Mielestäni osa-aikainen koulutoimenjohtaja,tulee valita Pyhäjärvellä hallintojohtajaksi.Näin saadaan yhdistettyä kaksi korkeapalkkaista virkaa,joka tuo huomattavia säästöjä.Tai koulutomenjohtajan virka lakkautetaan,ja hallintojohtajan toimenkuvaan lisätään kouluasiat.
Osa-aikainen
Kokopäivätöihin
5502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En kannata tuota nykyisen koulutoimenjohtajan valintaa. Ei vaikuta kovinkaan suoraviivaiselta, vaan paremminkin tuntuu kiemurtelevan johtajien perässä. Virkojen yhdistämistä voidaan ajatella, mutta silloin kyllä pitäis MINUN mielestäni valita joku muu sitä virkaa hoitamaan.
Yleensäkin ihmettelen tuota nykyistä koulutoimenjohtajan toimenkuvaa, jossa hän toimii osapäiväisesti ja vielä osan ajasta kotoa käsin. Pääasia, että homma kuitenkin tuntuu jotenkin toimivan, eli enpä ole kuullut mitään isompia purnauksiakaan. Tosin näkyy olevan pientä ristivetoa sivistyslautakunnan kanssa, kun tarttee eriäviä mielipiteitäkin näköjään jättää.
Onko opettaja hallintojohtajan virkaan sopivan koulutuksen saanut henkilö? Eikö tätä tulisi pohtia?
Sama on näkemys minullakin koulutoimenjohtajasta,heitin eri ratkaisumalleja kuntasäästöjä ajatellen. Kun kouluasioista on lähdetty säästämään olisi tämä johdonmukaista jatkoa,koska koulujen hallinnon työmäärä laskee,tuskin niitä tyhjiä kouluja tarvii johtaa.Parempi henkilö em.voisi olla,kuin kova kuntaliitos kannattaja.
keskittyä sote-piirin tekoon ja muihin toimiin kuin kuntaliitostouhuun eikä kuulema haittaa vaikkei väkimäärä siinä sotepiirissä täyty...
Olet oikeassa. Ainakin yhdellä miespuolisella hakijalla (Unto Murrolla) on työkokemusta koulutoimenjohtajana ja hallintojohtajana (14 vuotta) sekä kunnanjohtajana (6 vuotta).