Polvessani on mahdollisesti nivelkierukkavaurio, lääkärissä en ole käynyt mutta kysyin tutultani asiantuntijalta mikä mahdollisesti polvessani on ja hän sanoi että oireiden perusteella kyseessä voi olla nivelkierukkavaurio. Nyt eilen tämä polvi rupesi minua huolestuttamaan koska polvi tuntui selvästi kipeämmältä ja oli/on turvotusta polven sisäsivulla ja takataipeessa sekä myös hieman polvilumpion yläpuolella. Painoa ei kärsi siirtää/varata tälle kipuilevan puolen jalalle. Enin kipu tuntui tuossa takataipeessa/sisäsivulla.
Jouduin eilen varoen kävelemään,hieman ontuen. Polvi tuntui myös jäykälle ja kankealle.
Osaakohan kukaan sanoa onko polveni tila selvästi huonontunut näitten oireiden perusteella tai olisiko syytä hakeutua mahdollisimman pian lääkärin vastaanotolle? Minulla on tullut tämän paikkakunnan terveyskeskusta kohtaan sellaiset fiilikset etten ikinä halua siellä asioida,joten tämänpä vuoksi en ole lääkärissä käynyt. Huonot kokemukset TK:sta. Olen harkinnut yksityisen lääkärin puoleen kääntymistä, mutta työttömänä ei ole oikein vara mennä. Jos yksityisellä käy niin saako kelalta jotain takaisin vastaanottomaksusta? Ja jos päädyn tuohon yksityisellä käymiseen niin jos lääkäri laittaa esim.lähetteen eteenpäin jatkotutkimuksiin niin maksaako tämä lähetteen lähettäminen minulle mitään? Ja jos yksityinen laittaa lähetteen niin meneekö se lähete myös yksityiselle vai kunnalliselle? En ole ikinä käynyt yksityisellä lääkärillä, joten kyselen täältä vähän etukäteen tietoa jos nyt satun menemään yksityiselle. Osaan ns. varautua mitä kuluja minulle mahdollisesti tulisi. Kiitos jos joku jaksaa tämän lukea/vastata!:)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Saat takaisin vastaanottomaksusta, monissa paikoissa Kelan korvaus vähennetään jo "tiskillä" maksettaessa. Lähetteen laittaminen ei sinulle maksa mitään, minutkin laitettiin yksityiseltä lääkäriasemalta, ortopediltä Keskussairaalaan eli julkiselle, on täysin mahdollista. Voit pyytää lähetettä kunnalliselle, se ei ole ongelma, vaan usein hoidon saanti nopeutuu.
Toivottavasti osasin auttaa, kysy jos jäi epäselväksi.
Vastauksestasi. Eli pääsenkö suoraan vaikka menemään ortopedin vastaanotolle vai pitääkö minun käydä ensin yleislääkärin vast.otolla? Eli jos pääsee suoraan ortopedille ja hän laittaa esim. magneettikuvaukseen niin maksaakohan se kuvauskaan minulle mitään...? Olen ollut magneettikuvauksessa aikaisemmin selän takia ja silloin se ei ainakaan maksanut mitään ja olin silloin kunnallisen kautta..
Tietääkseni yksityisen kautta magneettikuvaus maksaa...? En sitten tiedä varmaksi..ei ole kokemusta tuosta yksityiseltä puolelta niin ei tiedä mikä maksaa ja mikä ei..
Voit varata suoraan ortopedille ajan,et tarvitse yleislääkäriä ensin. Jos sinut laitetaan magneettikuvaukseen julkiselle maksat vain poliklinikkamaksun, yksityisellä maksat paljon enemmän, vaikka kuvauksesta Kela korvaakin. Mutta älä jätä hoitamatta.
sinulle vastauksesta! Täytyneekin ruveta ottamaan selvää missä pääsen ortopedille. Tieto tuli kyllä tarpeen ja tästä on hyvä lähteä kun tietää....
Joo, ja mitäpä sitä suotta yleislääkärin kautta kiertämään...nopeamman avun saan kun kävelen suoraan ortopedille..
Jos vielä jaksat vastata :) niin oletan että sinulta on nivelkierukka korjattu, tehtiinkö tähystämällä ja minkälainen oli toipumisaika? Kiitos!!!!
Polven tähystyksen yhteydessä sekä diagnosoidaan että korjataan esim. kierukkavammat. Toipuminen taitaa riippua sekä siitä, kuinka paljon on korjattavaa että iästä ja kunnosta. Pari viikkoa kuljin kyynärsauvojen kanssa, toipumiseen meni yli kuukausi.
Yksityisellä ortopedillä käymisestä ja minulle kerrottiin näin, että jos tulen vastaanotolle ja ortopedi määrää kuvauksia,niin kaikki maksaa minulle useita satoja euroja. En voi kuulema yksityisen ortopedin vastaanotolla sanoa että laita minut julkisen puolen kuvaus jonoon...ja pelkkä vast.otto maksaa 100 siihen muut esim. lausunnon kirjoittaminen ym kulut päälle...joten minun ei auta kuin tyrmätä tuo yksityisellä käyminen..ei työttömänä ole varaa moiseen.
minullakin on yleisistä terveyskeskuksista.Loukkasin aikoinaan olkapääni(kaksi isoa koiraani veti minua perässään jäistä mäkeä)ja menin valittamaan terveyskeskukseen.Siellä nuori naislääkäri sanoi,että ne on yleensä vanhemmilla(55 v.)ihmisillä sellaisia vikoja joille ei voi mitään.
Sanoinkin hänelle ,että taidanpa tästä sitten lähteä oikealle lääkärille.Armollisesti hän sitten laittoi minut röntgen kuvauksiin ja kolmen kuukauden kuluttua olin leikkauspöydällä.Seurauksena täydellinen paraneminen.Että voit ihan hyvillä mielin mennä terveyskeskukseen, anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos,jos ovat hankalia.Heidän velvollisuutensa on antaa sinulle hoitoa ! Ja aika pian sieltä sitten lähtee juttu etenemään....