Hengenyhteydestä ja "vain me":stäkin

ACIM

Tuolla Häpeättekö taustaanne-ketjussa kyselin mistä johtuu että vanhoillislestadiolaisten yksilöiden mielipiteet ovat niin valtavan samanlaisia, kun on kyse muodista, meikkaamisesta, TV:stä ym. siis yleensäkin näistä niin paljon puhutuista asioista, kaikki tietävät mitä tarkoitan. Minun kokemukseni on että näkemykset todella ovat samanlaisia ja mainitsemani ketjun avauksessakin tämä seikka tuli taas kerran esille. Mutta esimerkiksi helluntailaisuudessa ei olla yhtä tiukkoja TV:n tai meikkien suhteen. Selitykseksi tarjottiin seuraavaa: "hengen yhteys tekee sen että on 'yksi sydän ja yksi mieli'"

Nyt kysyn vanhoillislestadiolaisilta:

Koetteko hengenyhteyttä, sanotaan nyt vaikka helluntailaisten kanssa? Hehän ovat kristittyjä, uskovat Jeesuksen sovitukseen jne.

Itse nimittäin koin "hengenyhteyttä" nyt tässä illalla kun kävin tapaamassa erästä entistä työtoveriani (helluntailainen) hänen kotonaan. Juttelimme uskonasioita ja tunsin saavani iloa ja rauhaa sisälleni. Vieläkin kun tätä kirjoitan tuntuu koko kehossa Pyhän Hengen voima ja rauha. Emmekä me tehneet mitää muuta kuin joimme kahvia voilepien kera ja juttelimme. Voisiko lestadiolainen vastavassa tilanteessa kokea samaa vai oletteko te ihan eri aaltopituudella helluntailaisten kanssa ja kulkeeko tässä sellainen "vain-me"-raja?

22

949

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yks tylsä vl taas

      Ei voi tuntea hengen yhteyttä niihin, joilla ei ole Pyhää henkeä.

      • Jep

        Tuollaisia PÄSSEJÄ ei asu kuin vl-herätysliikkeen sisällä.

      • ovat

        vl-apinat.

        Oksettaa.

      • ACIM
        ovat kirjoitti:

        vl-apinat.

        Oksettaa.

        .. pitää keskustelu asiatasolla. En halua että vl:ien morkkausmaffia käyttää minun avauksiani hyväkseen vaikka ne olisivat joskus ainakin näennäisesti vl-kriittisiäkin. Niinkuin Jumala rakastaa syntistä muuttei syntiä niin minäkin ACIM rakastan vl:iä mutta en ehkä heidän mielipiteitään (ja toistaiseksi olen vasta ottamassa selvää heidän mielipiteistään, en tiedä mihin tässä päädytään). Eli menehän nyt yrjölle siitä ystäväiseni ja huuhtele suusi minkä jälkeen olet tervetullut osallistumaan aiheen käsittelyyn. Jos sinulla nimittäin todella on jotain sanottavaa.

    • vrk

      En tiedä ihan mitä tarkoitat tuolla hengenyhteydellä. Eli vastaus riippuu siitä, mitä tarkoitat.

      Syvää hyvänolontunnetta ja juhlamieltä voin toki kokea en tiedä juuri helluntailaisen kanssa mutta tavallisissa kirkkoseuroissa, vaikka en aivan kaikkea allekirjoittaisikaan mitä mahdollisesti hieman erilailla uskova pappi kirkossa saarnaa. Erityisesti joulukirkossa olen kokenut kaikkien kirkossa olevien kesken kristillistä lähimmäisenrakkautta ja lämpöä.

      Ehkä helluntailasenkin kanssa tietynlaisen hyvänolon tunnetason kemiaa jos sopiva tyyppi osuisi kohdalle, mutta itse käytän "hengenyhteys"-sana mielelläni vain samalla tavoin uskovien kanssa, koska sana tarkoittaa mielestäni sitä, että uskonoppi on samanlainen,erityisesti juuri tuo käsitys pelastumisesta syntien anteeksisaarnaamisen kautta toisen uskovaisen ihmisen välityksellä

      • ACIM

        En ollut itsekään varma mitä sana "hengenyhteys" täsmälleen tarkoittaa. :)

        Tämäniltainen hengellinen kokemukseni ei kuitenkaan ollut "hyvänolon tunnetason kemiaa" vaan jotain paljon, paljon syvempää...
        Muuten miten se olikaan että missä kaksi tai kolme....?

        Ehkäpä Jumalan läsnäolo elämässämme ei riipu niinkään siitä miten täsmällisesti oikeat ovat meidän teologiamme ja teoriamme Hänestä vaan siitä miten paljon häntä kaipaamme ja tarvitsemme ja miten avoimesti ja nöyrästi haluamme ottaa Hänet vastaan ja väittäisin myös siitä miten suhtaudumme lähimmäisiimme olivatpa nämä uskovaisia tai eivät.

        Tuntuu jotenkin traagiselta kun sanot että "Ehkä helluntailasenkin kanssa tietynlaisen hyvänolon tunnetason kemiaa jos sopiva tyyppi osuisi kohdalle" Onko tilanne todella näin paha? Vain TIETYNLAISEN TUNNETASON KEMIAA!? etkä siitäkään ole edes varma!

        Se että yhteyttä tuntee vain sellaisen kanssa jonka "uskonoppi on samanlainen" tuo minulle mieleen kaksi filosofia jotka kuuluvat samaan koulukuntaan ja viihtyvät toistensa seurassa.

        Nyt lähestymme sitä pistettä jossa tuo älykääpäinen "vain-me-harhaoppi"-oppi- rätkytys saa aivan uuden käänteen. Saman asian hokeminen viestistä toiseen ei johda mihinkään mutta nyt !!!:n väite alkaa saada sisältöä. Olemme menossa pintaa syvemmälle, mitä olen odottanutkin. Jos keskustelua jatketaan tällä tasolla niin uskon että se hyödyttää meitä kaikkia.

        Aletaan puhua siitä mitä Kristuksen Sovitus ja anteeksiantaminen tarkoittaa ihmisten välisissä suhteissa ja mikä on kristityn elämän tarkoitus täällä maanpäällä.

      • sivullinen
        ACIM kirjoitti:

        Näyttää olevan foorumin päätarkoituksena saada vanhoillislestadiolaiset hyväksymään kaikenlaiset uskonnot. Huvittavaa on kuitenkin se, että juuri ne ketkä syyttävät vl:iä "vain me-opista" huomaamattaan ajattelevat samoin omasta vakaumuksestaan. "Minä olen oikeassa, vl:t on väärässä". "Kunhan saan heidätkin ajattelemaan samoin kuin minä, kaikki on hyvin".

      • oikeassa

        Vanhoilliset edustavat hengellisessä kentässä omahyväisiä apinoita.

        Oksettava herätysliike!

      • ACIM
        sivullinen kirjoitti:

        Näyttää olevan foorumin päätarkoituksena saada vanhoillislestadiolaiset hyväksymään kaikenlaiset uskonnot. Huvittavaa on kuitenkin se, että juuri ne ketkä syyttävät vl:iä "vain me-opista" huomaamattaan ajattelevat samoin omasta vakaumuksestaan. "Minä olen oikeassa, vl:t on väärässä". "Kunhan saan heidätkin ajattelemaan samoin kuin minä, kaikki on hyvin".

        .. vaikka on hirvittävän hyvä että nostit tämänkin pointin esille sillä sekin vaara nimittäin piilee.

        Minä en yritä saada vl:iä "hyväksymään kaikenlaiset uskonnot". Haluan vain että yhdessä tutkimme Jeesuksen opetuksia niinkuin sanoin pintaa syvemmältä. Senhän pitäisi olla kaikkien intressien mukaista? Ei kenenkään ole pakko niellä mitään mitä esimerkiksi minä sanon, mutta tietysti mielipiteeni voi lukea, niitä voi mielessään punnita ja hylätä tai omaksua sen mukaan kun oikealta tuntuu. Olen myös itse valmis kyseenalaistamaan omia käsityksiäni sitä mukaa kun joku osoittaa ne vääriksi. Todellakaan en ajattele (tai en ainakaan saisi ajatella ) opistani (=A Course in Miracles) että "vain me". A Course.. itse jo kieltää moisen ajattelun!

        Tämä keskustelu täällä on on parhaimmillaan molemminpuolista antamista ja ottamista sekä oppimista ja opettamista, mutta ehkä tällainen asioiden lähestymistapa tuntuu vieraalta jos sitä ei ole harjoiteltu.

        Toisaalta rehellisesti sanottuna juuri nyt on tilanne avausaihettani koskien se että kuvittelen ymmärtäväni jotain mikä ehkä lestadiolaisuudessa on missattu. Olen ottamassa selvää olenko väärässä. Olen saanut selvyyttä moniin asioihin täällä keskustellessani ja olen myös huomannut olevani joskus väärässä.

        Ja jokaisen mielestähän se oma ajattelu on oikein muutenhan vaihtaisi mielipidettä, eikö totta?

      • vrk
        ACIM kirjoitti:

        En ollut itsekään varma mitä sana "hengenyhteys" täsmälleen tarkoittaa. :)

        Tämäniltainen hengellinen kokemukseni ei kuitenkaan ollut "hyvänolon tunnetason kemiaa" vaan jotain paljon, paljon syvempää...
        Muuten miten se olikaan että missä kaksi tai kolme....?

        Ehkäpä Jumalan läsnäolo elämässämme ei riipu niinkään siitä miten täsmällisesti oikeat ovat meidän teologiamme ja teoriamme Hänestä vaan siitä miten paljon häntä kaipaamme ja tarvitsemme ja miten avoimesti ja nöyrästi haluamme ottaa Hänet vastaan ja väittäisin myös siitä miten suhtaudumme lähimmäisiimme olivatpa nämä uskovaisia tai eivät.

        Tuntuu jotenkin traagiselta kun sanot että "Ehkä helluntailasenkin kanssa tietynlaisen hyvänolon tunnetason kemiaa jos sopiva tyyppi osuisi kohdalle" Onko tilanne todella näin paha? Vain TIETYNLAISEN TUNNETASON KEMIAA!? etkä siitäkään ole edes varma!

        Se että yhteyttä tuntee vain sellaisen kanssa jonka "uskonoppi on samanlainen" tuo minulle mieleen kaksi filosofia jotka kuuluvat samaan koulukuntaan ja viihtyvät toistensa seurassa.

        Nyt lähestymme sitä pistettä jossa tuo älykääpäinen "vain-me-harhaoppi"-oppi- rätkytys saa aivan uuden käänteen. Saman asian hokeminen viestistä toiseen ei johda mihinkään mutta nyt !!!:n väite alkaa saada sisältöä. Olemme menossa pintaa syvemmälle, mitä olen odottanutkin. Jos keskustelua jatketaan tällä tasolla niin uskon että se hyödyttää meitä kaikkia.

        Aletaan puhua siitä mitä Kristuksen Sovitus ja anteeksiantaminen tarkoittaa ihmisten välisissä suhteissa ja mikä on kristityn elämän tarkoitus täällä maanpäällä.

        No en minä kommentoimalla helluntailaista (sitä paitsi valitsin helluntailaisen vain koska sinä satuit puhumaan helluntailaisista)halunnut häntä mitenkään erotella 'huonouskoisemmaksi'kuin itseäni. Mutta kun kerran uskon, että vain synnit anteeksi saarnaamalla pääsee taivaaseen niin en tiedä että helluntailaisilla olisi tätä synninpäästöä niin en sen vuoksi voi sen kaltaista hengenyhteyttä sanoa kokevani.

      • vrk
        ACIM kirjoitti:

        En ollut itsekään varma mitä sana "hengenyhteys" täsmälleen tarkoittaa. :)

        Tämäniltainen hengellinen kokemukseni ei kuitenkaan ollut "hyvänolon tunnetason kemiaa" vaan jotain paljon, paljon syvempää...
        Muuten miten se olikaan että missä kaksi tai kolme....?

        Ehkäpä Jumalan läsnäolo elämässämme ei riipu niinkään siitä miten täsmällisesti oikeat ovat meidän teologiamme ja teoriamme Hänestä vaan siitä miten paljon häntä kaipaamme ja tarvitsemme ja miten avoimesti ja nöyrästi haluamme ottaa Hänet vastaan ja väittäisin myös siitä miten suhtaudumme lähimmäisiimme olivatpa nämä uskovaisia tai eivät.

        Tuntuu jotenkin traagiselta kun sanot että "Ehkä helluntailasenkin kanssa tietynlaisen hyvänolon tunnetason kemiaa jos sopiva tyyppi osuisi kohdalle" Onko tilanne todella näin paha? Vain TIETYNLAISEN TUNNETASON KEMIAA!? etkä siitäkään ole edes varma!

        Se että yhteyttä tuntee vain sellaisen kanssa jonka "uskonoppi on samanlainen" tuo minulle mieleen kaksi filosofia jotka kuuluvat samaan koulukuntaan ja viihtyvät toistensa seurassa.

        Nyt lähestymme sitä pistettä jossa tuo älykääpäinen "vain-me-harhaoppi"-oppi- rätkytys saa aivan uuden käänteen. Saman asian hokeminen viestistä toiseen ei johda mihinkään mutta nyt !!!:n väite alkaa saada sisältöä. Olemme menossa pintaa syvemmälle, mitä olen odottanutkin. Jos keskustelua jatketaan tällä tasolla niin uskon että se hyödyttää meitä kaikkia.

        Aletaan puhua siitä mitä Kristuksen Sovitus ja anteeksiantaminen tarkoittaa ihmisten välisissä suhteissa ja mikä on kristityn elämän tarkoitus täällä maanpäällä.

        Lisäys äskeiseen. Eihän poliitikkojenkaan tarvitse olla vihamiehiä jos he kuuluvat eri puolueisiin ja he voivat työskennellä sovussa. Miksi minun pitäisi hyväksyä aate jota en voi niellä?

      • ACIM
        vrk kirjoitti:

        niinkuin jotenkin vieraan aatteen hyväksymisestä kysymyskään ..mutta Jeesuksen sanoman ydin (anteeksiantamus, sovitus) on välttämättömyys hyväksyä ja soveltaa kaikkiin.

        Siis kysymys ei ole teorioiden hyväksymisestä vaan toisen ihmisen, lähimmäisen, veljen, sisaren, Jumalan luoman ihmisen ottamisesta anteeksiantamuksen piiriin. Pitää poistaa ne rajat jotka on minun ja tuon toisen ihmisen sielun välillä jotta olisimme yhtä. Teoriat ovat vain avuksi kun näistä asioista puhutaan mutta niitä ei pitäisi käyttää muurien rakenteluun. Ei esittää vaatimusta että toisen on uskottava tietyllä tavalla tai muuten!... vaan nähdä itsensä ja tuo toinen ihminen täysin samanrvoisena. Siihen näkemiseen on kyky jos ensin on ottanut vastaan Sovituksen = on saanut omat syntinsä anteeksi.

        Muuten on A Course..nkin mukaista että vain anteeksisaanut voi antaa anteeksi ja uskovan velvollisuus onkin tämän ottaa hyväksyä itselleen Sovitus. Ihminen ei voi antaa sitä mitä hänellä itsellään ei ole. Tämä on kuin ketju jonka Jeesus aloitti ja jota ihmisten tulee jatkaa kunnes kaikki on pelastettu. ( Jos joskus tulee A Course..lle oma palsta niin menen sitten sinne selittelemään näitä perusteellisemmin :) )

    • VL-nainen

      minä tunnen Hengen yhteyttä erään helluntailaisen kaverini kanssa. Tästä olen hyville vl-ystävilleni kertonut, mutta he eivät usko minua. He sanovat että minulla on vain hauskaa tuon kaverini kanssa ja erehdyn sitä luulemaan Hengen yhteydeksi. Tiedan että se ei ole totta. Kylla minulla on hauskaa hänen kanssaan, tietenkin, mutta siinä on paljon syvällisempääkin mukana.

      • vrk

        Minähän sanoin ihan samaa kuin sinä, tai siis yritin ainakin sanoa, että siinä voi olla syvällistä mukana. Miksi ei olisi?

        Mutta onko tämä jokin määritelmäero? Alkaa tuntua siltä.

        Voin minä vaikka rukoilla yhdessä helluntailaisen tai muuhun hengelliseen yhteyteen kuuluvan kanssa vaikka polvirukouksessa yhdessä ja syvällisesti keskustella uskonasioista, mutta halusin korostaa että uskon, että vain tekemällä omakohtaisen parannuksen tulee uskovaiseksi ja pääsee taivaaseen. Minun määritelmäni hengenyhteydestä on sis tuo, että koen pelastusopin olevan saman.Jos hengenyhteydellä tarkoitetaan jotain muuta, lämpöä, lähimmäisenrakkautta jne tottakai voin kokea sitä, mutta kyllä se varmaan on enemmän tunnepuolesta kiinni.

        Ja tätä tunnepuolen yhteyttä en kyllä taas koe kaikkien lestadiolaisten kanssa. Minä en sitten kai ole kovin 'hengellinen'ihminen varmaan siinä mielessä, mitä joku toinen. Olen kyllä herkkä ja tunneihminen, mutta inhoan kaikenlaista ulkokullaista ja hurskauden ulkoisia tunnusmerkkejä jos ne alkavat muistuttaa omavanhurskautta. Haluan harjoittaa uskoani mahdollisimman yksin, ja vaikka olisin kirkossa koen Jumalan läsnäolon jotenkin yksin. En haluaisi osallistua mihinkään ryhmäsessioihin. Tiedän että monet vl:t rakastavat esimerkiksi isät-ja äidit leirejä, mutta minä en oikein.

        Tunnen muutaman helluntailaisen enkä ainakaan voi hyväksyä heidän elämäntapaansa: avioliiton ulkopuolinen seksi, ehkäisy, humalajuominen.

      • marilyn

        tunnen aika monta helluntalaista eikä heidän tapoihinsa kuulu avioliiton ulkopuolinen seksi, humalajuominen.
        Ehkäisystä en tiedä mutta tuttuni ovat jo sen ikäisiä, että tuskin sitä tarvitsevat =)

      • säälittävä
        vrk kirjoitti:

        Minähän sanoin ihan samaa kuin sinä, tai siis yritin ainakin sanoa, että siinä voi olla syvällistä mukana. Miksi ei olisi?

        Mutta onko tämä jokin määritelmäero? Alkaa tuntua siltä.

        Voin minä vaikka rukoilla yhdessä helluntailaisen tai muuhun hengelliseen yhteyteen kuuluvan kanssa vaikka polvirukouksessa yhdessä ja syvällisesti keskustella uskonasioista, mutta halusin korostaa että uskon, että vain tekemällä omakohtaisen parannuksen tulee uskovaiseksi ja pääsee taivaaseen. Minun määritelmäni hengenyhteydestä on sis tuo, että koen pelastusopin olevan saman.Jos hengenyhteydellä tarkoitetaan jotain muuta, lämpöä, lähimmäisenrakkautta jne tottakai voin kokea sitä, mutta kyllä se varmaan on enemmän tunnepuolesta kiinni.

        Ja tätä tunnepuolen yhteyttä en kyllä taas koe kaikkien lestadiolaisten kanssa. Minä en sitten kai ole kovin 'hengellinen'ihminen varmaan siinä mielessä, mitä joku toinen. Olen kyllä herkkä ja tunneihminen, mutta inhoan kaikenlaista ulkokullaista ja hurskauden ulkoisia tunnusmerkkejä jos ne alkavat muistuttaa omavanhurskautta. Haluan harjoittaa uskoani mahdollisimman yksin, ja vaikka olisin kirkossa koen Jumalan läsnäolon jotenkin yksin. En haluaisi osallistua mihinkään ryhmäsessioihin. Tiedän että monet vl:t rakastavat esimerkiksi isät-ja äidit leirejä, mutta minä en oikein.

        Tunnen muutaman helluntailaisen enkä ainakaan voi hyväksyä heidän elämäntapaansa: avioliiton ulkopuolinen seksi, ehkäisy, humalajuominen.

        "Tunnen muutaman helluntailaisen enkä ainakaan voi hyväksyä heidän elämäntapaansa: avioliiton ulkopuolinen seksi, ehkäisy, humalajuominen."

        valehtelija.

        Tyypillinen vl.

        ..sanaa jonka merkitystä en kertakaikkiaan hallitse. Hengenyhteys.. hmm..

        Yksi juttu joka tuli mieleen myös on tuo että eikö kaikilla kristityillä ole pelastusoppi sama, siis että vain omakohtaisen parannuksen tekemällä pelastuu?

        "Minun opissani" taas on olennaista se että minä voin saada toiset tekemään parannuksen vain kun itse teen parannuksen. Toiset ihmiset ovat vain peilikuviamme. Kaikki mitä näemme toisissa on meissä itsessämme. Se toisen ihmisen synti pitää poistaa "sisäkautta", itseensä menemällä.

        Käytännössä se tarkoittaa esim. sitä että jos koen jonkun kirjoittajan täällä ärsyttävänä niin minun pitää älytä että itse olen ärsyttävä ja tehdä siitä parannus. Tällaista tapahtuu jatkuvasti! Miten te muut koette tämän? Ja A Course.. jonka mukaan minä olen päättänyt elää on niin joustamaton tässä kohdassa!! Mitään ei ole toisissa mitä ei olisi minussa jos olen rehellinen. Joskus voin kyllä kirjoittaa rakkauden hengessä, toisinaan huomaan että nyt mulla on jotain säröä ulospäin. Toisaalta pyrin kyllä ihan rehellisesti yhdessä löytämään totuuden asioista.

        Hyvä puoli tässä netissä on se että on aikaa harkita miten vastaa toiselle. Sen vuoksi pitäisi olla suhteellisen helppo karsia ne pahimmat möläytykset ja ennenkaikkea syytökset teksteistään.

      • vrk
        säälittävä kirjoitti:

        "Tunnen muutaman helluntailaisen enkä ainakaan voi hyväksyä heidän elämäntapaansa: avioliiton ulkopuolinen seksi, ehkäisy, humalajuominen."

        valehtelija.

        Tyypillinen vl.

        Miten niin valehtelija?

      • stb
        vrk kirjoitti:

        Minähän sanoin ihan samaa kuin sinä, tai siis yritin ainakin sanoa, että siinä voi olla syvällistä mukana. Miksi ei olisi?

        Mutta onko tämä jokin määritelmäero? Alkaa tuntua siltä.

        Voin minä vaikka rukoilla yhdessä helluntailaisen tai muuhun hengelliseen yhteyteen kuuluvan kanssa vaikka polvirukouksessa yhdessä ja syvällisesti keskustella uskonasioista, mutta halusin korostaa että uskon, että vain tekemällä omakohtaisen parannuksen tulee uskovaiseksi ja pääsee taivaaseen. Minun määritelmäni hengenyhteydestä on sis tuo, että koen pelastusopin olevan saman.Jos hengenyhteydellä tarkoitetaan jotain muuta, lämpöä, lähimmäisenrakkautta jne tottakai voin kokea sitä, mutta kyllä se varmaan on enemmän tunnepuolesta kiinni.

        Ja tätä tunnepuolen yhteyttä en kyllä taas koe kaikkien lestadiolaisten kanssa. Minä en sitten kai ole kovin 'hengellinen'ihminen varmaan siinä mielessä, mitä joku toinen. Olen kyllä herkkä ja tunneihminen, mutta inhoan kaikenlaista ulkokullaista ja hurskauden ulkoisia tunnusmerkkejä jos ne alkavat muistuttaa omavanhurskautta. Haluan harjoittaa uskoani mahdollisimman yksin, ja vaikka olisin kirkossa koen Jumalan läsnäolon jotenkin yksin. En haluaisi osallistua mihinkään ryhmäsessioihin. Tiedän että monet vl:t rakastavat esimerkiksi isät-ja äidit leirejä, mutta minä en oikein.

        Tunnen muutaman helluntailaisen enkä ainakaan voi hyväksyä heidän elämäntapaansa: avioliiton ulkopuolinen seksi, ehkäisy, humalajuominen.

        "Tunnen muutaman helluntailaisen enkä ainakaan voi hyväksyä heidän elämäntapaansa: avioliiton ulkopuolinen seksi, ehkäisy, humalajuominen."

        -ehdottomasti vaaria tekoja on avioliiton ulkopuolinen seksi (miten muuten tiedat etta he harjoittavat sita?) ja humalajuominen. mutta eivat kaikki hellarit ole uskossa, vaan ovat paatuneet, tulleet luoppioiksi. onneksi sellaisia ei ole monta. ja kyse luultavimmin olita tallaisista henkiloista joita tiedat. mutta ala siis erehdy tuomitsemaan kaikki hellareita parin tyypin kayttaytymisen mukaan.

      • vrk
        stb kirjoitti:

        Huomaan siis itse syyllistyneeni samaan helluntalaisten kohdalla kuin monet vl:n kohdalla!Hyvä kuulla erilaisista helluntailaisista.

        Avioliiton ulkopuolisella seksillä en muuten tarkoittanut aviopuolison pettämistä vaan sitä, että harrastetaan irtosuhteita.

        Tiedän kyllä että vanhoillislestadiolaisetkin ovat jotkut joutuneet heikoksi ja menneet sänkyyn ennen avioitumistaan mutta minusta se on vielä hiukan ymmärrettävämpää kuin ihan vain seksi ilman sitoutumistarkoitusta.

        miten tiedat etta nama tyypit harrastavat irtosuhteita? ovatko he siita sinulle kertoneet?

      • ...
        stb kirjoitti:

        miten tiedat etta nama tyypit harrastavat irtosuhteita? ovatko he siita sinulle kertoneet?

        Vrk:n kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      653
      8014
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      468
      2296
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2220
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1791
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1292
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1180
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      854
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      833
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      766
    Aihe