Onkohan kellään muulla vastaavaa "ongelmaa"... Seurustelen ihan älyttömän onnellisesti ihmisen kanssa, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta. Mutta kuitenkin löytyy aivan toinen ihminen, joka saa ajatukset sekaisin ja tunteet heittämään volttia. Ja kaikille moralisoijille: Olen totta hitossa yrittänyt unohtaa tämän jonkun, todennut vain sen olevan mahdotonta. Ja en missään tapauksessa tahtoisi tätä toista kokonaan itselleni saada, hän on ihana juuri sellaisena, kun hänet tunnen sen perusteella, että ystäviä olemme. En tiedä, kai se sitten on totta, kun puhutuaan, että on yksi ihminen jokaiselle, jonka kanssa tuntuu kaikki paremmalta?! Tai ehkä luonnollisempi syy on vain se ihana jännityksen tunne, joka syntyy kun tämän ihmisen näen, puhumattakaan siitä että pääsemme katoamaan hetkeksi kaikelta muulta ympäröivältä... On vaan niin "huono ihminen" olo, kun tietää pettävänsä sitä ihmistä, jota rakastaa, mutta ei voi omalle itselleen, eikä ajatuksilleen mitään.
Outo tilanne
jossa olen
151226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan kuin omaa tekstiään olis lukenut! Tosin sillä erotuksella, että olen naimisissa ja mulla on ns. "hyvä mies", kiltti jne. Silti mulla on nyt muutaman kuukauden ajan ollut vipinää toisen miehen kanssa ja voi hyvää päivää, että se hauskaa. Oon miettinyt ihan samaa, että onks se sit vaan kuitenkin jännityksen hakemista, kun elämä muuten on asettunut uomiinsa. Tämä toinenkin mies on varattu, joten ei mekään pystytä vapaasti olemaan yhdessä. Pienet, varastetut, yhteiset hetket on ihania - ja jännittäviä, koska aina on se kiinnijäämisen pelko persauksissa.
Huono omatunto muakin ajoittain vaivaa, mutta sit taas työnnän sen pois. Täysin onnellinen en avioliitossani ole tai jotain siitä puuttuu, koska toiseen mieheen olen haksahtanut. Ja se, mitä aviopuolisoni ei tiedä, ei häntä voi satuttaa... Päteehän se toisinkinpäin. Jos hänellä olisi jotain virityksiä toisen naisen kanssa, mutta en niistä tietäisi, en voisi myöskään olla loukkaantunut.
Tsemppiä sulle sekavien ajatusten selvittämiseen. :)
Huijaat itseäsi ja miestäsi, sen perusteella teiltä puuttuu ainakin luottamus. "Kaikki mikä pysyy salassa ei satuta ketään", sitä sanotaan pettämiseksi.
Tietkö, jotkut ihmiset eivät kykene/halua/osaa pettää/huijata ketään koskaan/ikinä.
Mulla on ihan sama tilanne. Seurustelen onnellisesti, mun mies on tosi ihana ja mahtava mulle. Olin jo asennoitunut niin, että tämän kanssa voi viettää loppuelämän.
Tapasin kuitenkin miehen joka sai pään ihan sekaisin. Olen ollut nykyisessä suhteessa jo vuosia, ja ihastunut välillä muihin miehiin. Koen että se on normaalia pitkässä suhteessa, enkä ole koskaan niiden ihastusten eteen mitään tehnyt, ja ajan kanssa ne on menneet ohi.
Mutta tämä on erilainen tapaus. Sen ihmisen lähellä musta tuntuu, niin kuin mä olisin viimein löytänyt sen paikan mihin mä kuulun. Eka kerran kun tavattiin, tuntui kuin oltais tunnettu aina. Hänen seurassaan oleminen tuntuu niin luonnolliselta ja helpolta.
Ja nuo tunteet vaan kestää. Tavattiin eka kerran yli puoltoista vuotta sitten, sen jälkeen aina sillon tällön, ihan vain kavereina.
Koskaan en ole pettänyt, muuten kuin mielessäni.
Täytyy kai vain toivoa että joskus nämä tunteet kuolee...
jos todella rakastat toista niin silloin sinulla ei ole edes tarvetta katsella muita. Niin se vain on.
et voi olla noin naiivi!oletko todella sitä mieltä että maailmassa on vain yksi ihminen jota voi rakastaa läpi elämän,johon yksin tuntee intohimoa!!!???et voi olla tosissas!
Ihminen ei ole robotti vaan vaistojen ja tunteiden varassa toimiva eläin!
Oon joskus aikoja sitten yhden elokuvan trailerissa nähny seuraavan lauseen: "If you believe in love at first sight, you never stop looking". Harvinaisen totta, sanon minä!
mielestäni jos on onnellinen sen hetkisessä suhteessa niin silloin ei tarvi vilkuilla muualle. En tosiaankaan ajattele niin et tunne (eli rakkaus tässä tapauksessa) jatkuis välttämättä ikuisuuksiin. Rakastua voi useamman kerran elämän aikana. Itse en ainakaan pystyis rakastamaan useampaa ihmistä yhtä aikaa.
En ole samaa mieltä kanssasi.
Tuosta tulee mieleen eräs mies ja hänen ihanat silmät. Usein tuntui katseet kohtaavan.. :) Välillä yritin olla katsomatta sinne päin ja olla niin kuin oliskaan mut eihän siitä mitään tullut. Joskus yritin hiipiä paikalle ihan "salaa/huomaamatta" mut sekään ei onnistunut.. Miten joku voikin olla niin tarkkavainen? :)
yksi ainuita eläimiä, joka osaa loogisesti ajatella ja jonka pitäisi kyetä tajuamaan väärän ja oikean erot.
Lapsia, vanhempia, setiä, tätejä, serkkuja ja kaimoja kin rakastetaan kaikkia.
Ei oteta sitä tähän väliin.
Eli, vain yhtä kerrallaan voi rakastaa kaikkivaltaisesti tai ei ketään.
viilaamiseksi. En tarkoittanu sitä.. Puhuin lähinnä miehen ja naisen välisestä rakkaudesta. Meinasin kyllä lisätä senkin tuohon juttuuni et voi tosiaan rakastaa esim. omaa koiraa, ystävää, siskoa..
taisin vastata vahingossa aloittajan puolesta, anteeksi..
Tässä imuroinnin lomassa vilkaisin näitä.. Liian nopeasti katsoin..