Tiedätkö oletko

Meitä tyttöjä kun syntyi kaksi ja äidinäiti päätti tytärtään auttaakseen ottaa toisen lapsista hoitoon pitkiksi ajoiksi. Jos olisi molemmat lapset olleet toivottuja, ei niistä äiti olisi luopunut hetkeksikään kummastakaan. Siis arpa kohtalon osui minun kohdalleni ja pääsin mummolaan rakastavaan ilmapiiriin. Sinne olin toivottu. Sisareni on siitä vieläkin katkera, koska omasta mielestään äitimme ei ole häntäkään osannut rakastaa....en tiedä. Minun kävi hyvin

toivottukaan, kukaan ei ainakaan koskaan sitä sanonut.
En muista että olisin ollut milloinkaan äidin sylissä, tai että hän olisi jotenkin kiintymyksensä minuun näyttänyt.
Ei kai osannut.

Muistan ikäni sen kerran kun ekaluokalla opettajan tyttö, melkein aikuinen otti minua kädestä ja talutti kotiini erkanevalle tielle asti, niin erikoinen se aikuisen ihmisen hyväntahtoinen kosketus oli.

Minä olen aivan reilusti vahinko. Ja lienee lirahtanut siemenen mukaan hieman faijallta kusta.

pystyy sanomaan, kun vanhemmat ovat kuolleet. Uskoisin, että sisarussarjastani olisi jääny syntymättä reilusti yli puolet, jos ehkäisyä olisi ollut käytössä..
Nimim. EI-lestadiolanen 14 lapsisen perheen kahdestoista..

Nyt on kyllä mukavaa, kun on jokun sisaren perhe ja yöpaikka missäpäin tahansa suomea matkustaakin..
Uskoisin että jokainen meistä sai turvallisen kasvuympäristön ja yhteenkuuluvaisuudentunteen siinä suuressa porukassa paremmin, kuin mitä olisi muutaman sisaren kanssa saanut..

Sain tietää vasta tänä keväänä, että harmiteltiin, kaduttiin.
Tätä ei kuitenkään ymmärrettävistä syistä kerrottu ääneen.
Kehitykseni hidastui melkein tyssäsi. Kouluun pääsy kuulemma paljon helpotti.

Elämäni on ollut melko ongelmallista ja niin tulee olemaankin.
Syiksi tähän aikuisiällä on ilmennyt neurologisia häiriötekijöitä.

Diagnoosin saanti vapautti vanhemmat; näin järkeilin, vastuusta vinosta kehityksestä.
Ei näistä silloin ollut oikeastaan mitään tietoa.

isä oli tullut venäjältä reissusta ja sanonu äitille että kyllä sielä oli ihmisiä ihan pirusti että eiköhän lisätä suomen kansaa yhdellä usko olleeni toivottu nuorin olen ja ykstoista vuotta seuraavaan ikäeroa siis loppuun asti äitin pikku tyttö kasvatus onnistunu hyvin koska olen aina pärjänny tässä elämässä.

eipä tulut koskaan kysyttyä,suunittelustakaan en tierä kun joka talos oli monta lasta.
Kuka siihen aikaan olis ehtiny kasvattaa ,kauhee pentulauma paineli ympäri kylää.
Aina kun saatiin ikkuna rikki tai muuten kunnostauruttiin tuli selkään,siin oli ainakin mun kasvatus.
muistaakseni isommat kerto mitä voi tehrä ja mitä ei,paitsi silloin kun ne huijas tekemään jotain hullua.

wahingonlaukaus.

Olen ensimmäinen, mutta se ei kuitenkaan takaa sitä, että olisin toivottu. Kyse ei ollut ns. pakkoavioliitosta, vaan ihan säällisen ajan jälkeen olen syntytnyt. Luulen asia olevan niin, että äiti ei olisi tehnyt yhtään lasta, jos siihen maailman aikaan olisi ollut mahdollisuus estää. Hän vihasi lapsia, potki ja pieksi. Vauvasta saakka läheisin ihminen oli naapurin täti.
Olen ihmetellyt, että miksi äiti yleensä meni naimisiin, kun ei lapsia halunnut, oliko houkutus päästä suuren maalaistalon emännäksi liian suuri.