Mistä enää tietää, mitä mikäkin on? On niitä, jotka ovat ujoja ja oikeasti pelkäävät läheisyyttä- heitä on satutettu ehkä aikaisemmissa suhteissa ja ovat epävarmoja sitoutumaan. Ja sitten on niitä narsisteja tai miksi ikinä haluaa heitä kutsuakaan, jotka käyttävät ihmisiä hyväkseen, mutta heidän selityksensä ovat monesti samankaltaisia kuin heidän uhriensakin. Molemmilla saattaa olla huono itsetunto, mutta se ilmenee niin eri tavalla. Toisaalta kai narsistin uhrikin imee joitakin käyttäytymismalleja narsistilta/narsisteilta?
Tai mustasukkaisuus. Toisille se on omistamisen/vallanhalua. Toisille taas sitä, että ei haluaisi toisesta eroon tai jonkun vanhan trauman esiin nousua. Tai sitten joillekin se on sitä, että ei haluta tulla itse jätetyksi, mutta voidaan kyllä kylmästi jättää se toinen.
En usko, että koskaan aikaisemmin ihmiset ovat olleet näin sekaisin. Osa siksi, että he ovat joutuneet näiden kylmien, laskelmoivien ihmisten satuttamiksi ja samalla heistä on kadonnut ainakin hetkellisesti jotain olennaista. Itse pohdin yhtenä päivänä, että en oikeasti enää uskalla elää täysillä. Jos totta puhutaan niin kyllä mielestäni nykyään on riski rakastua. On kai se aina ollut, mutta ennen ihmisillä nyt oli vielä jonkinlaisia pehmeitäkin arvoja.
Kai tämä on juuri sellainen levottomat-sukupuoli: mikään ei tunnu miltään. Seksiäkin harrastetaan siksi, että halutaan kokea mahdollisimman paljon kaikkea mahdollisimman lyhyessä ajassa. Ja seksikumppaneita saadaan, jos ei muuten, niin saamalla toinen rakastumaan itseensä ja sen jälkeen voidaankin heittää toinen menemään. Ja samalla tämä toinen oppii, mikä nykyään kannattaa ja alkaa harrastamaan ihan samaa.
Uskaltaako tässä enää luottaa mihinkään pysyvään tai syvempään?
Tai mustasukkaisuus. Toisille se on omistamisen/vallanhalua. Toisille taas sitä, että ei haluaisi toisesta eroon tai jonkun vanhan trauman esiin nousua. Tai sitten joillekin se on sitä, että ei haluta tulla itse jätetyksi, mutta voidaan kyllä kylmästi jättää se toinen.
En usko, että koskaan aikaisemmin ihmiset ovat olleet näin sekaisin. Osa siksi, että he ovat joutuneet näiden kylmien, laskelmoivien ihmisten satuttamiksi ja samalla heistä on kadonnut ainakin hetkellisesti jotain olennaista. Itse pohdin yhtenä päivänä, että en oikeasti enää uskalla elää täysillä. Jos totta puhutaan niin kyllä mielestäni nykyään on riski rakastua. On kai se aina ollut, mutta ennen ihmisillä nyt oli vielä jonkinlaisia pehmeitäkin arvoja.
Kai tämä on juuri sellainen levottomat-sukupuoli: mikään ei tunnu miltään. Seksiäkin harrastetaan siksi, että halutaan kokea mahdollisimman paljon kaikkea mahdollisimman lyhyessä ajassa. Ja seksikumppaneita saadaan, jos ei muuten, niin saamalla toinen rakastumaan itseensä ja sen jälkeen voidaankin heittää toinen menemään. Ja samalla tämä toinen oppii, mikä nykyään kannattaa ja alkaa harrastamaan ihan samaa.
Uskaltaako tässä enää luottaa mihinkään pysyvään tai syvempään?
Vastaukset 1
Vanhimmat
ymmärtää ihmisiä. Valitettavasti jokaisella on paheensa. Täytyy itse vain olla niin viisas, ettei joudu hyväksikäytetyksi.