Uusi ulko peli trampoliinin omistajille!

puskija

Tramppapolttis:Kerätkää 3-5 ihmisen porukka päättäkää polttaja muut neljä menevät trampalle sitten kun polttaja on heittänyt ja osunut niin palanut pelaaja tulee alas trampalta,sitten he kaksin polttavat toisia ja jos pallo hipaisee niin hyppijä menee trampan keskelle ja laskee 1,2,3 kun hän sanoo kolme hän hyppää ja poltta heittää jos pallo meni ohi peli jatkuu,väkivallasta keltainen kortti ja punaisesta tulee 2 min jäähy jonka jälkeen vapaa heitto sama kuin äskeinen, ensimmäinen joka paloi jää polttajaksi ja jos päähän osuu niin ei pala siksi pää on hyvä torjunta väline voi puskea pallon ilmasta toista pelaajaa päin jolloin hän palaa, jos pallo osuu maasta käsin ei pidätä.

11

9484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • potkija

      Ollaan oltu samantyylistä ja voin sanoa että trampalla on vietetty useita päiviä!!!

    • /-\nna

      Kiitti. Toi kuulosti tosi kivalta peliltä. Meille on just ostettu tramppa, joka on tosi monen käytössä, eli kaikista peli ideoista on vain hyötyä.

      Muita pelejä:
      -Aasi, jossa joku tekee liikkeen tai sarjan trampalla ja muut matkii vuorollaan. Yrityksiä on 3. Jos ei onnistu kolmannellakaan kerralla saa aan. Häviäjä on se jolla on ekana kaikki aasin kirjaimet. Liikkeen keksijä vaihtuu joka kerta.
      -tavallinen poltopallo, jossa heittäjät ovat trampan ulkopuolella
      -trampa hippa, jossa kaikki pelaajat ovat trampan sisällä ja kiertävät tramppaa samaan suuntaan. Kiertäessään tramppaa täytyy koskea reunasuojukseen sovituissa kohdissa. Valitaan hippa joka yrittää ottaa kiinni edellä olevaa. Kun hippa saa edessä olevan kiinni hänestä tulee hippa ja yrittää ottaa hänen edessä olevaa kiinni ja jne.
      -Sokko, Sokkoa voi mennä ainoastaan jos on suoja verkko. Perinteisillä sokon säännöillä.
      -Pallo hippa. Pallo hippaankin tarvii suojaverkon. trampalle laitetaan mahdollisimman paljon palloja. Palloihin ei saa osua, jos osuu jää paikoilleen kunnes joku tulee pelastamaan sovitulla tavalla esim.jalkojen välistä ryömimällä.

      Nämä leikit ovat varmasti aika tuttuja monelle.

      Jos joku tietää lisää tramppa pelejä niin voisiko kertoa.

      • Pomppuhelvetin omistaja

        Me ollaan menty kavereiden kanssa niin, että turvaverkon vastakkaisten tolppien väli on maali ja pitää olla polvillaan ja lyödä pallo maaliin, toisen pitää torjua.


    • Vastaaja1

      Mäki tarttisin tramppa peli vinkkejä!

    • Koirulliini

      Tässä pari: Väri, vaikka 4 pelaajaa ja 1 väri hän huutelee värejä ja jos on sama väro mikä mielessä pitää lähteä pakoon. Jos hippa saa kiinni joutuu toinen hipaksi. Toinen: Pallopeli, paljom palloja trampalla ja jos joku osuu vaikka jalkaan menettää yhden elämän ja elämiä on enintään 10. Se keneltä loppuu elämät ensimmäisenä häviää pelin. Kolmas: on sellainen että laitetaan paljon palloja trampalle ja hypitään niiden seassa. Sitten jos joku palloista osuu vaikka jalkaan ei saa kertoa siitä muille ja silloin hänestä tulee hippa. Hipan täytyy saada joku kiinni ja muut ei tiedä siitä joten tämä on kivaa. Toivottavasti tajusitte kaikkien idean, voitte itse vielä muuttaa jotain, mutta sellaisia ideoita tällä kertaa;)

    • Mullas

      Kiva

    • Anonyymi

      Meil on soikee tramppa ja harrastan lentopalloo nii ollaa oltu veljen kaa sellast et kerätään trampalle pallot, sitten lyödään (palloa ei toisiamme😅) ja yritetään osua palolla.
      Sit kans ollaan oltu ihan perus pallon väistelyy, erikois säänöt on määrätty ennen pelin alkua.
      Onks jotain sellasii ideoita missä useempi sellaset (7-9) vois olla joko trampal samaan aikaan tai ois joku kierto homma🤷🏻‍♀️

    • Anonyymi

      Me ollaan menty trampalla sellasista leikkiä, nimeltä kuninkaan valtaistuin. Siinä on yksi kuningas ja muut ovat "alamaisia". Sen jälkeen kuningas istuu, mutta hetken päästä sanoo että hänen pitää lähteä johonkin, (esim. "lähden nyt kauppaan ostamaan appelsiineja" tai "lähden nyt vessaan", yms). Sen jälkeen joku alamaisista istuu kuninkaan paikalle, "valtaistuimelle". Kun kuningas palaa, hänen pitää arvata kuka hänen paikalleen on istunut. Jos kuningas arvaa oikein hän lähtee jahtaamaan alamaista, joka valtaistuimelle on istunut. Kuningas ei saa juosta (toisin kuin alamainen) vaan kuninkaan pitää loikkia ja yrittää saada alamainen kiinni. Aikaa on 30 sec., jonka muut alamaiset laskevat ääneen. Jos sen ajan aikana kuningas tavoittaa alamaisen, alamaisesta tulee seuraava kuningas. Silloin kuningas istuu muitten alamaisten kanssa riviin ja leikki jatkuu. Jos taas kuningas ei saa 30 sekunnin aikana alamaista kiinni, kuningas jatkaa kuninkaana, sama pätee, jos kuningas ei arvausvaiheessakaan arvaa oikeaa istujaa.
      Tässä vähän epäselvästi selitetty, mutta toivottavasti ymmärsitte(:

    • Anonyymi

      Jotain muuta

    • Anonyymi

      Kavereitten kaa ollaan tehty silleen että ollaan otettu kaikki pallot mitä löytyy ja yrittää olla osumatta niihin kun hyppii

    • Anonyymi

      Minä itse pienenä keksin jotenki vahingossa leikin nimeltä Musta. Sitä leikittiin sillee että on yksi heitäjä trampan ulkopuolella ja loput trampalla lyömässä palloa pois palloa ei saa ottaa kopiksi vaan se pitää lyödä muuten jää ja joutuu trampan ulkopuolelle ja heittäjä pääsee takas trampalle ja jos pallo osuu trampan mattoon silleen ettei kukaan ole osunut siihen. lähinpänä palloa oleva jää ja jos joku osuu sihen ja se pallo osuu trampan mattoon jää ja juotuu trampan ulkopuolelle ja heittäjä pääse trampalle! Sellane hauska leikki että pitää lyödä pallo pois ettei jäisi pelaajia pitää olla 2+. pelin nimi tulee trampan matosta joka on musta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1956
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1849
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      142
      1753
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1421
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1369
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1255
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      60
      1219
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1102
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1056
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      953
    Aihe