te jotka olette parisuhteessa, mutta ihastuneet johonkun toiseen: miten tuo ihastuminen vaikuttaa teidän nykyiseen suhteeseenne?
te varatut
kertokaapa
343799
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Itse olen ollut ihastunut monta kertaa pitkän suhteeni aikana (onnellinen pitkä suhde). On ollut pari "viatonta pikku sivusuhdettakin" tässä välissä. Kun on ollut kaikki hyvin ihastuksen kanssa - kotona myös kaikki hyvin. Mutta, jos on huonosti ihastuksen kanssa - kiukuttelen kotona. Olen siis nainen.
Kumoan myös väitteen (omalta osaltani), että jos ihastuu/pettää toista, niin suhteessa ei kaikki voi olla hyvin. Voihan, ainakin minulla. En vain ole yksiavioinen ihminen, enkä tule koskaan olemaankaan.
käytännössä meinaan?
mitä miehesi tykkää kiukutteluistasi, kun se johtuu siitä, että ihastuksen kanssa on huonosti! eikö tule mustasukkaisuutta sun muuta, joko miehesi tai sen toisen taholta?
voiko tuollainen tilanne pysyä noin auvoisena, miltä kirjoituksesi perusteella kuulostaa?
vai pidätkö kaiken salassa?
kyselen, koska olen myös pitkässä suhteessa, ja muita ihastumisia on ollut. mutta ei tämmöinen elämä kyllä auvoista ole....sitä kun kokoajan miettii, että tekee niin väärin sitä vakituista kohtaan (vaikkei edes suhteisiin asti mene muiden kanssa)
vai otanko elämän vain liian vakavasti?
En ole aikaisemmin kokenut ihastumista toiseen mieheen ja asian käsitteleminen on vaikeaa. Minusta se on väärin kaikkia kohtaan. Asian pitäminen salassa sekä mieheltä, että ihastukselta on taitolaji. Asiat varmaan tasottuvat myöhemmin ja avioliitto palaa tasaisille raiteille.
Miestäni kohtaan en tunne enää mitään.
ymmärrä. Ollaan naimisissa ja ei kuitenkaan rakasteta puolisoa. Miksi? Eikö olisi kaikkien kannalta parempi vain lähteä? Saisivat molemmat tilaisuuden tulla oikeasti onnellisiksi...
elämä (20 vuotta) yhdessä vietetty, on avoero kuin hyppy tuntemattomaan yksinäisyyteen.
eikä jäädä ihmettelemään. Täällä ollaan vaan kerran, joten siitä pitää ottaa kaikki irti! Ei pidä jäädä vaan sen takia, kun on turvallinen olla. Sitä pitää elää, jotta ei sitten kuolin vuoteella tarvitse katua, että "helvetti sentään kun en lähtenyt silloin, kun olisi ollut mahdollisuus". Silloin se on jo myöhäistä.
...muutakin kuin pelkkä miehen ja naisen rakkaussuhde, eikä lähteminen aina ole sataprosenttisesti kaikkien kannalta parempi. Keksit kyllä itsekin, kun hieman mietit asiaa useasta näkökulmasta.
liittyy usein muitakin ihmisiä/tekijöitä, kuin vain mies ja nainen. Lapsetkin on olemassa.
eivät ole koskaan kaikkien kannalta parhaita. Aina joku jää vähemmälle. Joskus käy niin, että jotain jopa sattuu ihan saatanasti. Mutta se on elämää. Omista teoistaan on otettava vastuu.
Minä olen sitä mieltä, että elämästä pitää ottaa irti kaikki!
sitoutua ja muuta asiat tulevat vasta sen jälkeen. Ero sallittakoon vain väkivaltaisissa tai päihdeperheissä.
sitä älköön ihminen erottako.
muuttaa Englantiin ja ryhtyä anglikaaniksi, koska heillähän on avioero sallittu. Luojalle kiitos siitä kuninkaasta ja perusti oman kristinuskon haaransa ja salli avioeron...
Toivottavasti joku ottaa kopin sitten, kun putoan ;)
Pääasia, etä ymmärrätte itseänne. Toisten elämillä ei kande vaivaa omaa pikku pääkköstä.
Nyt nussukat vuoteeseen näkemään omia pikku nökösiä nukkumatteja ja -maijoja.
Ja jos ei ota, niin sitten sitä on vaan noustava ylös ja jatkettava elämää :) Ei tästä elämästä kolhuitta selviä. Se on fakta. Tuntuu, että useimmat ihmiset eivät uskalla tehdä asioita joita oikeasti haluaisivat juuri siinä pelossa, että saavat kolhuja... Niin minäkin tein ennen. Sitten hyppäsin. Minut otettiin kiinni. Nyt elämä hymyilee :) Ja minä hymyilen elämälle :)
se irtautuu siitä itsestään.
"Ero sallittakoon vain väkivaltaisissa tai päihdeperheissä"...
kaikkea kanssa, jos toista rakastaa niin eiköhän sille sitten halua vain parasta. Paras ei ole "kunhan ei lyö eikä juo"- niin sitten kaikki on ok. Suo anteeksi, siihen vaaditaan paljon muutakin.
liitä!!! Helvetti mitä p***apuhetta! Ihmiset itsensä yhteen liittää. Papin aamen on vain muodollisuus jonka voi valita pois itsensä yhteen liittäessään toiseen. Se on ihan oma valinta eikä mitään jumalallista liittoa.
Ei tarvi olla kivaa. Tietysti jos on lapsia ehkä vähä eri asia. Mutta muuten ei.
negatiivista laatua, parisuhdetta ajatellen.
Itte en ole niitä, jotka hakee jämähtäneeseen suhteeseensa potkua vieraasta. Olen pahasti ihastunut erääseen ihmiseen, joka aamusta iltaan vain mielessäni. Ei ole helppoa tämä elämä :(
En voisi tätä ihmistä kuvitella syrjähyppynä, vaan loppuelämän kumppaninani. Mutta liikaa on esteitä tiellä..
sitten on? Jos noin vahvasti tunnet hänestä että loppuelämän kumppani olisi? Tunteeko hän samoin? Miksi et jätä kumppaniasi, jos noin paljon välität siitä toisesta?
mielessä mies, joka (luullaksieni) on toisen 'omistuksessa', joka haluaisi olla vapaa ja rakastaa minua (luulen), mutta kamppailee ristiriidan kanssa: hieno luonne katsoo asioita kaikkien toisten kannalta, eikä halua loukata ketään. Ja on tietysti käytännön asiatkin, taloudellisetkin, yhteiset ympyrät. Silti uusi tulevaisuus viehättää...
Minä toivon olevani vielä hänen kanssaan, elämämme loppuun asti, mutta en minäkään halua ketään loukata. Itse olen vapaa.
Rukoilen...
on parempi kuin ei mitään. Tai niin minusta tuntuu. Jos olisin suhteessa, ja kumppaninini harkitsisi syrjähyppyä, tuntisin varmaan toisin:)
Jos olisin se suhteellinen kumppani, en tiedä, miten tuntisin. Olen loppujen lopuksi hyvin uskollinen, vaikka näin etsintävaiheessa se ei liene siltä vaikuttanut.
mahdollisuuksia ja toiveita kehittää varatun ihmisen suhteen jotain pysyvää..kuvaamasi tilanne muistuttaa omaa tilannetta tällä hetkellä.olen vain itse se vapaa,toinen osapuoli siis varattu. paljon on meilläkin esteitä matkalla, jos meinaamme yhdessä loppuelämän taivaltaa. mutta kuten pappi äskettäin puhui;rakkaus voittaa kaikki esteet. se antaa toivoa!!
puolison kanssa enempi tai vähempi ristiin.
Sitä alkaa tietoisesti ottamaan itselleen omaa aikaa ja etääntymään suhteessa.
Tunteet roihuavat ihastukselle ja kaikki tuntuu pyörivän hänessä, todellisuus väistyy haaveilun ja unelmoinnin tieltä. Suhde alkaa ahdistaa ja haluaisi mennä niinkuin sydän ja tunteet sanoo.
Elikäs ihastuminen pistää kyllä nykyisen suhteen lujille, puolisoaan vertaa ihastukseen ja puoliso alkaa tuntua tylsältä ja loppuunkalutulta tuon uuden, mielenkiintoisen ja hauskan ihastuksen rinnalla.
Toisaalta taas ihastuminen kyllä taas lujittaakin nykyistä parisuhdetta, jos ihastus alkaa hiipumaan ja alkaa taas nähdä puolisossaan niitä hyviä piirteitä ja sen ihmisen johon aikoinaan rakastui.
oma vastaus pois:
Pitkällä aikavälillä saattaa vahvistaa parisuhdetta. Varsinkin jos se tulee ja ilmi ja siitä pystytään puhumaan ja sitä kautta kehittämään omaa parisuhdetta.
Muuten sitten yleisesti:
Kyllähän se ajatukset vie muualle ja varastaa energiaa omasta parisuhteesta. Pahinta on jos seksin aikana tulee ihastus mieleen, silloin ei tee mieli jatkaa koko hommaa..
Omalla kohdalla tämä on lähinnä omaan haavemaailmaan uppoutumista ja kuvitelmia siitä miltä tuntuisi herätä/nukahtaa toisen kainalossa. Tuosta on seurauksena tietty joko huono omatunto ja se, että alkaa kyseenalaistaa omaa suhdettaan. Niin ja se, ettei pysty keskittymään mihinkään normaaleihin töihin. Aikamoista rimpuilua kaiken kaikkiaan.
siihen ihastukseen tai jo aiemmin oikeasti
Ihastuminen raastaa hermoja. Se vie energiaa. Parisuhteeseen se aiheuttaa vuoristorataa. Yhtenä päivänä elämä on täydellistä, toisena kaikki repii hermoja. Erota ei halua, kun yhteiselämää on rakennettu niin pitkää. Ihastumiseen täytyy osata luoda pysyvä ja syvä ystävyyssuhde ja toivoa tunteiden laantuvan tasaisemmaksi. Jos molemmat ovat naimisissa, asiasta voisi sopia yhteiset pelisäännöt ja pyrittäisiin pysyvään ystävyyteen. Se on parempi kuin hetkellinen hurmio. Aidan toisella puolella voi olla hetkellisesti vihreämpää, mutta tunteeko toista tarpeeksi hyvin vakuuttuakseen, ettei tämä ole vain kuvitelmaa? Ainakin hitaasti ja harkiten eteneminen on valttia.
se tuo suuren surun mulle ja huolen kaikesta. En halua menettää häntä, en voi olla rakastamatta häntä.
Kun parisuhteessa oleva ihastuu toiseen ihmiseen, on taustalla jokin syy. Pitempään kestäneessä parisuhteessa voi olla kyse kyllästymisestä, vaihtelunhalusta, taikka sitten oikeasti jostakin sellaisesta asiasta joka on muuttanut parisuhteen luonnetta. Yllättäen ei tarvitse olla kyse pettämisestä vaan vaikkapa siitä että toinen on muuttunut omaa syyttään sellaiseksi jonka kanssa oleminen ei enää vastaa käsitystä parisuhteesta. Jos vaikkapa tietää että parisuhde tulee päättymään lähitulevaisuudessa toisen kuolemaan, voi tulla sellainen tunne ettei enää jaksa jatkaa vaan alkaa etsiä kumppania jonka kanssa viettäisi ne oman elämänsä loppupäivät. Kuulostaa tylyltä? Kyllä. Vihkikaavassa sanotaan suurinpiirtein näin: Tahdotko rakastaa, myötä ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema teidät erottaa.
Tietoisuus siitä että toisen elinpäivät ovat omia tuntuvasti vähäisemmät ja havainnot siitä kuinka ennen niin tuttu ihminen muuttuu kokonaan toisenlaiseksi, ikävä kyllä, saattaa alttiiksi ihastumiselle, rakastumiselle toiseen ihmiseen. Lisäksi jos parisuhde on perustettu siten että toinen on se joka on saatu, ennemmin kuin se joka olisi haluttu, voi sekin vaikuttaa. Ihmisen kanssa oppii elämään. Toista oppii rakastamaan. Mutta jos ylläkuvatut olosuhteet toteutuvat, kiusaus ihastumiseen voi kasvaa ylitsekäymättömän suureksi.
Tämäkin on äärimmäisen inhimillistä. En kivittäisi ketään, joka tällaisessa tilanteessa painiskelee. Asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia...
Ja olen kertonutkin "sielunkumppanista". Mutta ei näyttänyt juuri kiinnostavan. Sen tiedän, ettei minusta luovuta, ellen itse luovuta.
ihastumiset nyt vaan kuuluvat elämään. Ne ovat eri asia kuin parisuhde..
sulle kuuluu???