat siinä vaiheessa muuttelemaan sääntöjä minun kohdallani. Että saan sen "kakkuviipaleen" ihan mistä kohtaa tahansa tai että minua autetaan vastauksissa. En halua sellaista. Yleensä kestän häviön näissä todella hyvin, koska tiedän sen jo etukäteen. Osaan nauraa itselleni ja yleensä minä olen se, joka lohduttaa niitä toiseksi tulleita jotka ovat hermosavukkeilla ja kitisevät siitä etteivät tienneet sitä YHTÄ vastausta.

Mutta minkä ihmeen takia yleissivistykseni on näin huono? Olen yrittänyt opiskella politiikkaa, eri musiikkiasioita, luonnontieteitä, kaikkea. Elokuvien nimiä tai julkkiksia en muista nimeltä. Tottakai tunnistan juorulehtien palstojen henkilöt, mutta niitä on vain muutama. En sellaisia "oikeita julkkiksia". Nämä asiat vain eivät jää mieleeni.

Olen käytännöntasolla fiksu. Olen sosiaalinen ja osaan toimia tavallaan tilanteessa kuin tilanteessa. En vain sellaisissa joissa yleissivistystä tarvitaan. Yleensä kaverini toteavat "hei, se kuuluu yleissivistykseen!". Niin varmasti kuuluukin. Minulla yleissivistystä ei ole.
2417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan tämä sittenkin oikea paikka kirjoittaa. Koska tavatessani uusia ihmisiä, niin muiden mielestä yleensä tietopelit on se kaikkia kiinnostava peli. Tämä yleensä stressaa minua valtavasti, koska annan niin "tyhmän" mielikuvan uusille ihmisille.

Sanon vain vinkiksi, että se helpottaa hyvin paljon, jos tällaisissa tilanteissa pelataan ryhminä. Silloin minunkin ryhmästä voi tulla vastauksia, ja vielä jopa oikeita sellaisia. :p

Äänestä

Mulla sama juttu ja inhoan niitä tyhmiä pelejä siinä määrin, etten kyllä suostu mukaan enää. Tykätköön toiset kyttyrää sitten mun epäsosiaalisuudestani.
Mun mielipide on se, että niissä ei ole kysymys sivistyksestä vaan tyhjänpäiväisestä ja pinnallisesta muistitiedosta. Itse en ole kiinnostunut julkkiksista enkä todellakaan halua rasittaa päätäni kaiken maailman "sivistyksellä", jolla sitten brassailla. Mulla on varhaisessa keski-iässä hankittu yliopistotutkinto ulkomailta, joten en kärsi huonosta itsetunnosta sivistykseni suhteen. Ennen sitä kylläkin kärsin alemmuuskompleksista ja tämmöiset seurapelitilanteet olivat mullekin ahdistavia. Itse kiinnostuisin sinunlaisestasi ihmisestä, joka ei noista peleistä innostu, ja arvelisin sen olevan merkki aidosta sivistyksestä. Että älä huoli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puuttuu kirjoitti:

Kirjoitan aivan väärällä palstalle, mutta en muualtakaan löytänyt "murheelleni" sopivaa paikkaa.

Kysyisin siis, että onko muitakin ihmisiä, joiden yleissivistys on todella huono? Tämä tulee aina esille näissä niin-hauskoissa-peli-illoissa. Kaikki haluavat aina pelata Trivial Pursuitia tai muuta tietopeliä. Jos ehdotan, että ei oteta mitään tietopeliä, koska en osaa vastata, niin yleensä ihmiset naureskelee ja luulee mun vain aliarvioivan itseäni. Muilla ollessa tässä "kakussa" jo yli puolet täynnä, niin yleensä mulla ei ole yhtään.

Yleensä ihmiset alkavat siinä vaiheessa muuttelemaan sääntöjä minun kohdallani. Että saan sen "kakkuviipaleen" ihan mistä kohtaa tahansa tai että minua autetaan vastauksissa. En halua sellaista. Yleensä kestän häviön näissä todella hyvin, koska tiedän sen jo etukäteen. Osaan nauraa itselleni ja yleensä minä olen se, joka lohduttaa niitä toiseksi tulleita jotka ovat hermosavukkeilla ja kitisevät siitä etteivät tienneet sitä YHTÄ vastausta.

Mutta minkä ihmeen takia yleissivistykseni on näin huono? Olen yrittänyt opiskella politiikkaa, eri musiikkiasioita, luonnontieteitä, kaikkea. Elokuvien nimiä tai julkkiksia en muista nimeltä. Tottakai tunnistan juorulehtien palstojen henkilöt, mutta niitä on vain muutama. En sellaisia "oikeita julkkiksia". Nämä asiat vain eivät jää mieleeni.

Olen käytännöntasolla fiksu. Olen sosiaalinen ja osaan toimia tavallaan tilanteessa kuin tilanteessa. En vain sellaisissa joissa yleissivistystä tarvitaan. Yleensä kaverini toteavat "hei, se kuuluu yleissivistykseen!". Niin varmasti kuuluukin. Minulla yleissivistystä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu