Internet

4252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kävijöille tällä palstalla.

Äänestä
  • Tupakasta on sanottu, että se ei ole synti vaan paha tapa. Haluan verrata kaksi asiaa, televisiota ja tupakkaa keskenään.
    Jos televisio on syntiä, niin sitten se ei olekkaan paha tapa. Ja kun tupakointi on paha tapa, niin se ei ole syntiä.
    Keksiikö joku uskovaiselle muita pahoja tapoja, kuin tupakan, joita voi harrastaa mielin määrin ilman synninpelkoa tai tuntoa.
    Jos katsoo televisiota tai internettiä, niin laitteena kumpikin on aivan samanlaisia, mutta internetistä voi katsoa pahoja ohjelmia paljon enemmän kuin televisiosta. Tietokoneen on saanut hankkia uudenajan töllöksi kotiinsa, mutta televisiota ei vieläkään.
    Internetistä voi kuunnella seuroja, niin voi jäädä hyvillä mielin kotiin. Vaiva se on lähteä haalautumaan ison perheen kanssa tuiskupäivänä seuroihin.
    On turhaa valistaa tietokoneen käyttäjiä vierailemasta epäsopivilla sivuilla, koska ainakin omasta kokemuksestani olen käynyt niin hyvillä kuin pahoillakin sivuilla.

    Kännykästä ja tietokoneesta on tullut meille uusi epäjumala. Ne sitoo ja ne pitävät otteessaan.
    Aina pitää kulkea luuri korvilla.
    Nuorisolle kännykät ovat kuin kaveri. Nuorisolla soi joka paikassa repivä musiikki korvissa.
    Nuorisolla pitää huutaa radio joka paikassa. Kun ajetaan autoa, niin peräkontissa jytisee ja kun ollaan koulussa tai kesäduunissa, pitää korvissa soida lappuradio.
    Nuorison kännykät ovat lisäksi varustettu internetillä ja elokuvakanavilla.
    Elämä on tosiaan muuttunut rauhaakin rauhattomammaksi.
    Itse haluaisin tätä melua ja rauhattomuutta pakoon jonnekkin korpeen.
    Uskovaisilla pitää soida siionin laulut autoradioissa.
    Ja suviseuroissa se vasta meteliä on koko päivän aamusta iltaan.
    Kun maailman nuoriso kuuntelee hirmuista meteliä rokkivestivaaleilla, niin uskovaisella pitää kuunneella aamusta iltaan saarnoja ja virsiä suviseuroissa ja koko kesän joka viikonloppu jossakin päin maakunnallisissa seuroissa.
    Ja meteliä ja hälinäähän sielläkin on.

    En kyllä kaipaa elämältä mitään hälinää, vaan hiljaisuutta ja rauhaa, jota ei tahdo enää mistään löytää.
    Talvella raikaa moottorikelkkojen pauhu, kesällä ulvoo perämoottorit, nurmenleikkurit.
    Melua ja ääntä piisaa joka paikassa, varsinkin juhannuksena.
    Ei edes omalla mökillään saa olla rauhassa, sillä järven toiselta puolelta kuuluu humalikkojen metelöinti ja mankat soittaa sitä vihoviimeistä regeetä. Nuoriso pilaa korvansa jatkuvalla musiikin kuuntelulla. Musiikki on heille huumetta, jota ilman he eivät osaa olla.

    Ja kun tulee kohta vappu, pitää juhlia viinan voimalla, ölistä ja mölistä kaupungilla.
    Pahinta on uusi vuosi yö, jolloin pitää meluta ja paukutella oikein voimainsa tunnossa.

    Kyllä tämä yhteiskunta on sitten sairas. Viina, tupakka, melu ja höltyneet tavat liikenteessä, sekä moraalittomuus rehottaa.

    Viinasta on tullut suomelle oikea kansantauti.
    Itse olen kaiken tämän mielettömyyden ulkopuolella, mutta kärsin muiden puolesta.

    Minun on vaikeaa sulattaa muiden ihmisten elämäntapoja.

    Äänestä

  • vai suoranainen synti kirjoitti:

    Tupakasta on sanottu, että se ei ole synti vaan paha tapa. Haluan verrata kaksi asiaa, televisiota ja tupakkaa keskenään.

    Minusta kesän rauha loppuu elokuun 20.s, kun alkaa vesilintujen metsästyskausi.
    Mökillä olo on sietämätöntä.
    Pauketta aamusta iltaan. Niitä ihania sorsia poikineen ei näe enää uiskentelemassa, kun pahat metsästäjät niitä vainoaa.
    Hirvenmetsästyksen ymmärrän, mutta nuo herttaiset sorsat ei kyllä elätä ketään.
    On se niin raakaa touhua, että pahaa tekee.
    Uskovaiset ovat innokkaita tähän touhuun.
    Se räiskiminen on kyllä kaukana jalosta metsästyksestä.

    Mietin, olisko ihminen onnellinen eedenin paratiisissa, kun ei voi tappaa eläimiä.
    Jeesuksin pyydysti vain kalaa.
    Mooseksen aikana uhrattiin eläimiä, raakaa on touhu ollut maailman alusta lähtien.
    Itse Herra Jumala teki syntiin langenneille ihmisille puvut eläinten nahoista.

    Mutta nykyaikana vois kyllä ihan huoletta lopettaa vesilintujen turhan tappamisen.
    Ihminen on rauhaton sielu, sen pitää saada toteuttaa tappamisen viettiä.
    En harrasta pyssyhommia ollenkaan. On paljon kivempaa katsella sorsaperheen soutelua, kuin nähdä ne verisinä ja elottomina.
    Vaan kun uskovaisten miestenkin pitää jollakin lailla päteä. Pitäähän sitä olla jotain kerskumista toisten joukossa. Metsästys, kalastus, autoilu, karavaanailu laskettelu, vaellus...jne.
    Siinäpä harrastuksia, mistä voi jutunjuurta kehittää.
    Kaikkihan nauraa, jos en harrasta aktiivisesti muuta kuin istumalla rantakivellä onkimassa.

    Ja maailman ihmisillä tietysti ravintolaillat on kestopuheenaihe viikonlopun jälkeisenä maanantaina.

    Äänestä

vaikkapa puhujilta, se on opillisesti aivan sama asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

se ja sen kirjoitti:

vaikutukset. Opillisia yhtäläisyyksiä. Tämä on uusi aihe.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034350126

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu