Onko

Paljonko on elatusmaksut yhdestä lapsesta ja miten se lasketaan?
4460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yhdestä lapsesta vähintään pyöree 130 euroa kuussa, olikohan tarkalleen 129,91 euroa. Vanhemmat voi keskenään sopia, siis ilman virallista sopimusta minkö tahansa summan, mutta en tunne yhtäkään joka ei olisi tehnyt virallista sopimusta eli mustaa valkoisella. Maksetaan seuraavan kuun ensimmäiseen päivään mennessä, eli etukäteen. Elatusmaksut lasketaan maksavan vanhemman tulojen mukaan. On myös mahdollista sopia pienempi summa kuin tulot edellyttää, jos molemmat vanhemmat ovat siihen suostuvaisia.

Äänestä

119e

Äänestä

Käyppä kurkkaamassa tuolla Avioero-palstalla, siellä on käsitelty runsaasti näitä elatusmaksu-asioita.

Tuo noin 130eur/kk on sellainen maaginen summa, jonka kunta maksaa _maksimissaan_ jos etävanhempi ei itse maksa. Elatusmaksu voi olla alempi, jolloin ao. tapauksessa kunta maksaa korkeintaan elatusmaksun määrän.

Muuten elatusmaksun määräytymienn lähtee lapsen elatustarpeesta. Siitä pois lapsilisä, ja loppu jaetaan vanhempien elatuskyvyn suhteessa. Karkeaan arvioon pääseee, kun ajattelee elatuskyvyn nettopalkkana. Yleensä elatusmaksut on välillä 130-180 eur/lapsi/kk, mutta suuntaan jos toiseenkin on poikkeuksia, yleensä kyllä alaspäin.

Tarkkaan määrittelyyn on sos.terv.ministeriön ohjekkin olemassa, monikymmensivuinen sellainen. Oikealle hintahehtaarille kyllä yllämainitun mukaan pääsee arvioissaan.

Ja nyt täytyy sitten muistaa seuraava: sen lapsen elättäminen maksaa oikeasti nytkin yllämainitun summan verran. Ne eurot on vaan siellä perheen yhteisten menojen sisällä, harvempi kuin perheen budjetissa erittelee ruokalusikan tarkkuudella mitä kunkin elo huushollissa maksaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietoa kirjoitti:

Paljonko on elatusmaksut yhdestä lapsesta ja miten se lasketaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu