rakastuminen

rakastutteko te miehet yleensä nopeesti vai kestääkö se kauan... ja ajatteletteko te ihastumisen /rakkauden kohdetta usein sillon?
2942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

rakastuin kyllä tässä muutama viikko sitten ihan silmänräpäyksessä. Ehdittiin olla viikko yhdessä ja keskustelut oli tosi syvällisiä. Ilokseni huomasin että hänellä on samat intressit elämässä ja elämänmenossa kuin minullakin. Eli rakastuin ihan silmittömästi. Ehkä tilanteeseen vaikuttaa sekin että hän on joku aika sitten lopettanut 9 vuotisen suhteen. Minä taas lopetin pitkän suhteen noin 1.5 vuotta sitten ja olen jo heittänyt pois toiveet että löytäisin ihmisen jonka kanssa synkkaa. Olin jo valmistautunut tekemään orjan lailla töitä seuraavat 5-7 vuotta ja sitten maailman merille loppuelämäksi purjehtimaan. Sitten tämä ihme tapahtui. Meillä oli ensimmäinen YK kokoontuminen eräässä rannikko kaupungissa. Siellä illalla pubissa silmään pisti kaunis, sympaattinen neito. Myöhemmin illalla tanssiessa ja keskustellessa huomasin että tässä henkilössä oli lähestulkoon kaikki ne piirteet/komponentit joita olen elämäni toivonut partnerilleni (kuitenkaan koskaan en ole uskonut että sellaista ihmistä on olemassa). Olen elämäni aikana rakastunut useasti, ja seurustellut useasti mutta vielä koskaan ei ole sydän, vatsa ja pää "puhuneet samaa kieltä". Nyt tuntuu että tuli se lopullinen ja oikea eteen. Pyrin huolehtimaan hänestä parhaimman mukaan, pyrin antamaan hänelle kaiken mitä pystyn, sen hän on ansainnut. Mikäli hän on onnellinen kanssani säteilee se onni moninkerroin takaisin. Toivon vaan että pystytään rakentamaan yhdessä harmoninen, tasapainoinen suhde.

Äänestä

Eli joo, itseäni suoraan sanoen v*tuttaa että ihastun/rakastun aina liian helposti johonkin naiseen. Ja sillon ku näin käy, niin en pysty juuri muuta ajattelemaankaan. Ja äskettäin kävi taas näin...no se päättyi sen naisen tahdosta kuukauden tapailun jälkeen ja taas sattuu, ihan vaan sen takia et ihastuin liian helposti. En suosittele kenellekkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain... kirjoitti:

rakastutteko te miehet yleensä nopeesti vai kestääkö se kauan... ja ajatteletteko te ihastumisen /rakkauden kohdetta usein sillon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu