lopettivat pikkulinnut laulunsa. Onko yhteyttä?
Kun lokit saapuivat
5
205
Vastaukset
Enpä usko että on mitään yhteyttä. Pikkulinnut on jo menneet pesimäalueilleen, metsiin. Ainakin tintit laulelee entiseen malliin, ne kunpesivät pihapuissa ja kuusiaidassa.
Eihän lokki kai syö pikkulintuja? Vai olenki ihan hakoteillä???- ole yhteyttä
Lokit ei vaikuta pikkulintujen lauleskelemiseen miteskään.
- Yksi visertäjä
En nää mitään yhteyttä viserrysten lopettamiseen.
Lokit on kyllä petoja ja käyttävät ravinnokseen
pikkulinnun jos kiinni saavat.
Kesällä poikas aikaan lokit pyydystävät aika isojakin
vesilintujen poikasia ja ruokkivat niillä omia poikasiaan. - valoisat kesäyöt
Lokkien raakuna saa minut tuntemaan itseni yksinäiseksi. Ne tuovat mieleeni hiljaiset kesäyöt rannikkokaupungissa, jossa olin nuori, ja kun palasin yksin kotiin.
- kaipaan lokkien
kirkuntaa, silloin tietää että kesä saapunut pohjolaan.
Tuo mieleen myös kauniita muistoja menneiltä ajoilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2353514- 623158
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I682703Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk362576Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve852175Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851929Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro201897Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401842Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.931721Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691073